Jonas Hassen Khemirin uutuusromaani Isän säännöt on ovelasti rakennettu moderni perheromaani, jonka kierrokset kasvavat teoksen edetessä.
Perhe on pahin voisi olla Khemirin romaanin tunnuslause. Se, että ollaan samaa perhettä ei takaa ymmärrystä perheenjäsenten välillä. Khemirin romaanissa kuvattuja henkilöitä yhdistävät verisiteiden lisäksi kommunikaatioon liittyvät vaikeudet.
Khemiri jättää romaaninsa henkilöt nimettömiksi. On isoisä, joka on isä. On isä, joka on poika. On sisko, joka on tytär. On yksivuotias ja nelivuotias. Henkilöiden nimeämättömyys on tehokas ratkaisu, joka korostaa, että kirjassa kuvatut kommunikaatiovaikeudet eivät ole vain kirjan henkilöiden ongelma, vaan koskettavat paljon laajempaa joukkoa.
Khemiriltä on totuttu odottamaan kirjallisuutta, jossa maahanmuuttajilla ja maahanmuuttajuudella on keskeinen rooli. Näihin odotuksiin Isän säännöt sekä vastaa että jättää vastaamatta. Kirjan henkilöiden etnisistä juurista ei puhuta suoraan, mutta ne ovat teoksesta aavistettavissa. Tämäkin on tehokasta, sillä näin kirjan henkilöiden tekemisiä ei voida selittää maahanmuuttajataustan kautta. Henkilöt "vain" ovat, kuten kuka tahansa ruotsalainen.
Isän sääntöjen alku on suorastaan hengästyttävää kuvausta koti-isän arjesta. Monin paikoin on pakko nauraa ääneen, sillä Khemirin vyörytys 1- ja 4-vuotiaan lapsen tekemisistä ja isän yrityksistä pitää tilanne hallussa on kaikessa koomisuudessaan ja totuudenmukaisuudessaan hilpeää luettavaa, kun sitä katsoo ulkopuolisen silmin. Jos on ollut vastaavassa tilanteessa kuin kirjan isä nauru saa ihan uuden vivahteen.
Yksivuotias nousee eteisen lipastoa vasten ja mylvii vaikuttuneena siitä ettei keikahda nurin. Nelivuotias yrittää auttaa pikkuveljeä kävelemään mutta saakin kaadettua pojan kumoon. Yksivuotias itkee. Nelivuotias nauraa. Yksivuotias puree nelivuotiasta sääreen. Nelivuotias itkee. Yksivuotias katoaa ja löytyy olohuoneesta pöydän alle käpertyneenä, suussaan kaksi muovihelmeä.
Vaikka koti-isyys on Isän säännöissä keskeisessä roolissa ei se kuitenkaan ole kirjan tärkein teema, vaan koti-isyyden kautta Khemiri tuo esisijaisesti esiin, miten elämä kotona lasten kanssa versus työelämässä mukana oleminen ovat positioita, jotka väistämättä saattavat privaatin ja julkisen piirissä elävät törmäyskurssille keskenään riippumatta siitä, mitä sukupuolta he ovat.
Isän säännöt alkaa isoisän tulolla Ruotsiin. Heti kättelyssä käy ilmi, että isoisä on hankala tyyppi, jolla ei ole muuta kuin negatiivista sanottavaa olipa asia mikä hyvänsä. Hänellä on kipuja ja sairauksia, ja kummatkin edelliset ovat juuri hänen kohdallaan mittavampia kuin kenenkään muun kohdalla. Isoisällä on totuus hallussaan ja hän tietää asiat muita paremmin.
Ei ole liioiteltua sanoa, että isoisä on kaiken kaikkiaan raivostuttava tyyppi, kun häntä katsoo isän (eli isoisän pojan) näkökulmasta. Khemiri ei kuitenkaa jätä asiaa tähän, vaan pilkkoo kertojan eri romaanihenkilöiden palvelukseen vauvanäkökulmaa unohtamatta. Näin romaanin henkilöt päästään näkemään sekä toisen silmin että tämän omasta näkökulmasta. Kun samat tapahtumat kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta ei enää olekaan selvää, onko isoisä niin kamala kuin miltä hän vaikuttaa.
Isä vaikuttaa täydelliseltä isältä. Hän tekee kaikkensa, jotta hänen lapsillaan ja naisystävällään olisi hyvä olla. Tämä täydellinen kuva ei kuitenkaan ole mikään totuus hänestä, kuten myöhemmin paljastuu.
Isä on jäänyt isänsä (eli isoisän) rakkautta vaille ja hän hakee isältään hyväksyntää, jota ei koskaan ole saanut. Joskus maaginen hetki roikkuu jo ilmassa ja poika luulee kohta kuulevansa isänsä lausuvan hänen kauan kaipaamansa sanat. Niin ei käy. Onko isoisä sittenkin omahyväinen ja paska tyyppi? Isoisä on ollut paljon poissa lastensa elämästä varsinkin avioeron jälkeen. Tytärtään hän suosii, pitää tätä vallan mahtavana. Poika sen sijaan on isoisän mukaan huono kaikessa mahdollisessa.
Äidiltään poika kuulee, että on ollut aika jolloin isä (isoisä) oli ihan toisenlainen. Se tapahtui vuosina, jolloin poika oli niin pieni, että hänelle ei ole tuosta ajasta jäänyt muistikuvaa.
Isän (isoisän) ja pojan (isän) välinen suhde menee jatkuvasti lukkoon ja väärinymmärrykset ovat molemmanpuolisia. Poika (isä) hoitaa isänsä (isoisän) käytännön asioita isän viettäessä puolet vuodesta ulkomailla. Pojalle (isälle) kyse on suuresta palveluksesta, jota isä (isoisä) pitää itsestään selvyytenä. Kuinka paljon vanhemmilla on oikeus aikuisilta lapsiltaan vaatia? Kuinka paljon aikuisten lasten pitäisi vanhempiaan auttaa? Missä olisi se kohta - ja onko sitä - jossa kummatkin osapuolet voisivat olla tyytyväisiä?
Tolstoin mukaan jokainen perhe on onneton omalla tavallaan. Khemirin romaanissa Tolstoin sanat toteutuvat erityisen kiinnostavalla tavalla. Khemiri nostaa isyyden pöydälle kuin kissan, jonka moinen teko saa paljastamaan kyntensä. On pakko myös kysyä, kenen isän säännöistä loppujen lopuksi on kysymys.
Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
333 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Pappaklausulen (2018)
Suomentanut Tarja Lipponen
Johnny Kniga
Onpa kiinnostavan oloinen kirja, kannen ja nimen perusteella ensiolettama oli että kyseessä olisi joku omakohtainen isyyspohdinta -tyyppinen kirja, niissäkään siis ei mitään vikaa ole.
VastaaPoistaHenkilöiden nimeämättömyydestä tulee mieleen että aina kun on lukenut jotain (perhe-elämää) käsittelevää kirjaa jossa on nimeämättömät henkilöt, se nimeämättömyys tavallaan korostaa henkilöiden sukupuolta. Ihan vaan huomiona tuli mieleen. Minusta olisi mielenkiintoista lukea parisuhde- tai perhekuvausromaani jossa sukupuolia ei mainittaisi, se asettaisi itsensä lukijana arvailemaan ja havaitsemaan omia oletuksiansa ja assosiointitapaansa. Nyt meni sikäli sivuraiteille, että en tarkoittanut tota silleen, että se olisi Khemirin kirjalle mikään puute ettei siinä näin ole koska Khemirin kirjan kannalta lienee nimenomaan tärkää että se on sellainen kuin on. Vaan että olisi vain mielenkiintoista sellaistakin nimenomaan perhekuvausta lukea missä on sukupuolet ns.piilotettu. Osaatko heittää vinkiksi yhtään sellaista?
Tässä tosiaan vielä sukupuoli korostuu, kun on käytetty noita isoisä, isä ja poika ilmaisuja. Kieltämättä tuli myös lukiessa mieleen, että onkohan tässä kuinka paljon Khemirin omia kokemuksia. Voisin niin hyvin kuvitella hänet koti-isäksi, mutta tämä tosiaan on vain omaa kuvitteluani, enkä tiedä, onko tällä kirjalla mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
PoistaYlipäätään on harvoin tullut vastaan kirjoja, joissa sukupuoli ei tulisi ilmi. Kuuluisin niistä on varmaan Anne Garretan Sfinksi, jossa sukupuoli ei missään vaiheessa käy ilmi. Perhekirjojen osalta en muista törmänneeni yhteenkään teoksen, jossa sukupuoli olisi jäänyt lukijan arvailujen varaan. Olisi kyllä kiinnostavaa lukea sellainen kirja, jos jostain vaan löytyisi.
Opiskeluaikoinani 1965-68 olin Tukholmassa kaikki mahdolliset ajat töissä, koska n.k. opintososiaalisia etuuksia ei Suomessa ollut. Tarkkailijana olin näkymätön sille yhteiskunnalle. Se oli omituinen keitos jo silloin.
PoistaJoku ruotsalaisten hullutus sen Akatemian kanssa osoittaa peruuttamattomasti sen(kin) että Aftonbladet ei ole enää varteenotettava kulttuurilehti ja Dagens Nyheterissä ei ole pitkiä Enzensbergerin esseitä kulttuuriosastolla.
Perheet eivät ole ehkä vastanneet yhteiskunnan ajatusta eteenpäinmenosta. Sitä coldfish-syndroomaa tulin jo tuolloin 50 vuotta sitten ihmetelleeksi. Onneksi Ruotsikaan ei ole monoliitti ja halkeamia syntyy. Garreta-viittauksesi saa ajattelemaan kirja etsimistä.
Jos oikein muistan, yhdessä Jeanette Wintersonin kirjassa ei paljastettu kaikkien henkilöiden sukupuolia, ainakaan heti. Mutta se ei kyllä ollut "perhedynamiikkakirja", eikä varmaan nuutenkaan ihan sitä mitä MM haki. Vielä kun muistaisin, minkä niminen se kirja oli, lukemisesta on piiiitkä aika. Joko Ihoon kirjoitettu tai Taidetta ja valhetta. Muista lukemistani Wintersoneista pystyn yhdistämään tekstin ja kirjan nimen.:D
PoistaTuon Wintersonin Ihoon kirjoitetun olen joskus lukenut, mutta en enää muista, miten siinä henkilöistä puhuttiin. Suomeksi on helppo olla paljastamatta sukupuolta, kun taas esim. romaanisissa kielissä sitten jo vähän haastavampaa. Sinänsä minusta aika ihme, että niin vähän on hyödynnetty sitä, että sukupuolta ei kerrottaisi.
PoistaRipsa, tuo Garretan kirja on ehdottomasti laatua, johon kannattaa tutustua. Muistelen, että siitä oli aikoinaan paljonkin puhetta.
PoistaOmppu, on minulla se. Olen kirjoittanut siitä lehtikritiikin, niitä julkaistiin vielä Sfinksin ilmestymisen aikaan.
VastaaPoistaOngelma on vain se, että kirjat juoksevat työhuoneessa piiloon mikä mistäkin syystä. Tarkoitin että pitäisi varmaan lukea uudestaan. Tajusin kyllä tuon yhteyden, siis perhedynamiikan ja sen, kun ihmiset eivät oikein tiedä keitä ovat.
Anteeksi Ripsa, ymmärsin väärin.
PoistaNoin muutoinkin tuo Kirjayhtymän naiskirjailjoiden teossarja, johon Sfinksikin kuuluu, on vallan mahtava ja kirjoissa on myös hienot kannet.