Siirry pääsisältöön

Mutta mä meen - Nina LaCour: Välimatkoja

"Me olimme ihme.
Me olimme meren väkeä.
Meillä oli aarteita taskussa ja toistemme tuntu iholla."

En ole varsinaisesti YA-kirjallisuuden lukija, mutta aina välillä tekee mieli tehdä kurkistuksia tähänkin genreen. Kiinnostuin Nina Lacourin romaanista Välimatkoja (We are okay) oikestaan heti, kun siitä kuulin, koska ... enpä osaakaan sanoa, mikä kiinnostukseni varsinaisesti herätti. Jotain tekemistä asian kanssa oli ainakin sillä, että luin, että tässä kirjassa kerrotaan tytöstä, joka jättää kaiken taakseen ja muuttaa toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Ehkä ne olivat nämä sanat kirjan takakannessa:

Koko elämänsä sitä kuvittelee tarvitsevansa yhtä ja toista ... Kunnes lähtee ja ottaa mukaansa vain puhelimen, lompakon ja äidin valokuvan.

Lähteminen on aina kiinnostavaa, eikä vähiten siksi, että lähtiessään ihminen ottaa aina paljon mukaansa, vaikka konkreettista tavaraa vähän olisikin.

Välimatkoja voitti tänä vuonna Michael L. Printzin nuortenkirjallisuuspalkinnon, joten saatoin lähteä lukemaan Lacourin romaania luottavaisena sen suhteen, mitä tulee teoksen laatuun. Erityisen hienoa on myös se, että tämä teos on Kariston ja suomentaja Leena Ojalatvan toimesta saatu näin nopeasti suomeksi.

Tyttö, joka ottaa ja lähtee on nimeltään Marin. Syynä hänen lähtöönsä on, että hän saa selville asioita, jotka ovat kuin tyrmäysisku. Marin ei tiedä, mitä tehdä sillä tiedolla, jota hänellä äkkiä on. Miten käsitellä sitä valtavaa yllätystä, joka hänelle on paljastunut ja joka tulee myöhemmn lyömään lukijankin ällikällä. Niin Marin ottaa ja lähtee, ravistaa itsensä irti kaikesta tutusta ja totutusta. San Fransisco vaihtuu New Yorkiin ja teoksen alussa Marin jää yksin opiskelija-asuntolaan muiden lähtiessä talvilomalle ja joulun viettoon. Yksinäisyydestä tulee hänelle sekä mentaalista että fyysistä, mutta sen rikkoo Marinin "aiemman elämän" hyvä ystävä Mabel, joka on päättänyt matkustaa Marinin luokse, kun tämä ei ole vastannut sen enempää hänen puheluihinsa kuin satoihin tekstiviesteihinkään. Marin tietää, että Mabelin tulo merkitsee myös sitä, että hänen on puhuttava ystävälleen asioista, joille hänellä ei ole sanoja.

LaCour rakentaa romaaninsa jännitteen pitkälti salaisuuden ja sen paljastumisen lykkäämisen varaan. Tämä on sekä hyvä että huono asia.  Tarinasta tulee kangas, jonka laskoksia avataan vähä vähältä, salaisuuden painon kasvaessa ja tunnelman jatkuvasti tiivistyessä. Paikoin kuitenkin salaisuuden hinaaminen osana juonta vaikuttaa tehokeinona hieman puuduttavalta.

Lacour kuvaa taiten Marinin yksinäisyyden tunteita ja eristäytymistä muista ihmisistä sekä sitä, miten vaikeaa asioista puhuminen voi olla edes läheisimmälle ystävälle. Marinin hapuilu sanojen kanssa tuntuu lukijassa asti ja saa epäilemään, onko "oikeita" sanoja aina edes olemassa.

Välimatkoja kertoo paitsi salaisuuden kantamisesta ja tämän kantamisen taakasta, myös tyttöjen välisistä suhteista ja girl crushista ja sitä myötä sisältää myös ajatuksen siitä, että jos sitä mitä tapahtui ei olisi tapahtunut, olisivatko asiat Marinin ja Mabelin välillä menneet ihan toisin. Olisiko heidän orastava rakkaustarinansa saanut jatkoa?

Marinin molemmat vanhemmat kuolivat hänen ollessaan lapsi ja hän varttui isoisänsä kodissa, jossa he kaksi asuivat kuin keskenään tutut, mutta samanaikaisesti toisilleen vieraat. Marin ei tiedä lapsuudestaan juuri mitään ja hänen varhaisimmat vuotensa tiivistyvät yhteen äidistä säilyneeseen valokuvaan. Isoisän talo on Marinin koti, mutta samanaikaisesti se on vieras paikka. Kuvaavaa on, että Marin ei edes tunne isoisänsä talon kaikkia huoneita, vaan he elelevät rinnakkain ja toisiaan häiritsemättä. Isoisä on yksinäinen hänkin, mutta saa lohtua peli-illoista kaveriensa kanssa sekä kirjeenvaihdosta sielunkumppaniksi kokemansa Birdien kanssa.

Välimatkat kertoo siitä pettymyksestä, luottamuksen menetyksestä ja niistä tunnereaktioista, joita Marin kokee, kun kaikki se sortuu, jonka varaan hän on elämänsä kannatinpuut rakentanut. Jos Marinilla kerran oli "aarteita taskussa" ovat taskut nyt reikiä täynnä ja aarteet putoilleet ties minne ja toisen "tuntu iholla" kuuluu sekin aikaan, joka on iäksi mennyt.

Väimatkoja tihenee loppua kohti ja viimeiset kymmenet sivut oli ihan pakko lukea putkeen, sillä malttamattomuus saada selville, mistä salaisuudessa oikein oli kyse oli aivan liian suuri, jotta kirjaa olisi voinut laskea käsistään ennen viimeistä sivua. LaCourin romaanissa on hiljaista ja syvää voimaa ja se muistuttaa, että maantieteellisiä välimatkoja suurempia ovat ihmisten keskinäiset välimatkat. Osa niistä on voitettavissa, osan kanssa täytyy vain oppia elämään.




Nina LaCour: Välimatkoja (2018)
232 sivua
Englanninkielinen alkuteos: We are okay (2017)
Suomentanut Leena Ojalatva
Kustantaja: Karisto - kiitos arvostelukappaleesta

Kommentit

  1. Hieno kirja, jonka tunnelma ja lataus ovat vahvoja. Onneksi tällaisiakin nuorten aikuisten kirjoja kirjoitetaan, joissa lukija joutuu myös ponnistelemaan omien tuntemustensa kanssa, eikä kaikki ratkea aivan yksiselitteisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta törähtelet! :D
      Tässä oli kyllä tarinankuljetus ansiokasta ja hienosti oli tuotu esiin se, miten vaikeaa asioista voi olla puhua. Ei ihme, että kirja on palkittu.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post