Siirry pääsisältöön

Dekkari yhteiskunnan peilinä - Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Kati Hiekkapellon Suojattomat on juuri sen tyyppinen dekkari, josta tykkään, koska siinä dekkarijuoni on pelkästään välttämätön paha ja etualalle nousevat ihan muut asiat.

Minun on jo pitkään ollut aikomuksena lukea Hiekkapeltoa ja pelastinkin taannoin kirjaston poistomyynnistä hänen teoksensa Tumma.

Hiekkapellon dekkareissa pääosassa on entisessä Jugoslaviassa syntynyt ja 10-vuotiaana Suomeen muuttanut Anna Fekete. Halusin kuitenkin aloittaa Hiekkapellon esikoisteoksesta, joten otin kuunteluun Suojattomat.

Huomasit varmaan edellisessä lauseessa olevan virheen. Minä tosin tajusin sen vasta Suojattomia kuunnellessani. Nimittäin sen, että Suojattomat ei ole Anna Fekete -sarjan ensimmäinen, vaan toinen osa. Se ensimmäinen on Kolibri.

Tykkään "sarjakirjallisuutta" lukiessani aloittaa alusta, koska on kiinnostavaa seurata, miten päähenkilö sarjan myötä kehittyy. Anna Feketen matkaan oli kuitenkin helppo hypätä myös Suojattomien myötä.

*

Vanha mies löytyy tieltä kuolleena ja poliisitutkimukset käynnistyvät. Lukijalle tarjotaan heti syöttiä sen suhteen kuka voisi olla syyllinen, mutta niin yksinkertaisia asiat eivät todellakaan ole. Suojattomissa astuu kuvaan teoksen nimen mukaisesti monia muualta Suomeen tulleita, joista osa on myös paperittomia eli juurikin suojattomia. On myös erityisen piristävää ellei suorastaan tietoinen veto Hiekkapellolta, että tässä romaanissa ei tanssita nuoren kauniin tytön ruumiin ympärillä.

Teos tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman poliisilaitoksen rasismiin, joka henkilöityy keski-ikäiseen Eskoon, joka ei sanojaan säästele kuvatessaan pakolaisia ja uussuomalaisia. Mukana on myös huumeita ja erityisesti Subutexiä. Rikollisjengit - Enkelit ja Kobrat - pyrkivät saamaan hallintaansa nimettömäksi jäävän pohjois-suomalaisen kaupungin alamaailman.

Suojattomat sai minut pohtimaan, miksi juuri dekkarissa yhteiskuntakuvaus ja -kritiikki toimivat usein niin hyvin.  Jollakin tapaa dekkarigenre tuntuu tukevan yhteiskunnallisten epäkohtien esiinnostamista todenmakuisella tavalla. Mietin, voisiko tässä sopivuudessa olla kyse siitä, että rikos rikkoo aina yhteiskunnan enemmistön hyväksymiä normeja ja on tästä johtuen jo lähtökohtaisesti naimisissa yhteiskunnan arvojen kanssa. Jos Suojattomista poistaisi dekkarijuonen ei se toimisi kovinkaan hyvin pelkästään yhteiskuntakritiikkinä. Hiekkapellon tapa punoa yhteen jännitystä ja yhteiskunnan marginaalissa olevien ihmisten elämää synnyttää kuitenkin rehellisen oloisen kuvan siitä, miltä elämä tuntuu ilman yhteiskunnan tarjoamia suojaverkkoja.

Maahanmuuttajien ääni pääsee teoksessa esiin ilman filttereitä ja lukija saa nähdä ja kokea, miltä suomalainen yhteiskunta näyttää heidän näkökulmastaan käsin. Astetta tiukemmin temaattinen ruuvi puristuu Anna Feketen kautta, koska hän on sekä täysin suomalainen, että kuitenkin myös Suomeen muualta muuttanut. Hänestä tuleekin teoksessa ikään kuin tulkki eri maailmoiden välillä.

Hiekkapelto vie lukijan maailmaan, jota hallitsevat huumeet, pelko ja taistelu oikeudesta olla olemassa. Se, mitä lukija tässä romaanissa kohtaa ei usein ole kaunista, mutta sitäkin todellisempaa. Suojattomat on hieno lisä yhteiskunnallisen dekkarin genreen ja Hiekkapelto saikin siitä Suomen dekkariseura ry:n myöntämän Vuoden johtolanka -palkinnon.



Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Lukija: Elina Latva
Otavan äänikirja


Kommentit

  1. Minäkin olen jo kauan ollut kiinnostunut Kati Hiekkapellon dekkareista. Kiitos tämän arviosi kiinnostuin entistä enemmän! Minäkin tykkään dekkareissa siitä yhteiskuntakritiikistä.

    Mitä dekkarisarjoihin tulee, se on ollut minulle monesti ongelma, koska ainakaan kovin moniosaisista sarjoista en jaksaisi millään selvittää, missä järjestyksessä kirjat ovat ilmestyneet... Sitten olenkin sortunut lukemaan tyyliin yhden dekkarin yhdeltä kirjailijalta ja yhden toiselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sue Graftonin "aakkossarja" on nerokas, koska se etenee aakkosten mukaan. Olen ne lukenut paria viimeisintä lukuunottamatta ja ne on myös lajiketta, josta tykkään.

      En usko, että on suurta haittaa, vaikka Hiekkapellon kirjoja ei järjestyksessä lukisikaan, mutta itse kyllä tykkää aloittaa ns. alusta.

      Poista
  2. Ihmettelin Kati Hiekkapellon esikoista lukiessani, miten niin huonosti kirjoitettu kirja on päässyt julkisuuteen. Ilmeisesti kova somekampanja auttoi alkuun, mutta viimein olisi pitänyt näyttää taitoja kirjoittajana, ja niitä ei löytynyt. Kirjojen julkaisu päättyi siihen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post