sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

Olin jo etukäteen päättänyt, että haluan omalta osaltani huipentaa Suomen sisällissotaa käsittelevän 1918-haasteeni Reetta Laitisen toimittamaan sarjikseen Sisaret 1918. Koska kirjan saaminen ajoissa kirjastosta näytti epävarmalta päädyin ostamaan tämän sarjiksen ja onhan tämä nyt totta vie jo ihan ulkoisestikin komea lisä kirjahyllyyn.

Laitisen toimittama teos sisältää 10 lyhytsarjista, jotka porautuvat historiamme häpeätahraan, jota on lääkitty haavapulverilla vuosikymmenien ajan. Teoksen lähtökohta on oivallinen, sillä sarjikset pohjautuvat autenttisiin sisällissotakokemuksiin, joita tätä teosta varten on kaivettu esiin Kansan arkistosta ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietokannoista. Sisaret 1918 kuvaa sisällissotaa naisten yksilökokemusten kautta ja mukana on sarjiksia sekä punaisten että valkoisten naisten puolelta.

Tätä teosta lukiessani en saanut mielestäni ajatusta siitä, että mitäköhän tässä teoksessa pääroolissa olevat naiset ajattelisivat siitä, että heidän kokemuksensa tulevat tämän sarjiksen myötä yhteisesti jaetuiksi. Epäilen, että kenelläkään heistä olisi elinaikanaan tällainen ajatus käynyt edes mielessä. Sisaret 1918 -sarjiksen vallankumouksellisuus onkin juuri siinä, että tässä teoksessa esiin pääsee niin moni nainen, jonka historia on tähän asti peittänyt näkyvistä loputtomalla havinallaan. Pidän erittäin hyvänä myös sitä tämän teoksen lähtökohtaa, että kaikenlainen raakuuksilla ja julmuuksilla mässäily on tietoisesti jätetty tästä teoksesta pois. Reetta Laitinen kirjoittaa teoksen esipuheessa, että joitakin muistelmia on jätetty jopa käyttämättä sen vuoksi, että on haluttu välttää "itsetarkoituksellista  rankkuudella pelaamista."

Esipuheessa Laitinen mainitse, että toisen ihmisen tarinan kertomiseen liittyy ongelmallisia lähtökohtia. Kenellä on oikeus tarttua toisen tarinaan ja tehdä tämän "henkilökohtaisesta murhenäytelmästä" taidetta? Vastakkain ovat yksilön oikeus pitää kiinni tarinastaan ja yleisön oikeus saada tietää historiallisista tosiasioista. Tässä teoksessa tämä kysymys on ratkaistu niin, että julmimmat kertomukset on jätetty sivuun ja luotettu siihen, että lukija ymmärtää sodan raakuuden muutoinkin. Lisäksi Laitinen muistuttaa, että tässä teoksessa olevat tarinat ovat niiden tarinoita, jotka selviytyivät sodasta hengissä ja merkitsivät muistiin kokemuksiaan. Kaikki eivät olleet niin onnekkaita.

Sisaret 1918 sisältää sarjakuvallistetun naiskohtalon kuvauksen seuraavilta sarjakuvataiteilijoilta: Tiitu Takalo, Elina Ovaskainen, Annukka Leppänen, Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Ainur Elmgren, Aino Sutinen, Hannele Richert ja Warda Ahmed. Jokainen heistä käsittelee omaa palastaan historiasta uniikin tyylinsä kautta. Itse olen viimeisen vuoden aikana lukenut useampia sisällissotaan liittyviä teoksia, joten tiedollisesti Laitisen toimittama teos ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta. Sen sijaan on hämmentävää ja vaikuttavaa nähdä teoksessa kuvattujen naisten kohtaloiden heräävän henkiin tämän kirjan sivuilla.

Teoksessa tulee havainnollisesti esiin, että monen naisen sotaan lähtemisen syy oli kaukana ideologisesta tunteenpalosta. Kaarteihin liittymistä motivoivat usein taloudelliset tekijät. Kävin aiemmin keväällä KOM-teatterissa katsomassa Anneli Kanton romaanin perustuvan näytelmän Veriruusut ja osallistuin myös itse esitystä edeltävään keskustelutilaisuuteen, jossa näyttelijä Vilma Melasniemi taustoitti näytelmää. Sitä ennen en ollut oikeastaan tullut ajatelleeksi, miten valtava sukupuolipoliittinen viesti kätkeytyi siihen, että osa naisista pukeutui sodassa housuihin. Housujen poliittisuutta tuo teoksessa esiin Aino Sutisen tarina Emmistä. Housuihin pukeutuneet naiset koettiin erityisen vaarallisiksi ja monet heistä vietiin suoraan teloitettaviksi. Näin syntyi tilanne, jossa housujen vaihtaminen hameeseen saattoi konkreettisesti pelastaa naisen hengen.

Aseistettuja naisia oli pelkästään punaisten joukoissa, joka osaltaan kertoo siitä, että sukupuolien väliset rajat olivat punakaarteissa liukuvampia kuin valkoisten puolella, jossa naisia pidettiin sukupuolensa vuoksi sopimattomina sotaan. Myös sotapropaganda kukoisti sisällissodassa ja vastapuoli pyrittiin leimaamaan brutaaliksi. Housuihin pukeutuneet naiset joutuivat erityisen demonisoinnin kohteeksi.

Sarjakuvataiteilijoiden keskenään hyvin erilaiset piirrostekniikat korostavat kuvattujen naisten yksilöllisyyttä ja nostavat heidät esiin kokonaisina ihmisinä, joiden kohtalo suorastaan vaatii lukijaa ottamaan kantaa. Jokaisen sarjakuvan alussa on lyhyt historiallinen tietopaketti, joten Sisaret 1918 sopii hyvin myös lukijoille, joille sisällissodan tapahtumat eivät ole entuudestaan tuttuja. Nälkä, kuolema ja vankileirit käyskentelevät teoksen sivuilla, mutta niiden kuvausta ei ole millään tapaa skandalisoitu. Huomiota kiinnittää myös se, miten nuoria monet naisista olivat. Monet heistä eivät edes täysi-ikäisiä.

Sisaret 1918 on kuvallisesti upea teos, jossa naisten omat äänet pääsevät sensuroimattomina esiin. 100 vuotta sisällissodan jälkeen on hyvä katsoa menneisyyteen ja nähdä, missä olemme kerran kulkeneet. Teoksen tarinat eivät ole kauniita, mutta ne ovat totta ja osa meitä.


Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918
112 sivua
Kustantaja: Arktinen banaani



PS. Haaste 1918 päättyy tiistaina 15.5, jolloin julkaisen blogissani koostepostauksen, jonka kommentteihin bloggarit voivat linkittää omat haastekoontinsa. Ne, joilla ei ole blogia voivat niin ikään kertoa haastelukemisistaan kommenteissa.

Helmet lukuhaaste, kohta 30

6 kommenttia:

  1. Luin tämän myös ihan juuri ja pidin paljon. Muistitieto on kaikin tavoin lähellä sydäntäni, teinhän siihen pohjautuen gradunikin aikoinaan ja silloin tuli mietittyä paljon sitä, mitä ja miten muistetaan, mitä kerrotaan, mitä kuunnellaan. Itse uskon, että tähän teokseen nostetut naiset olisivat varmaankin nyökytelleet hyväksyen sille, että heidän tarinansa pääsevät kuulluiksi. Kaikkihan eivät todellakaan ole edes suostuneet muistojaan kellekään kertomaan.

    Minäkin aion hankkia tämän omaan hyllyyni (luin kirjaston kappaleen) ja käyttää ensi vuonna opetuksessa jollakin tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan hurjan hieno idea käyttää tätä kirjaa opetuksessa. *taputushymiöitä*
      Minäkin uskon, että kirjan naiset olisivat hyväksyneet sen, että heidän tarinansa kerrotaan. Itse asiassa luulen, että moni heistä olisi ollut asiasta innoissaan. Mistä sitä tietää, ehkä joku kertoo sadan vuoden päästä sellaisesta ihmelajikkeesta kuin kirjabloggarit ja siteeraa meidän kirjoituksia 😀

      Poista
  2. Tämä on kirja, jota voi hyvällä syyllä pitää myös tietokirjana. Kun etenemme noista tapahtumista, niin kirjan arvo vain kasvaa.
    Yleensä 1918-tapahtumia käsitelleissä kirjoissa on ollut näkökulma jommalta kummalta puolen olkoon kyseessä muistelma tai fiktio, mutta tässä on molemmat puolet. Siitä erityiskiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Olen tosiaan tyytyväinen, että ostin kirjan omaksi, nyt kun sitä vielä saa.

      Marjatta, en nyt muista, joko mainostin sulle Juri Nummelinin toimittamaa teosta Sisällissodan ääniä. Siinä on myös kirjoituksia molemmilta puolilta. On siis kaunokirjallisuutta, puheita, yhteiskunnallisia tekstejä, runoutta. Jopa sisällissota pelit ovat yhdessä tekstissä aiheena. Tuota kirjaa ei blogeissa juuri ole näkynyt, mutta on tosiaan varsin oivallinen teos.

      Poista
    2. Et ole mainostanut. Kiitos vinkistä!

      Poista
    3. Ok. Hyvä sitten, että tuli Nummelinin teos mainituksi.

      Poista