Pauli Tapion esikoisrunokokoelma Varpuset ja aika teki minusta tutkijan. Kuljin sen sivuilla edestakaisin ja esitin tekstin arkeologia. Lapioni kaivoi innokkaasti. Hiki valui pitkin kaulaa, pitkin selkää. Käsiini tuli rakkoja. Tässä kokoelmassa yksinkertaisesti on pakko kulkea moneen suuntaan samaan aikaan. Poimia tulevaan mukaan jotakin uutta jo ollutta, mutta ei mennyttä.
Varpuset ja aika on erinomaista luettavaa, jos on utelias mieli. Jos tykkää tehdä löytöjä, hämmästyä ja hämmentyä. Tämä kokoelma on naara ja harava, jonka piikeissä on tuntemattoman verta. Se on runoutta, josta innostun ja jotakin kertonee se, että useita kertoja kävi niin, että minun piti lukea kokoelmasta vain sivu tai kaksi, mutta huomasinkin lukeneeni sen taas kerran melkein kokonaan.
Varpuset ja aika kantaa mukanaan aiempaa suomalaista lyriikkaa, jonka se vetää kasvoilleen kuin vauva unirätin. Se nostaa teoksia alas kansakunnan kaapin päältä ja pyyhkii niistä pölyt. Käyttää joskus liian vahvaa puhdistusainetta. Tahallaan. Jättää jälkiä ja iloitsee omista jäljistään. Se kumartaa kohteliaasti ja pyytää mitalliseen tanssiin, jonka askelista ei etukäteen tiedä. Tapion runojen liikkeet ovat laajoja. Aika voimistelee näissä runoissa. Hyppää puolapuilta siltaan, pysähtyy kesken liikkeen, liikkuu pysähtyessään.
Ulkoisesti tämä teos on mitä luotaantyöntävin. Olli-Pekka Tennilän suunnittelema, epäonnistunutta musteläikkätestiä kuvaava kansi on vahva ehdokas kamalimpien kansien kilpailussa ja kun Poesia tämän kokoelman minulle lähetti en kiinnittänyt siihen tämän vuoksi mitään huomiota, vaan laitoin mokoman rumiluksen pois silmistäni. Myöskään kokoelman nimi, Varpuset ja aika, ei ole erityisen kiinnostusta herättävä. Eräänä päivänä kuitenkin otin tämän kokoelman käteeni ja sattumoisin avasin sen sivulta 18, josta löytyy runo nimeltä Sestina.
Sestina on runomuoto, joka koostuu kuudesta kuusirivisestä säkeistöstä, jossa ensimmäisen säkeistön säkeiden loppusanat toistuvat tietyn kaavan mukaisesti (ks. esim. klik). Tapio uudelleenkirjoittaa tämän runomuodon, leikkii sillä viimeistä paria mikroaaltouunista ulos ja luo arvoituksellisen ympyrän, jota huomasin kulkevani yhä uudestaan ja uudestaan tietämättä, mistä kohdin voisin astua sen ulkopuolelle.
Varpuset ja aika kuvaa vanhenemista konkreettisen tekstuaalisesti alkamisen, palaamisen ja toistamisen kautta, kunnes ollaan "palvelutalossa" ja tulee aamu, jolloin oma voimattomuus ei enää väisty.
Eräänä aamuna toistaessaan kohtaa (3) ei pääse enää omin voimin ylös.
Vastakohdat hioutuvat toisaan vasten, syntyy kipinöintiä ja tulta. Välillä omistetaan raamatullisvanhakielisiä, Olkiluotoon sijoitettuja runoja Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšille. Käydään Haltialassa / Terijoella / Hämeenlinnan taidemuseossa / Limingalla / Lappeenrannan torilla. Matkustetaan ajassa ja paikassa, tullaan kuljetetuksi.
Kokoelman puhuttelevin osa kantaa nimeä Inferno ja se on - nimensä mukaisesti - kuvastoltaan helvetillinen ja helvetillisen nerokas. Infernosssa Tapio tuo yhteen välimerellä kuolevat pakolaiset, tavallisen arjen ja eri puolilla maailmaa tapahtuneita mitä julmimpia kidutuksia, teloituksia ja brutaalia väkivaltaa.
6.8.2015
Yli 200 ihmisen pelätään hukkuneen Välimeren laivaturmassa.
Kello käy kymmentä ja pyykkikone lakkasi juuri linkoamasta.
[...]
... mapuchet leikkaavat irti hänen kätensä, paistavat ne nuotiolla ja syövät ne hänen edessään. Pedro de Valdivia kuolee vasta, kun hänen sydämensä leikataan hänen rinnastaan.
Inferno edustaa kenties raakalaismaisinta runoutta, jota olen lukenut. Siinä maailma ihan kirjaimellisesti jakaantuu. Pahat ja kamalat asiat tapahtuvat muille. Siellä jossain. Riittävän kaukana, jotta niitä voi omasta turvallisesta maailmasta käsin tarkastella kaikessa rauhassa.
Kuvittelen ymmärtäväni hirveitä asioita vaikka ei niitä koskaan minulle tapahdu.
Järkyttävät asiat ja ihmiskohtaloiden lohduttomuuden voi selittää itselleen, koska ne tapahtuvat joillekin muille. Kaikessa julmuudessaan Inferno pistää hiljaiseksi ja saa näkemään, kuinka monella tapaa sitä itse onkaan etuoikeutettu. Infernon tunnelmat jäävät minuun pitkäksi aikaa ja palaan pakonomaisesti lukemaan sitä yhä uudestaan. Hämmästelen omia reaktioitani. Häpeän. Oksettaa. Silmiini tulee yö ja pimeä. Pedro de Valdivian kädet kulkevat ikkunani takana.
*
Varpusten ja ajan puvustuksesta löytyy niin keskiaikaa kuin renessanssiakin. Tapio liikkuu suvereenisti erilaisissa runomaisemissa kokeneen reissaajan varmuudella. On suuri vääryys, että tämä kokoelma ei ole päässyt enempää esiin, mutta onneksi juuri sinä, joka tämän kirjoitukset luet voit tehdä asialle jotain.
Pauli Tapio: Varpuset ja aika (2017)
96 sivua
Kustantaja: Poesia
(kustantajan lähettämä arvostelukappale)
Kuulostaa aika helvetilliseltä. Pauli Tapion nimi jäi mieleeni Säkeilyvaarasta, jossa hän kirjoitti kivan esseen jostain Cajanuksen vanhasta virrestä. Ehkä rohkenen tarttua, hieno runopostaus Omppu.
VastaaPoistaTässä on helvetillistä, mutta myös paljon paljon muuta. Hyvin kiinnostava tuttavuus. Mulle tuli ihan yllätyksenä, että tämä on Tapion esikoinen. Muistin hänet juuri tuosta Säkeilyvaarasta ja siksi kai luulin, että häneltä on julkaistu aiemminkin.
PoistaOmppu: hieno postaus! Infernossa möyrin minäkin, edestaas. Sestinassa myös: siinä on runossa monta runoa, se voi lukea monella tavalla, säejärjestyksellä pelaten. Kokosin aakkosvihjeistä säkeitä eri järjestykseen moneen otteeseen. Siitä tulee mieleen keväinen Erkka Filanderin Torso, jossa runoja on alanumeroitus siten, että ne pakottavat lukijaa kokoamaan runot alkuperäisjärjestyksestä numerojärjestkseen. Silti on oltava jokin merkitys myös sillä, MIKSI ne alunperin on juuri tuossa painetussa järjestyksessä. Runoaskartelua. Mikä sen antoisampaa: ajattelun rakennusaineiksia.
VastaaPoistaKiitos! Tuo Sestina kiehtoi mua valtavasti, enkä saanut selville, millä logiikalla Tapio on sen kirjoittanut. Kokeilin erilaisia "ratkaisumalleja", mutta mikään niistä ei toiminut, joten salaisuudeksi jäi. :D
PoistaFilanderin Torsoa en vielä ole lukenut. Olen muutoinkin kovin hidas runojen lukija ja kuten tiedätkin, niin runoista kirjoittamisessa vielä hitaampi.