Siirry pääsisältöön

Annastiina Storm: Me täytytään valosta

Oletko koskaan lukenut Ikea-romaania?

Tulipahan vain mieleeni kysyä, kun Annastiina Stormin Me täytytään valosta edustaa juuri tätä lajityyppiä. Tosin sinänsä Stormin romaanilla ei ole yhtään mitään tekemistä Ikean kanssa, eikä sitä tässä teoksessa edes mainita. Tästä huolimatta kyseessä on tyylipuhdas tämän (juuri keksimäni) lajityypin edustaja.

Olin viime viikolla Kustantamo S&S:n kirjabloggareille järjestämässä illanvietossa, jossa läsnä oli mm. kirjailija Annastiina Storm, jonka esikoisromaani tämä teos on. Ihan suoraan voin tunnustaa, että ilman bloggari-iltaa tuskin olisin tätä romaania tullut lukeneeksi, sillä romaanin kansi tuo mieleeni lähinnä nuortenromaanin, joita taas suhteellisen harvoin luen. Ensimmäinen mielleyhtymäni kannesta on tyttöjoukko, joka kulkee käsikynkässä ja lievästi hysteerisin äänenpainoin kevyessä siiderihumalassa kajauttelee ilmoille "Me täytytään valosta." Muutoinkin kansi on aika sekava ja halvan oloinen, mikä on tosi sääli, sillä kannen alta löytyy varsin mainio tarina poikineen ja tyttärineen.

Me täytytään valosta lähestyy erään perheen tarinaa usean kertojan voimin ja siirtymät kertojasta toiseen ovat paikoin hyvin hienovaraisia. Lapsikertojien käytössä Storm onnistuu aivan erinomaisesti ja tätä kautta romaaniin tulee monta hupaisaa kohtausta, kun lapset ymmärtävät näkemäänsä ja kuulemaansa omalla tavallaan. Monet lapsikertojien kautta esiinnousevat kuvaukset ovat myös koomisuudessaan hyvin autenttisen tuntuisia. Samaan aikaan sekä henkilökohtaisen tuntuisia että universaaleja.

Ikea-romaanin Stormin teoksesta tekee se, että lukijan tehtäväksi jää tarinan kasaaminen kirjailijan tarjoamista palasista. Storm antaa "kokoamisvinkkejä" vähitellen ja erikokoiset ruuvit ja muut härpäkkeet ohjaavat lukijaa ovelasti tarinan rakentamisessa. Näkökulmat ovat toisinaan ristiriitaisia ja lukijana joudun välillä purkamaan jo rakentamaani. Jos tämä kuulostaa työläältä ei se sitä käytännössä ole, vaan tunnelma on jatkuvasti mutkaton ja vapautunut, vaikka rakennelmaan muodostuu myös synkempiä kerroksia.

Stormin romaanin vahvuus on erityisesti sen tunnelma, joka tekee mahdottomaksi olla pitämättä tästä romaanista. Siinä on sellaista vilpitöntä aseistariisuvuutta, että huomasin lukiessani muistelevani Elias Koskimiehen Ihmepoikaa (klik). Sadut ja runonpätkät kirjoittuvat pääosin luontevaksi osaksi tarinaa ja satujen myötä korostuu myös lapsuuden itsensä satuluonne. Kuka sen mitenkin kokee ja myöhemmin muistaa ja mitä loppujen lopuksi tapahtuikaan. Lasten päässä mielikuvitus tekee usein kepposiaan ja pelko kasvaa muuriksi, josta on mentävä läpi, vaikka uskallusta ei olisi  yhtään.

Kun olin saanut Stormin kertoman tarinan kasattua tavallani, aloin miettiä, että olisipa mielenkiintoista lukea tämä kirja ensimmäistä kertaa satunnaisessa järjestyksessä ja tutkia, miten lukujärjestys vaikuttaa tarinan hahmottamiseen. Valitettavasti käytännön realiteetit estävät suunnitelmani toteuttamisen. Joka tapauksessa on niin, että jo ihan alusta loppuunkin lukemalla huomasin itsekin täyttyneeni valosta. Ja vähän heliumista. Enpä siis sanokaan enempää, sillä ääneni kuulostaa nyt aika hassulta.


Annastiina Storm: Me täytytään valosta (2017)
200 sivua
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kommentit

  1. Mainio termi tuo Ikea-romaani! Hyvin keksitty Omppu. :) Minullekin kansi tuo mieleen nuortenromaanin, jossa liikutaan paljon keskellä öisen kaupungin katuja, sekoillaan ja voidaan huonosti. Kirjoituksesi sai minut kiinnostumaan tästä romaanista, joka mitä ilmeisemmin on paljon enemmän kuin kansi antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä kuulla Kia, että sullakin tuo kansi toi samansuuntaisia aatoksia kuin itsellänikin. Kyse on kyllä ihan muusta kuin mihin meidän kansitulkintamme vihjaa. Lapsikertojat on mahtavia. Tykästyt niihin varmaan.

      Poista
  2. Pidin tästä paljon. Yhtenäisyys on selkeä ja toimiva, vaikka yksittäisissä teksteissä on suuria eroja. Lapsinäkökulma on onnistuneesti rakennettu, niin että jopa kaltaiseni kyseisen tyylikeinon karsastaja on tyytyväinen lukemaansa. Vahva avaus Stormin kirjalliselle uralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä vahva avaus. Harmittaa vaan, kun en (vieläkään) ole keksinyt sanaa, jolla kuvata tämän kirjan tunnelmaa, joka on kerrassaan hieno. Olipa hyvä, että meitä lahjottiin tällä kirjalla, sillä muutoin olisi minulla ainakin saattanut jäädä lukematta juuri tuon kannen vuoksi.

      Poista
  3. Piti oikein tulla katsomaan, että mikä ihmeen Ikea-romaani :-)
    Kuulosti kyllä sen verran kiinnostavalta, että ehkäpä tämä pitäisi hankkia luettavaksi... Minä yleensä tykkään kirjoista, jotka vaativat pientä näperrystä lukijaltakin (paitsi stressiaikoina, jolloin pitää lukea jotain tosi suoraviivaista ja hötöä, mutta se on sitten ihan toinen aika ja genre.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit. :D Tämän kanssa voi kyllä askarrella enempi vähempi makunsa mukaan. Ei ole raskas ollenkaan, tavallaan kevytkin, mutta ei höttöinen yhtään. Kun en nyt osaa kirjan tunnelmaa kuvata, niin sun pitää lukea itse. :D

      Poista
  4. On kyllä niin huikeaa, miten nämä sinun arviosi ovat niin monipuolisia ja jaksavat yllättää joka kerta! Ikea-romaani, miten mieletön mieleyhtymä, ja silti juuri niin osuva ja oivallinen, että sitä ihan ihmettelee miksei tätä ole jo aiemmin käytetty ja keksitty. Itse taidan toistaa kommenteissani sinulle aina tätä samaa, mutta en vain lakkaa ihailemasta taitoasi purkaa kirjoja näin hyvin paloiksi. :)

    Ja mitä itse teokseen tulee, kuten osuvasti kuvaat, sen kansi kyllä kieltämättä antaa ymmärtää taas ihan jotain muuta kun sisältö taitaa todellisuudessa olla. Mielenkiintoni heräsi tätä kohtaan, täytyy lisätä loputtoman oloiselle syyslukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura äläs nyt. Itse kirjoitit niin huikeasti Ahavan kirjasta, että se sun kirjoitus jää ikuisesti mieleeni. Ihailen suuresti, miten taitavasti avasit kirjana liittyviä epämiellyttäviä puolia. Kiitos kuitenkin. :D

      Tänä vuonna on ollut useampi kirja, jotka on kannen vuoksi meinanneet jäädä lukematta (esim. nyt vaikka Gustafssonin Korpisoturi, joka oli tosi hyvä ja sen luettuani kansiratkaisun ymmärrän, mutta se on silti järkyn ruma). Mullakin on tällä hetkellä useampi uutuus odottamassa (mitäköhän tapahtui sille tyypille, joka sanoi, että vähentää uutuuksien lukemista) ja sitten pallottelen niitä käsissäni ja odotan, että tulee joku fiilis jostain, että mitä luen seuraavaksi. Ja aina se tulee, vaikka en tiedä mistä ja miten. :D

      Poista
  5. Ikea-romaani, huippu termi! Aion pian koota tämän itsekin, saa nähdä mitä tulee vai jääkö jokin ruuvi uupumaan :)

    Olenkohan ainoa, joka syttyy tuolle kannelle. En ensimmäisenä ajatellut nuortenromaania, vaan kiinnostuin noista valoista ja väreistä ja typografiasta. Kannesta tulee minulle mieleen vain rosoisuus, mutta minkä, en tiedä. Enkä tiedä sitäkään, onko tämä kirja millään tavalla rosoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ruuvit ja pikkuiset kammet on pakattu kirjan mukaan!
      Tosi ihana kuulla, että sytyt tämän kannelle. Suorastaan hävettää, että tänä vuonna on ollut useampia kansia, joiden kanssa olen ollut vaikeuksissa. Ei kannen pitäisi antaa vaikuttaa niin paljon, mutta minkäs sille voi, jos niin käy. Juuri annoin yhden runokokoelman ystävälleni, koska sen kansi oli ihan totaalisen kamalan järkyttä ja epäesteettinen. Ystävänikin sitä kauhisteli, mutta koska hän ei ole yhtä kansifriikki kuin minä niin ajatteli sen kuitenkin lukea.

      Rosoinen? En ehkä sanoisi niin, mutta sekin nyt riippuu, kuka sillä mitäkin tarkoittaa. Kokeile!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j