On suorastaan surkuhupaisaa, että Ylen ja kirjabloggareiden yhteisprojektissa minulle osui luettavaksi juuri Rauha S. Virtasen Seljan tytöt - tyttökirjat kun tosiaan ovat minulle melko lailla neitseellistä maastoa. Onnistuin kasvamaan aikuiseksi ilman runotyttöjä ja pikku naisia, sillä en tuntenut minkäänmoista vetoa niiden tyyppisiä kirjoja kohtaan. Muutaman Anni Polvan kirjoittaman Tiina-kirjan sentään luin, joka johtui pitkälti siitä, että Tiina ei ole mikään hempeä haaveilija, vaan enempi mustelmapolvinen puissakiipeilijä. Sellainen olin nuorena itsekin. Kirjoitin kyllä runojakin, mutta enpä usko, että kenellekään olisi tullut mieleen kutsua minua runotytöksi.
Seljan tytöt on viehättävä pikku kirja, joka tuskin kenessäkään herättää sen suurempia vihan tai aggression tunteita. Se on eloisa, varsamainen ja yltiöidealismistaan huolimatta varsin mainio kuvaus 1950-luvun tyttöelämästä. Olen siinä käsityksessä, että tämä kirja on monien lukijoiden hartaasti rakastama, joten tuntuisi suorastaan rikolliselta käydä Virtasen teosta kovin sanoin kritisoimaan. Onneksi siihen ei ole erityistä tarvetta, vaikka en koe, että olisin jäänyt mistään erityisestä paitsi, vaikka tätä kirjaa en olisi lukenutkaan.
Mielenkiintoista on, että Seljan tytöt on samanaikaisesti melko lailla sekä täysin vanhentunut kuin paikoin edelleen varsin ajankohtainen. Teoksen maailma kuvaa aikaa, joka on auttamattoman ollutta ja mennyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Luonteeltaan tämä romaani on nykynäkökulmasta katsottuna hellyyttävän moraalinen ja kasvattamaan pyrkivä. Sukupuolten välillä, kuten tyttöjen vanhempien kohdalla käy ilmi, vallitsee varsin perinteinen työnjako, jossa nainen ompelee, laittaa ruokaa ja on kodin yleishengetär, kun taas mies nikkaroi ja kirjoittelee romaaneja. Tytöillä on tyttöjen jutut ja pojilla poikien, ekä niiden välistä rajaa ole soveliasta ylittää. Paha tätä asiaa kuitenkaan on kritisoida, sillä Virtasen kuvaus pelkästään mallintaa aikansa sukupuolinormeja.
Virtasen henkilökuvaus on taitavaa ja henkilöhahmot ovat romaanissa läsnä monisärmäisinä ja hengittävinä. Sisaruksista Kris on järkevä, mutta ylipuhuttavissa. Virva puolestaan ujo ja itsensä ulkopuoliseksi kokeva ja kirjailijan ammatista haaveileva runotyttö. Pikanttisimman mausteensa tarinaan tuo Margarita, joka on adoptoitu Seljan perheeseen hänen vanhempiensa kuoltua. Tytön suonissa virtaa vilkas veri, joka on perua hänen vierasmaalaiselta äidiltään. Margarita on nopeasti leimahtava ja temperamenttinen ja juuri hän on tytöistä se, joka teoksen kuluessa tekee rankimman kasvumatkan. Kuopus Dodo puolestaan on leikkisän pikkuvanha.
Kasvamiseen liittyvät teemat ovat ikuisia, vaikkakin ne on tässä romaanissa kuvattu tavalla, jonka tavoittamiseksi on revittävä irti vuosikymmenten kuluessa niiden päälle liimantunut kontaktimuovi. Rakastumisen ja ihastuksen tunteet, punastelut koulunpihoilla ja ihastuksen kohteen aiheuttamat sydämen rytmihäiriöt toistuvat aikakaudesta toiseen ja ovat sen vuoksi myös hyvin tunnistettavia. Kun vanhemmat eivät ole kotona nuorten juhlatkin riistäytyvät käsistä ihan samaan malliin kuin nykyisinkin. Tosin sillä erotuksella, että tämä riistäytyminen on siinä määrin viatonta, että siitä ei ole tarvetta kirjoittaa iltapäivälehdissä.
Seljan tytöissä 50-luku hengittää vahvana. Perheen isä palaa teoksen alussa kotiin tuberkuloosisairaalasta, joka tuolloin oli varsin yleinen tauti. Isä on selkeästi auktoriteetti, jota tytöt kunnioittavat, vaikka välillä vastaan napisevatkin. Elämä mullistuu, kun isä kertoo menevänsä uusiin naimisiin. Näin teokseen kirjoittuu uusperhetyylinen kuvio, kun tytöt joutuvat sopeutumaan uuteen äitipuoleen, jota varsinkin Margarita vastustaa voimakkaasti.
Teoksen henkinen maasto koostuu moraalisista arvoista ja niiden noudattamisesta. Olemassaolon tarkoitukseksi muodostuu pyrkimys tulla paremmaksi ihmiseksi. Vastuunpakoilu on kirjan nuorille vierasta ja kun jotakin tehdään väärin, se pyritään myöhemmin hyvittämään. Seljan tytöissä käden taidot ovat kunniassaan ja siinä korostuu yhdessä tekemisen meininki.
Seljan tytöt soveltuu hyvin kesäkirjaksi. Sen voi lukea vaikka piknikillä tai uimarannalla, joskaan tämä kesä ei varsinkaan jälkimmäiseen puuhaan juuri ole säitä tarjoillut. Se, että luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa nyt vasta aikuisena sai minut ymmärtämään, miksi en nuorena lukenut tyttökirjoja. En tietenkään tiedä, onko tämä asia yleisesti totta vai pelkästään oma kokemukseni, mutta luulen, että tytöt, joilla on sellainen perhetausta kuin minulla eivät ole kiinnostuneita tyttökirjoissa luoduista maailmoista.
Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt (2001/1955)
242 sivua
Kustantaja: Otava
Luumpuu kukkii lukenut, tykkäsi silloi, jospa lukisin uudestaan.
VastaaPoistaRauha S. Virtasen kirjat sopivat hyvin uudelleenlukemisella "päivitettäviksi"
PoistaTotta hyvinkin, ettei Seljassa tapahdu juuri mitään erikoista - kirja on mukavaa luettavaa silloin, kun haluaa säilyttää hyvän mielensä. Itsellenk tyttökirjat ovat olleet ja ovat yhä tärkeitä, mutta aina äklöonnellisista idylleistä lukeminen ei viehätä. Parasta onkin ehkä se, että muistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu tai missä kirjaa aikoinaan luki.
VastaaPoistaTuo on mukavaa, kun lukee uudestaan ja sen myötä palaa mieleen aiempaan lukemiseen liittyviä tapahtumia ja ympäristöjä. Hyvän miele kirjallisuudeksi tämä teos tosiaan sopii hyvin.
PoistaMielenkiinnolla odotin arviotasi Seljan tytöistä. Itse kuulun siihen ryhmään, joka kirjasarjasta piti. Olisi nostalgista lukea sarja uudestaan, mutta pahoin pelkään sitä, minkä sanoiksi toit, että kirjan maailma on auttamttoman ollutta ja mennyttä.
VastaaPoistaErityisesti nousi lukiessa esiin yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, joita ei enää ainakaan yhtä suuressa määrin esiinny ja vapaaehtoistyökin on monella alalla henkitoreissaan. Työelämä on nykyisin sen verran rankkaa, että sen päälle ei kovin paljoa enää jaksa. Toisilla taas ei ole töitä ollenkaan. Kunpa työtä voisi jakaa tasaisemmin.
PoistaSeljan tytöt on ilmestynyt vain 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Siihen aikaan monelta lapselta puuttui toinen vanhemmista, tavallisemmin tietysti isä, eikä äiti. Olen aina ajatellut, että Selja-kirjat olivat myös sotatraumojen purkua.
VastaaPoistaLuin lapsena kaikki Seljat, vaikka eivät ne minunkaan suurimpia suosikkejani olleet, mutta pidin Seljan tytöistä kuitenkin enemmän kuin Tiinasta.
Oli varmaan aikanaan aika moderni kuvio tuo, että äiti olikin ulkomaalainen. Varmasti on myös sotaraumojen purkua ja tarjoaahan tämä kirja hienon esimerkin, että voi selvitä, vaikka vanhemmat olisivat kuolleetkin.
PoistaAi sinä et tykännyt Tiinoista. Kappas vaan.
"Se, että luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa nyt vasta aikuisena sai minut ymmärtämään, miksi en nuorena lukenut tyttökirjoja. En tietenkään tiedä, onko tämä asia yleisesti totta vai pelkästään oma kokemukseni, mutta luulen, että tytöt, joilla on sellainen perhetausta kuin minulla eivät ole kiinnostuneita tyttökirjoissa luoduista maailmoista."
VastaaPoistaTämä on varmasti totta, ja kiinnostavaa myös. Mä rakastin Seljan tyttöjä silloin joskus, luin ne muistaakseni noin 10-12 vuotiaana, isoveljien ainoana pikkusiskona huumaannuin siitä että tyttöjä oli neljä, niin kuin Pikku Naisiakin oli. Tyttökirjat edustaa mulle edelleen sellaista äärimmäistä turvaa, nostalgiaa johon on ihana solahtaa, ehkä just koska se oli ja on niin kaukana omasta todellisuudesta.
Voi miten hieno ilmaus tuo "äärimmäinen turva" - mulla on siinä kohdassa yleisurheilun arvokisojen katselu. Niinpä onkin tämä viikko mennyt valvoessa ihan liian myöhään. :D Sinänsä pidän aika kummallisena, että kirjat ei nuorena olleet mulle enempi turvapaikka kuin mitä ne olivat. Tästä nyt herääkin kaikenlaista ajatusta, kuten mm. että missä funktiossa kirjat mulle ylipäänsä ovat. Kun asiaa ajattelee se tuntuu aluksi yksinkertaiselta, mutta muuttuu nopeasti vaikeasti hahmotettavaksi.
PoistaUskomatonta tosiaan että just sinä sait tämän tehtäväksesi. Hienosti vedetty! :) Muistaakseni luin Seljan tytöt siskon kirjastopinkasta. Suurempaa muistoa ei teos minuun jättänyt...
VastaaPoistaIhanaa elokuuta! <3
Kiva kuulla susta Kaisa Reetta pitkästä aikaa. Joo, aika hauska sattuma, että Seljan tytöt valikoitui mulle.
PoistaHyvää elokuuta sinulle myös. Blogisikin kesätauko on varmaan pian jo päättymässä.
En oikein muista Seljan tyttöjä, kyllä mä varmaan niitäkin luin, mutta eivät ole jääneet sillä tavalla mieleen kuin muutama muu Rauha S. Virtasen kirja. Lintu pulpetissa, sen lukeminen oli järisyttävä kokemus Tarzanien ja Tiina-kirjojen jälkeen.
VastaaPoistaTosiaan aika jännä, että nämä Selja-kirjat tulivat lukemisen muodossa vastaani vasta nyt. Nuorena onnistuin ohittamaan ne täysin, enkä muista, että kukaan ystävänikään olisi niistä intoillut. Ehkä niitä luettiin ahkerammin vähän aiemmin kuin itse olin otollisessa iässä.
PoistaKiinnostava kirjoitus, jossa on paljon ajateltavaa. Minä luin Seljoja innolla joskus ala-asteen loppuaikoina - olin varmaan koko ystäväpiiristäni ainoa, joka niitä luki enkä olisi ehkä kirjoja edes etsinyt, mutta mummolani hyllystä ne löysin.
VastaaPoistaKuten Margit, minäkin pidän näitä ensimmäisiä Selja-kirjoja osin sodan traumojen käsittleynä. Sarjan myöhemmissä osissa mennään jo 60-luvulle, jolloin mukaan tulee opiskelipolitiikkaa, masennusta, eräänlaisia irtiottoja. Perhesuhteet pysyvät toki lämpiminä koko ajan. Jos en väärin muista, Virtasta on pidetty jossain määrin poliittisena, mikä näkyy hänen mmyöhemmässä tuotannossaan mm. Erjan mainitsemassa Lintu pulpetissa ja minua rohkeudessaan säväyttäneessä Joulukuusivarkaudessa (jonka luin joskus 12-vuotiaana).
Perhesuhteiden lämpö on tyyllistä tyttökirjoille, mutta samalla se etteivät perheen taida juuri koskaan olla ehjiä: Seljoissa on uusperhe ja adoptiolapsi, monissa ulkomaisissa klassikoissa ollaan orpoja (Annat esimerkiksi). Jotenkin kuvittelisin, että tyttökirjat toivat (tai tuovat, Sara Kokkosen kirjoissa on tästä) paljon lohtua niille, joilla on ollut vaikeaa omassa elämässään. Toisaalta lukijat ovat niin erilaisia: minä rakastin näitä, siskoni ei ole varmaan avannut yhdenkään kansi.
Mutta siis: hienoa, että luit tämän nyt osana Ylen projektia!
(P.S. Olen edelleen tyttökirjafani, mutta Tiinoista en koskaan tykännyt)
Nyt kun jäin oikein muistelemaan Seljoja, niin ei niissä tainnut varsinaista politiikkaa olla, mutta uudenlaisia varjoja, tummempia sävyjä.
PoistaItsekin ajattelen niin, että nämä olisivat nimenomaan lohtukirjoja kovia kokeneille. Tästä johduin miettimään, että mitkä kirjat olisivat aikuisten lohtukirjoja. En tiedä, mutta epäilen, että ne eivät olisi ns. mun kirjojani. Mulle lohtua on tuonut esim. Tommi Melender (erityisesti esseet Onnellisuudesta), jonka en usko olevan yleisesti ns. lohtukirja.
PoistaTaitaa olla niin, että eri ihmiset tykkäsivät Selja- ja Tiina-kirjoista. En nyt sitten tiedä, voiko tästä sen enempiä päätellä, mutta vaikuttaisi ainakin tämän ketjun kommenttien perusteella, että harva tykkäsi molemmista.
Heräsinpäs minä kesäuniltani juuri sopivasti :) Muistankin, että tämä kirja osui juuri sinulle ja että jäin hykertelevänä odottelemaan, mitä tästä kirjoittelisit. Mainio kirjoitushan siitä tuli, tietenkin.
VastaaPoistaMinä en kumma kyllä tainnut lukea Seljan tyttöjä vielä lapsena, vaikka vannoutunut tyttökirjatyttö olen aina ollutkin. Jotenkin nämä kai vaan jäivät tietoisuuden tuolle puolen ja luin nämä ensi kerran vasta nuorena aikuisena. Sieluhoitoa Seljan tytötkin edelleen minulle ovat, vaikka eivät niitä rakkaimpia siskoja olekaan.
Kylläpä tosiaan kannatti herätä ihan jo tämän kirjoituksen takia. Kaunista alkavaa syksyä sinulle Omppu!
Hyvää huomenta!
PoistaIhanaa kuulla sinusta.
Ajattelinkin, että Seljat saattaisivat viehättää sinua, mutta että kenties eivät kuitenkaan olisi sinulle niitä kaikkein läheisimpiä. Näemmä vainuni osui oikeaan suuntaan.
Tämä Seljan tytöt oli aika idealistinen, mutta siitä huolimatta omassa sarjassaan aika ihastuttava.
Mäkään en koskaan näitä lapsena lukenut, kuten en myöskään pikku naisia ja muita sellaisia söpöjä. Mä innostuin etsiväkaksosista ja kyllä Tiinasta ja Lotta-sarjasta. Mutta nyt tän jutun myötä haluaisin kurkistaa 50-luvulle. Taitaa mennä varaukseen... 😊
VastaaPoistaHei, ollaan samiksii :D
PoistaMinäkin tykkäsin etsiväjutuista ja Viisikkoja usein leikinkin. Suosittelen kyllä kurkistamaan tämän kirjan maailmaan, sillä muuta keinoa jo menneeseen pääsemiseen ei ole kuin kirjallisuus (tai taide ylipäänsä)
Tiina-kirjat on kyllä paljon paljon söpömpiä kuin Pikku Naisia.
PoistaMitäh?! Pikku naiset taitaakin olla ihan toisenlaisia kuin olen luullut.
PoistaTanakkaa asiaa nuorina luetuista tai lukemattomista kirjoista ja syistä, Omppu!
VastaaPoistaKaikki tyttöaikoina kelpasivat, niin runotytö, Tiinat ja Seljat kuin Hugot, Dickensit ja Dumasit sekä poikien seikkailukirjatbkuten Punavyöt ja jopa sota-aikaiset jermuhupailut Ryhmystä ja Romppaisesta. Joku idyllinen visuaalinen mielikuva minulla on Seljan tyttöjen puromaisemasta, muuten ei muistijälkiä. Tyttö- ja poikakirjat tältä takamatkalta katsoen ovat nyt erityisen kiinnostavia siitä näkökulmasta, miten ne näyttävät yhteiskunnan ja erilaisten ihmisten paikan siinä. Tyttökirjoista sen verran vielä: kesällä nostalgoin Anna-sarjalla HBO-uusversiolla, jossa söpöstely on minimoitu, ihmisten asema yhteisössä ja lähtökohdissa terävöitetty.
Dickens: siinä yksi, josta en koskaan ole innostunut ja tämä lähinnä siksi, että hänen kirjoissaan on niin paljon kurjuutta. On kyllä ollut mielessä, että joskus lukisin, mutta ne kerrat, kun olen yrittänyt, olen huomannut olevani hänen tarinoilleen liian herkkä.
PoistaHyvältä kuulostaa tuo HBO:n versio Annoista.
Täytyy jaksaa lainata ja lukea nämä Seljat joskus. :) Omistan niistä vain viimeisen osan.
VastaaPoistaEivät nämä tosiaan minnekään katoa. :D Mukavaa matkaa Seljojen seurassa sitten kun siltä tuntuu.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMonilla tuntuu olevan hyvin stereotyyppinen käsitys ns. tyttökirjoista, kun eivät ole niitä itse lukeneet. Yksi esimerkki on Maija Vilkkumaan kappale Ingallsin Laura - "Ne tahtoo Ingallsin Lauran kiltisti essussaan tottelemaan". Oikea Laura Ingalls ei todellakaan ollut mikään kiltti tottelija, kuten eivät olleet myöskään Vihervaaran Anna ja runotyttö Emilia.
VastaaPoista