Ihan kakaroita on vimmainen ja filtteritön kuvaus siitä, miten Patti Smithistä tuli Patti Smith ja Robert Mapplethorpesta Robert Mapplethorpe.
Mikä tekee taiteilijan? Sinnikkyys kestää puutetta ja nälkää, köyhyyttä ylipäätään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Luja usko ja luottamus omien teosten taiteelliseen merkitykseen. Epätoivo. Epäily. Tinkimättömyys. Sokerina teessä lahjakkuus.
Mikä tekee taiteilijan? Sinnikkyys kestää puutetta ja nälkää, köyhyyttä ylipäätään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Luja usko ja luottamus omien teosten taiteelliseen merkitykseen. Epätoivo. Epäily. Tinkimättömyys. Sokerina teessä lahjakkuus.
Pattin ja Robertin mukana muutan asumaan hotelli Chelseaan. Todellisuudessa minun hotelli Chelseani on hotelli Dalmacija Kroatian Makarskassa. Istun hotellihuoneessa lukemassa Patti Smithistä ja Robet Mapplethorpesta toisella puolella vuoret ja toisella meri. Äkillinen ukkosmyrsky raiskaa maisemaa. Olen muusta maailmasta erillään, hotellihuoneeseen suljettuna. Olen Patti. Toisinaan Robert. Luen heidän tarinaansa. Katson välillä kamerasta ottamiani valokuvia ja mielessäni heiluvat Robertin vahvat kukkaset, joita katselin Kiasman näyttelyssä.
Ihan kakaroita olisi pitänyt lukea englanniksi, mutta tulin ostaneeksi sen suomenkielisenä, kun ostoksellani sain viiden euron alennuslipun Kiasman Mapplethorpe-näyttelyyn. Ja mikäs siinä, olihan tämä ihan kelpo Antti Nylénin suomennoksenakin, vaikka jäinkin kaipaamaan englanninkielistä versiota.
Ihan kakaroita läähättää taidetta ja taiteilijoita. Halua, unelmia, pyrkimyksiä. Toiveita, että jonain päivänä. Päivänä, joka pitkään on niin kaukana, mutta joka on tuleva kuin kiskoille jumittunut tavarajuna.
1960-luvun loppu ja sitä seuraava vuosikymmen sekä 1980-luvun alku yhdysvaltalaisessa taide-elämässä on hillittömän kiinnostavaa aikaa. Varjossa ja valossa siellä ja täällä. Estradilla ja sen takana yksi hontelo puolalaistaustainen hopeatukka. Andy W. ja hänen Tehtaansa. Hänen maailmaan lyömänsä yhä monistuvat merkit.
 |
| Mapplethorpe-sitaatti Kiasman seinällä |
Robert etsi valokuvissaan mustinta mustaa. Halusi nähdä ja kuvata sen, mitä ei ennen ole nähty ja kuvattu. Minäkin tahdon, vaikka en olekaan Robert, eikä kuvani ole museon seinällä, enkä ole edes valokuvaaja. Minä tahdon blogissani ja kysyn: eikö blogin kirjoittamisessa parasta ole juuri se, kun syntyy jotakin, jonka olemassaolosta ei edes tiennyt ennen kirjoittamista? Hiiteen konventiot ja säädyllisyys. Tervetuloa sanojen rupinen rock and roll. Tervetuloa Jumala. "Sillä taide viestii Jumalasta, ja Jumalalle se pohjimmiltaan kuuluu."
Haluta enemmän ja sen yli. Etsiä sanojen sydäntä, munuaisia ja maksaa. Etsiä niitä kohtia, joissa ne taipuvat tavoilla, joka murhaa kieliopin. Ettäjottakoskakun. Ja ne pilkkusäännöt ennen kaikkea. Tulee pilkkupoliisi epoletit hohtaen. Vauhdilla tuleekin. Välkkyvä sinivalo valaisee sakkolapun. On tultava tuomituksi, jotta voisi päästä vapaaksi.
Ihan kakaroita on kahden suuren ihmisen läsnäolo. Intensiivinen presenssi preesensissä. Minulle sen viehätys ei ole siinä, mikä on kerrottu sanoin, vaan siinä, miten valtava henki Patti Smithin tekstissä on. Hengitän sitä itseeni kuin heliumia. Puhun oravaäänellä. Luen, miten syntyi videoteos, jota katselin Kiasmassa. Pattilla on valkoinen mekko. Hän on huoneessa, jota katselen toisesta huoneesta. Hämähäkki kulkee huoneiden välillä. Pitkin seiniä, joita tulppaanit uhmaavat. Sen verkossa kosteaa kyynelli(i)maa.
Se, joka on kuollut elää. Syntyy uudestaan kerta toisensa jälkeen niille, joilla on aikaa pysähtyä.
Se, joka on kuollut elää. Syntyy uudestaan kerta toisensa jälkeen niille, joilla on aikaa pysähtyä.
Patti Smith: Ihan kakaroita
Englanninkielinen alkuteos: Just Kids (2010)
Suomentanut Antti Nylén
383 sivua
Kustantaja: Siltala
Tartuin tähän kirjaan vähän vastahakoisesti, kiinnosti ja ärsytti samanaikaisesti. Mutta tykkäsin, Smith osaa kirjoittaa(kin)!
VastaaPoistaTiesitkö, että tähän tälle on tulossa jatkoa, siis suomennettuna, muistakseni Siltala julkaisee varmaan ensi syksynä.
Ostin tämän puolivahingossa Pocket Shopista, kun olin seuraavana päivänä menossa Mapplethorpen näyttelyyn. En tiennyt mitä odottaa, mutta ainakaan en osannut odottaa sellaista intensiteettiä kuin tässä teoksessa on.
PoistaJostakin panin merkille, että jatkoa on tulossa. Sitä odotellessa. Kiitos kommentista.
Kuulostaa "Mielenkiintoiselta" :)
VastaaPoistaKyllä vaan. Tämä on varsin tinkimätön kuvaus kahdesta suuresta taiteilijasta ja niitä mutkaisista poluista, joita pitkin he kulkivat kohti päämääriään.
PoistaHuh ja vau. Minulla on Mapplethorpen näyttely vielä katsastamatta, mutta aion kyllä. Kirja alkoi kiinnostaa kun luin Siltalan katalogia ja siinä näin juttua tuosta Erjan mainitsemasta, syksyllä suomeksi ilmestyvästi M Train -teoksesta. Kiitos vinkistä lukea englanniksi, taidan tehdä juuri niin!
VastaaPoistaEi varmaan olisi yhtään hassumpi ajatus lukea ensin tämä kirja ja käydä katsastamassa näyttely sen jälkeen. Minulla meni toisin päin ja kyllä se niinkin toimii. Kiitos kommentistasi.
PoistaNo minäpäs varaan tämän sitten saman tien niin ehdin lukea ennen kuin näyttely ehtii mennä ohi!
PoistaTähän tulis nyt peukku, mutta en osaa tehdä sitä tietokoneella. :) Kannattaa tosiaan yhdistää kirja ja näyttely. Ne kietoutuvat toisiinsa niin kiinnostavasti.
PoistaOih oih, ihana Patti Smith! <3 Tämä kirja minun täytyy laittaa lukulistalle - jossain vaiheessa luettavaksi.
VastaaPoista<3
Jos pidät Patti Smithistä, niin sitten tämä on kyllä aika lailla "pakollista" luettavaa. Jatkoakin tosiaan tulossa syksyllä. Kiitos kommentista.
PoistaMinunkin pitäisi varmaan lukea tämä. En ole mikään suuren suuri fani, mutta kyllä Patti Smith silti jaksaa ihastuttaa.
VastaaPoistaJoo kyllä sun pitää. :) Tässä on vahva meno ja meininki. Kiitos kommentista.
PoistaNo tämän http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2015/12/patti-smith-m-train.html jälkeen piti tulla katsomaan oletko tästä kirjoittanut ja mitä.
VastaaPoistaNiin kuin sanoin, tämä oli musta hyvä, mutta ei kuitenkaan huippuhyvä. Jostakin syystä mitä en osaa paikantaa.(Vaikka olen muuten tosi hyvä kartanlukija!)
Tämä sinun tekstisi on loistokas. Niinhän sinulla on tapana kirjoittaa.
Minulla oli tämän suhteen se suuri onni ja autuus, että Kiasman näyttely osui yhteen tämän kanssa. Ne vahvistivat toisiaan. Kaipaan vieläkin sitä yhtä videohommelia, jossa Robert kuvaa Pattia. Tämä osui ja upposi, mutta M Train ajoi jonnekin sellaiseen paikkaan, että sieltä tuskin enää lähtee.
PoistaOlipa mukavaa, kun kommentoit tätä, niin tuli itsekin luettua tämä teksti uudestaan.