Minun on jo pitkään ollut aikomuksena lukea Hiekkapeltoa ja pelastinkin taannoin kirjaston poistomyynnistä hänen teoksensa Tumma.
Hiekkapellon dekkareissa pääosassa on entisessä Jugoslaviassa syntynyt ja 10-vuotiaana Suomeen muuttanut Anna Fekete. Halusin kuitenkin aloittaa Hiekkapellon esikoisteoksesta, joten otin kuunteluun Suojattomat.
Huomasit varmaan edellisessä lauseessa olevan virheen. Minä tosin tajusin sen vasta Suojattomia kuunnellessani. Nimittäin sen, että Suojattomat ei ole Anna Fekete -sarjan ensimmäinen, vaan toinen osa. Se ensimmäinen on Kolibri.
Tykkään "sarjakirjallisuutta" lukiessani aloittaa alusta, koska on kiinnostavaa seurata, miten päähenkilö sarjan myötä kehittyy. Anna Feketen matkaan oli kuitenkin helppo hypätä myös Suojattomien myötä.
*
Vanha mies löytyy tieltä kuolleena ja poliisitutkimukset käynnistyvät. Lukijalle tarjotaan heti syöttiä sen suhteen kuka voisi olla syyllinen, mutta niin yksinkertaisia asiat eivät todellakaan ole. Suojattomissa astuu kuvaan teoksen nimen mukaisesti monia muualta Suomeen tulleita, joista osa on myös paperittomia eli juurikin suojattomia. On myös erityisen piristävää ellei suorastaan tietoinen veto Hiekkapellolta, että tässä romaanissa ei tanssita nuoren kauniin tytön ruumiin ympärillä.
Teos tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman poliisilaitoksen rasismiin, joka henkilöityy keski-ikäiseen Eskoon, joka ei sanojaan säästele kuvatessaan pakolaisia ja uussuomalaisia. Mukana on myös huumeita ja erityisesti Subutexiä. Rikollisjengit - Enkelit ja Kobrat - pyrkivät saamaan hallintaansa nimettömäksi jäävän pohjois-suomalaisen kaupungin alamaailman.
Suojattomat sai minut pohtimaan, miksi juuri dekkarissa yhteiskuntakuvaus ja -kritiikki toimivat usein niin hyvin. Jollakin tapaa dekkarigenre tuntuu tukevan yhteiskunnallisten epäkohtien esiinnostamista todenmakuisella tavalla. Mietin, voisiko tässä sopivuudessa olla kyse siitä, että rikos rikkoo aina yhteiskunnan enemmistön hyväksymiä normeja ja on tästä johtuen jo lähtökohtaisesti naimisissa yhteiskunnan arvojen kanssa. Jos Suojattomista poistaisi dekkarijuonen ei se toimisi kovinkaan hyvin pelkästään yhteiskuntakritiikkinä. Hiekkapellon tapa punoa yhteen jännitystä ja yhteiskunnan marginaalissa olevien ihmisten elämää synnyttää kuitenkin rehellisen oloisen kuvan siitä, miltä elämä tuntuu ilman yhteiskunnan tarjoamia suojaverkkoja.
Maahanmuuttajien ääni pääsee teoksessa esiin ilman filttereitä ja lukija saa nähdä ja kokea, miltä suomalainen yhteiskunta näyttää heidän näkökulmastaan käsin. Astetta tiukemmin temaattinen ruuvi puristuu Anna Feketen kautta, koska hän on sekä täysin suomalainen, että kuitenkin myös Suomeen muualta muuttanut. Hänestä tuleekin teoksessa ikään kuin tulkki eri maailmoiden välillä.
Hiekkapelto vie lukijan maailmaan, jota hallitsevat huumeet, pelko ja taistelu oikeudesta olla olemassa. Se, mitä lukija tässä romaanissa kohtaa ei usein ole kaunista, mutta sitäkin todellisempaa. Suojattomat on hieno lisä yhteiskunnallisen dekkarin genreen ja Hiekkapelto saikin siitä Suomen dekkariseura ry:n myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon.
Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Lukija: Elina Latva
Otavan äänikirja
Minäkin olen jo kauan ollut kiinnostunut Kati Hiekkapellon dekkareista. Kiitos tämän arviosi kiinnostuin entistä enemmän! Minäkin tykkään dekkareissa siitä yhteiskuntakritiikistä.
VastaaPoistaMitä dekkarisarjoihin tulee, se on ollut minulle monesti ongelma, koska ainakaan kovin moniosaisista sarjoista en jaksaisi millään selvittää, missä järjestyksessä kirjat ovat ilmestyneet... Sitten olenkin sortunut lukemaan tyyliin yhden dekkarin yhdeltä kirjailijalta ja yhden toiselta...
Sue Graftonin "aakkossarja" on nerokas, koska se etenee aakkosten mukaan. Olen ne lukenut paria viimeisintä lukuunottamatta ja ne on myös lajiketta, josta tykkään.
PoistaEn usko, että on suurta haittaa, vaikka Hiekkapellon kirjoja ei järjestyksessä lukisikaan, mutta itse kyllä tykkää aloittaa ns. alusta.
Ihmettelin Kati Hiekkapellon esikoista lukiessani, miten niin huonosti kirjoitettu kirja on päässyt julkisuuteen. Ilmeisesti kova somekampanja auttoi alkuun, mutta viimein olisi pitänyt näyttää taitoja kirjoittajana, ja niitä ei löytynyt. Kirjojen julkaisu päättyi siihen.
VastaaPoista