Siirry pääsisältöön

Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein



Olen mykistynyt.

Charles Chaplinin elokuvasatiirissa Diktaattori (1940) Chaplin esittää Hynkeliä, joka pitelee maapallolta näyttävää ilmapalloa käsissään. Kuva on pysähdyttävä. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia elokuvakohtauksia. 'Daniel Steinin' vaikutus on samaa huonetta ja sukua.

Sanon suoraan, että 'Daniel Stein' on Ljudmila Ulitskajan tähanastisen tuotannon loistokkain teos. Sanon tämän hieman nikotellen, sillä Vihreän teltan alla teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. 'Daniel Stein' on kuitenkin vielä parempi. Minulle se oli myös varsinainen page turner, joka vei mukanaan heti ensi kappaleesta alkaen. Se kuuluu näin:

Minua palelelee aina. Kesälläkin, polttavan auringon alla uimarannalla, vilunväreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Se johtuu varmaan siitä, että synnyin talvella metsässä ja vietin ensimmäiset elinkuukaudet äidin turkista irti ratkotussa hihassa.

Jos tämä teos ei ole vuoden 2016 lopussa henkilökohtaisen käännöskirjallisuuden TOP 3 -porukassani ei asiaa selitä mikään muu kuin se, että kuluva vuosi on siinä tapauksessa ollut käännöskirjallisuuden osalta täysin ennennäkemättömän huima. En usko niin käyvän. Tarvitaan supersikakova teos, jotta 'Daniel Steinista' mennään yli. Suuren yleisön suosikkiromaaniksi tämä silti tuskin nousee. 'Daniel Stein' ei ole niitä teoksia, jotka aiheuttavat ihastunutta "voi että sentään, kun oli kiva romaani" -huokailua. Myös Ulitskaja-fanit saattavat kokea 'Daniel Steinin' maailman vieraaksi, sillä teoksessa puhutaan erittäin paljon uskonnoista ja erityisesti juutalaisuudesta. Toisaalta taas aiemmin Ulitskajaa vierastaneet saattaisivat "löytää" hänet juuri 'Daniel Steinin' myötä.

Juutalaisuus. Mikä loppuun asti kaluttu luu, joku saattaa huokailla. Ei enää yhtään juutalaistarinaa, sanoo toinen. Myönnän. Onhan näitä juutalaistarinoita kirjoitettu, mutta niiden laajassa joukossa 'Daniel Stein' on ainutlaatuinen. Se on tuore ja kerronnaltaan loistokas. Se vie syvyyksiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan.

*

'Daniel Stein' on dokumentinomainen romaani, jossa fakta ja fiktio sekoittuvat. Ulitskaja itse toteaa teoksessaan:

Minä en ole oikea kirjailija, eikä tämä kirja ole romaani, vaan kollaasi. Saksin kappaleita omasta ja muiden elämästä ja liimailen "liimatta."

Liimaus on taidokasta. Sen tuloksena syntyy Ulitskajan tulkinta kertomuksen kohteena olevista tapahtumista ja ihmisistä. Teoksen alkuperäisnimi on Daniel Stein, tulkki (Даниэль Штайн, переводчик). Suomenkielisestä käännöksestä tämä täsmennys on jostakin syystä jätetty pois, joka on hieman kummallista varsinkin, kun tulkki viittaa myös monia kieliä hallitsevan Daniel Steinin asemaan tulkkina niin konkreettisella kuin kuvaannollisellakin tasolla.

Teoksen nimihenkilön takaa löytyy puolalaissyntyinen juutalainen Oswald Rufeisen (1922-1998), joka pelasti useita juutalaisia natsien joukkotuholta ja jonka Ulitskaja kertoo tavanneensa myös henkilökohtaisesti. Tietämykseni ei riitä ottamaan kantaa siihen, missä määrin uskollisesti Daniel Steinin tarina seuraa Rufeisenin tarinaa, mutta asiaa jonkin verran tutkittuani voin todeta, että yhtäläisyyksiä on huomattavassa määrin.

Ihmisenä Daniel Stein on monien identiteettien mies - ei vapaasta tahdostaan, vaan olosuhteiden pakosta. Hän pukeutuu niin natsien kuin venäläistenkin asusteisiin ja pelastuu kiperistä tilanteista kuin ihmeen kaupalla. Hänen elämänsä värikkyys ja tilanteiden moninaisuus muistuttaa Thoman Mannin mainiosta teoksesta Huijari Felix Krullin tunnustukset, vaikka mitään varsinaisesti yhteistä näillä teoksilla ei olekaan.

Rakenteeltaan Ulitskajan romaani koostuu kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä, tallenteista, puheista ja vastaavista elementeistä. Suoraa ihmisten välistä kommunikaatiota ei ole kuin edellä mainittujen sisällä. Rakenteesta seuraa, että en missään vaiheessa uppoa teoksen syövereihin. En ajaudu tasolle, jossa kiintymykseni teosta kohtaan veisi minua kuin pässiä narussa. Tämä asiaintila on ristiriidassa sen kanssa, että 'Daniel Stein' on minulle page turner. Kuuluuhan tähän lajityyppiin oleellisesti juuri tietynlainen "pässiys," joka ilmenee siten, että lukija uppoutuu niin syvälle tarinaan, että muu maailma lakkaa hetkellisesti olemasta. Ulitskaja vangitsee minut toisella tapaa. Hän tekee sen suunnattomalla tietomäärällä, jonka hän tarjoaa helposti omaksuttavassa muodossa, joka tekee historiasta kouriintuntuvan elävää. 

Ulitskaja näyttää minulle euroopan, joka on täynnä jalanjälkiä. Niiden, jotka lähtivät ja saapuivat. Niiden, jotka pakenivat, piileskelivät ja löytyivät. Niiden, jotka valloittivat ja tappoivat. Lukiessani näen nämä jalanjäljet. Näen niihin kietoutuvat kohtalot. Näen, miten eurooppa repeilee. Näen kauheita asioita, näen suurta urhoollisuutta, ihmisten välistä sisaruutta ja halpahintaista petturuutta. Näen Ihmisen.

Suuri osa teoksesta sijoittuu Israeliin, jossa asustaa Daniel Steinin kaltaisia juutalaisia, joista on tullut katolisia, ortodokseja tai johonkin muuhun kirkkokuntaan kuuluvia. On arabimuslimeja ja arabikristittyjä. On uskontojen, kansallisuuksien ja etnisten ryhmien välinen sekamelska, rinnakkainelo ja vihanpito. On historia ja sen tapahtumapaikat.

'Daniel Steinissa' ihmiskohtalot ovat kaipausta ja usein väärinymmärryksiä täynnä. Kaiken ylle nousee katolinen veli Daniel ja hänen rakastava suhtautumisensa ihmisiin ja hänen näkemyksensä elämästä, jossa pitkämielinen ymmärrys on ensisijainen hyve, johon ihmisen tulee pyrkiä.

[u]skokaa niin kuin haluatte, se on teidän oma asianne, mutta noudattakaa käskyjä ja käyttäytykää niin kuin kuuluu. Sitä paitsi ei edes välttämättä tarvitse olla kristitty voidakseen käyttäytyä hyvin. Voi olla vaikka ei mikään. Vihoviimeinen ateisti, siivetön ateisti.

Daniel Steinin sanat ovat paljon nähneen ja kokeneen ihmisen sanoja. Ne ovat hänen testamenttinsa ja kutsu astua hänen viitoittamalleen tielle olimmepa sitten kritittyjä, siivettömiä ateisteja tai keitä tahansa. Viimeistään tällä teoksella Ulitskaja on lunastanut paikkansa nykykirjailijoiden kaikkein terävimmässä kärjessä. Ihan mieletön romaani!


Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein (2016)
537 sivua
Venäjänkielinen alkuteos: Даниэль Штайн, переводчик (2006)
Suomentanut Arja Pikkupeura
Kustantaja: Siltala

Lämpimät kiitokset arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Ah, tämä! En ihmettele. Olen lukenut Ulitskajalta vain yhden romaanin, Medeian ja hänen lapsensa, josta pidin ja joka jäi mieleeni pitkäksi aikaa. Ja nyt kun kirjoitit tästä, niin... Tekstisi teki suuren vaikutuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulitskajan löysin vasta blogin aloitettuani, joten tämä oli jo neljäs hänen teoksensa, josta kirjoitin. Vihreän teltan alla oli hurjan hyvä, mutta tämä on vielä syvempi, koska tämä valaisee niin monia asioita ja sellaisella intensiteetillä ja viisaudella, johon en ennen ole törmännyt. + kaikki muu hyvä päälle :) Kiitos Katja!

      Poista
  2. Hmm...mä varmaan luen tämän jossain vaiheessa, vaikken mitenkään erityisen suuri Ulitskaja-fani olekaan. Ei, ettekö hänen kirjoistaan pitäisi. (Vihreä telttahan ei tehnyt muhun mitenkään valtaisaa vaikutusta ja sun blogikirjoitus sai mut miettimään, miksi ei. Yhden syyn avullasi taisin keksiäkin muiden jo tietämieni rinnalle.)
    En tiedä oletko lukenut tämän Anita Konkan kirjoituksen, mutta laitanpa linkin:
    http://akonkka.blogspot.fi/2016/04/elon-povi.html

    Ihanaa, että "palasista liimattu kirja" (eli repaleinen?) on sulle page turner!:) Täällä fragmentaarisuuden ystävä hymyilee.

    VastaaPoista
  3. Hmmm...(kopioin aloituksen sulta), mietin nyt, että kun luin Vihreän teltan alla, niin en sen lukemisessa ollenkaan päässyt heti vauhtiin, vaan itseasiassa vasta ehkä joskus puolessa välissä ellei jopa sen jälkeen. Olikohan tuo alku nyt sitä tekstiä, jota Ulitskaja kirjoitti ennen rintaleikkausta ja kun kirjoittaminen ei tahtonut ottaa sujuakseen.

    Niin ja kiitos linkkauksesta Anita Konkan blogiin. Todella kiinnostava kirjoitus. Huomasin sieltä myös kommenteista, että Ulitskajan kasvoille on heitetty ammoniakkia sisältänyt kakku ihan nyt vähän aikaa sitten. Järkyttävää!

    Daniel Stein eroaa siinä Vihreän teltan alla -romaanista, että se oli menoa ihan ensi lauseesta alkaen. Luin tätä saunassas ja luin tätä ruokaa laittaessa. Se kertonee jotain siitä, että oli vaikea laskea Daniel Steinia käsistään. Tuo fragmentaarisuus oli tosiaan pelkästään positiivista. Olen huono kestänyt tunteisiinvetomiaskirjallisuutta, vaikka tottakai niillä on paikkansa ja lukijansa, mutta itse koen ne usein hämmentäviksi. Myös se ongelma, että kun on vahvasti tarinan vietävänä ei pysty samanaikaisesti analysoimaan ja ajattelemaan, jota taas esim. tämä teos "pakottaa" tekemään.

    Minullakin on ollut omat vaikeuteni Ulitskajan kirjojen kanssa. Erityisesti Medeia oli monin paikoin hankalaa luettavaa, mutta palkitsi kyllä sitten lopussa.

    Kiitos paljon Sanna!

    VastaaPoista
  4. Julistauduin Ulitskaja-faniksi yhden ainoa kirjan perusteella: luin Tyttölapsia tuossa joulun aikaan ja se oli menoa. Rujoa ja rosoista, mutta myös kaunista, elämänmakuista, ehdottomasti tummaa maailmaa. Sen jälkeen olen kerännyt hänen kirjojaan hyllyyn ja odotan hetkeä niiden lukemiseen. Daniel Stein kuulostaa juuri niin hyvältä, että varmaan taju lähtee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma suhteeni Ulitskajaan on hieman kimurantimpi kuin sinulla. Ihailen häntä suunnattomasti, se on fakta. Hänen lukemisensa ei kuitenkaan aina ole ollut täysosuma henk.kohtaisesti, vaikka teokset ovat kyllä oleet hyviä ellei suorastaan loistavai. Esim. Medeian kanssa sain suorastaan patistaan itseäni, että sain sen luettua. Lopussa tullut oivallus tosin palkitsi kyllä.

      Daniel Stein on ollut minulle hänen tuotannostaan suurin lukunautinto ja ihan alusta alkaen sitä. Vihreän teltan alle pääsin mukaan vasta kun olin lukenut jo suunnilleen puoliväliin. Sitten kyllä aukesi maailma ja hienosti aukesikin.

      Toivotan Elina sinulle hyviä hetkiä Ulitskajan parissa ja kiitän kommentistasi.

      Poista
  5. Minulle Iloiset hautajaiset oli aloitus ja ihastuin siihen. Vihreän teltan alla on valtava kokoelma ihmiskohtaloita. Daniel Steinin kirjoitin ajastuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloinkas sun Daniel Stein -kirjoitus tulee blogiin? Kysyn, että tiedän olla tarkkana kuin porkkana :)

      Poista
  6. Huimaa, että pystyit yhdistämään Mannin ja Ulitskajan: Toinen on ikisuosikkini ja toisen ei vain minulle avaudu. Haluaisin syttyä Ulitskajasta, mutta en vain syty. Rakaksu ei tottele toivetta, se on villilintu.

    Minulle juutalaisuus ei ole ikinä loppuun kaluttu luu, vaan jatkan siitä lukemista jonnekin sateenkaaren tuolle puolen. Ostin jopa sikakallin tietokirjan juutalaisesta kulttuusrista, sillä halusin tietää enemmän, kaiken. Laura Lindstedtin Oneironissa sytyin eniten just juutalaiselle naiselle ja sitten oli hän joku muu...en muista enää nimeä.

    Tavattoman vaikuttava ja hyvä kirjoitus sinulta. Taas kerran! Kertoa mitä on loppuvuoden kärkikastissa on huimaa, mutta minä taisin sen yhden kirjan osalta tehdä jo muutama kuukausi sitten:)

    Aion passata Ullitskajan ja kumarran pahoitellen...



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee satu: Olipa kerran nainen, joka tapasi miehen. Ei yhtään hänestä innostunut, vaikka olisi halunnut. Tapasi tämän miehen veljen ja olisi halunnut häneen rakastua, vaan ei rakastunut. Tapasi kolmannen veljen, joka osoittautui olevan paita. Nainen oli peppu.

      Tuon juutalaisuuskiinnostuksesi vuoksi tämä juuri olisi aivan mahtava teos. Tämä tuo esiin asioita, joita minä ainakaan en tavallaan ollut edes ajatellut. Jos sulla ei olisi mitään kokemusta Ulitskajasta ja aloittaisit tämän, uskon, että rakastuisit. Mutta kun nyt olet vakaasti päättänyt ryökäle, että Ullitskajaa et lue, niin onhan sitä ihmisellä vapaus kulkea onnensa ohi. :) :) :)

      Kiitos Leena kauniista sanoistasi.

      Poista
  7. Sain sähköpostia Daniel Steinin suomentajalta Arja Pikkupeuralta ja hän kertoi, että Ulitskajaa vastaan tehdyssä hyökkäyksessä ei käytetty ammoniakkia, vaan desinfiointiainetta (zeljonka), jota on hankala saada pois ihosta ja hiuksista.

    Arja Pikkupeura kertoi myös, että "eniten Ulitskaja pahoitteli tilanteen näkemään joutuneiden koululaisten säikähdystä, sehän oli koululaisten historia-aiheisten kirjoitelmien palkintotilaisuus."

    VastaaPoista
  8. Auts, olin kokonaan unohtanut tämän kirjan! Tarkoitus oli lukea, mutta... Pakko hankkia tämä nyt. Palajan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta olipa hyvä, että tämä muistui nyt mieleesi, sillä sanoisin, että jos ostaa vaan vaikka yhden kirjan vuodessa, niin tämä on vahva ehdokas siksi kirjaksi. Kuten tuosta yltä kommenteista ilmenee, niin suurta rohkeutta osoittaa, että Ulitskaja on tämän kirjoittanut. Valitettavaa on, että sananvapaus on vaarassa ja toiselta puolen juuri myös siksi tämä on niin tärkeä. Kiitän kommentistasi ja toivotan hyviä hetkiä Daniel Steinin parissa.

      Poista
  9. Ulitskaja on pitkään roikkunut "pitääpä tutustua" -listallani, mutta aina on joku muu kiilannut ohituskaistalta. Kirjoituksesi oli niin vakuuttava, että menin saman tien varaamaan tämän kirjastosta. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina ihana kuulla, että sait sysäyksen tutustua Ulitskajan tuotantoon. Toivon, että viihdyt hänen seurassaan. Jos niin kävisi, että juuri tämä teos ei iske, niin kokeile jotain muuta häneltä. Olen lukenut häneltä neljä romaania ja tämä kyllä nousi henk. koht. suosikikseni. Kiitos kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän