Nyt kaahataan minillä, joka on lahja kuningatar Elisabethilta. Vrum!Johanna Venhon romaani Ensimmäinen nainen kertoo yhdestä suomalaisesta first ladysta, Sylvi Kekkosesta. Teoksen nimi on vahvasti ironinen, sillä vaikka Sylvi oli kansakunnan ensimmäinen nainen oli hän sitä harvoin aviomiehellensä.
Sylvin mies oli Urho. Jättiläinen, joka jätti varjoonsa lähimpänsä.
Aina puhe kääntyy Urhoon. Minkä sille mahtaa. Olen ison liekin vierellä kytevä pikku kipinä.
Teoksen alussa on kaksi vahvaa kuvaa, jotka jäävät minun koko Ensimmäisen naisen luennan ajaksi. Ensimmäinen näistä on Sylvi ajamassa yksinään minillä Kekkosten mökille. Näen, miten mini kiitää. Näen, miten Sylvin kaasujalka on painavaa sorttia. Näen, miten vapaus kehystää minin.
Toisessa kuvassa ollaan Sylvin hyvän ystävän, kirjailija Marja-Liisa Vartion hautajaisissa. Sylvi sanoittaa kokemustaan Urholle kertomalla, miten "linnut sukkuloivat puissa hautojen yllä ja visersivät sitä polveilevaa, rönsyävää säveltään papin puheen päälle." Hän, jonka olivat linnut on kuollut, mutta Sylvin sanoissa hän elää taas.
Suhteeni todellisista henkilöistä kirjoitettuun fiktioon on mutkikas. Tässä "sarjassa" yksi hienoimpia lukukokemuksia on minulle ollut Helena Sinervon Runoilijan talossa, joka kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerista. Usein kuitenkin huomaan ihmetteleväni, miksi kirjailija on päätynyt kirjoittamaan kuvitelman oikean henkilön elämästä.
Jos kirja vie mukanaan edellä kuvatun kaltaiset huolet unohtuvat ja niin käy mitä suurimmassa määrin Ensimmäisen naisen seurassa. Johanna Venho on tavoittanut Sylvin äänen niin prikulleen, että kirjaa lukiessani minusta tuntuu, että luen Sylvin itsensä kirjoittamaa tekstiä. Tämä on sinänsä hieman merkillistä, koska en tiedä, minkälainen Sylvin omin ääni oli, mutta siitä huolimatta olen täysin vakuuttunut, että se oli juuri sellainen kuin minkälaisena se Ensimmäisessä naisessa tulee esiin.
Venhon onnistuneen Sylvin äänen tavoittamisen kautta - jota minäkertojaratkaisu vielä korostaa - alan myös pohtia, että syy siihen, miksi jotkut todellisen henkilön elämään perustuneet fiktiot ovat osoittautuneet minulle pettymyksiksi on kenties juuri siinä, että näistä teoksista en ole löytänyt kuvattavana olevan henkilön ääntä.
Sylvin ja Marja-Liisan lisäksi Venhon romaanissa ääneen pääsee myös kuvanveistäjä Essi Renvall, joka tekee kipsipäätä Sylvistä. Tehtävä, joka ei millään meinaa ottaa onnistuakseen ja johon liittyvät ongelmat kasvavat metaforiseksi kuvaksi myös Sylvin henkilökuvan luomisesta. Essin mukana teokseen tulee taiteeseen liittyvää pohdintaa yleistasolla sekä niitä tekijöitä, jotka tekevät juuri Sylvin kuvaamisesta vaikeaa. Sylvi oli henkilönä ristiriitainen ja hänen persoonansa eri puolien kuvaaminen oli osoittautua Essille ylivoimaiseksi tehtäväksi.
Tämä hieno kuva löytyy kirjan kansipapereiden alta
Kuvan pitää olla näköinen, mutta näköisyys ei ole sitä että täsmällisesti toistaa mallin ulkoiset piirteet.
Venho todellakin onnistuu luomaan moniulotteisen kuvan Sylvistä, jonka elämän arkojakaan asioita ei tässä teoksessa peitellä. Keskeisenä tapahtumapaikkana on Kekkosten mökki ja vuosi 1966. Sylvin yksinäiset päivät mökillä elämänsä eri vaiheita muistellen ja Marja-Liisan kanssa keskustellen.
On hienoa, että runsaasti tilaa Ensimmäisessä naisessa on saanut myös Sylvin kirjailijan elämä. Se, miten kirjoittaminen häntä jatkuvasti poltteli ja miten haasteellista se oli muun elämäntohinan keskellä ja miten Sylvi epäili omaa osaamistaan. Ystävyys Marja-Liisan kanssa oli Sylville tärkeää niin henkilökohtaisella kuin kirjoittamisenkin tasolla. Kun Sylvi ei jaksanut uskoa kirjallisisiin kykyihinsä Marja-Liisa uskoi ja kannusti. Samalla hän oli myös peili, josta Sylvi saattoi nähdä tarkemmin.
Sinulle puhuminen rajaa koko ajan eroa meidän välillämme, se tekee mustaa rajaviivaa, jonka onkin omaa ääriviivaani. Tämän takian pidän sinusta, tajuan. Erilaisuutesi valaisee minulle sen joka olen.
Venhon runoilijatausta näkyy teoksessa kielellisenä komeutena ja tavoittavuutena. Teksti hyväilee kuin järvivesi, jossa Sylvi käy uimassa.
Ensimmäisestä naisesta löytyy myös feministisiä huomioita naisen ja naistaiteilijan asemasta. Suorimmin tätä tematiikkaa lähestyy Essi, joka pohtii miten "arkinen elämä käy taiteen kanssa painia joka jumalan hetki." Hänen lähestymistapansa taiteilijuuteen on käytännöllinen: lapset tarvitsevat ruokaa ja laskutkin on maksettava. Voin hyvin kuvitella, että jos tilanne vaatisi Essi juoksisi vekselin maksuun kesken kuvanveiston, kuten tekee runominä kesken runonkirjoituksen Maila Pylkkösen teoksessa Tarina tappelusta (1970). Naistaiteilijalla ei ole varaa taiteilijuuteen, jossa arjen vaatimukset voitaisiin unohtaa ja luottaa siihen, että joku muu kyllä hoitaa asiat. Naistaiteilija kun on yleensä itse se joku muu.
Myös Sylvi ottaa kantaa naistaiteilijuuskysymykseen miettimällä, onko kenties "menestyneiden naiskirjailijoiden takana aina ollut joku hiljainen mies, joka on tukenut heitä, joku vaitonainen hyvä mies."
Sylvin aviomies oli kaikkea muuta kuin hiljaista ja vaitonaista sorttia. Sielujen sukulaisuutta Sylvi löysi Olavi Paavolaisesta, mutta tämän läsnäolo ja ajatukset olivat siinä määrin kuumottavia, että Sylvi tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa "valitsi itsehillinnän."
Ensimmäinen nainen piirtää kokonaisen kuvan Sylvistä. Se on kuvauksen kohdettaan kunnioittava. Intiimi, mutta ei tirkistelevä. Se nostaa parrasvaloihin Sylvin vahvasti tuntevana ja kirjoittavana naisena. Lukijana en voi olla miettimättä, mitä kaikkea Sylvi olisikaan kirjoittanut, jos hän ei olisi ollut ensimmäinen nainen.
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
261 sivua
WSOY (2019)
Kustantajan tilaisuudesta saatu arvostelukappale
Kommentit
Lähetä kommentti