Siirry pääsisältöön

Totuuksia naisen sukuelimestä - Liv Strömquist: Kielletty hedelmä


- tässä sarjiksessa puhutaan siitä, mitä on tapana kutsua naisen sukuelimeksi
- ai jaa, eiks siinä ole mitään muuta?
- ei oikeastaan
- okei. Menen heti paikalla ostamaan sen kirjakaupasta
- hyvää naistenpäivää
- hyvää naistenpäivää


Taidanpa tehdä samoin kuin yllä olevan kuvitteellisen dialogin toinen puhuja. Liv Strömquistin Kielletty hedelmä - jonka alaotsikkona voisi olla naisen sukuelimen historia - on nimittäin kirja, jonka haluan ehdottomasti omistaa.

Strömquist esittelee teoksensa aluksi liudan heppuja, jotka ovat olleet pakkomielteisen kiinnostuneita naisen sukuelimestä ja seksuaalisuudesta, joista he ovat lausuneet miespainavan sanasensa. Muun muassa tällaisia "totuuksia" heput ovat löytäneet:

- itsetyydytys on naisten sairauksien syy (Kellogg, John Harvey - cornflakes-keksijä)
- leikataanpas klitoris NAPS!, jotta sinä nainen vapaudut nautinnosta (Baker Brown, Isaac)
- sukupuolia on kaksi.  Jos on sukuelimellistä epäselvyyttä niin mars leikkaussaliin (Money, John)

Strömquist kirjoittaa ja piirtää vahvan ironisesti ja näin heppujen näkemykset joutuvat juuri niin hölmöön valoon kuin mihin niiden kuuluukin joutua. Selväksi käy, että moni heppu tuntuu ajatelleen, että sitä ei ole mies ollenkaan, jos ei lausu totuuksia naisen sukuelimestä. Kun Strömquist vielä yhdistää nykyajan ilmiöitä heppujen pölyiseen maailmaan on pakko nauraa, vaikka asia onkin vakava.

"Pimpin tekeminen oli näille lääkäreille tapa löysäillä töissä, samaan tapaan kuin toiset facebookaavat."

Strömquistin teoksen ehdoton ansio on, että hän tuo esiin, miten naisen sukuelimen määrittely on ollut historian saatossa osa miehistä vallankäyttöä. Historiallisen perspektiivin kautta Strömquist kuvaa, että suhtautuminen naisen sukuelimeen ja seksuaalisuuteen on vaihdellut aikojen kuluessa pitkälti sen mukaan, minkä näkemyksen kulloinkin on katsottu parhaiten edistävän miesten asiaa. Myös yllättäviä päätelmiä on tehty. Naisen orgasmia esimerkiksi on joskus pidetty niin tärkeänä, että sen on nähty olevan raskaaksi tulemisen ehto ja jos raskaaksi tuleminen oikein varman päälle on haluttu ottaa on ollut parasta tähdätä siihen, että nainen ja mies saavat orgasmin samaan aikaan.

Erityisen hilpeä on Kielletyn hedelmän avaruustasoksi nimittämäni osio, jota Strömquist käyttää osoittamaan maapallon miesten kompleksista suhdetta vulva-sanan käyttöön ja kuvaamiseen.


Poistamalla se pieni viiva naisen keho haluttiin kuvata tyhjänä. Ajatella, miten näppärää ja miten samanaikaisesti "Paras tänä vuonna lukemani kirja"selkeä todiste siitä, kuinka vallankumouksellinen voi pieni viiva olla. Joissakin kulttuureissa tosin ei ole oltu yhtä "viisaita", vaan vulvaa on kuvattu - meidän ajastamme katsoen suorastaan provosoivasti - mm. patsastaiteessa. Alla oleva kuva on peräisin ranskalaisessta luostarista noin 1300-luvulta:




Sukuelimet ja seksuaalisuus ovat alustoja, joille naisen ja miehen välinen sukupuoliero on ollut näppärää heijastaa. Tai siis mikä ero. Sukupuoliahan on yksi eli mies. Se, joka ei ole mies, on vajaa, koska hänellä on miehen penistä vastaan asettaa vain naispenis, josta myös sanaa klitoris käytetään. Jokainen tolkuissaan oleva ymmärtää, että tuollaisella pienellä kielekkeellä taistelu on automaattisesti hävitty.

Mutta. Nyt tulee breaking newsiä vuodelta 1998, sillä silloin havaittiin, että klitoris onkin paaaljon suurempi kuin mitä siihen asti oltiin luultu.


Aika kauan kyllä kesti, että tämä asia saatiin selville. Jos tämän tiedon nyt johonkin perspektiiviin asettaa, niin voi todeta, että esim. minä olen elänyt suuremman osaa elämääni pieniklitorisena kuin suuriklitorisena aikana.

Oletkin jo varmaan arvannut, että seuraavaksi on vuorossa hillo-osio. No niin onkin. Hyvin arvattu.

Kuukautisiin on liitetty tabu jos toinenkin ja jostain syystä tabulla on viitattu tässä yhteydessä ällöttävään - ei pyhään, joka on tabu-sanan alkuperäinen merkitys. Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä mitä siitä nyt tulisi jos kuukautisia pidettäisiin pyhinä. Silloinhan miehet jäisivät ilman pyhää ja se olisi räikeä tasa-arvorikkomus.

Minkälaisia muistoja sinulla muuten on kuukautisista? Minä muistan ensimmäisistä kuukautisistani sen, että olin koululuokan edessä lukemassa kirjoittamaani ainetta ja tunsin miten veri valuu ja mietin, että eipä nuo muut tiedä, mitä minussa nyt tapahtuu ja mitäköhän ne ajattelisivat, jos tietäisivät.

Kuukautisissa olennaista on, että naisen kuuluu käyttäytyä niin kuin niitä ei olisi olemassakaan. Tämä on tajuttu mainosmaailmassa mm. siten, että terveyssidemainoksissa veri on kuvattu sinisenä. Se varmaan tarkoittaa, että naisia pidetään siniverisinä eli aatelisina. Eiks vaan? Kauhuksesi voin kertoa, että sellaisiakin kulttuureja on ajan saatossa ollut, joissa kuukautisia arvostettiin ja miehet jopa pyrkivät niitä jäljittelemään. Onneksi historia kehittyy ja ihminen sen mukana. Tai no, jälkimmäinen puoli edellisestä lauseesta sisältää kyllä melkoista liioittelua.

Kielletty hedelmä on rikas, raikas ja riekkuvainen. Lukemisen jälkeen se on myös rakas.


Hyvää naistenpäivää kaikki vulvalliset ja vulvattomat!



Liv Strömquist: Kielletty hedelmä (2016)
143 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Kunskapens frukt (2014)
Suomentanut: Helena Kulmala
Kustantaja: Sammakko



Kommentit

  1. Voi Omppu, mikä hulvaton postaus!! Pressot purskahtivat pitkin poikin lukiessa, muttei tämän räväkämpää, riemumielisempää tahi asiallisempaa tälle nimenomaiselle päivälle!! Kiitos & Rikasta, rakasta ja riekkuvaista naistenpäivää Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka ja erinomaista naisten juhlapäivää sinulle!
      Kyllä vähän pelotti tämän tekstin julkaiseminen, mutta olen päättänyt astua itsensä karaisemisen tielle! :D

      Poista
  2. Ihan mahtavaa, että luit tän ja ihan mahtavaa, että pidit tästä! Nämä Strömquistin sarjakuvat ovat todella sellaisia, että ne kyllä pitäisi omistaa, löytää omasta hyllystä, jotta sen voimaannuttamisen äärelle pääsisi milloin tahansa takaisin. Nää niin muuttaa koko maailman. Tai ainakin sen, miten sitä itse katson. Ja sen puolia pidän.

    Miehet ilman pyhää olisi kyllä kieltämättä varsin kamalan epätasa-arvoinen ajatus, ai että. Itse muistan ensimmäisinä vuosina pitäneeni täysin normaalisti päivittäin jonkinlaista sidettä, koska totaalineuroottisena mikään, absoluuttisesti yhtään mikään ei olisi maailmassa ollut niin karmeaa, että menkat olisi alkaneet sellaisella hetkellä kun en ole varautunut, enkä siis pystyisi pitämään asiaa kontrollissa. Eli piilossa. Mukavia ja voimaannuttavia ensimuistoja siis täälläkin, juupa juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahdotonta olisi tästä kirjasta olla pitämättä. On kuulemma tulossa uusi painos, joka on hyvä tieto meille kaikille, joka halutaan tämä kirja omaksi.

      Tässä on ironia niin herkullista ja sillä tapaa ilmavaa, että se ei ole alleviivaavaa. Jotain ihanaa naurua on Strömquistin käsittelytavassa.

      Noita kokemuksia on mullakin, että valkoisia housuja ei missään nimessä uskaltanut laittaa siltä varalta, että jos kuukautiset alkaakin etuajassa. Kaikenlaista ihme pähkäilyä on tosiaan tullut asian tiimoilta harrastettua. Sen sijaan kun yläasteella oli uintia niin silloin oli monella (minä mukaan lukien) joka kerta kuukautiset ja se kyllä reippasti opelle ilmoitettiin :D

      Poista
  3. Tähän ehkä sopii vinkata tästä hillittömästä elokuvasta Hysteria, jossa naisten hysteriaa hoidettiin viktoriaanisena aikana vibraattoreilla. Linkkejä löytyy englanniksi myös, mutta tässä yksi:
    https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000000459369.html

    Omista ekoista menkoistani muistan, että sattui niin pirusti, ja äiti lykkäsi lääkärikirjan kouraan. Siinä se info.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitsin aikoinaan, että menisinkö katsomaan tuon elokuvan, mutta se sitten jäi, mutta tosiaan ihan vaikka kuriositeetin vuoksi sen voisi katsoa.

      Aika epäempaattinen tuo äitisi tapa antaa vain kirja käteen, mutta ehkä hän koki kuukautisista puhumisen vaikeaksi aiheeksi.

      Poista
  4. Hauskasti kirjoitettu, Omppu!

    Olen nähnyt tuon Hysterian. Viktoriaanit tajusivat, että nautinto on tarkoitettu naisellekin, vaikka hysteriaan nyt oli kyllä paljon syitä siinä ahtaassa elämässä tai elämättömyydessä, johon naiset oli alistettu.

    Joskus 80- vai oliko 90-luvulla julkaistiin erään suomenruotsalaisen naisen (en millään saa nyt päähäni hänen nimeään, aktiivinen myös turvapaikanhakijoiden leirissä Kiasman edessä, tapasin hänet siellä) kirjoittamana sellainen opaskirja, jossa neuvottiin tutustumaan omaan sukupuolielimeen peilin välityksellä. USA:ssa järjestettiin tällaisia kurssejakin, mikä on tallennnettu hauskana kohtauksena elokuvaan Paistetut vihreät tomaatit. Tässä elokuvassa on vahvat naiset, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja jäävät jopa eloon onnellisina ja voimaantuneina toisin kuin naiset Thelmassa ja Louisessa. Oikea feminismileffa!

    Keksin laajan klitoriksen jo pikku koulutyttönä, kun linja-auton tärinä sai aikaan omituisen hyvän olon. :D Valtava määrä romanttista kirjallisuutta lisäsi tietoutta kylläkin siihen suuntaan, että miehen rooli nautinnon antajana on ratkaisevampi kuin oma havaintoni, mutta kokemus on aina voimakkaammpi kuin mikään mitä väitetään.

    Ne naisten silpojat, jotka nirhaavat pois vain klitoriksen pään eivät saa paljon pahaa aikaan, mutta ne jotka raatelevat laajemmin, minkä raatelun jälkeen jää iso koko alueen käsittävä arpikudos, turmelevat kyllä naisen elämän lopullisesti. Orgasmin mahdollisuus jää mielikuvituksen varaan. Sitä ei voi viedä, elleivät pahat muistot tee kaikkea asiaan liittyvää liian kipeäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi naisten yhteiset peilitutkimukset oli muotia varsinkin Amerikassa. Jotain vissiin Suomessakin järjestettiin, mutta en nyt tarkemmin muista.

      Olet kyllä Marjatta aikamoinen laajan klitoriksen edelläkävijähahmo :D Kiitos tuosta muistostasi.

      Strömquistin kirjassa ei käsitelty silpomisia ollenkaan. Ehkä ne oli rajattu pois, koska tuota materiaali on kirjassa muutoinkin jo melkoisesti, koska herroilla on ollut aikojen kuluessa niin paljon sanottavaa siitä, jota naisen sukuelimeksi kutsutaan. Kirja on kyllä aivan mahtava ja myös voimaannuttava ja tosin vinkiksi, että siitä on tulossa uusi painos.

      En ole nähnyt tuota Paistetut vihreät tomaatit. Yritin sitä kyllä kerran katsoa, mutta harmillisesti dvd oli niin kulunut, että se ei toiminut. Pitää ottaa tässä joskus uusi yritys.

      Kiitos mahtavasta kommentistasi!

      Poista
    2. Minulla oli tämä elokuva VHS-muodossa, ostin kun tykkäsin niin paljon. Katsoin sen elokuvateatterissa 12-vuotiaan poikamme kanssa, kun yövyttiin lentoa odottamassa Helsingissä. Nyt ajattelen, että olipas valinta esimurrosikäiselle pojalle. Ei enne oltu niin tarkkoja. Pojasta leffa oli hurjan jännittävä, ja hän osti sen minulle joululahjaksi yhteisen elämyksen muistoksi.
      Nettikaupoista saisi tämän DVD:nä. Tekis kyllä mieli hankkia omaksi.

      Laitoin kirjastoon varauksen Kielletystä hedelmästä, pääsin jonossa toiseksi. Adlibriksessakaan ei tosiaan ollut enää, mutta huomasin, että kirja on tulossa englanniksi nimellä Fruit of Knowledge.

      Poista
    3. Eipä tainnut poika elokuvasta sen suurempia traumoja saada :D ja ihanaa tuo, että hän osti leffan vielä sulle lahjaksi. Tässähän kuitenkaan kaiketi ei ole mitään väkivaltaa tai muuta raakaa?

      Itse katsoin liian nuorena Hitchcockin Linnut ja se oli kyllä huono ratkaisu, sillä ajatus niistä linnuista vaivasi pitkään.

      Aavistelinkin, että Strömquistin kirja varmaan käännetään englanniksi ja nyt kiitos sinun tuli tällekin asialle vahvistus. Tuleekin olemaan kiinnostavaa seurata, minkälaisen vastaanoton kirja maailmalla saa.

      Poista
  5. Aivot työstivät asiaa ja muistin:Sunniva Drake, Naisen itsehoito-opas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina juhlaa, kun saa jonkun nimen palautettua mieleensä ja ärsyttää se, kun se nimi on ns. kielen päällä, eikä muistelemiselta saa rauhaa

      Poista
  6. Ihan mahtava postaus!! Oon muuten miettinyt, että kaupoissa näkee kirjoja kuten ”Naisen seksuaalisuus” ja ”Naisen ruumiin historia”, joiden kirjoittajat ovat AINA miesoletettuja. Olisikohan kyseessä kuitenkin vaan vulvakateus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri.
      Joo, vulvakateudestahan siinä on kysymys. Hyvä kun saatiin tähänkin asiaan selity.

      Strömquist on kyllä kova. Odotan jännityksellä, minkälaista juttua alkaa maailmalta kuulua, kun tämä kirja on saatavilla myös englanniksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän