Siirry pääsisältöön

Haja-ajatuksia 4. Helsinki-Litistä

Osallistuin tänä vuonna neljättä kertaa Helsinki Littiin, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjakevään taianomaisimpana tapahtumana. On siis aika pohtia, mistä Litissä on kysymys tai mistä siinä mahdollisesti tulisi olla kysymys.

Litissä kirjailija kohtaa kirjailijan. Joissakin keskusteluissa puhutaan ulkomaisen vieraan uusimmasta kirjasta, joka on luettavissa myös suomeksi. Toisissa keskusteluissa taas painopiste on kirjoittamiseen liittyvissä pohdinnoissa ja useimmiten on kyse näiden kahden yhdistelmästä. Maagisin keskustelu kautta Litin historian on brittiläisen Sadie Jonesin ja Juha Itkosen kohtaaminen pari vuotta sitten, eikä tämän vuoden Lit-keskusteluista löytynyt sille haastajaa. Miksi sitten juuri tämä keskustelu on niin erityinen? Vastaan omaan kysymykseeni toteamalla, että siksi, että se oli nimenomaan keskustelu, joka muodostui juuri siinä paikassa ja hetkessä ja eteni sen perusteella, mitä toinen keskustelukumppani sanoi.

Tavallisempaa on, että keskustelut muodostuvat haastatteluiksi, joissa suomalainen kirjailija esittää kysymyksiä ja ulkomaalainen kirjailija vastaa niihin. Hyvä "haastattelija" pystyy muokkaamaan kysymyksiään lennossa, mutta kaikki hyvätkään kirjailijat eivät ole hyviä haastattelijoita, kuten tänä vuonna saimme kokea erityisesti Kjell Westön ja Johannes Anyurun välisessä kohtaamisessa. Vaikka olen jo vuosia ollut kiihkeä Westö-fani petyin suuresti hänen tapaansa luotsata keskustelua Anyurun kanssa. Kaiken lisäksi Westö esitti oman tulkintansa, ie. juoniselostuksen, Anyrun romaanista He hukkuvat äitiensä kyyneliin, joka oli vähintäänkin omituista ajatellen erityisesti niitä Lit-vieraita, jotka vielä eivät ole ehtineet kirjaa lukemaan. Koska on varmasti suorastaan valtakunnan rikos sanoa mitään kriittistä Kjell Westöstä mainitsen puolustuksekseni, että tästä kyseisestä keskustelusta puhuin todella monen Litissä olleen kanssa ja me kaikki olimme asiasta samaa mieltä. UGH!

Niin ja mitä tulee Anyuruun hän oli ihana ja - anteeksi - pakko nyt tämäkin sanoa: ihan hemmetin söpökin vielä.

Toiseksi opin, että ihminen, jolla on riittävästi lavakarismaa tekee keskustelusta kuin keskustelusta mielenkiintoisen ja sitä huomaa seuraavansa hartaassa etukenossa. Tässä asiassa erityismaininnan ansaitsevat Jani Toivola ja Koko Hubara, joiden esiintyminen Litissä oli luontevaaa, sympaattista ja kaikin puolin valloittavaa. Toivolalle ja Hubaralle on yhteistä, että he todella kuuntelevat, mitä toinen puhuu ja vievät keskustelua eteenpäin sen perusteella.

Oma lukunsa oli amerikkalainen John Freeman, jonka keskustelukumppanina oli tanskalainen Naja Marie Aidt, jonka teos Carlin kirja kertoo hänen 25-vuotiaan poikansa kuolemasta ja elämästä tämän traagisen tapahtuman jälkeen. Carlin kirja on ollut minulle tämän kevään hurjimpia lukukokemuksia ja hän olikin yksi eniten odottamista Lit-vieraista. Ottaen huomioon Aidtin kirjan äärimmäisen herkän aiheen Freeman uskalsi esittää todella henkilökohtaisia kysymyksiä siitä, miten Aidt on poikansa kuoleman kokenut. Luulen, että todella harvassa ovat kirjailijat, jotka olisivat kyenneet samaan kuin Freeman. Olen myös ikionnellinen siitä, että minulla oli tilaisuus päästä kertomaan Aidtille, kuinka paljon hänen kirjansa on minulle merkinnyt.

Joskus voi käydä niin, että ulkomainen kirjailijavieras on tyyppiä, jonka persoona ja esiintymiskyky jo itsessään takaavat keskustelun onnistumisen. Tästä hyvä esimerkki oli virolainen Ilmar Taska, jonka huumori ja ironia yltivät komeaan kukintoon Sofi Oksasen luotsauksessa.

Minulle henkilökohtaisesti valaisevin keskustelu käytiin argentiinalaisen Samanta Schweblinin ja Hannele Mikaela Taivassalon välillä. Taivassalo halusi keskustella Schweblinin kanssa erityisesti tämän teoksen Distancia de rescate käännösnimistä. Kirjaimelliseti Distancia de rescate tarkoittaa pelastusetäisyyttä. Englanniksi teos on käännetty nimellä Fever dream, suomeksi nimellä Houreuni ja ruotsiksi nimellä Räddningavstånd. Internetin ihmemaa tietää kertoa, että norjaksi käännöksen nimi on Feberdrøm, kun taas tanskaksi se on Redningsaftstand. Schweblinin romaanin käännösten nimissä on siten erotettavissa kaksi linjaa, joista toinen seuraa teoksen alkuperäistä linjaa ja toinen taas on lähtenyt "kuumelinjalle."

Kirjoitin itse Schweblinin romaanista aiemmin tänä vuonna ja Schweblinin ja Taivassalon keskustelua kuunnellessani tajusin, että kirjan suomennoksen nimi vaikutti todella paljon siihen, miten tätä kirjaa luin. Luentani lähtökohtana oli juurikin houreisuus ja kuumeisuus pelastusetäisyyden* sijasta, jolloin koko romaani näyttäytyi varsin toisenlaisena kuin jos olisin lähtenyt lukemaan sitä pelastusetäisyyden näkökulmasta.  Jään siis jälleen kerran miettimään, miten valtavasti käännös voi teokseen vaikuttaa ja että ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että alkuperäinen teos ja käännösteos ovat eri teoksia.

Kaikki kirjailijat eivät puhu sujuvaa englantia ja tästäkin saatiin Litissä makua. Brasilialaisen Cristóvão Tezzan onneksi häntä haastatellut toimittaja Maria Manner osaa sujuvasti portugalia, joten hän pystyi tarvittaessa tekemään selvennyksiä kirjailijalle tämän äidinkielellä. Italialainen Domenico Starnone sen sijaan ei edes yrittänyt puhua englantia, vaan pysyttäytyi italiankielessä, josta suureksi ilokseni ymmärsin melkoisesti ilmankin tulkkausta. Erityiskiitoksen ansaitsee Starnonen ja Teirin välillä tulkannut Leena Taavitsainen-Petäjä, joka oli hommassaan aivan ilmiömäisen loistava. Jäinkin miettimään, että olisiko sittenkin hyvä, että ainakin osassa keskusteluissa olisi tulkki mukana, sillä varmasti kirjailijalle, jonka englanninkielen taito ei ole kovin vahva olisi huomattava helpotus saada puhua äidinkieltään, jolloin hän myös pystyisi sanomaan ilman kieliestettä asiat juuri niin kuin haluaa.

Yksityiskohtana pitää vielä mainita, että nigerialainen Ayòbámi Adébáyò ei ainoastaan lukenut kirjaansa, vaan myös lauloi kirjaansa sisältyvää laulua. Hänelle pääsin kertomaan, että luin hänen kirjansa jo vuosi sitten, kun se oli Baileys-ehdokkaana. Nauroimme yhdessä sille, että tämä naisten kirjoittamiin teoksiin keskittynyt kirjallisuuspalkinto vaihtaa nimeään vähän väliä. Vaihdoimme myös muutaman sanan toisesta mainiosta nigerialaiskirjailijasta eli Sefi Attasta.

Litin jälkeen olo on haikea, sillä onhan seuraavaa Littiä odotettava taas vuosi. Tänä vuonna kirjailijavalinnat olivat erityisen mielenkiintoisia ja hienoa oli myös se, että mukana oli monia kirjailijoita, jotka eivät ainakaan vielä ole niitä kaikkein yleisesti tunnetuimpia Suomessa. Lit onnistui taas säilyttämään taikansa ja tuttuun tapaan keskustelut ovat katsottavissa Yle Areenasta, josta löytyvät myös aiempien vuosien Lit-keskustelut. Suuntaankin nyt Areenaan katsomaan, mitä puhuivat Morten Strøksnes ja Juha Hurme, sillä aikataulusyistä joudui poistumaan paikalta ennen tätä perjantai-illan päättänyttä keskustelua.





*pelastusetäisyys=se matka, jonka päästä äiti/isä/lastenhoitaja on vielä kykenevä pelastamaan lapsen, jos tämä joutuu vaaratilanteeseen

Kommentit

  1. Minä pidin myös freemanin ja aidtin keskustelusta, ja minustakin siinä (ja yleisesti) näkyi haastattelijan merkitys haastateltavan ja kirjan esiintuomisen tavassa ja onnistuneisuudessa. Toinen, mistä pidin oli kim leinen ja sirpa kähkösen keskustelu, vaikka leinen kirja ei ole minua hirveästi kiinnostanut -- en useinkaan pidä sotaan tai historiaan sijoittuvista kirjoista kun nuorempana niitä tuli luettua enemmänkin -- mutta ajattelin kyllä katsastaa leinen kirjan sittenkin, vaikka se pituutensakin puolesta vähän arveluttaa.

    Pidin Kim Leinessä erityisesti siis siitä, miten kuvaavasti ja rehellisesti hän puhui siitä kuinka on "fascinated by war"; hän rakastaa sotaa tai ainakin joitain sen elementtejä, sotaisuus kiehtoo häntä ja pystyin samastumaan tähän tunteeseen jonkin muun asian osalta (itselläni näitä ambivaletteja tunteita ei aiheuta siis sota vaan joku muu) ja uskon kyseessä olevan melko yleisenkin ilmiön ihmisten keskuudessa. Saipahan vain miettimään sitä. Ja tykkäsin leinen persoonasta, jotenkin.

    Kjell westöstä en osaa sanoa mitään kun en tuota ruotsia oikein taida. Onkohan areenan versioihin tulossa joskus tekstitystä? Olisi kiinnostavaa senkin takia että tuo romaani vaikuttaa kiinnostavalta.

    Yksi huomio itselläni oli, että mielestäni 30min tuntui hippasen lyhyeltä ajalta keskusteluille; itse tunsin, että usein oltiin vasta pääsemässä asiaan kun aika jo loppuikin. Ja varsinkin näin lyhyessä ajassa tuo haastattelijan merkitys korostui. En sitten tiedä, miten asia on aiempina vuosina ollut ja miten muut kävijät kokivat: oliko 30min just sopiva vai olisiko muutkin nauttineet pidemmistä puheluista. Monta asiaahan tuossa varmaan vaikuttaa.

    Kaiken kaikkiaan tykkäsin siitä että ns.oheishumua oli vähän tai ei ollenkaan, yleistunnelma oli hyvin neutraali ja aiheeseen fokusoiva; hyvä tapahtuma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijoiden keskinäisellä kemialla on tosiaan suuri merkitys. En sitten tiedä, miten paljon tuota asiaa on mahdollista etukäteen ottaa huomioon, kun pohditaan, kuka kenenkin kanssa esiintyy.

      Tuota Leinen ja Kähkösen keskustelua en nähnyt. Mulle riitti, kun luin Kuilun, joka minulle edusti juuri tuollaista äijämäistä sota- ja väkivaltafantasian toteutusta. Mikäs siinä, himonsa kullakin, mutta Kuilu sisälsi niin raakaa kuvausta, että sellaisen lukemiseen en halua osallistua ja tästä seurasi, että en halunnut nähdä Leineä lavalla. Tosin nyt kommenttisi jälkeen olisi varmasti tehnyt hyvää kuunnella hänen puheenvuoronsa. Mutta mutta, joo.

      30 minuuttia on kyllä aika haastavan lyhyt aika ehtiä olennaisimpiin kysymyksiin. Toisaalta, jos aika olisi pidempi harvempi pääsisi ääneen. Huomasin myös, että jotkut keskustelut tuntuivat pidmmiltä kuin toiset ja tulkitsen tämän niin, että ne jotka tuntuivat lyhyimmilta olivat onnistuneimpia, koska aika niitä seuratessa kului niillä kuuluisilla siivillä.

      Litissä tosiaan on se erinomainen puoli, että oheiskrääsää ja -ilmiöitä ei ole. Tämän puolen en koskaan soisi muuttuvan.

      Poista
  2. Paljon samoja suosikeita ja ilon aiheita meillä! Tuo Aidtin ja Freemanin keskustelu oli todella vaikuttava ja kiinnostava, huh. Ja oli kyllä vähän outo tuo Anyuru-Westö, siinähän olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin mutta, niin. Toivola ja Hubara molemmat hienosti läsnä, siitäkin samaa mieltä. Eli ehkä vaan nyökyttelen täällä ja mietin, että ehtiskös noihin vanhoihinkin Lit-keskusteluihin palata sillä siellähän ne ovat Areenassa tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että tuntevatkohan Aidt ja Freeman toisensa jo entuudestaan ja mistä ylipäänsä Freeman oli keksitty Aidtin keskustelukumppaniksi.

      Anyuru oli yksi eniten odottamiani Lit-vieraita, joten senkin takia tämä kyseinen keskustelu tuntui niin pettymykseltä. Anyurua kyllä kuuntelin mielelläni ja ihmettelin sitäkin, että ymmärsin paremmin hänen ruotsiaan kuin Westön ruotsia. Hmm. Pitää varmaan katsoa Areenasta uudestaan.

      Poista
  3. Minulla oli aivan sama kokemus kuunnellessani Samanta Schwebliniä. En ole saanut kirjoitetuksi Houreunesta, kun olen kipuillut näkökulman kanssa, mutta nyt loksahti kohdalleen. Ehkäpä blogijuttukin syntyy pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti blogijuttu syntyy. Schweblin oli kyllä tosi sympaattinen ja tapa jolla hän luki kirjaansa oli hieno. Kuiskaus kuului ihmeen kauas. :D

      Poista
  4. Voih, joudun valitettavasti olemaan kanssasi samaa mieltä tuosta Westöstä! Harmittaa todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei voi onnistua. Muakin harmittaa, koska olen ihan varma, että Anyurulla olisi ollut niin paljon mielenkiintoista kerrottavaa, jos hän olisi vaan saanut siihen tilaisuuden.

      Poista
  5. Tulin ihan vain kommentoimaan, että katsoin jonkin matkaa Starnonen haastattelua Areenasta, enkä voi muuta sanoa, kuin että fanitan tulkkeja todella paljon. Vaikutti niin tasokkaalta työltä Taavitsainen-Petäjän toimesta. Vau.

    Jossain mainittiinkin hyvin, että käännös on kääntäjänsä tulkinta/mukaelma alkuperäisestä teoksesta ja näin tietyllä tapaa itsenäinen teos. Aloitin vähäsen aikaa sitten sivutoimiset kääntäjäopinnot kieliparille tanska-suomi, josko minusta kääntäjäkin tässä tulisi. Vaikka luenkin pääosin teoksia alkukielillään, olen näiden opintojen myötä vertaillut käännöksiä ja niissä on toisinaan jopa asiasisällöllisiä eroja. Mutta kun on tulkittava teksti kohdekulttuurille ymmärrettäväksi ja tämä poistaa aina paljon merkityksiä alkukulttuurinsa tuotteesta. Kumpi mielestäsi olisi ollut parempi, kuume- vai pelastusetäisyyslinja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käännös on tulkinta niin kuin orkesterin esittämä sävellys - kapellimestarin ja mahdollisen solistin näkemys ja tulkinta siitä, mitä säveltäjä on tarkoittanut. Kaikki soitetaan!
      Käännös on mukaelma vain silloin, kun kyseessä on esim. kuvitettu lastenkirja tai sarjakuva tai pelkästään sanaleikkeihin tai naseviini ilmaisuihin perustuva teksti (kuten esim. Aku Ankka).

      Poista
    2. Kun orkesteri esittää jonkun sävellyksen on itsestään selvää, että kyseessä on tulkinta eli musiikissa se tulkinnallisuuden olemassaolo on jollakin tapaa itsestäänselvempää kuin kirjallisuudessa, jossa teoksia luetaan usein ikään kuin ne jotenkin maagisesti olisivat kääntyneet prikulleen samoina teoksina toiselle kielelle.

      Mitä tulee Lukumato tuohon kysymykseen Schweblinin kirjan nimen kääntämisestä niin olen tuon Pelastusetäisyyden kannalta. Ensinnä siksi, että niin kirjailija on sen tarkoittanut. Toiseksi siksi, että pelastusetäisyys nimenä pitää auki monia tapoja tulkita itse teosta, kun taas Houreuni esittää jo nimenä tulkinnan teoksesta ja - jos ei nyt suoranaisesti sulje pois - niin kuitenkin työntää syrjään muita tulkintoja.

      Poista
    3. "Pelastusetäisyys" on myös pelastustoimen termi. Matka noin 240–460 metriä. En kylläkään panisi kirjan nimeksi... Vasteaika voisi käydä, ehkä.

      Poista
    4. Pelastusetäisyys on kuitenkin se nimi, jonka kirjailija on teokselleen antanut. Itse kirjasta käy sitten ilmi, mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan ja minusta taas on pelkästään positiivista, että nimen voi tulkita viittaavan yleisemminkin pelastamiseen. Omasta puolestani totean, että jos kirjan nimi olisi Vasteaika, se ei ainakaan minua houkuttelisi lukemaan nimensä perusteella. Mutta niinhän se on, että yksi tykkää toisesta ja toinen jostain muusta. Tässä asiassa katson kuitenkin, että olisi hyvä mennä linjalla, jonka kirjailija on valinnut.

      Poista
    5. Ilmaisin itseäni huonosti. En tarkoittanut vasteaikaa kirjan nimeksi - siihen joku ihan muu sana joka liittyisi lapsesta huolehtimiseen tms. - vaan vaaratilanteen termiksi. Mutta jos kirjan nimi olisi ihan muuta, niin teksissä voisi olla pelastusetäisyyskin, kun sen spesifinen merkitys kerran käy ilmi.

      Poista
    6. Ok. Käsitin väärin. Oletko muuten lukenut Schweblinin kirjan? Siinä on kyse paljosta muustakin kuin lapsesta huolehtimisesta. Itse asiassa omassa luennassani se puoli jäi huomattavan vähälle, joka taas tosiaan johtuu pitkälti siitä, että luin kirjaa juuri enempi juuri sen nimen, Houreunen, tyrkyttämästä näkökulmasta.

      Poista
  6. Amen. Oltiin samassa tilaisuudessa 😉 (joskus arvioita lukiessa tätä joutuu epäilemään)
    Minna /KBC

    VastaaPoista
  7. Ihanan selkeä kirkas ja analyyttinen teksti, mulla oli pelkkää väsynyttä onnenhuokausta ja virtaa, ja tosi hyviä huomioita. Westö ei ihan onnistunut, ehkä myös koska aisapari oli niin säkenöivä, ja Freeman taas oli loistava, juuri sillä tavalla tilaa, happea ja herkkyyttä ymmärtävä mitä tuo kirja vaati. Ja Toivola ja Hubara, ah, ovat niin viisaita ja lempeitä tyyppejä. Mutta Starnonen tulkkaus-osuus taas jätti mut vähän etäälle, ja ajattelin just päinvastoin että toivottavasti sitä ei oteta tavaksi.

    Mutta niin, ihanin tapahtuma. Ja harmi ettei törmätty, varsinkin kun ollaan vissiin oltu samassa jonossa Aidtin edessä. Ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkkaus vie aikaa, joka on asian ikävin puoli. Olisiko sun mielestä Starnonen pitänyt puhua englantia tai jos hän ei osaa, niin olisiko hänet sitten ollut parempi pudottaa pois vieraslistalta? Mua hieman ahdistaa ajatus siitä, että kaikkien kirjailijoiden pitäisi kyetä ilmaisemaan itseään sujuvasti myös englanniksi ja on varmasti monia kiinnostavia kirjailijoita, joille englannin puhuminen ei ole luontevaa.

      Olin siinä Aidt-jonossa heti ekana tai siis silloin ei vielä edes ollut jonoa.

      Poista
    2. No siis mä en ehkä ajatellut tuota noin vakavasti, ihan vaan fiilispohjalta kommentoin että muihin verrattuna tuo keskustelu nyt ei vaan kulkenut kovin sujuvasti ja mun makuun tuollainen lause lauseelta tulkkaus on levoton tapa, eikä mulle jäänyt mieleen juuri muuta kuin että isä tappoi haikaran-tarina, joka sinänsä oli kyllä mainio. Hienoa ettei Starnonen esitys kielitaidon takia jäänyt väliin, enkä tietenkään vaadi kirjailijoilta sujuvaa englanninkielen hallintaa mutta kyllä mun mielestä keskustelun kuunteleminen on antoisampaa ilman välissä häärivää tulkkia.

      Poista
    3. Mä en kokenut Starnone-keskustelussa ongelmaksi tulkkausta - joka oli myös mun mielestä loistava -, mutta Philip Teir toi mielestäni liikaa itseään esille eikä antanut Starnonen puhua tarpeeksi. Esim. anekdootti liittyen seksuaalimoraaliin pohjoisessa ja etelässä oli hyvin pitkä ja vaivaannuttava, ja Starnone totesikin osuvasti, että hänen mielestään tarina oli kliseinen. Noin lyhyissä haastatteluissa pitäisi miettiä tarkkaan mitä kysymyksiä ylipäätään esittää eikä ainakaan tuhlata aikaa aiheeseen hyvin löyhästi liittyviin tarinoihin, joihin tuskin voi kommentoida mitään mielenkiintoista.

      Poista
    4. Mulle tämä tulkkauskysymys liittyy ensisijassa siihen, että on ikävää, jos kiinnostavia kirjailijoita ei voida kutsua Littiin sen takia, että he eivät koe luontevaksi keskustella englanniksi tai ruotsiksi. Olin ihan intona siitä, että Starnone oli mukana, koska hän on hemmetin hyvä kirjailija ja nyt kun olen lukenut häneltä sekä Ties että Trick olen vakuuttunut, että hänellä on hyvin paljon tekemistä Elena Ferranten kanssa.

      Jotenkin nyt vastustan sitä, että kaikkien pitäisi osata englantia tai haluta sitä puhua. No pääasia kuitenkin, että joka vuosi tuntuu löytyvän kiinnostavia vieraita.

      Anonyymi, tuo onkin hyvä pointti - noin yleistasolla ottamatta nyt kantaa Teirin esiintymiseen. Kysymys ei myöskään saisi olla sellainen, että siihen on vastaus ikään kuin jo sisäänkirjoitettu. Vaativa konsepti, johon nähden keskustelijat selviävät keskimäärin vallan hienosti.

      Poista
    5. Niin siis mä en missään vaiheessa ollut sitä mieltä tai ehdottanut että joku jätettäisiin festareilta pois kielitaidon vuoksi. Kommenttini siitä että toiv ei oteta tavaksi liittyi ennen kaikkea tulkkauksen tyyliin joka osiona, kuten sanoin, oli levoton ja jätti mut etäälle.

      Poista
    6. Helmi, en niin ajatellutkaan. Esitin vaan oman toiveeni siitä, että kieliasia ei estäisi mielenkiintoisten kirjailijoiden esiintymistä Litissä. Minusta tosiaan kyllä tulkkaus oli erinomaista, mutta toki omaan hahmottamiseeni saattoi vaikuttaa myös se, että ymmärsin aika paljon Starnonen italiasta, vaikka en italiaa osaa itse edes oikein puhua.

      Poista
  8. Mulla on kaikki muut Litin kirjat lukematta paitsi Pobeda. Kiinnitin huomioni erityisesti samaan kuin sinä: miten kääntää kirjan nimi muille kielille? Kyllä väitän, että luin eri tavalla äidin tuskaisesta pelastusetäisyydestä kuin jos olisin lukenut sairaan naisen houreunta.

    Freeman oli haastattelijana eläytynein; Kähkönen ehkä asiantuntevin; Hubara ja Toivola hurmaavimmat ja empaattisimmat - ja Hurme hulluin!!!! :DDDD Ja Westö, niin, tylsin.

    Kuuntelin Areenasta, en päässyt paikalle. Ehkä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sittenhän sulla on hyvä tilanne, kun on monta mainiota kirjaa odottamassa lukemista. Harmi, että et päässyt paikalle, mutta onneksi tosiaan ensi vuonna on uusi tilaisuus.

      Tuon Schweblinin kirjan nimen suhteen on minusta jännä, että Norjassa ja Tanskassa on päädytty eri ratkaisuihin, vaikka kielet sinänsä ovat hyvin samanlaisia. Olin kiinnittänyt tuohon Schweblinin kirjaan huomiota jo ennen kuin se tuli suomeksi, joten minulle se oli tuttu nimenomaan Fever dream -nimellä ja siksikin varmaan tuo nimi pääsi niin vahvasti ohjaamaan lukemista. Sinä onnekas voit lukea sen espanjaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän