Siirry pääsisältöön

Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet

Minulla oli vahva ennakkotuntuma, että Marjo Heiskasen Mustat koskettimet olisi hieno romaani. Tätä vaikutelmaa lisäsi kirjan maailmaa ilmentävä kansi ja erityisesti siihen painettu sitaatti: "En minä elämyksiä tarjoile, minä riisun teille ihmisen."  Niinpä odotushorisonttini väreili vallan mukavasti ja siinä oli jo valmiiksi tehty tila riisutun ihmisen astua.

Mustat koskettimet on syväsukellus klassisen musiikin maailmaan, jonka Heiskanen - pianisti itsekin - tuntee ja hallitsee erinomaisen hyvin. Samanaikaisesti se on myös tarina ystävyydestä ja sen kääntöpuolista. Kertomus pianisti Sere Metsätsalon ja hänen assistenttinsa Sari Aspin välisestä tummasävyisestä suhteesta, jonka pikkutarkassa kuvauksessa voi halutessaan nähdä piirteitä elenaferrantemaisesta ystävyyden mikrokuvauksesta. Sere Metsätsalo on itsetitoinen ja ympäristöään piinaava oikukas diiva, jonka rinnalla nuorena itsekin muusikoksi pyrkinyt Sari Asp on kuin hengetön hiuspinni - Seren kannalta äärimmäisen tarpeellinen, mutta parhaimmillaan näkymättömänä. Sere talloo muut ihmiset jalkoihinsa loistaakseen musiikkitaivaan kirkkaana tähtenä unohtaen, että ihmistähdet harvoin ovat ikuisia.

Ihan suoraan haluan todeta, että Heiskanen kirjoittaa ihan järkyttävän kunnianhimoisesti ja hyvin. Mustat koskettimet on kirjallisuuspalkintotyyppistä taideproosaa, jonka lukeminen ei ole ihan helpoimmasta päästä, sillä vaikka tämä teos on kerronnallisesti hyvin taidokas, käy sen lukeminen pidemmän päälle melko raskaaksi ja itsekin jouduin teoksen loppupuolella vähän kamppailemaan, että sain tämän romaanin luetuksi. Melkeinpä siis väittäisin, että teoksen pituudesta (352 sivua) olisi kernaasti voinut karsia muutaman kymmenen sivua. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että monet mestariteokset eivät nekään ole erityisen lukijaystävällisiä.

Heiskanen kirjoittaa tuoreen raikkaasti ja erottuvasti. Jos ajatellaan, että kertomus on polku, on Mustien koskettimien kertoja jatkuvasti vähän polun vieressä. Tallaamattomassa maastossa, mutta ei koskaan liian kaukana polusta niin että hän olisi vaarassa eksyä.

Klassisen musiikin maailmaa voidaan helposti pitää elitistisenä kuvauskohteena ja on komeaa, että Heiskanen ei pyri tuomaan sitä halpahintaisesti liki, vaan antaa jousisoitinten ja pianon rytmittää tekstiään kaikella voimallaan.  Sere Metsätsalon esittämä näkemys muusikoiden ja median välisestä suhteesta voidaan lukea myös taiteen tekijäänsä henkilöitymistä kohtaan iskettynä piikkinä.

"Nykyihanne tuntuu olevan, että rakennetaan esittelemiskelpoinen yksilö, laitetaan hänet mediaan ja toivotaan että mahdollisimman moni tykkää. Hänen kengistään vaikka."

Mustat koskettimet ei katso anovin silmin ja pyydä tykkäämään itsestään. Heiskanen kirjoittaa tavalla, joka tekee hyvää kirjallisuudelle itselleen. Mustat koskettimet on sen tyyppinen romaani, joista usein tapaan käyttää ilmaisua 'eurooppalainen,' joka kielenkäytössäni on kehuvan adjektiivin synonyymi. Se on loppuun asti hallittua ilmaisua, jonka kautta luodaan esteettinen brunssi, jonka suhteen ei ole pelkoa tarjottavien loppumisesta.



Marjo Heiskanen: Mustat koskettimet (2017)
352 sivua
Kustantaja: Siltala


PS. Marjo Heiskanen on luonut romaanissaan mainittujen klassisen musiikin teosten pohjalta Spotify-soittolistan (287 kappaletta, kesto 19'45), joka löytyy kirjoittamalla Spotifyissa hakukenttään "Mustat koskettimet"

Kommentit

  1. Tämä kirja on syksyn lukulistallani, ja nyt odotan sitä vielä enemmän kuin aikaisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa pitäisi rummuttaa ja paljon. Todella taitavasti kirjoitettu, mutta julkisuudessa tästä ei ole ollut toistaiseksi mitään ja Heiskasen romaani ansaitsisi hurjasti huomiota.

      Poista
  2. Totta, niin hyvin kuin yritänkin seurata uutta virtaa, tämä on purjehtinut ohi! Mahtavaa ja kiitos mielenkiintoisesta arviosta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan todella harmittaa, että tästä kirjasta ei puhuta enempää, vaikka siihen olisi rutkasti aihetta. Toivottavasti kuitenkin hyvän kirjallisuuden ystävät löytävät Mustat koskettimet.

      Poista
  3. Kunnianhinoista tekstiä tosiaan tämä teksti on. Vaikken ole sisällä klasariskenessä, se ei lopulta haitannut, sillä teksti vie virtansa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tämä oli ihan järkyttävän hieno. Toivottavasti käännetään muillekin kielille.

      Poista
  4. Minun on myös ollut tarkoitus lukea tämä, mutta vielä en ole ennättänyt.

    Ihan kohta alkaa kuitenkin Rotundan ääneenlukupiiri, jossa aion vinkata tästä kirjasta. Olet kertonut tästä taas niin kutkuttavan hyvin, että meinaan lukea pätkän jutustasi meidän asiakkaille, toivottavasti se on okei?

    Ja tuo spotifyn lista, se täytyy tsekata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tämä kirja on päässyt lukupiiriinne. Tämä ansaitsisi paljon enemmän huomiota kuin mitä on osakseen saanut. Ja tottakai saat lukea bloggauksesta lukupiiriläisille. Mukavaa lukupiiriä!

      Poista
  5. Onneksi kirja pääsi sitten Savonia-ehdokkaaksi, vaikkei palkintoa saanutkaan, ja pääsi vähän enemmän esille. Ei mitenkään helppolukuinen teos, muttei niitä vaikeimpiakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tämä olisi kirjoitettu jossain muualla kuin Suomessa niin olisi varmaan saanut enemmän huomiota osakseen. Hieman raskas oli tosiaan lukea, mutta ihan järkyn hieno kirja. Ilahduin myös kovasti tuosta, että Savoniassa huomioitiin.

      Poista
  6. Mielestäni yo blogikirjoituksen kuvaus kirjasta oli erinomaisen hieno ja osuva! Kohtalaisen aloittelevana lukijana olisin mieluusti ollut hieman lähempänä polkua... Uskon, että klassiseen musiikkiin vakavasti suhtautuville Mustat koskettimet on mieluisaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä kirja on aika vaativa ja itsekin tunsin joissakin kohdin hieman uupumusta., mutta kokonaisuutena tämä oli kyllä todella hieno. Varmasti on juuri niin, että jos tuntee hyvin klassista musiikkia ja jos vielä itse soittaa jotain instrumenttia saa tästä kirjasta erityisen paljon irti.

      Sanot, että olet aloitteleva lukija. Siihen on "pakko" todeta, että kun tämän kirjan jaksoit lukea loppuun niin edessäsi on loistava lukutulevaisuus!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post