Siirry pääsisältöön

Excel-taulukoiden Wonder Woman - Anniina Tarasova - Venäläiset tilikirjani

Borssikeitto voi olla vaikka kuinka maukasta, mutta jos ei tykkää punajuurista, niin se tuskin maistuu. Samma på finska: kerron tässä kirjoituksessa suoraan ja kiertelemättä, että Anniina Tarasovan Venäläisten tilikirjojen lukeminen oli minulle yhtä tuskaa ja monta kertaa olin epätoivon vallassa, kun tuntui, että en saa sitä ikinä luetuksi loppuun.

Venäläiset tilikirjani tupsahti muutama viikko sitten postiluukusta ja ajattelin, että minulle tekisi  hyvää lukea kirjallisuutta, joka on lajia, jota en yleensä lue. Kirjan takakannessa mainitaan Brigdet Jones, joka jo aika lailla teki selväksi, että olen siirtymässä vyöhykkeelle, jonka sitten teini-iän olen jättänyt pitkälti rauhaan.

Venäläiset tilikirjani on  yhdistelmä chick littiä ja dekkaria. Se kertoo suomalaisesta Reija Wrenistä, joka lähtee Pietariin selvittämään suomalaiseen konserniin kuuluvan yrityksen kirjanpitoa. Aihevalinta on vallan mainio, sillä vauhdikkaat naiset työelämässä on aihepirii, josta liiemmin ei ole kirjoja ilmestynyt. Kiinnostava lähtökohta on myös se, että Reijan mukana pääsee tirkistelemään venäläistä bisneselämänmenoa lähietäisyydeltä.

Tarasovan romaani alkaa vauhdikkaasti, kun heti junamatkalla Venäjälle Reija saa jotakin ylimääräistä teehensä ja eipä menee kauaa, kun hän on jäädä auton alle Pietarissa. Jänniä sattumia, jotka eivät tietenkään ole sattumia, vaan todisteita siitä, että joku tai jotkut eivät yhtään tykkää Reijan puuhista. Aika monta vaaratilannetta Tarasova onkin saanut kirjaansa mahtumaan, mutta Reija on excel-maailman wonder woman, joka onnistuu selviämään hengissä mitä kiperimmistä tilanteista. Reija on noin muutoinkin mainio tyyppi, joka ei anna periksi edes silloin, kun hänen oman turvallisuutensa takia olisi parasta niin tehdä.

Huomiotani Venäläisissä tilikirjoissa kiinnitti, että monet teoksen kappaleista päättyvät cliff hangeriin. Jopa siinä määrin, että se vaikutti vähän turhankin alleviivaavalta käskyltä lukijalle: lue seuraava kappale, lue lue! Vaan mistäpä  minä tiedän, ehkä cliff hangerit kuuluvat chick litiin. Sen kuitenkin tiedän, että minuun ne vaikuttivat juuri päinvastoin kuin tarkoitus oli.

Tarasova kirja on saanut paljon myönteistä palautetta ja kosolti julkisuutta. Osuipa silmiini Iltasanomien nettisivulla jopa tämän kirjan mainos. Kirjan saamasta huomiosta johtuen koen, että voin aivan hyvin todeta, että minun juttuni tämä ei todellakaan ollut ja kun sanon minun juttuni niin tarkoitan että Venäläiset tilikirjani vahvisti näkemykseni siitä, että viihteellinen kirjallisuus on laji, josta en innostu edes silloin kun teos on niin hyvin kirjoitettu kuin Tarasovan romaani on.

Ehkä eniten järkytyin siitä, että teokseen käsittääkseni onnistuneesti luotu jännite ei onnistunut vetämään minua mukaansa. Saatoin helposti jättää tämän kirjan rauhaan useammaksi päiväksi, eikä minua yhtään vaivannut se, että mitenköhän Reijan mahtaa käydä. Venäläisten tilikirjojen 10 viimeisen sivun lukemiseen meni kaksi viikkkoa. Auts ja töks töks töks!

Mutta kuten sanottu Tarasovan romaanissa ei ole mitään vikaa. Se tekee kunniaa edustamalleen lajityypille ja viettelee varmasti Reijan kiihkeään elämänmenoon lukijan jos toisenkin.  Kokisin kuitenkin syyllisyyttä, jos valheellisesti väittäisin, että kuulun itse tuohon joukkoon. Ei ole tämän kirjan tai kirjailijan vika, että en Venäläisistä tilikirjoista innostunut. Tarasova tarjoaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, romantiikkaa ja krapulaa, toimistohommia ja venäläistä yöelämää. Eiks vaan kuulostakin lupaavalta?



Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani (2018)
469 sivua
Kustantaja: Gummerus

Kommentit

  1. Haha, tunnistan kyllä täysin chick lit -fiiliksen, ei vain pysty samaistumaan, jos kerronnan taso jää lajityypillisen viihteelliseksi! Minulla on silti tämä kirja kirjaston varausjonossa, elättelen jotain harhaista kuvitelmaa, että chick lit innostaisi minua nyt kaikkien kouluhommien alle hautautuneena jonkinlaisena vastapainona. En selvästikään ottanut opikseni vasta lukemastani Honeymanin Eleanorille kuuluu hyvää -kirjasta, joka kuului samaan genreen ja sai lähinnä vihaiseksi pinnallisuudellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloin lukea tätä tilanteessa, jossa oli hektinen vaihe töissä ja ajattelin, että tämä olisi mukavaa vastapainoa. Alku menikin sukkelasti, mutta sitten tuli aikamoinen jumitus ja lopun luin sisulla puoliväkisin.

      Kuten sanottu, vika ei ole kirjassa, vaan siinä, että itse etsin toisenlaisia sisältöjä kirjoista kuin mitä tässä on. Pointsit kummiskin kirjailijalle.

      Poista
  2. Olen pyöritellyt tätä käsissäni, mutta ei meinaa napata. Ehkä ohitan... Hyvin harva viihdekirja iskee minuun, paitsi että Bridgetistä olen pitänyt ja Moriartyn kirjasta (ainakin siitä yhdestä). Synkkä ja syvällinen kiinnostaa enemmän, joten sellainen menee aina ohi näistä kevyemmistä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mulle ainakin aika vaikea löytää sellaista viihdekirjaa, josta innonstuisin. Mielelläni lukisin välillä jotain viihteellisempää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Moriartya en ole lukenut, joten voisikin joskus kokeilla. Pidin ihan hirveästi hänen kirjansa pohjalta tehdystä tv-sarjasta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän