Siirry pääsisältöön

Köyhä häiriönä maisemassa - Minna Canth: Köyhää kansaa

Köyhä on nykyisin kirosana. Sen vuoksi uhallakin kirjoitan köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä köyhä. Rikkaan mukaan köyhyys on omaa syytä ja merkki siitä, että ihminen on sillä tapaa surkea ja kyvytön, että ei ole pystynyt itseään köyhyydestä pois nostamaan. Sinä rikas, jospa luottokorttiesi valkoisessa kohinassa tarttuisit Minna Canthin Köyhään kansaan. Ei se köyhä sieltä kirjan sivuilta pääse sinun elämääsi tuhoamaan.

Minna Canthin pienoisromaani Köyhää kansaa julkaistiin vuonna 1886. Se on naturalistisuudessaan järkyttävä ja koskettava kertomus Holpaisen perheestä, jolla ei ole mitään ja jolta loputkin viedään, kuten  sänky vuokranmaksuksi.

Isä-Holpainen on työtön. Äiti Mari valvoo yöt Anni-vauvan vieressä, joka on kovasti kipeänä. Lisäksi perheeseen kuuluu silmävikainen ja muutoinkin sairaalloinen Hellu-tyttö, joka tekee parhaansa äitiä auttaakseen sekä pojat Petu ja Ville. Ruoasta on jatkuvasti pulaa ja syömäpuuhiin päästään yleensä vasta silloin, kun Hellu palaa takaisin kotiin päivittäiseltä ruoankerjäyskierrokseltaan. "Saalis" on kuitenkin aina liian pieni riittääkseen koko perheen tarpeiksi ja Mari säännöstelee omaa syömistään, jotta muut perheenjäsenet saisivat enemmän vatsantäytettä.

Canth luo Marista kuvan kaikkensa perheensä eteen antavana äitinä, jonka tarpeet tulevat aina viimeisinä. Näin hän esittää kysymyksen: näinkö kuuluu olla? Onko oikein, että Mari uhraa itsensä päivä ja  yö toisensa jälkeen? Marin tapa asettaa muu perhe ykkösprioriteeksi on niin tinkimättömästi kuvattu, että tekee mieli huutaa kiukusta. Auttakaa nyt hyvät ihmiset Maria! Nyt on yhdellä naisella niin suuri tinki, ettei siitä voi täysissä järjen ja sielun voimissa selvitä. Onneksi naapurin parempiosaiselta Tiina Katrilta liikenee apetta välillä Holpaisillekin.

Ja huonostihan Marin käy. Canth kuvaa riipaisevasti Anni-vauvan viimeisiä henkäyksiä ja Marin suistumista surun ja köyhyyden aiheuttamaan hulluuteen. Köyhässä kansassa ei ole valon pilkahduksia. On vain kurjuutta ja suurempaa kurjuutta. Uskonnosta Mari on etsinyt lohtua, mutta sekään ei enää auta Marin ajautuessa yhä vahvemmin houreiden maailmaan.

Niin se oli, Jumala ei köyhästä välittänyt, vaan oli heidät hylännyt ja jättänyt pahjojen henkien valtaan ...

Köyhän osa on parhaimmillaan tehdä työtä naurettavan pientä korvausta vastaan. Tämä 1800-luvun lopun "esitaylorismi" vie köyhältä terveyden. Joko annat ruumiisi riittämätöntä palkkaa vastaan tai olet ilman niitäkin pennejä. Lopo tiivistää tilanteen nasevasti:

Eikä ne herrat välitä siitä, vaikka joku henkensäkin heittää; tietävät, että jäähän niitä orjia vielä heidän varalleen, koska köyhää kansaa on maassa paljon.

Erityisen riipaisevasti Köyhässä kansassa tulee esiin Marin huoli lastensa tulevaisuudesta. Onko sitä olemassa edes mahdollisuutena? Hän pelkää poikiensa joutuvan vankilaan, sillä ovathan nämä jo varastaneet naapurista leipää nälkäänsä. Entä sitten "vaivainen ja kivualias" Hellu? Hänen tulevaisuutensa Mari epäilee olevan köyhäintalossa "ihmisten tyrkittävänä ja hosuttavana." Anni-vauvan Mari uskoo varttuvan kauniiksi nuoreksi naiseksi, mutta mitä hyötyä siitäkään on. Oikeastaan päin vastoin, sillä kauniita köyhiä tyttöjä miehet viettelevät ja käyttävät hyväksi, ja sen jälkeen pitävät kuin "luutturättiä."

Köyhyys on ikävä häiriö rikkaiden maisemassa. Se on synkkyyttä synkkyyden päälle. Puutetetta puutteen vieressä. Ja mitä tulee toivoon tekee sekin Canthin romaanissa kuolemaa yhä kiihtyvään tahtiin.

Kun Mari Annin kuoleman jälkeen sekoaa hänet toimitetaan köyhäinhoitolaitokseen ja työnnetään siellä pimeään koppiin. Holpaisesta tulee yksinhuoltaja, joka yrittää parhaansa mukaan pitää perhettään hengissä. Toisinaan hän kuulee köyhäinhoitolaitoksesta sydäntä särkevää huutoa, eikä hänellä ole epäilystä siitä kenen huudosta on kyse.

Köyhää kansaa on pamfletinomainen puheenvuoro köyhien elämästä. Tässä pienoisromaanissa Canthin yhteiskuntakritiikki on suoraa ja terävää. Onhan selvää, että asiat voisivat toisinkin olla, mutta ne, jotka pystyisivät köyhien tilannetta parantamaan, eivät tunne halua niin tehdä. Kuulostaako tutulta?

