lauantai 7. heinäkuuta 2018

Pointtia vai ei? - László Krasznahorkai: The Melancholy of resistance

Ajattelin tilata t-paidan, jossa lukee I have read Melancholy of resistance by László Krasznahorkai.  Sen rinnalla kyllä Alastalon sali -paidat kalpenee. No, taidan nyt liioitella useampaankin suuntaan, mutta totta on joka tapauksessa, että en ole vuosiin lukenut kirjaan, jonka lukeminen olisi ottanut niin koville kuin mitä tämän teoksen lukeminen teki.

Unkarilainen Krasznahorkai (s. 1954) ei käsittääkseni ole Suomessa kovin tunnettu kirjailija, mutta maailmalla sen sijaan häntä on ylistetty ja vuonna 2015 hänelle myönnettiin Man Booker -palkinto. Krasznahorkai on tuottelias kirjailija, joka romaanien lisäksi on kirjoittanut myös elokuvakäsikirjoituksia. Man Bookerin lisäksi hänet on palkittu useilla muillakin huomattavilla kirjallisuuspalkinnoilla. Tiedä vaikka nappaisi vielä Nobel-palkinnonkin, jos akatemia saa rivinsä järjestykseen  ja kirjallisuuden Nobeleita vielä tulevaisuudessa jaetaan.

Minulle ei meinannut kuukausi riittää The Melancholy of resistancen 321 sivun lukemiseen ja kirjoittaessani tätä tekstiä olen jo palauttanut kirjan kirjastoon. Harmi, sillä olisin halunnut ottaa mukaan Susan Sontagin kehusanat teoksen takakannesta, mutta en tullut kirjoittaneeksi niitä muistiin. Sen sijaan voin mainita, että teoksen kääntäjä, George Szirtes, on kutsunut Krasznahorkain romaania "hitaasti virtaavaksi narratiivilaavaksi", joka summaa oikein hyvin myös oman lukukokemukseni.

Teoksen nimessä yhdistyvät melankolia ja vastarinta olivat suurimmat syyt siihen, että halusin tämän romaanin lukea. Krasznahorkain käsittelyssä kuitenkin sekä melankolia että vastarinta tulevat määritellyiksi uudelleen tavalla, joka hakee vertaistaan.

Kaikesta tämän kirjan parissa koetusta lukutuskasta huolimatta minun ei tarvitse miettiä, onko The Melancholy of resistance loistavaa kirjallisuutta vai ei, sillä sitä se kaikessa totaalisuudessaan totisesti on. Kirjan lukeminen sen sijaan oli osoittautua lähes mahdottomaksi. Tähän suurimpana syynä oli varmaan se, että minun on vaikea lukea teoksia, joissa on pitkiksi pilkutettuja lauseita ilman kappalevälejä tai lukuja. Krasznahorkai ottaa tästä tehokeinosta kaiken irti ja luo sen avulla kuvaamastaan apokalypsipainotteisesta maailmasta entistä painostavamman. Vähän niin kuin painostava sää, jota ukkonen ei koskaan pura.

Muistiinpanoissani on useita muistiinmerkintöjä kohtiin, joita olisin halunnut kirjoituksessani siteerata. Koska minulla ei ole enää kirjaa käytössäni etsin Goodreadsistä näytteen Krasznahorkain tyylistä:

“He gained height, grew thin, the hair on his temples had begun to grey, but, now as then, he had none of that useful sense of proportion, nor could he ever develop anything of the sort, which might have helped him distinguish between the continuous flux of the universe of which he constituted a part (though a necessarily fleeting part) and the passage of time, the perception of which might have led to an intuitive and wise acceptance of fate. Despite vain efforts to understand and experience what precisely his 'dear friends' wanted from each other, he confronted the slow tide of human affairs with a sad incomprehension, dispassionately and without any sense of personal involvement, for the greater part of his consciousness, the part entirely given over to wonder, had left no room for more mundane matters, and (to his mother's inordinate shame and the extreme amusement of the locals) had ever since then trapped him in a bubble of time, in one eternal, impenetrable and transparent moment. He walked, he trudged, he flitted - as his great friend once said, not entirely without point - 'blindly and tirelessly... with the incurable beauty of his personal cosmos' in his soul [...]”

The Melancholy of Resistance sijoittuu Budapestiin, jossa asiat ovat huonolla tolalla ja järjestys tuntematon käsite. Kaiken lisäksi keskelle kaupunkia rahdataan valas. Kenties sama yksilö, josta Christina Sandu kertoo romaanissaan Valas nimeltä Goliat.

Mieleni tekisi lähteä analysoimaan Krasznahorkain romaania näkökulmasta, jossa valas edustaa kommunistisen yhteiskunnan absurdistista kuvaa. En voi niin kuitenkaan tehdä, sillä luin tämän teoksen aivan liian huolimattomasti, koska tärkein päämääräni oli saada se luetuksi ylipäänsä loppuun. Niin menetin kaikki nyanssit ja valuin mustassa tahmassa sivuja pitkin eteenpäin.

Hullua on, että teoksen alussa lentelin korkeassa flow'ssa ja 70 ensimmäistä sivua luin lentämällä. Sen jälkeen jotakin tapahtui, enkä myöhemmin - muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuunottamatta - päässyt takaisin tekstin imuun.

The Melancholy of Resistance on täydellisen anteekipyytelemätön kirja. Se kuvaa sanottavansa useilta eri puolilta ja tekee selväksi, että iso ratas jauhaa kaiken ja enemmänkin. Sekasorto täyttää kadut, väkivallan uhka on jatkuvasti ilmassa ja purkautuu hallitsemattomiin tekoihin. Kaikessa siinä tohinassa ihminen ja hänen olemassaolonsa ei paljon paina. Allegoriaa teoksessa on siinä määrin, että on vaikea sanoa, onko siitä löydettävissä oikeastaan mitään sen ulkopuolista. Jotta teoksesta saisi kaiken irti pitäisi ainakin tuntea Unkarin historiaa huomattavasti paremmin kuin mitä minä sitä tunnen.

The Melancholy of Resistance muistuttaa painajaisunta. Sen tunnelma voi hyvinkin tuoda mieleen Franz Kafkan ja minun kohdallani erityisesti Linnan, jonka kanssa taistelin vuosia sitten. Krasznahorkain romaanin maailmassa kaikesta on tullut sietämätöntä ja tämä sietämättömyys vertautuu niihin tunteisiin, joita koen tämän romaanin lukijana. Kerran, toisen ja kolmannenkin haluaisin heittää "Vastarinnan melankolian" seinään niin, että sen sivut irtoilisivat ja parahtelisivat kivusta irtoillessaan.

Krasznahorkain romaanin henkilöhahmot ovat outoja ja vieraantuneita, eikä heistä kehenkään tee mieli kiintyä, vaan pikemminkin juosta heitä karkuun, ja loppujen lopuksi minulle alkaa olla samantekevää, mikä heidän kohtalonsa on, sillä kirjan loppupuolella olen jo täysin väsynyt pitkiin lauseisiin ja kaiken yllä väijyvään epämääräiseen uhkaan ja kaaokseen puhumattakaan loppusivuista, joilta turhaan odotin jonkinlaista armeliaisuutta lukijaa kohtaan.

Romaanin kertoja kysyy: "What, after all, is the point?" Samaa mietin lukiessani, joskin kontekstini tälle kysymykselle oli aivan eri kuin kertojalla ja herätti minussa sen vuoksi anarkistista hilpeyttä.

Krasznahorkain romaani jää mieleeni mustavalkoisina häilyvinä kuvina, epämääräisenä äänten pauhuna, särkyvinä ikkunoina ja katuja pitkin haamujen lailla kulkevina ihmisinä. Niinikään unkarilainen Bela Tarr on ohjannut Krasznahorkain romaanin pohjalta elokuvan ja olisikin kiinnostavaa ottaa selvää, missä määrin elokuva vastaa niitä kuvia, joita minulle lukiessa syntyi.

Jos kuka haluaa haastaa itseään lukijana, niin tässä olisi siihen tarkoitukseen vallan mainiosti soveltuva romaani. Onnea matkaan!




László Krasznahorkai: The Melancholy of Resistance (2016)
321 sivua
Unkarinkielinen alkuteos: Az ellenállás melankóliája (1989)
Englanniksi kääntänyt: George Szirtes 
Kustantaja: Tuskar Rock Press




Helmet-lukuhaaste: kohta 35, Entisen itäblokin maasta kertova kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti