Siirry pääsisältöön

Taivaspaikkoja tarjolla! - Piia Leino: Taivas

Tule sinäkin Taivaaseen siellä on nastaa.
Tule laulamaan: Hakuna matata! Ei huolen häivää, päivä on huoleton ...

Edessä on kylmäävä tulevaisuus, mikäli on uskominen Piia Leinon romaania Taivas. Se sijoittuu vuoteen 2058 ja vaikka aikajänne tähän päivään on vain 40 vuotta on paljon näiden vuosien aikana ehtinyt tapahtua. On mm. sodittu ja sodan ovat voittaneet isänmaalliset. Kansakunta on ajettu niin pahaan lamaannuksen tilaan, että sitä ei kiinnosta edes seksi. Niinpä lapsiakaan ei enää synny. Helsinki on eristetty muurilla ja kaduilla partioivat pistinmiehet. Yhteiskunnan struktuuri on romahtanut ja ihmiset poistuvat vain harvoin kotoaan. Ulkosalla värjöttelevät kerjäläiset, joilla muuta paikkaa ei ole. Ne onnekkaat joilla on siihen mahdollisuus, viettävät aikaansa Taivas-nimisessä virtuaalimaailmassa.

Leinon scifiksi luokitellusta romaanista tekee erityisen kovan jutun se, että se sijoittuu niin lähitulevaisuuteen, että moni lukijoista voi tarkastella sitä osana omaa mahdollista tulevaisuuttaan. Taivas näyttää, miten äkkiä sopimustenvarainen yhteiskuntajärjestys voi musertua ja sen tuloksena syntyä kauhujen maailma. Jos emme halua Taivaassa kuvattua tulevaisuutta tekemisen aika olisi nyt. Sitä tosin ei taida uskoa kukaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Lauletaan:

Heaven, I'm in heaven,
And the cares that hang around me through the week
Seem to vanish like a gambler's lucky streak


Taivaassa ihmisillä ei ole muita kiinnostuksenkohteita  kuin virtuaalitrippi Taivas-maailmaan, jossa purot solisevat puhtaina, värit loistavat hivelevän kirkkaina ja ilma on ihmeen ihanaa hengittää. Ihan kenelle tahansa "taivasmatkoja" ei tarjota, vaan oikeudet keinomaailmaan on erikseen hankittava. Taivaassa vierailee ahkerasti myös romaanin päähenkilö Akseli - tutkija, joka ajautuu osaksi ihmiskoetta, jossa hän alkaa nauttia pillereitä, jotka saavat hänet jälleen tuntemaan ja kokemaan mielenkiintoa elämää kohtaan.

Taivaassa Akseli tapaa Iinan ja kun hän lamaannuksen haihtuessa huomaa omaavansa tunteita Iinaa kohtaan hän antaa myös tälle käsiinsä saamiaan lamaannuksenpoistopillereitä. Siitä alkavat ongelmat.

Nerokkainta Leinon romaanissa on, että se saa pohtimaan ihmisen käyttäytymisen motiiveja ja ihmisen hallitsemiseen liittyvää mekaniikkaa. Kun ihmiseltä poistetaan tunteet ja halut hänet on helppo pitää ruodussa, koska hänessä ei synny ajatusta vastarinnasta. Romaanissa nousee myös esiin kipeä kysymys siitä, että onko ihmisten välinen rauha mahdollista vain silloin, kun ihminen on henkisesti niin lamaantunut, että hän ei halua mitään.

Leinon luoma kuva on pelottava, mutta toiselta puolin siinä voi nähdä vastarinnan voiman. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka eivät suostu ja ihmisiä, jotka kapinoivat on ihmiskunnalla vielä toivoa. Taivas osuu myös suoraan suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan, jossa köyhiä ja työttömiä pyritään nöyryyttämään ja heiltä vaaditaan toimia, jotka muistuttavat hölmöläisten hommaa. Näin heidät pidetään sekä kiireisinä raportoijina että henkiesti lamaantuneina, jotka ovatkin hyviä keinoja kapina-ajatusten neutraloimiseksi.

Toinen näkökulma Taivaaseen on lukea sitä kritiikkinä elämisen keinotekoistumista, erityisesti virtuaalimaailmoja, kohtaan. Jos tilanne on se, että keinotekoisesti tuotettu maailma tarjoaa enemmän impulsseja ja sykettä kuin reaalimaailma, miksi kukaan haluaisi elää reaalimaailmassa? Koneet ja tekoäly tunkevat elämäämme kiihtyvällä tahdilla, eikä välttämättä ole ollenkaan kaukana päivä, jolloin joudumme huomaamaan, että ajatus siitä, että  me hallitsemme niitä on pelkkä illuusio.

Taivas on kirjoitettu niin vetävästi, että se simuloi jo itsessään virtuaalimaailman koukuttavuutta. Jotain varsin kammottavaa on siinä, että tässä romaanissa Helsinki on edelleen näennäisesti se sama kaupunki, jossa asun, mutta samanaikaisesti myös jotain aivan muuta. Jotain, jonka vilahduksia nykypäivässä emme saisi olla panematta merkille.



Piia Leino: Taivas (2018)
250 sivua
Kustantaja: S&S


Kommentit

  1. Huh, tämä pitää ottaa pian luettavaksi, pinossa on jo. Vaikuttaa kirjalta, joka kolahtaa minuunkin, luulen. Ja pelottaa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Suketus, että olet astumassa Taivaaseen :D (no höh, tää oli nyt joku omituinen pääsiäiskevennysyritys)

      Voisin vaiks vetoa lyödä, että Taivas on kirja, johon tykästyt ja joka herättää sussa paljon ajatuksia, jotka sitten bloggaukessasi tuot sinulle tyypillisen painavasti ja puhuttelevasti esiin

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Ukki Ukki Ukki! En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi. Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla. Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana. Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarka

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k