Siirry pääsisältöön

Annastiina Storm: Me täytytään valosta

Oletko koskaan lukenut Ikea-romaania?

Tulipahan vain mieleeni kysyä, kun Annastiina Stormin Me täytytään valosta edustaa juuri tätä lajityyppiä. Tosin sinänsä Stormin romaanilla ei ole yhtään mitään tekemistä Ikean kanssa, eikä sitä tässä teoksessa edes mainita. Tästä huolimatta kyseessä on tyylipuhdas tämän (juuri keksimäni) lajityypin edustaja.

Olin viime viikolla Kustantamo S&S:n kirjabloggareille järjestämässä illanvietossa, jossa läsnä oli mm. kirjailija Annastiina Storm, jonka esikoisromaani tämä teos on. Ihan suoraan voin tunnustaa, että ilman bloggari-iltaa tuskin olisin tätä romaania tullut lukeneeksi, sillä romaanin kansi tuo mieleeni lähinnä nuortenromaanin, joita taas suhteellisen harvoin luen. Ensimmäinen mielleyhtymäni kannesta on tyttöjoukko, joka kulkee käsikynkässä ja lievästi hysteerisin äänenpainoin kevyessä siiderihumalassa kajauttelee ilmoille "Me täytytään valosta." Muutoinkin kansi on aika sekava ja halvan oloinen, mikä on tosi sääli, sillä kannen alta löytyy varsin mainio tarina poikineen ja tyttärineen.

Me täytytään valosta lähestyy erään perheen tarinaa usean kertojan voimin ja siirtymät kertojasta toiseen ovat paikoin hyvin hienovaraisia. Lapsikertojien käytössä Storm onnistuu aivan erinomaisesti ja tätä kautta romaaniin tulee monta hupaisaa kohtausta, kun lapset ymmärtävät näkemäänsä ja kuulemaansa omalla tavallaan. Monet lapsikertojien kautta esiinnousevat kuvaukset ovat myös koomisuudessaan hyvin autenttisen tuntuisia. Samaan aikaan sekä henkilökohtaisen tuntuisia että universaaleja.

Ikea-romaanin Stormin teoksesta tekee se, että lukijan tehtäväksi jää tarinan kasaaminen kirjailijan tarjoamista palasista. Storm antaa "kokoamisvinkkejä" vähitellen ja erikokoiset ruuvit ja muut härpäkkeet ohjaavat lukijaa ovelasti tarinan rakentamisessa. Näkökulmat ovat toisinaan ristiriitaisia ja lukijana joudun välillä purkamaan jo rakentamaani. Jos tämä kuulostaa työläältä ei se sitä käytännössä ole, vaan tunnelma on jatkuvasti mutkaton ja vapautunut, vaikka rakennelmaan muodostuu myös synkempiä kerroksia.

Stormin romaanin vahvuus on erityisesti sen tunnelma, joka tekee mahdottomaksi olla pitämättä tästä romaanista. Siinä on sellaista vilpitöntä aseistariisuvuutta, että huomasin lukiessani muistelevani Elias Koskimiehen Ihmepoikaa (klik). Sadut ja runonpätkät kirjoittuvat pääosin luontevaksi osaksi tarinaa ja satujen myötä korostuu myös lapsuuden itsensä satuluonne. Kuka sen mitenkin kokee ja myöhemmin muistaa ja mitä loppujen lopuksi tapahtuikaan. Lasten päässä mielikuvitus tekee usein kepposiaan ja pelko kasvaa muuriksi, josta on mentävä läpi, vaikka uskallusta ei olisi  yhtään.

Kun olin saanut Stormin kertoman tarinan kasattua tavallani, aloin miettiä, että olisipa mielenkiintoista lukea tämä kirja ensimmäistä kertaa satunnaisessa järjestyksessä ja tutkia, miten lukujärjestys vaikuttaa tarinan hahmottamiseen. Valitettavasti käytännön realiteetit estävät suunnitelmani toteuttamisen. Joka tapauksessa on niin, että jo ihan alusta loppuunkin lukemalla huomasin itsekin täyttyneeni valosta. Ja vähän heliumista. Enpä siis sanokaan enempää, sillä ääneni kuulostaa nyt aika hassulta.


Annastiina Storm: Me täytytään valosta (2017)
200 sivua
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kommentit

  1. Mainio termi tuo Ikea-romaani! Hyvin keksitty Omppu. :) Minullekin kansi tuo mieleen nuortenromaanin, jossa liikutaan paljon keskellä öisen kaupungin katuja, sekoillaan ja voidaan huonosti. Kirjoituksesi sai minut kiinnostumaan tästä romaanista, joka mitä ilmeisemmin on paljon enemmän kuin kansi antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jännä kuulla Kia, että sullakin tuo kansi toi samansuuntaisia aatoksia kuin itsellänikin. Kyse on kyllä ihan muusta kuin mihin meidän kansitulkintamme vihjaa. Lapsikertojat on mahtavia. Tykästyt niihin varmaan.

      Poista
  2. Pidin tästä paljon. Yhtenäisyys on selkeä ja toimiva, vaikka yksittäisissä teksteissä on suuria eroja. Lapsinäkökulma on onnistuneesti rakennettu, niin että jopa kaltaiseni kyseisen tyylikeinon karsastaja on tyytyväinen lukemaansa. Vahva avaus Stormin kirjalliselle uralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä vahva avaus. Harmittaa vaan, kun en (vieläkään) ole keksinyt sanaa, jolla kuvata tämän kirjan tunnelmaa, joka on kerrassaan hieno. Olipa hyvä, että meitä lahjottiin tällä kirjalla, sillä muutoin olisi minulla ainakin saattanut jäädä lukematta juuri tuon kannen vuoksi.

      Poista
  3. Piti oikein tulla katsomaan, että mikä ihmeen Ikea-romaani :-)
    Kuulosti kyllä sen verran kiinnostavalta, että ehkäpä tämä pitäisi hankkia luettavaksi... Minä yleensä tykkään kirjoista, jotka vaativat pientä näperrystä lukijaltakin (paitsi stressiaikoina, jolloin pitää lukea jotain tosi suoraviivaista ja hötöä, mutta se on sitten ihan toinen aika ja genre.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit. :D Tämän kanssa voi kyllä askarrella enempi vähempi makunsa mukaan. Ei ole raskas ollenkaan, tavallaan kevytkin, mutta ei höttöinen yhtään. Kun en nyt osaa kirjan tunnelmaa kuvata, niin sun pitää lukea itse. :D

      Poista
  4. On kyllä niin huikeaa, miten nämä sinun arviosi ovat niin monipuolisia ja jaksavat yllättää joka kerta! Ikea-romaani, miten mieletön mieleyhtymä, ja silti juuri niin osuva ja oivallinen, että sitä ihan ihmettelee miksei tätä ole jo aiemmin käytetty ja keksitty. Itse taidan toistaa kommenteissani sinulle aina tätä samaa, mutta en vain lakkaa ihailemasta taitoasi purkaa kirjoja näin hyvin paloiksi. :)

    Ja mitä itse teokseen tulee, kuten osuvasti kuvaat, sen kansi kyllä kieltämättä antaa ymmärtää taas ihan jotain muuta kun sisältö taitaa todellisuudessa olla. Mielenkiintoni heräsi tätä kohtaan, täytyy lisätä loputtoman oloiselle syyslukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura äläs nyt. Itse kirjoitit niin huikeasti Ahavan kirjasta, että se sun kirjoitus jää ikuisesti mieleeni. Ihailen suuresti, miten taitavasti avasit kirjana liittyviä epämiellyttäviä puolia. Kiitos kuitenkin. :D

      Tänä vuonna on ollut useampi kirja, jotka on kannen vuoksi meinanneet jäädä lukematta (esim. nyt vaikka Gustafssonin Korpisoturi, joka oli tosi hyvä ja sen luettuani kansiratkaisun ymmärrän, mutta se on silti järkyn ruma). Mullakin on tällä hetkellä useampi uutuus odottamassa (mitäköhän tapahtui sille tyypille, joka sanoi, että vähentää uutuuksien lukemista) ja sitten pallottelen niitä käsissäni ja odotan, että tulee joku fiilis jostain, että mitä luen seuraavaksi. Ja aina se tulee, vaikka en tiedä mistä ja miten. :D

      Poista
  5. Ikea-romaani, huippu termi! Aion pian koota tämän itsekin, saa nähdä mitä tulee vai jääkö jokin ruuvi uupumaan :)

    Olenkohan ainoa, joka syttyy tuolle kannelle. En ensimmäisenä ajatellut nuortenromaania, vaan kiinnostuin noista valoista ja väreistä ja typografiasta. Kannesta tulee minulle mieleen vain rosoisuus, mutta minkä, en tiedä. Enkä tiedä sitäkään, onko tämä kirja millään tavalla rosoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ruuvit ja pikkuiset kammet on pakattu kirjan mukaan!
      Tosi ihana kuulla, että sytyt tämän kannelle. Suorastaan hävettää, että tänä vuonna on ollut useampia kansia, joiden kanssa olen ollut vaikeuksissa. Ei kannen pitäisi antaa vaikuttaa niin paljon, mutta minkäs sille voi, jos niin käy. Juuri annoin yhden runokokoelman ystävälleni, koska sen kansi oli ihan totaalisen kamalan järkyttä ja epäesteettinen. Ystävänikin sitä kauhisteli, mutta koska hän ei ole yhtä kansifriikki kuin minä niin ajatteli sen kuitenkin lukea.

      Rosoinen? En ehkä sanoisi niin, mutta sekin nyt riippuu, kuka sillä mitäkin tarkoittaa. Kokeile!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip