torstai 20. kesäkuuta 2019

Tätä on kirjallisuuden voima - Sara Stridsberg: Kärlekens Antarktis (Rakkauden Antarktis)

Kärlekens Antarktis herättää voimakkaita tunteita. Surua, ehkä vihaa ja suoranaista inhoakin. Voimattomuutta ja kapinamieltä. Kuvotusta, kauhua ja oksennusreflektin aktivoitumista. Sara Stridsberg vie lukijan yhä uudestaan tilanteeseen, jonka tämä haluaisi jo unohtaa. Jättää taaksensa kun painajaisunen. Mutta ei. Se mikä tapahtui tapahtuu yhä uudestaan.  Se pusertaa rintalastaa ja saa vatsan kouristelemaan.

Tämän romaanin kertoja on kuollut. Hän on nuori nainen, joka on kuristettu hengiltä. Se, joka hänet tappoi leikkasi hänen päänsä irti ja paloitteli hänen ruumiinsa kahteen valkoiseen matkalaukkuun.

Och nu skär han det som är kvar av min kropp i sju delar och stoppar resterna i två vita resväskor. Huvudet slänger han i det där avfallshålet vars yta har samma skära färg som spyor.

Löysin Sara Stridsbergin aikanaan hänen romaaninsa Drömfakulteten (2006, suom. Unelmien tiedekunta (Tammi 2018) myötä. Olin iloni kanssa yksin, sillä kukaan tuntemani henkilö ei ollut lukenut tätä romaania. Sen käännöstä suomeksi olisi kipeästi tarvittu, mutta piti odottaa aina vuoteen 2018 ennen kuin ihme tapahtui.

Käsitykseni Stridsbergin kirjailijanlaadusta syntyi pitkälti juuri Drömfakultetenin pohjalta ja siksi hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa Niin raskas on rakkaus (Tammi 2016, Beckomberga: Ode till min familj (2014)) oli aikamoinen pettymys. Sen kirjoittaja ei ollut "minun" Stridsbergini. Samalla päätin, että jatkossa luen Stridsbergiä ruotsiksi, mikä ei kuitenkaan johdu siitä, että käännöksissä olisi jotakin vikaa. Haluan kuitenkin hänen kielensä juuri sellaisena kuin se on kirjoitettu ihan jokaista pientä nyanssia myöten. Drömfakultetenin luin ensin ruotsiksi heti sen jälkeen, kun se oli voittanut August-palkinnon ja on pakko myöntää, että kun luin sen suomeksi reilut kymmenen vuotta myöhemmin ei se vakuuttanut ihan niin vahvasti kuin ensimmäisellä lukukerralla. Toki tämä saattaa johtua muustakin kuin kielestä.

Kärlekens Antarktiksessa nuori nainen löytyy kuolleena metsästä. Mitäs erikoista siinä nyt on saatat kysyä. Nykydekkareissa nuoret tapetut naiset retkottavat vähän väliä pahoinpideltyinä, raiskatttuina, mustelmaisina ja jäsenet vääntyneinä milloin missäkin ympäristössä.  Mitä rankempaa heitä kohtaan tehty väkivalta on sitä paremmin kirja vaikuttaa myyvän. Nuori nainen ei näissä kirjoissa ole ihminen, vaan trooppi, jonka avulla käynnistetään juoni. Ei ketään kiinnosta näiden naisten elämä, heidän unelmansa tai se elämänpituinen tyhjiö, jonka heidän murhansa heidän läheisilleen aiheutti. Eikä varsinkaan, jos tapettu nainen on narkkari, kuten Stridsbergin romaanin päähenkilö on.

Kärlekens Antarktis tuo mieleen Anna Paavilaisen ohjaaman lyhytelokuvan Kaksi ruumista rannalla, jonka alussa Laura Birnin esittämä nuori nainen löytyy kuolleena rannalta muovipussiin käärittynä ja jossa tämä ruumis herää henkiin ja tiuskaisee: "Ei oo saatana todellista, taas!"

Paavilaisen lyhytelokuvan tavoin Stridsbergin romaani haastaa dekkarien nuoren tapetun naisen troopin. Kun Kärlekens Antarktis antaa tälle troopille elämän kaikkine eri puolineen on kyseessä feministinen teko, jonka kautta tulee esiin, minkälaista elämää tapettu nainen eli ja miten tultiin siihen tilanteeseen, että naisesta alkoi tuntua, että parasta mitä hänelle voisi tapahtua olisi se, että joku tappaisi hänet. Että kaikki olisi ohi, koska mitään toivoa ei enää ollut.

Kärlekens Antarktis kertoo tapetun nuoren naisen huostaanotetuista lapsista. Kuollut nainen seuraa lapsiaan ja kertoo näiden elämästä. Hän sytyttää minussa hullun toivon, joka kamppailee pahojen aavistusten kanssa. Hän kuvaa lapsen haurauden ja oman perheen tärkeyden.

Det är det som är så hemskt med familjer, att de är hela ens värld, det finns ingenting utanför.

Välillä minun on pakko lopettaa Stridsbergin romaanin lukeminen. Laitan sen sohvalle viereeni ja tuijotan sitä ja tunnen täysin irrationaalista pelkoa ja epäilen, että en enää uskalla lukea sivuakaan enempää. Toisinaan taas luen Kärlekens Antarktista kuin hypnoosissa. En voi laskea sitä kädestäni. Olen siellä, missä on kipu ja sellainen elämän karheus, että äänettömästi huudan: ei. Ei, ei, ei. Mitä minun huutoni auttaisi. Ei tietenkään mitään. Nuori nainen tapetaan taas. Tappajan kädet kiertyvät hänen kaulansa ympärille. Hänen on valta ja voima.

Kärlekens Antarktis kertoo tapetun naisen vanhemmista, jotka eivät oikein osanneet olla vanhempia. Se kuvaa hetkiä, jotka tapettu nuori nainen vietti pikkuveljensä kanssa. Miten pieni veli olikaan, miten täynnä elämää. Se kertoo toivosta, joka oli kuin myrskytuuleen sytytetty lyhty. Se kertoo vauvan imettämisen vaihtumisesta reiteen iskettyyn ruiskuun ja naisista, jotka hytisevät kaduilla hankkiakseen rahaa seuraavaan huumepiikkiin.

Vi väntar oss ingenting, vi har ingenting, vi bara är där, man får göra vad man vill med oss. 

Kertomus palaa yhä uudestaan metsään, jossa nainen tapetaan. Se palaa hetkiin juuri ennen kuin mies kuristaa naisen hengiltä. Kauhu, kun jo tietää, mitä on tulossa eikä tulevaa voi paeta. Viimeiset kuvat silmissä. Raiskatuksi tuleminen juuri ennen kuolemaa. Valonsäteet puiden oksien välistä. Järven kimmellys.

Stridsbergin kielen ilmaisuvoima on tyrmäävää. Se satuttaa kauneudellaan ja rumuudellaan. Usein samanaikaisesti. "Madot ryömivät kukkasissa ja kuolleiden silmissä." Stridsberg onnistuu välttämään sentimentaalisuuden, joka paikoin vaivasi hänen romaaniaan Niin raskas on rakkaus. Kärlekens Antarktis onkin kielellisessä komeudessaan lähempänä Drömfakultetenia. Kummassakaan näistä kirjoista ei voi osoittaa kohtaa, jossa väkivalta, armo ja oksennus olisivat erotettavissa toisistaan.

Uutisista olemme lukeneet, että jää sulaa Antarktiksella kiihtyvää vauhtia. Niin sulaa myös Stridsbergin romaanin rakkaus ja sen rakkaussula ei päästä lukijaa otteestaan. Tämä on romaani, jota on mahdotonta unohtaa. Vaikka on vasta kesäkuu, on ihan  mahdollista, että olen juuri lukenut tulevan syksyn parhaan käännösromaanin.

Jään malttamattomasti odottamaan, minkälaisen vastaanoton Kärlekens Antarktis saa Suomessa.



Sara Stridsberg: Kärlekens Antarktis
314 sivua
Alber Bonniers Förlag (2018)

2 kommenttia:

  1. Heräspä nyt mun mielenkiinto Stridsbergin kirjoja kohtaan. En oo vielä lukenu ainuttakaan.

    VastaaPoista