Siirry pääsisältöön

Evelyn Waugh: Vile Bodies


Monet romaanit näen lukiessani kuvina. Kerran on käynyt jopa niin, että olen ihan tosissani selostanut elokuvan tapahtumia, kunnes tajusin, että kyseisestä kirjasta ei ole edes tehty elokuvaa, vaan kuvat olivat kulkeneet pelkästään pääni sisällä. Harvinaisempaa sen sijaan on, että "kuulen" romaanin henkilöiden puhuvan. Näin kuitenkin kävi Evelyn Waugh'n teoksen kohdalla, jonka tiheään toistuvat divine-huudahdukset olivat kuin livree-pukuisia palvelijoita, jotka samppanjatarjottimet käsissään osoittivat minulle tietä eteen päin.


The pretty things

Waugh kuvaa romaanissaan joukkoa nuoria ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä pääosin juhlimiselle ja oikeanlaisen vaikutuksen tekemiselle muihin ihmisiin lukemattomissa erilaisissa juhlissa.

"Masked parties, Savage parties, Victorian parties, Greek parties, Wild West parties, Russian parties, Circus parties, parties where one had to dress as somebody else, [...] parties in flats and studios and houses and ships and hotels and night clubs, in windmills and swimming-baths ...."

Vile Bodiesin ihmiset ovat kauniita ja haluavat loistaa ja tulla nähdyiksi. Koska poimin tämän kirjan luettavakseni David Bowien 100 kirjaa -listalta ei ole ihme, että se sai päässäni soimaan repeatillä Bowien biisin Oh, you pretty things. En kuitenkaan usko, että Bowien ja Waugh:n "pretty thingsien" välillä on olemassa sen kummempia yhteyksiä. Bowie itse on sanonut, että Vile Bodies toimi innoittajana hänen Aladdin Sanelleen.


Ei ole tärkeämpää kuin tyyli

Vile Bodies (1930) on 1920-luvun Lontooseen sijoittuva sosieettikuvaus, jonka päähenkilö on tyhjätasku Adam Fenwyck-Symes. Hän on rakastunut Ninaan, jonka kanssa hän ei rahan puutteen vuoksi voi kuitenkaan mennä naimisiin. Adamin ja Ninan mahdollinen avioliitto on yksi teoksen läpi kulkevista juonista ja siihen liittyy monia hullunkurisia kiemuroita, joista hilpeimpiin kuuluuvat Adamin rahanpyyntöyritykset Ninan rikkaalta ja muistamattomalta aristokraatti-isältä. Waugh:n kuvaamana naimisiinmeno näyttäytyy yhtenä puuhana muiden puuhien joukossa, eikä siihen ole syytä sen vuoksi suhtautua missään määrin vakavasti.

Toinen avioliiton tavoin läpi teoksen kulkeva juonne on raha. Toisilla sitä on paljon, toisilla ei juurikaan, mutta sen puute ei ole sinänsä ongelma (Adamin ja Ninan avioliiton toteutumista lukuunottamatta), koska ainahan voi lainata siltä, jolla on. Rahaan liittyvillä kuvauksilla käyty herkuttelu huipentuu Adamin tekoon sovittaa velkansa myymällä tyttöystävänsä Nina.

Adamin toimittajantyön kautta Waugh sohaisee skandaalilehdistöä ja näyttää, miten se pyrkii omalla kirjoittelullaan vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja luomaan tarinoita, joiden todenpitävyys ei kestä tarkempaa tarkastelua. Kyse ei kuitenkaan ole yhteiskunnallisesta kritiikistä, vaan Waugh operoi muodin ja seurapiirien hektisillä kentillä ja tehostaa vaikutelmiaan antamalla romaanihenkilöilleen mitä kummallisempia nimiä. Teoksesta löytyy muun muassa: Lady Metroland, Mrs. Melrose Ape, Lord Circumference, Miles Malpractice, Peter Pastmaster, Mary Mouse, Lord Monomark ja Maharajah of Pukkapore.

Vile Bodies on hillittömän hauska ja Waugh:n satiiri saa hykertelemään. Hyvä esimerkki hänen kirjoitustyylistään löytyy seuraavasta kappaleesta:

"They lunched Chez Espinosa, the second most expensive restaurant in London; it was full of oilcloth and Lalique glass, and the sort of people who liked that sort of thing went there continually and said how awful it was."


Otetaanpa taas!

Vile Bodiesin viimeisen kappaleen nimi on Happy Ending ja sen tapahtumapaikkana on sotanäyttämö. Teoksen tyylimaailma huipentuu komeasti, kun Waugh kuvaa, miten sodassakin olennaisinta on, että autosta löytyy pullo kuohuvaa. Hänen satiirinsa leikkaa herkullisesti kuin se olisi kiillotettu hopeaveitsi, joka viipaloi ankanrintaa. Itse leikkaaminen ei tietenkään ole tärkeintä, vaan se, että veitsi hohtaa niin, että sitä katsellessa on ihan pakkoa sanoa: Divine!

Pinnallisuus on niin täydellistä, että on makuasia, onko siinä kyse pinnallisuudesta ollenkaan. Parasta siis tehdä, kuten Waugh:n romaanihenkilöt ja ehdottaa: Let's have a drink!



Evelyn Waugh: Vile Bodies (2012/1930)
289 sivua
Kustantaja: Little Brown


Kommentit

  1. "Waugh:n kuvaamana naimisiinmeno näyttäytyy yhtenä puuhana muiden puuhien joukossa, eikä siihen ole syytä sen vuoksi suhtautua missään määrin vakavasti."

    Hah haa. Evelyn Waugh kosi Evelyn Gardneria... "to see how it goes". Seurasi avioliitto ja ero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä oli varsin hauska kohtaus liittyen siihen, että Adamille ja Ninalle ei ollut tullut mielenkään, että avioliiton olisi tarkoitus olla jotain kestävää. En tiedä, onko tässä jotain peilausta Waugh:n omaan elämään ja tuttavapiiriin. Mietin, että onko nuo ihmisten nimet ainakin osin jotain salanimiä.

      Kiitos kommentista Juha.

      Poista
  2. Minulle tuli tästä bloggauksestasi mieleen vanha ja perimainio brittikomediasarja Kyllä Jeeves hoitaa. Siinähän Wooster Hugh Laurien tulkitsemana viettää juurikin tuommoista löysää ja pinnallista elämää 1930-luvulla. Kun hiukan funtsin, kuulen Freyn yläluokkaisella brittiaksentillaan sanovan: It is devine Sir, isn't it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt yhtään jaksoa kyseistä sarjaa, niin en valitettavasti osaa ottaa kantaa, mutta uskon sua. :D Itse mietin lukiessa Kultahattua, mutta koska sen lukemisesta on (taas tää sama juttu :D) niin pitkä aika niin en nyt enää muista sitä tunnelmaa niin tarkasti, että voisin vertailuja tehdä.

      Vile bodies on hieno. Sen tyyppistä kirjallisuutta, johon ei voi olla ihastumatta. Ihan mahtava oli ilmaisu: how too divine, how very better-making. Stephen Fry on ohjannut tämän kirjan pohjalta elokuva Bright Young Things (2003). Se olisi mukava nähdä.

      Kiitos Riitta kommentista.

      Poista
    2. Kiitos leffavinkistä. Stephen Fryn tuntien on varmastikin loistava satiiri!

      Poista
  3. Mulla jotkin vahvat kirjat tulee uniin - kuvien jatkumona tai romaanihenkilöiden keskusteluina, joten tiedän tuon alussa mainitsemasi ihmeellisen tunteen! :)

    Lähetän sinulle pienen tunnustuksen ja haasteen: https://kaisareetta-t.blogspot.fi/2016/12/blogger-recognition-award-haastetta.html

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kun sulla on hyvät unet. Mun unissa ei juuri koskaan tapahdu mitään noin jännää tai mielenkiintoista. Yleensä en edes muista uniani.

      Kiitos haasteesta, mutta jätän sen nyt väliin, koska olen tehnyt sen jo aiemmin. Kiva kuitenkin, kun muistit haasteella. :D

      Poista
  4. Minulla on samoin eli lukiessani ikään kuin luon samalla elokuvan eli näen tapahtumat ja kohtaukset kuvina. Laatu toki vaihtelee sen mukaan, miten kirjan koen. Siksi on joskus vaikea erottaa olenko oikeasti nähnyt jonkin elokuvan, jota ei ehkä sitten edes ole olemassa :D

    Tämä satiiri vaikuttaa kiintoisalta ja sellaiselta, että voisi minuakin viehättää ja naurattaa. Olen melko kuivakka lukija eli koen usein "huumorikirjat" vaikeina - tai sitten ne vaativat hyvin tarkan ajankohdan ja oikean mielentilan lukemiselle. Merkkaanpa tämän ylös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen aina välillä, että miten ne kaikki kirjojen perusteella luodut kuvat mahtuvat ihmisen päähän? Missä ne oikeastaan ovat ja miten ne äkkiä saattavat aktivoitua. Tähän liittyy paljon sellaisia kysymyksiä, jotka on ihan hirveen kiinnostavia.

      En itsekään ole ns. huumorikirjojen ylin ystävä, mutta tämä on viiltävällä tavalla hauska, joka onkin sitten jo ihan eri juttu. Ihan alussa en oikein päässyt tähän sisään, kun lukiessa hapuilin moneen suuntaan tyyliin, että mitäs tämä nyt on. Aika nopeasti kuitenkin alkoi kutkuttaa. Waugh:n kirjoitustapa on hyvin mukanaan vievä ja tässä on monia tosi herkullisia kohtauksia.

      Kiitos Elegia!

      Poista
  5. Kylläpäs minä poimin tänään kirjavinkkejä sinun blogistasi. Ensin Vanhatalo ja nyt Evelyn Waugh. Tämä postauksesi toimii muistutuksena siitä, että Waughia olen aikonut lukea jo pitemmän aikaa. Aikomuksista tekoihin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vile Bodies oli kyllä hieno tuttavuus. En tiedä, miten sitä kieltä oikein voisi kuvata. Laitoin tuon sitaatin, josta saa vähän osviittaa. Oma taikansa on siinä, että kirja on jo suht iäkäs ja kantaa mukanaan sellaista, mitä ei enää ole. Viehätyin.

      Mulla tuo aikomuksista tekoihin on välillä vuosien, useiden vuosien mittainen. Onneksi joskus sentään sitä pääsee tekoihinkin asti. :D Kiitos!

      Poista
  6. (filmin vain nähny, krijastost toin muutaman Evelyn Waughin kirjan ilmatteks, kun ne siivoo...)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän