lauantai 31. maaliskuuta 2018

Eira Stenberg: Oven takana - BAR Finland, 25

Tämä on, ajattelen ensimmäisillä sivuilla.
Tämä ehdottomasti on, ajattelen kun olen lukenut hieman pidemmälle.
Vaan mitä tapahtuu? Lupaavan alkuosan jälkeen Eira Stenbergin romaanissa Oven takana seuraa pitkä ja kummallinen jakso, jonka kertojastakin on vaikea saada selvää.
Alan epäillä.
Juutun.
Luen eteenpäin juoksuhiekassa.
Mitä hittoa, tekee mieli kysyä.
Mutta kaiken jälkeen: kyllä tämä on.

Kyllä tämä on sitä lajia kirjallisuutta, josta käytän nimitystä "potentiaalinen tutkimuskirjallisuus". Se on kirjallisuutta, joka olisi vahvasti ehdolla päästä käsittelyyni, jos olisin kirjallisuudentutkija. Se on kirjallisuutta, jonka kanssa ystävyys ei synny välttämättä ollenkaan pikavauhtia, vaan usein aika lailla päinvastoin. Lukemalla uudelleen ja uudelleen ja keskustelemalla tällaisen potentiaalin kirjan kanssa se alkaa vähitellen päästää maailmaansa, jonka rikkauksia yhden lukukerran jälkeen voi vain aavistella. Juuri sellainen kirja on Eira Stenbergin Oven takana.

Alussa monologia pitää Hermann, joka saa raivarin terveyskeskuksessa. Koska hänen isänsä on psykiatri selittää hän itselleen oman käytöksensä näppärästi. Yhtä lailla vakuuttavasti Hermann tuo ilmi ex-tyttöystävänsä Ilsen Afrikkaan suuntautuvan tutkimusmatkan motiivit. Kyse on tietysti afrikkalaisuuden eksotisoinnista.  Stenbergin teksti on täyttä ja runsaasti informaatiota sisältävää. Se pulputtaa kuin suihkulähde, jota kierrän lukiessani ympäri ja romaanin henkilöitä tervehtien. Moi Hermann, moi Ilse, moi Synnöve. Jälkimmäinen on valokuvaaja ja Ilsen ystävä, jonka kanssa Ilse lähtee Länsi-Afrikkaan.

Hermann asuu Synnöven omistamassa huoneistossa, josta hänellä on käytössään vain yksi huone. Suljetun oven takana puhelin soi aina öisin, mutta hän ei voi tehdä asialle mitään, koska hänellä ei ole avainta huoneen oveen. Tunnelma on kummitusmaisen vahva. On joku, joka öisin tavoittelee jotain toista ja estää soittamisellaan Hermannia nukkumasta. Koska teoksen alku on niin vahvasti psykologis- tai jopa suorastaan psykoanalyysipainotteinen on selvää, että öisillä puhelinsoitoilla on erityinen funktionsa. Mitä ne yrittävät saada Hermannin tajuamaan?

Länsi-Afrikassa Synnöve rakastuu paikalliseen mieheen, Yaoon. Rakkauden tai pikemminkin Synnöven pakkomielteiden kohde on mysteerinen, kulttuuristen traditioiden ja tarinoiden kuorruttama mies, jolla on traumoja aiemmasta suhteestaan. Musta iho. Houkutus. Niin yksinkertaista tämä ei ole. Synnöve on valokuvaaja. Hän on tottunut katsomaan maailmaa kameran läpi, mutta Yaoa hän katsoo silmillään, hänen tuloaan kuulostelee korvillaan, hänen käärmeeksi muuttunutta ruumistaan syleilee öisin omalla ruumiillaan.

Oven takana pakottaa kysymään, mikä on laajan ja symbolisesti vahvasti kuorrutetun, lähes 90 sivua pitkän 'Punasilmäinen henki' -nimisen jakson tarkoitus.  Se herättää minussa ihmetystä, enkä oikein saa tätä kerronnallista pullistumaa sopimaan muuhun romaaniin. Se tarjoaa ja vihjaa paljon, mutta sen antamat kuvat ovat unien kaltaisia - aamulla niistä on jäljellä vain epämääräinen tunne ruumiissa.

Oven takana on kunnianhimoinen romaani. Suuren yleisön makuun ehkä liiaksikin ja osin ymmärrettävyyden kustannuksella. Silti se kiehtoo. Se kiehtoo tavalla, joka rinnastuu siihen huumaan ja pakkomielteisyyteen, jota Synnöve tuntee Yaoa kohtaan. Se on kiehtova labyrintti, jonka kartta on Punasilmäinen henki -osion kertojan taskussa. Erityisen kiinnostavaa on, että Punasilmäisen hengen kertojahenki estää tekemästä Yaosta pelkkää mustaa ihoa, ihailun objektia ja Synnöven katseelle alistettua taideteosta. Hermann kirjoittaa teoksen lopussa olevassa kirjeessä Stendahlin syndroomasta ja Platonin käsityksestä kauneudesta ja luo täten yhden mahdollisen tulkinnan sille, miksi Synnöve niin hurmaantuu Yaosta.

Kauneuden aikaansaama hulluus merkitsee sielun kohoamista korkeampiin sfääreihin.

Tavalla, jota yhden lukukerran perusteella on mahdotonta tarkemmin määritellä Punasilmäisen  hengen kertoja tekee Yaosta tasavertaisen subjektin Synnöven kanssa ja näin Stenberg välttää valkoihoisen länsimaalaisen kirjailijan Afrikka-kuvausten helmasynnin eli kohteensa alistamisen ja eksotisoinnin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että myös Punasilmäinen henki on länsimaalaisen kirjailijan luoma konstruktio. Punasilmäisen hengen kerronnan kautta afrikkalaisuus kuitenkin pääsee esiin tavalla, jossa Yao kasvaa romaanihihenkilöä suuremmaksi. Hän on sekä Synnöven palvonnan kohde, että yleisempi afrikkalaisuuden representaatio, jonka kautta kertojahengen tarinat, historialliset taustoitukset sekä symbolimahla asettuvat loputtomaan liikkeeseen. Tuloksena on mysteeri, joka ei onneksi suostu avautumaan.




Eira Stenberg: Oven takana (2005)
191 sivua
Kustantaja: Tammi


Muut BAR Finland -sarjan kirjoitukset löytyvät tästä linkistä



Helmet-lukuhaaste:
Kohta 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti