lauantai 17. maaliskuuta 2018

Ester Nilsson hermoromahduksen partaalla - Lilla Teatern: Egenmäktigt förfarande


Tiesinpäs ja oikeassa olin!

Luettuani Lena Anderssonin romaanin Egenmäktigt förfarande (jep, luin sen ruotsiksi) kirjoitin mm.:

"En vaan voi mitään sille, että pelkkä ajatus naisesta, tällä kertaa Esteristä, joka vinkuu kuukaudesta toiseen jonkun isoegoisen taitelijan perään nostaa iholleni allergisen reaktion."

Edellisestä huolimatta minulla oli vahva ennakkotunne, että Lilla Teaternin käsittelyssä Esterin rakkaushuolista saattaisi syntyä esitys, joka olisi mieleeni ja tässä asiassa olin harvinaisen oikeassa ja näytelmän nähtyäni tiedän myös, miksi tämä teos ei romaanina minua puhutellut, vaikka se suunnilleen kaikissa muissa lukijoissa herätti ihastunutta huokailua.

Lilla Teaternin Egenmäktigt förfarande tekee kertakaikkisen hyvää Lena Anderssonin romaanille. Esitys on varsin pelkistetty ja sen moottorina on saumattomasti yhteen puhaltava neljän näyttelijän ensemble. Kaiken keskiössä on luonnollisesti Ester (Linda Zilliacus) ja hänen onneton rakastumisensa Hugo Raskiin (Johan Fagerudd).

Mesdames et messieurs, Lilla Teaternin esityksessä jutun juju on Esterin ystävissä, joita esittävät Anja Bargum ja Emilia Nyman. He muodostavat ikään kuin kriittisen kuoron, jossa on paikka minullekin ihmetellä ja kyseenalaistaa Esterin hysteerinen rakastuminen. He nostavat Esterin kirjaimellisesti ylös, kun tämä vaipuu rakkaustuskasta maahan sätkimään. He kritisoivat ystävänsä touhuja ja päivittelevät niitä koomisin elkein. Muun hyvän lisäksi Bargum ja Nyman esittävät useampia rooleja, joihin he sujahtavat pienin ulkoisin muutoksin.

Koomisesti kutkuttavasti esityksessä toistetaan muutamat kohdat uudestaan. Näin Esterin toimiin luodaan vielä uusi nauruhermoja kutittava taso ja alleviivataan hersyvästi yksipuolisen rakkauden aiheuttamaa tuskaa. Zilliacuksen Esteriä riepottelee tunnemyrsky. Mitä muuta voisi nainen elämältä toivoa kuin ihmeellisen, ihastuttavan, röyhkeän, paskamaisen itsekkään Hugo Raskin korkeuksistaan tiputtelemia rakkauden armopaloja. Kyllä vaan Fagerudd on juuri niin raivostuttavan omahyväinen ja itserakas kuin mitä vaan voi (omasta mielestään) suuri miestaiteilija olla.

Johan Fageruddin Hugo Rask ruumiillistaa "salmiakkimiestä". Tiedättehän sen tyypin, josta Tavaramarkkinat laulaa: sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hullu paniin pelin koko elämän. Niin Zilliacuksen Ester totta vie tekee. Rakastuminen suureen Hugoon vie hänet mukanaan niin, että millään muulla ei enää ole väliä ja mitä Hugo sanookin sen hän tulkitsee omien rakkaudentarpeidensa läpi.

Anja Bargum, Linda Zilliacus, Emilia Nyman
Läl-läs-lää Hugo, etpäs päässyt kuvaan mukaan!

Yleisössä Lilla Teaternin esitys herätti paljon naurua, enkä voi olla miettimättä, miksi pohjimmiltaan tämä esitys naurattaa. Mikä on niin hauskaa siinä, että nainen rakastuu onnettomasti? Mitäs jos käännettäisiin roolit toisinpäin? Jos Hugo Rask olisikin se, jonka elämä menisi sekaisin Ester Nilssonista. Vieläkö naurattaisi? Uskallan epäillä tai ainakin nauru olisi ihan eri sorttia, sillä meillä ei ole kulttuurista kuvaa miehestä, jonka elämän yksipuolinen rakkaus kokonaisvaltaisesti täyttää.

Ann-Luise Bertellin ohjauksessa ystävien kuoro aikaansaa lisää naurua, mutta samanaikaisesti se kyseenalaistaa meidän nauramisemme syyt. Se luo esitykseen moniäänisen kontrastin, jonka herättämien tunteiden kanssa katsoja lähtee esityksestä kotiin. Esterit ja Hugot eivät maailmasta lopu ja Lillanin esitys näyttää meille koko tämän suhdepolitiikan koomisuuden, jossa Esterille nauraessaan moni nauraa myös itselleen. Kyllä vaan, todellakin hauskaa, katsojasta riippuen kenties jopa katarttista, mutta jos tämän hauskan taakse uskaltaa vilkaista nauru saattaa vaihtua johonkin ihan muuhun.



Lilla Teatern: Egenmäktigt förfarande
Teksti: Lena Andersson
Dramatisointi: Karin Parrot-Jonzon
Ohjaus: Ann-Luise Bertell
Rooleissa: Linda Zilliacus, Johan Fagerudd, Anja Bargum, Emilia Nyman

Tusen tack för biljetterna!






4 kommenttia:

  1. Voi Ester, Ester! Minä kyllä tykkäsin tästä ekasta kirjasta kovasti, mutta toisen kohdalla taisi jo mennä Esterin kanssa hermot.

    Varmasti on niin, että se nauru on monelle juuri jotenkin katarttista ja vapauttavaa. Esterissä on sitä semmoista yksipuolisen rakkauden tarttumapintaa. Mutta joo, eivät ole mitään ihanteellisimpia kuvioita nämä maailman Esterien ja Hugojen kiemurat.

    Esitys olisi kyllä varmasti hienoa nähdä! Kiitokset kurkistuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin kovasti siitä tavasta, jolla tämä oli Lillanissa toteutettu. Jo kirjaa lukiesani tiesin, että en osaa lukea sitä ns. oikeasta näkökulmasta, koska Esterin touhut raivostutti niin paljon. Esityksessä oli nämä Esterin ystävät, jotka loivat tilan, josta käsin Esteriä kohtaan esitettiin myös kritiikkiä ja se oli ihan mahtavaa.

      Poista
  2. Hesarissa on muuten tänään ihan kiinnostava Anderssonin haastattelu: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005607978.html, koskien me too -kohua, kirjaakin sivutaan.
    Itse tykkäsin kirjasta ihan kohtalaisen paljon, esityskin olisi mielenkiintoista nähdä, vaikken olekaan ihan teatteri-ihminen (ehkä olisin jos liput eivät tuntuisi niin tyyriiltä...:P).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkisstä. Aika jännää, että Andersson kritisoi metoo-kampanjaa siitä, että se ajaa naiset ja miehet poteroihinsa. Minusta kun tuo hänen kirjansakin tekee juuri niin ja sen takia en siitä niin innostunutkaan, koska se juurruttaa kuvaa hysteerisestä ja yksipuolisesti rakastuneesta naisesta, jonka elämän täyttää MIES. Sen sijaan Lillanin esityksesä niin ei tapahdu ja siksi se minuun niin purikin.

      Toki varmasti metoo on saanut Ruotsissa ihan eri mittasuhteet kuin Suomessa, mutta en silti oikein ymmärrä Anderssonin tuossa artikkelissa esittämiä näkemyksiä. Kiitos vielä kun laitoit tuon linkin.

      Poista