Canthin teos omaa runsaasti kytkentöjä nykyaikaan, vaikka toki reilut sata vuotta sitten köyhyys oli ilmiasultaan osin erilaista. Sen pohjalla oleva puute ja toivottomuus sekä niiden aiheuttama epävarmuus on kuitenkin samaa ilmiötä kuin mitä tämänkin päivän köyhyys.

Köyhässä kansassa lääkäri ja pappi keskustelevat köyhien tilanteesta. Lääkärin mukaan köyhien ja rikkaiden välistä rajaa tulisi murtaa takaamalla, että kaikilla on työtä ja ruokaa. Nykyajan vastaus: aktiivimalli ja leipäjonot. Lisäksi lääkäri nostaa esille terveydenhoidon merkityksen. Nykyajan vastaus: sote, josta ei ota itse pirukaan selvää ja tuskin edes sen laatijat. "Huonojen ja parantumattomasti sairaiden" tilanteen lääkäri ratkaisisi ottamalla heidät "nopealla tavalla tuskattomasti hengiltä." Tätä vaihtoehtoa hallitus ei vielä ole tuonut esiin, mutta lienee pelkkä ajankysymys, milloin tämäkin asia sanotaan ääneen.

Köyhän kansan papissa lääkärin ehdotus herättää kammoksuntaa, mutta lääkäri kuittaa toteamalla, että tapetaanhan ihmisiä sodassakin. Suorastaan yllytetään siihen. Kaiken kaikkiaan lääkärin ja papin välisessä keskustelussa nousee esiin mielenkiintoisia moraalisia kysymyksiä, joihin vastauksia on tänä päivänä yhtä vähän kuin Canthin romaanin ilmestymisen aikoihin.

Köyhää kansaa on - valitettavasti - edelleen ajankohtainen teos. Näkyvissä ei myöskään ole merkkejä, jotka siltä sen ajankohtaisuuden olisivat viemässä. Canthin pienoisromaani ei ole pelkästään kirjoitusajankohtansa yhteiskunnallinen kuva, vaan peili josta lukijaa katsoo takaisin nykyajan köyhien elämäntilanteen hallituspolitiikan siunaama yhä syvempi kurjistuminen.



Minna Canth: Köyhää kansaa (1886)
Teoksessa Anna-Liisa ja muita teoksia
Kustantaja: WSOY


Tämä postaus on kirjoitettu juhlistamaan Minna Canthin päivää

Kommentit

  1. Omppu, juuri niin: on karmaisevaa, miten Canthia lukiessaan lukee myös tätä päivää. Luin itse juuri pitkästä aikaa Työmiehen vaimon ja samantapaisia ajatuksia taas kerran heräili. Monenlaista yhteiskunnallista problematiikkaa käsittelee Työmiehen vaimokin.

    Kyllä oli Minna hieno kirjailija. Rohkea, terävä ja palava <3

    PS. Taitaa muuten olla sama Minna-painos meillä :) Ajattelin jatkaa saman tien Köyhään kansaan, sattui nyt vaan tuo Työmiehen vaimo valikoitumaan ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lienee viimeisin koottu painos Canthin tuotannosta. Hanna mulla on erillisenä painoksena ja se onkin huomattavasti varhaisempaa tekoa. Niin se tosiaan vaan vuodesta toiseen on Canth ajankohtainen, joka tietysti pistää miettimään, että mitä itse asiassa olemme reilussa sadassa vuodessa saaneet aikaan. Paljon kyllä, mutta sitten toisaalta on näitä asioita, kuten köyhyys, joka on edelleen polttava ongelma.

      Poista
  2. En vaikuttunut Canthin kauppa-Loposta, mutta tämä minun pitää kyllä ehdottomasti lukea. Melko lailla peilaa tosiaan tätäkin aikaa. Nähtävästi "oman onnensa seppä" on ikivanha ajatus, johon yllättävän moni uskoo kirjaimellisesti. Köyhyyn on OMAA syytä, TÄYSIN itsestä johtuvaa ja merkki tyhmyydestä ja plaa plaa. Sattumalta luen parhaillaan kirjaa köyhyydestä, en tosin Suomen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin Lopo esiintyy, mutta vain ohimennen. Köyhää kansaa on synkkä kuvaus, josta ei valonpilkahduksia löydy. Toivottavasti, jos tämän luet, se on enemmän mieleesi kuin Kauppa-Lopo. Minä kyllä muistelisin siitäkin innostuneeni, mutta lukemisesta on tosi kauan. Ehkä seuraavaksi Minna Canthin päiväksi :D

      Poista
  3. Olen nähnyt tästä riipaisevan teatteriversion. Teos ei saisi olla enää ajankohtainen. Mitähän mahtaisi Canth ajatella siitä, että on? Vaikkei nykyköyhyys ole absoluuttisesti samanlaista, niin suhteellisesti on.

    VastaaPoista
  4. Olen tämän joskus tainnut lukea - vai oliko Kovan onnen lapsia -näytelmä, jonka luin. Joka tapauksessa Minna Canth ansaitsee kaiken kunnioituksen paitsi naisten myös köyhien oikeuksien puolustajana ja olojen parantajana. Mielettömän rohkea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole lisättävää sanoihisi, nyökyttelen kirjoittamallesi. Tuskinpa Canth aikanaan aavisti, että hänen tekstejään luettaisiin vielä vuosikymmenten kuluttua ja todettaisiin ne edelleen paikkaansa pitäviksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän