Kun The Times listasi vuonna 2008 tärkeimmät vuoden 1945 jälkeiset brittikirjailijat oli Muriel Spark sijalla 8. Suomessa hän ei kuitenkaan ole erityisen tunnettu ja häneltä ei Helmet-tietokannan mukaan ole edes suomennettu muita teoksia kuin Mandelbaumin portti (The Mandelbaum Gate 1965). Pakko todetta, että maailmankirjallisuuden virtaukset kiertävät toisinaan suomalaisen kirjallisuuskentän ihan harvinaisen tehokkaasti.
John Lancaster kirjoittaa The Driver's Seatin esipuheessa, että Sparkin kirjoille on tyypillistä, että tapahtumia tarkastellaan jonkinlaisten harhojen vallassa olevan päähenkilön kautta. Tällä kertaa kyse on Lise-nimisestä naisesta, joka tehtyään 16 vuotta toimistohommia päättää lähteä lomamatkalle tarkemmin määrittelemättömään eteläeurooppalaiseen kohteeseen. The Driver's Seat on hullun erikoinen kirja, joka on täynnä mitä kummallisimpia yllätyksiä, joista en kuitenkaan halua tässä juurikaan kertoa, koska kirjaa on parasta lähteä lukemaan niin, että siitä ei tiedä sen enempiä etukäteen.
Spark herättää lukijan kiinnostuksen romaanin päähenkilöä Liseä kohtaan rytinällä heti teoksen alussa. Kuka ja mikä oikein on tämä nainen, joka reagoi olosuhteisiin nähden täysin liioitellusti siihen, kun vaatekaupan myyjä suosittelee hänelle likaa hylkivästä kankaasta tehtyä mekkoa. Pian tämän jälkeen Lise ostaa toisesta kaupasta mekon ja takin, joiden värit eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen, mutta hänen omasta mielestään väriyhdistelmä on täydellinen. Tässä kohtaa aloin miettiä, että Lise halusi jäädä ihmisten mieliin. Kun tähän vielä yhdistetään se, että kertoja paljastaa Lisen tulevan murhatuksi hyvin pian, on selvää, että tätä tarinaa ei voi laskea käsistään.
Edellä mainittu on kuitenkin vasta alkua Lisen henkilöhahmoon tutustumisessa. Pian käy ilmi, että Lise puhuu yhtenä hetkenä yhtä, toisena toista ja usein nämä kaksi puhetapaa ovat täysin ristiriidassa keskenään. Tuntuu kuin kertoja olisi samassa juonessa Lisen kanssa. Voin nähdä silmissäni, miten he riemuitsevat höynäyttävänsä lukijaa ja niin he toden totta tekevätkin, mutta niin hurmaavan kiinnostavalla tavalla, että sitä ei voi mitenkään pistää pahakseen.
The Driver's Seat on koettava itse. Sen ominaislaadusta on mahdotonta päästä kiinni jonkun toisen kertoman kautta. Tämä teos on myös erinomaista luettavaa kaikille, jotka itsekin kirjoittavat, sillä Sparkin tapa hämmästyttää ja venyttää uskottavuuden rajoja kertoo jotakin hyvin olennaisesta tarinoiden kertomisen ominaisluonteesta. Kun Lisen yläpuolella on jatkuvasti puhekupla, joka näyttää, että hänen elämäänsä ei enää ole paljoa jäljellä muodostuu tästä teoksesta arvoitus, jossa lukija yrittää vimmaisesti pohtia, miten pisteestä A päädytään pisteeseen B.
Muriel Spark: The Driver's Seat (1970)
107 sivua
Kustantaja: Penguin (Modern classics)
Ah, tämä on niin hyvä, ja niitä kirjoja joita voi kuvata matkoiksi: paitsi että se on kirjassa aiheena, niin tuo lukijan kummastus miten A:sta päästään B:hen (ja että se pitää itse kokea).
VastaaPoistaOn kyllä ihan mahtava. Jos omat ajatukset tätä lukiessa piirtyisi kartaksi, niin siitä tulisi kyllä varsin mielenkiintoinen :D
PoistaAjattelin jatkossa lukea aina välillä jonkun Sparkin romaanin ihan vaan siksi, että häneltä lukemieni kahden teoksen perusteella ovat varsin mainioita tapauksia.
Hyvää viikonloppua hdcanis!
En olekaan tätä lukenut. Miksi en lue Sparkin kirjoja enemmän? Miksi?!
VastaaPoistaSpark kaiketi tapaa härnätä lukijaa herättämällä kaikenlaisia odotuksia. Milloin kyseessä on petos, milloin takapihalle hautautunut pommi. Tapahtumat ovat arkisia mutta kerronta tarkkanäköistä ja erinomaisen hauskaa. Aivan mahtavaa!
Ihan saman kysymyksen voin esittää itselleni. Sparkia pitäisi ehdottomasti lukea enemmän. Valinnanvaraakin riittää oikein mukavasti.
PoistaYritän jatkossa aina silloin tällöin tuoda blogiin jonkun Sparkin teoksen. Niiden lukeminen on energisoivaa.
Luin vasta äskettäin ensimmäisen Sparkini ja ihastuin täysin. Toinen (Pasilan kirjavarastosta haettu Mandelbaumin portti) ja kolmas odottelevat jo onneksi lukupinossa. Loitering with intent oli helpommin selitettävissä kuin tämä sinun lukemasi kirja, mutta mitenkäs välittäisi Sparkin ajattelun nokkeluuden tai hänen kieleensä sisältyvän huumorin yhdessä pienessä postauksessa?
VastaaPoistaSepäs juuri tässä onkin, että ei Sparkin kirjojen ominaislaatua oikein pysty kuvailemaan, vaan ne on itse luettava ja koettava. Tässäkin kirjassa vielä se, kun on paljon sellaista, jota ei voi kertoa, että ei pilaisi etukäteen nautintoa toiselta lukijalta. Mahtavaa kuulla, että olet löytänyt Sparkin.
PoistaOlen lukenut vain yhden Muriel Sparkin kirjan (A Far Cry from Kensington) ja voin kysyä itseltäni samoin kuin Juha tuolla edellä, että miksi en ole lukenut enemmän Sparkia. Viehätyin täysin kirjan päähenkilöstä ja tunnelmasta.
VastaaPoistaTervetuloa Margit kyselijöiden klubiin. :D
PoistaPari Sparkia vuodessa olisi hyvin kannatettava tavoite. Tämä ja Jean Brodie ovat olleet riemastuttavia kummatkin.
Minä olen lukenut Sparkilta kaksi kirjaa: Loitering with Intent ja The Finishing School. Molemmissa oli jotain kiinnostavaa mutta myös häiritsevää, en ole varma onko Spark minun juttuni. Pitänee kuitenkin kokeilla vielä kolmatta jossain vaiheessa. Hyllyssä odottavat The Prime of Miss Jean Brodie, Memento Mori ja joku kolmas (hamstrasin näitä divarin euron laarista muutama vuosi sitten) – kaipa tuo Miss Brodie olisi luontevin ehdokas seuraavaksi.
VastaaPoistaMiss Brodie lienee se armoitetuin valinta, Memento Morista pidin myös. Omista lukemistani kärkipäätä ovat myös tämä Driver's Seat ja mainittu A Far Cry from Kensington ja The Public Image...
PoistaDivarin euron!!! laarista. Voi harmi, että en ollut paikalla.
PoistaMiss Brodie (sekä itse kirja että henkilöhahmo) on kyllä mahtava ja se elokuvakin (erityisesti Maggie Smith) oli mainio. Onko hdcanis niin, että Memento Moria pidetään Sparkin pääteoksena? Muistelisin niin, mutta ehkä muistelen väärin. Ehkä luen häneltä sen seuraavaksi.