torstai 13. kesäkuuta 2019

Herkän TaiteilijaMiehen kokoelmat - Eveliina Talvitie: Kovakuorinen

Jotain voi päätellä siitä, että heti kun kirja on luettu loppuun sen haluaa aloittaa alusta. Minulle kävi juuri näin Eveliina Talvitien Kovakuorisen kanssa. Sen sijaan, että olisin nätisti ja sisäsiististi laittanut Kovakuorisen luettujen ja bloggausta odottavien kirjojen pinoon aloinkin lukea sitä heti uudestaan.

Eveliina Talvitie tunnetaan ennen muuta feministisistä tietokirjoista Keitäs tyttö kahvia: Naisia politiikan portailla (WSOY 2013), Hieno vai huono?: Nainen jolla on maine (WSOY 2015) sekä Miten helvetissä minusta tuli feministi (WSOY 2017). Itse olen lukenut Talvitieltä aiemmin hänen yhdessä Maryam Abdylkarimin kanssa kirjoittamansa teoksen Noin 10 myyttiä feminismistä (SKS 2018).  Kovakuorinen on Talvitien ensimmäinen fiktiivinen teos, joka luojan kiitos ei sekään ole vapaa feminismistä.

Kovakuorisen tarina on pilkottu eri aikatasoille, mutta kyse ei ole kerronnallisesta kikkailusta, vaan aikatasojen käyttö on tässä romaanissa sekä perusteltua että itse tarinankuljetuksen ja jännitteen luomisen kannalta olennaista. Kovakuorinen vihjaa ja sen sanojen yllä roikkuu mysteerin lepattava valo.

Eeva ja Mira ovat ystäviä. Kovakuorinen kertoo heistä lapsina ja aikuisina. Se kertoo yhteisistä leikeistä, teinivuosien hölmöilyistä sekä lupauksista, joiden lunastamisen aika on edessä myöhemmin elämässä. Eri aikatasojen väliin sijoittuu tarina Miehestä, joka on suuri taiteilija sillä tapaa kuin vain mies voi suuri taiteilija olla. Mies on järkyttävän itsetietoinen ja hänen itsensä esittämisen tapa aina tarkkaan harkittua huivin kaulaan kietomista myöten.

Huivin piti näyttää siltä, että se on vahingossa löydetty laatikon pohjalta ja kietaistu kaulaan puolihuolimattomasti. Tuttu stylisti on opettanut, että siltä pariisilaiset miehet näyttävät, ja Mies on painanut vinkin muistiinsa, koska hän haluaa oppia koko ajan ja kaikkea.

Kovakuorinen sisältää monia hykerryttäviä huomioita sukupuolirooleista ja suomalaisesta kulttuurista kulttuurikritiikkiä ja näyttämötaidetta unohtamatta. Miestaiteilijan kaulaliinan asento ei ole tuulesta temmattu havainto sekään ja sen kuvaus palautti elävästi mieleeni vuosien takaisen tilanteen, jolloin olin luovan kirjoittamisen kurssilla ja MiesTaiteilija astui huoneeseen viininpunainen huivi ah! niin luonnollisen (eli kaikkea muuta) huolimattomasti aseteltuna.

Kovakuorinen on uitettu populaarimusiikissa, intertekstuaalisuudessa ja elokuvissa. Tapani Kansa laulelee R-A-K-K-A-A-N-S-A perään, Freeman ajelee Tandemilla, Marit muistelee Jäätelökesää ja Baccaran naisduo vakuuttaa hallitsevansa boogien. Musiikki luo vahvasti ajankuvaa ja minuun se upposi ihan erityisen hyvin, sillä suuri osa Kovakuorisessa mainituista biiseistä löytyi lapsuuteni vihreältä 90 minuutin BASF-merkkiseltä C-kasetilta, jota kuuntelin isäni kanssa aina siivotessamme.

Siinä missä musiikki luo ajankuvaa, elokuvaviitteet johdattelevat teoksen sisäistä maailmaa kohti. Avainasemassa on Kovakuorisessa mainittu Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva Persona - Naisen naamio. Bergmanin elokuvan merkittävyyttä Kovakuorisen kannalta korostaa vielä se, että Naisen naamion toinen päähenkilö Elisabeth Vogler on näyttelijä samoin kuin Kovakuorisen Mira. Myös temaattisia yhteyksiä löytyy, sillä kummassakin teoksessa hyvin keskeinen rooli on menneisyydellä.

Samoin kuin Naisen naamio myös Kovakuorinen vaikuttaa aluksi ihan muunlaiselta teokselta kuin mitä se on. Lukiessani sovittelin sen ylle jo chick lit -genren viittaa, mutta teoksen edetessä kyseinen vaatekappale alkoi pysyä yhä huonommin Kovakuorisen hartioilla ja niinpä otin käyttöön toisen viitan kärpännahkoineen kaikkineen. Viitan, jossa lukee gender-lit ja jonka saumoista irvistelee rinnakkaistodellisuus.

Läpi Kovakuorisen kulkee feministinen biitti, joka yltyy joka kerta, kun Mies pääsee vuoroon. Mies ei ole ainoastaan Mies, vaan hän on tietenkin myös Mestari. Vähintäänkin Jumalan tuuraaja maanpäällä. Kulttuurimiesten kuningas.

Mies on yhdistelmä herkkyyttä ja maskuliinisuutta. Hän tarvitsee naisia, jotka ovat herkkiä niin feminiinisellä tavalla, että heidän herkkyytensä ylittää Miehen herkkyyden kuitenkin niin että suhteessa nimenomaan Miehen herkkyyttä varjellaan, sillä se on erityistä. Mieshän tarvitsee herkkyyttä taiteessaan, jossa hän on noussut Mestariksi. Mestarillisuus on puolestaan ladattu maskuliinisuudella jonka ylläpitämiseen tarvitaan sekä selkään taputtelevia veljiä että väkevästi feminiinisiä vastapuolia, jotka laskeutuvat Mestarin jalkojen juureen ja pysyvät siellä.

Miehen ongelma on, että harva nainen on kokee unelmahommakseen Miehen jalkojen juuressa kyyristelyn ja mies joutuu kokemaan naisrintamalla pettymyksen jos toisenkin. Sen enempää kuvanveistäjänainen, kosmetologinainen kuin pienirintainenkaan nainen eivät ymmärrä tarpeeksi miehen ja hänen herkkyytensä erityisyyttä.

Mies kerää naisia ja kovakuoriaisia. Jälkimmäiset hän sulkee putkiloon ja edelliset omien kohtuuttomien vaatimustensa hormistoihin.

Vähän ennen Kovakuorisen puoliväliä siihen kirjoittautuu jännäritaso teoksessa kuvattujen mielentilatutkimusten kautta. Näitä tutkimuksia edeltävät mustat sivut ovat vahva vihje siihen suuntaan, että Nemesis, jumalaisen koston henki, on laskeutunut kuolevaisten joukkoon.

Kovakuorinen on siitä mainio romaani, että sen voi lukea joko viihdyttävänä tarinana tai syvempänä feministisenä kertomuksena, jota voi kuoria sipulin tavoin. Teoksen ulkoasu ohjaa ensin mainittuun lukutapaan, mutta itse nautin Kovakuorisessa eniten sen kerrostumista ja niiden kaivelusta. Talvitien romaani ei paljasta kaikkea, vaan uskaltaa luottaa lukijan hoksottimiin. Ehdotonta kesälukemista rannoille ja riippumattoon.




Eveliina Talvitie: Kovakuorinen
227 sivua
Into (2019)

Kustantajalta saatu ennakkokappale
Kirjan julkaisupäivä 15.6.2019


6 kommenttia:

  1. Ups! taas yksi kirja lukupinoon odottamaan ☺.

    VastaaPoista
  2. Muunlainen teos kuin se on. Näin on. Ensinnäkin kirjan kansikuvavalinta on mielenkiintoinen. Se houkuttelee kesädekkarihankkijoita luokseen. Sisällön tuntien kuva muuttu monitasoisen symboliseksi. Ilahdun kirjasta, sillä lukemisen jälkeen siitä kimpoilee monenlaista tulkittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tuo takakansi on vallan mainio ja osin kansi on kiinnostavasti ristiriidassa sisällön kanssa, vaikka toisaalta ei olekaan. Lisäksi aina ilahduttaa, kun kirjailija malttaa olla kertomatta ns. kaikkea

      Poista
  3. Todella hyvä arvio, Omppu! Mietin tässä melkein-riippumatossa pihallani, että mitä kirjasta kertoisi, mutta sinähän kerroit jo niin hienosti ja kattavasti! 😀 No on mulla yksi ajatus, ehkä kirjoitan siitä. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😘Mikäköhän ajatus se on? Ei saa tolleen vihjata, kun siitä tulee kamalan uteliaaksi 😅

      Poista