Siirry pääsisältöön

Minuuden nuohous - Jere Vartiainen: Minuus / Miinus





Jere Vartiaisen runokokoelman Minuus / Miinus kansi on kertakaikkisen upea. Se kiteyttää itseensä koko tämän kokoelman tavalla, joka tekee sanat turhiksi, mutta kirjoitan nyt kumminkin jotain, kun se on tavakseni tullut.

On poika, ensin nuorempi, sitten vähän vanhempi, nuori mies aikuisuuden syrjässä kiinni. On, mutta heikosti. Juuri niin kuin kannen ihmiseen viittaava kuva. Poika kiinni paperinukkelerpakkeilla tässä ihmisten maailmassa, jossa kukaan ei kosketustasi kaipaa.

Pojan pää on jo lähtenyt omille teilleen. Missä lie meneekin, sitä poika ei tiedä. Pään tilalla ilmapallo. Sekin pojassa kiinni vain heikolla narulla, joka on katkeamassa.

Poika lähtee etsimään päätään psykologin vastaanotolta. Siellä hänestä tulee tva (tutkittava). Hän kutistuu kirjainlyhenteeksi. Miinus ottaa häneen minuutensa haltuun.


Minuus / Miinus on medikalistinen kutistus? / rutistus? ja miesmuotoisen sielun hätähuuto. Se sisältää lyhyttä ja pitkää runoa, graafista esitystä, pieniä ja isoja ja lihavoituja kirjaimia. Se kieppuu villisti ja esitystapansa kautta korostaa ihmisen personaallisuuden monia eri puolia. Ihan nyt kysyisinkin, eikö sinullakin ole päiviä, jolloin olet lähinnä niin haaleaa kursiivia, että sinua tuskin katukuvassa huomaa? Tai päiviä, jolloin et ole ainoastaan bold, vaan myös beautiful, eikä kukaan voi ohittaa sinua panematta sinua merkille?

Vartiaisen runojen poika/miehen minuus on kriisissä. On pakko olla muita parempi. On pakko olla erityinen. On pakko peittää oma huonous, tehdä minuuden nuohous vaikka sitten maksamalla siitä tyypille, joka ammattinsa puolesta kuuntelee (tai esittää kuuntelevansa).

Janten laki on poika/miehen perustarina. Se on iskostettu häneen kerta toisensa jälkeen. Se on painettu häneen jo kotona. Se on kirjoitettu häneen kysymyksenä "Mitä sinä teit ensin?" Se on syötetty hänelle syyllisyyden siemeninä, joista hänen ruumiinsa kasvattaa puuta, jonka lehvistössä leviää viruksen kaltainen pakkomielle saada osakseen ihailua. Kuulla olevansa erityinen.

Älä luulekaan. Muista aina, kuka olet. "Nimettömän pikkujumalan hukkapala / tulehtuneena sykkivä umpisuoli."

Umpisuolen voi leikata pois. Sen leikkaaminen pois ei haittaa yhtään.

*

Vartiaisen kokoelma on jaettu viiteen osaan ja jokaista osaa edeltää lauseen pituinen tiivistys siitä, mitä kyseisessä osassa tapahtuu. Nämä tiivistykset toimivat kuin zuumausohjeet kameramiehelle. Nyt katsotaan tästä kulmasta, tältä etäisyydeltä kohti sitä, miten voisi olla mies.

Mikä on mies ja miten mieheksi tullaan? Jos lapsuus ei anna eväitä matkaan, mitä aikuisena syödään?

On satuja, joissa ei ole prinssejä. On "satuja".

Olipa kerran lapsuudessa pojalla äiti ja isä. Sen pituinen se. Tai ei ihan. Äiti muutti pois ja isä alkoi nussia muita naisia "olohuoneessa keskellä kirkasta päivää."

ihossa tuhat kertaa hylätyn lapsen laulu, seiniin hakkaava aaltokone

Minuus / Miinus on S.O.S ja Banksyn No friends. 




*

Minuus / Minuus menee mun tunteisiin.  Erityisesti ne kohdat, joissa hennosti väreilee minuus +:n mahdollisuus. Ne kohdat, kuten tämä

Mutta Puppekin löysi pallon. 
Toivoa on. 

On, on.

Vartiaisen kokoelmassa on valtavasti tunnemaastoa, joka vaihtelee betonista pehmoeläimiin. Se kysyy, miten ihminen pysyy kasassa, kun tukipuita ei ole. Kuvittele talo, jolla ei olisi kivijalkaa. Kokisiko se taloelämänsä mielekkääksi?

Näiden runojen pojalle / miehelle mieheys on yhtä kaukana kuin planeetta, jota ei vielä ole löydetty. Olla kuin mies on itseään omalla tavallaan kertova tarina, jonka osaksi vain tietyillä tarinoilla on oikeus yhtyä. Olla kuin mies hylkii niitä, jotka eivät ole sille kunniaksi, jonka se itse on määrittänyt.

Joskus varmaan pojalla oli pyjama, jonka rintamuksessa oli supersankarihahmo. Pyjama, joka kauhtui ja jäi liian pieneksi ja jonka supersankarihahmo alkoi valvottuina öinä halkeilla niin että sen supersankarivoimat lensivät poks! vaan ikkunalasin läpi ulos.

Minuus/Miinus on yksi tämän vuoden Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaista. Ja syystä. Erittäin syystä.




Jere Vartiainen: Minuus / Miinus
80 sivua
Kolera (2018)
Grafiikka: Daniil Kozlov



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän