keskiviikko 23. elokuuta 2017

RUNOKUU: Rakkauden epikriisi: Märta Tikkanen - Vuosisadan rakkaustarina


Kaikkihan tämän kirjan tuntevat ja jos eivät tunne, voivat mennään  nurkkaan häpeämään ja tulla sieltä pois vasta kun Vuosisadan rakkaustarina on luettu. MOT.

Sillä yksinkertaisesti. Tämä on kirja, joka jokaisen pitää lukea. MOT.

Eikä siinä kaikki. Tämä on kirja, joka jokaisen pitää lukea useammin kuin kerran. MOT.


En osaa sanoa, kuinka monta kertaa olen lukenut Vuosisadan rakkaustarinan, mutta luin sen nyt jälleen kerran osana Kirjasammon ja Nuoren Voiman liiton esittämää Runokuuviikon haastetta, jossa luetaan rakkausteemaisia runoja. Kuten tiedämme, on tämä kirja Märta Tikkasen vastaus hänen puolisonsa Henrik Tikkasen kirjalle Mariankatu 26. Olisi tietenkin mielenkiintoista lukea nämä kaksi teosta yhdessä, mutta sen sijaan olen suunnitellut lukevani Vuosisadan rakkaustarinan rinnalla ruotsalaisen Ebba Witt-Brattströmin teoksen Århundradets kärlekskrig (Norstedts 2016) joka kertoo tekijän ja hänen puolisonsa, kirjallisuuskriitikko Horace Engdahlin välisen rakkaus- ja erotarinan. Nähtäväksi jää, milloin tämä kaksoisluenta tulee toteutumaan. Tätä postausten varten ostin joka tapauksessa vihdoin omakseni Vuosisadan rakkaustarinan, joten "ainekset" kaksoisluentaa varten ovat valmiina.

*

Vuosisadan rakkaustarinassa rakkaus taivuttaa itsensä kysymyssanan muotoon. Miksi? Sydämenmuotoinen ja -punainen, verinen miksi. Miksi Märta ei jättänyt Henrikiä, vaikka tapahtui kaikki ne asiat, joista hän etukäteen ajatteli, että jos ne tapahtuvat, hän ottaa ja lähtee. Henrikin juomakaudet, hänen lapsiin kohdistamansa ilkeydet, valehtelut, fyysisesti käsiksi käyminen ja lasten oireilu - ne kaikki tapahtuivat, mutta siltikään Märta ei lähtenyt. Miksi?

Miksi rakkaus kestää niin paljon ja joskus liikaa?

Teoksessaan Kaksi/Två (klik) Märta kirjoittaa, että joskus rakastaminen jatkuu, koska vielä vaikeampaa kuin rakastaminen, olisi sen lopettaminen. Ehkä se on toivo, tuo kummallinen ja toisinaan suorastaan järkyttävän sitkeä optimismi, että jonain päivänä sittenkin olisi paremmin. Ehkä se on järjenvastainen usko, että asiat voisivat kuin ihmeistä ihmeimmän kautta muuttua. Ehkä se on se osa rakkautta, jota ei voi sanoin ilmaista. Sen tietää ja tunnistaa, jos sen on kokenut. Jos taas ei ole koskaan joutunut kysymään itseltään, miksi yhä edelleen pysyn tässä suhteessa, joka saa minut voimaan monella tapaa pahoin, miksi-kysymys muuttuu omalla kohdalla absurdiksi. Toisille sen sijaan sen esittäminen on järkyttävän kevyttä.

Vuosisadan rakkaustarina on häkellyttävän suora ja kaunistelematon teos. Rakkauden osin reaaliaikainen epikriisi, jonka säkeissä kaikuvat Henrikin sanamuodot, loukkaukset ja äänenpainot. Teoksen nimikin on peräisin Henrikin ilmauksesta, mutta Märta ironisoi sen teoksessaan moninkertaisesti. Runoelman sivut ovat täynnä Henrikin oksennusta (kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti), vanhan oluen/viskin/ginin/viinin/minkätahansamissäonalkoholia hajukonserttia, joka peittää rakkauden tuoksut alleen. Yhä uudestaan on käsillä rakkauden viimeisen kerran viimeellisyys ja yhä uudestaan Märta työntää sen huomiseen. Jos Henrik vielä, niin sitten Märta. Jos, joka ei toteudu.

Henrik muokkaa ihmisiä ympärillään omiin tarkoituksiinsa, eikä Märta ole poikkeus. Henrik on kuningas, joka vie hapen. Hänen vaatimuksensa ja nerokkaat monologinsa, hänen täydellinen välinpitämättömyytensä perheen muiden jäsenten tarpeiden suhteen. Hänen minäminäminänsä. Hänen rakkautensa, joka vaatii Märtaa olemaan se ehjä lapsuus, jota hän ei koskaan kokenut. Olemaan kaikkea sitä, mistä hän on jäänyt paitsi. Henrikin vaatimusten väleissä rakkaus menee kivuliaille mutkille, mutta se kestää kuin sidostesukka, sillä kaikessa kompleksisuudessaan Henrikin rakkaus Märtaa kohtaan on suunnatonta, julistavuudessaan ääretöntä.

Miten rakkaus voi olla rakkautta, jos se on täynnä halveksuntaa?

Vuosisadan rakkaustarina on rakkauden fileerausta. Sitä lukiessani Märta istuu olohuoneen sohvalla kirjoittamassa. Talossa on vihdoinkin hiljaista, kun lapset ja Henrik ovat nukahtaneet. Märta kirjoittaa, koska hänen on pakko kirjoittaa. Yön rauha on varaventtiili, josta sanat valuvat paperille. Riisutut sanat. Tuhat kiloa painavat sanat. Sanat, joilla sanotaan asioita, joiden ääneen sanominen on sopimatonta, eikä osoita hyvää käytöstä. Sanat, jotka eivät ole valinta, vaan ainoa poispääsy aitauksesta, jonka Henrik on Märtan ympärille pystyttänyt.

Pahinta on, että Henrikin rakkaus satuttaa myös lapsia ja aiheuttaa heissä turvattomuutta. Lapset joutuvat näkemään paljon sellaista, mistä heidän ei kuuluisi tietää mitään. Henrikin alkoholismi pahenee ja sitä myötä ahdistavuus perheessä kasvaa. Pullojen piilottaminen ja niiden sisällön pois kaataminen ei auta mitään. Juotavaa löytyy aina ja niin tulee piste, jossa Märta alkaa odottaa, että Henrik joisi itsensä nopeasti sammuksiin. On tietenkin aivan sopimatonta sanoa tuollainen toive ääneen, mutta Märta sanoo sen silti. On järkyttävän uskalias ja rohkea.

En tälläkään kertaa pystynyt lukemaan Vuosisadan rakkaustarinaa menemättä menneisyyteeni, jossa taas kerran kohtasin "oman Henrikini." Siellä tulen töistä kotiin ja pöydällä odottaa ytimekäs viesti: käy ostamassa kaljaa. Päivääkään ei mene ilman pulloja ja illan vaihtuessa yöksi "Henrikini" nerous kasvaa valtaviin mittoihin. Hänen egonsa saa verhot heilumaan. Hänen sanansa työntävät minut mustaksi petsatun lautalattian rakoihin. Hän on jumalainen nero ja minä olen syypää ihan mihin vaan, mistä hän keksii minua syyttää. Ja hän keksii paljon. On silläkin tapaa luova ja lahjakas.

Vuosisadan rakkaustarina muistuttaa rakkautta siinä mielessä, että se on hyvin kestävää laatua. Sen terävyyteen ja tärkeyteen ei ajan hammas pysty ja sen voi lukea yhä uudestaan. Se on luonteeltaan niin yksityinen, että muuttuu täysin yleiseksi. Se antaa luvan puhua suoraan myös niistä rakkauden puolista, joista ennen Märtan teosta ei oltu niin suoraan julkisesti ääneen puhuttu.



Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
173 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Århundradets kärlekssaga (1978)
Suomentanut Eila Pennanen
Kustantaja: Tammi

#Runokuu #runo100




Runokuupostaukset muissa blogeissa:
21.8 Tuijata. Kulttuuripohdintoja (klik)
22.8 Hyönteisdokumentti (klik)
23.8 Reader, why did I marry him?
24.8 Eniten minua kiinnostaa tie (klik)
25.8 Kirja vieköön! (klik)
26.8 Lumiomena (klik)

17 kommenttia:

  1. Olen tämän joskus nuorena lukenut, sen pitäisi olla jossakin hyllyjeni kätköissä tallessa. Muistan vahvan lukukokemuksen, mutta myös sen, että kohtasin lukiessa asioita, joita en (nuoren ikäni vuoksi?) ymmärtänyt. Nyt varmasti ymmärtäisin aivan toisin, jos lukisin uudelleen. Tietenkin.

    Voimakas teksti voimakkaasta kirjasta. Huomennakin on yhteissarjassamme luvassa rakkauden rosoista puolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä just sellanen kirja, että eri ikäisenä kokee eri tavoin. Itsellä jostain syystä nyt lukiessa kiinnitin erityisesti huomiota siten, miten Henrikin sanat "kaikuivat" tekstissä. Johtuu tosin varmaan osin siitä, että luin Märtan Kaksi/Två joku aika sitten ja osa oli sitä kautta tuttua.

      Poista
  2. Tämä oli hurja kirja. Minua riipivät erityisesti Henrikin alkoholismin vuoksi pahasti oireilevat lapset. Kaamea toki oli Märtankin tilanne. Koskettava bloggaus Omppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tilanne on tosiaan tässä ahdistava ja siihenkin juuri liittyy tuo iso miksi. Aina ei voi omaakaan käytöstään ymmärtää ja usein asiat ovat suorastaan järkyttävän monimutkaisia.

      Poista
  3. Tämä on yksinkertaisesti yksi kaikkien aikojen parhaimpia kirjoja! Ja kuinka paljon pieneen kirjaan mahtuu, ja kuinka paljon erilaisia näkökulmia siihen voi löytää. Todellakin, kaikkien pitäisi lukea Vuosisadan rakkaustarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ehdottomasti on kirjojen aatelia ja tosiaan tätä voi lukea monelta eri kantilta. Eri lukukerroilla eri asiat nousevat hallitseviksi ja varmaan siinä omakin elämäntilanne saattaa vaikuttaa.

      Poista
  4. Uskon sinua, tämä pitää lukea uudellee, liian pitkä tauko on takana. Avaat ytimiin iskien kirjan rakkauden ja sen, mitä rakkautena pitää tai sen nimissä sietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun uskot, ollaan sit ihan samaa mieltä :D Kuinka pitkälle rakkaudessa olisi venyttävä - siihen ei liene vastausta.

      Poista
  5. ♥ mikä bloggaus. Kirjoitat kirjasta niin hyvin, sen merkityksiä moneen suuntaan - yleiseen ja henkilökohtaiseen - avaten. Paras kirjallisuus on usein sellaista, joka ravistelee ja tulee liki (ei toki aina, mutta tämä on hieno).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen tosi iloinen, että olen saanut nyt tuotua blogiin kolme kirjaa Märta Tikkaselta. Tämä Vuosisadan rakkaustarina on kyllä omassa lajissaan aika ylittämätön teos. Ja miten tuoreen tuntuinen edelleen.

      Poista
  6. Hieno kirjoitus, Omppu! Taas kerran.

    Luin Vuosisadan rakkaustarinan uudestaan haastettasi varten ja totesin, että se oli yhtä vaikuttava kuin 25 vuotta sitten. Aika ei ole sitä himmentänyt, ja miten voisikaan. Se on hurja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vihdoin sain hankittua tämän kirjan omaksi. Kirjastosta jossain vaiheessa oli vaikea enää saada suomenkielisenä, mutta nyt taas löytyy sieltäkin tätä pokkariversiota. 10. painos!!! Sekin jo kertoo jotain.

      Poista
  7. No niin, nyt vihdoin ehdin tulla sanomaan tännekin, miten hieno tämä postaus on ja miten voimalla se teosta ja sen monia olennaisia piirteitä ja kerroksia kuvaa. Monesti puhutaan rohkeista omaelämäkerrallisista teoksista, niin tämä on sitä kyllä aivan omalla tavallaan. Vaikka monet kirjan kuvaamista asioista eivät ole henkilökohtaisesti tuttuja, ja tyytyväinen saa olla ettei, silti siinä oli niin paljon mikä kosketti. Yleismaailmallisemman viimeisen osion voimauttavuudesta, suhteesta vihaan ja siihen, minkälaisen paikan voi maailmassa ottaa, sain myös ammennettua paljon. Ehkä se Henrikin Mariankatu 26 pitäisi myös lukea, vaikka ihan siksikin että tietäisi, mikä oli sysäämässä Märtaa tämän kirjoittamiseen. Huh, mikä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerkesit. Tosiaan tämä jos mikä on rohkea omaelämäkertateos. Ei ole mitään konstailua, että onko joku asia kirjailijan elämästä vai ei, joka on minusta jotensakin helpottavaa, kun nykyisin niin paljon leikitään tuon omaelämäkerrallisuuden kanssa ja se on joku tehokeino. Tikkanen ei tarvinnut mitään tekokeinoja. Hänen tekstinsä on tehokeino jo itsessään.

      Vaikka kirjassa kuvatut asiat ei olisikaan henk.koht. koettuja niin varmasti välittyy vahvasti kaikki ne tunnelmat ja tilanteet, joista Tikkanen kirjoittaa.

      Olen lukenut nuo osoitekirjat, mutta siitä on niin kauan aikaa, että en en muista muuta kuin että olivat ne aikamoisia.

      Poista
  8. Vuosisadan rakkaustarina kuvaa sellaista rakkautta, jota minä en millään voi käsittää rakkaudeksi - ja tiedän senkin, kuinka monisyisissä elämäntilanteissa monet tällaisen 'rakkauden' uhrit elävät, kuinka katkeamattomia ovat ne seitit ja elämänpaksuiset köydet, jotka sitovat heidät tilanteeseensa. Olisi niin helppo sanoa: jätä se paska, lähde heti! Kuka jäisi, jos lähteminen olisi helppoa...

    Kirjoituksesi on selkäpiitä kylmäävän hyvä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Rakkaus mitä se sitten onkin esiintyy tosiaan monissa muodoissa ja välillä suorastaan itsensä irvikuvana. Sekin on kumma juttu, että vaikka rakkaudesta kirjoitetaan jatkuvasti on silti vaikea sanoa, että mitä se oikein on. Nämä Märtan kirjoitukset ovat kyllä hurjia filtterittömyydessään.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista