Siirry pääsisältöön

Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama

Alitajunta toimii merkillisillä tavoilla, joista se kuuluisa pirukaan ei ota selvää. Hannele Mikaela Taivassalon ja Catherine Anyango Grünewaldin sarjis Scandorama nosti alitajuntani himmeiköistä kortin, jossa lukee Rosebud. Orson Wellesin elokuvan Citizen Kane katsoneet tietävät, että Rosebud oli elokuvan päähenkilön kelkka, jolla hän lasketteli lapsuudessaan. Elokuva huipentuu kohtaukseen, jossa kelkka heitetään uuniin. Mitä ihmettä tällä on tekemistä Scandoraman kanssa?

Scandorama on dystopiasarjis, joka kertoo maailmasta, jossa toiset elävät paratiisissa (Stohome City) ja toiset sen kääntöpuolella (Helsingy City). Maantieteellisenä alueena Scandorama kattaa Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen, jotka ovat osa Neuropaa. Stohome City on kauniiden ihmisten puhdas kaupunki, Helsingy City harmaasävyinen ja hapeton rauniokaupunki.

Scandoramassa Taivassalo ja Anyango Grünewald kuvaavat kontrolliyhteiskuntaa, jossa puhdas pyrkii suojelemaan puhtauttaan ja pitämään ulkopuolellaan ne, joiden se kokee uhkaavan omaa erinomaisuuttaan. Puhtaan ja likaisen välisen kontaminaation välttämisestä on tullut uusi yhteiskuntajärjestys. Puhtauden vastakohtana likaisuus näyttäytyy kaaoksena  - anomaliana, jota vastaan puhtauden on lakkaamatta taisteltava. Likaisia on  paljon, massoittain ja niiden ainoa valuutta on hyödyllisyys siinä merkityksessä, minkä Scandorama on hyödyllisyydelle antanut. Näin Scandorama liittyy osaksi liikehdintää, jossa ihmiset pyrkivät pääsemään parempiin elinolosuhteisiin ja jossa turvalliset hyvinvointiyhteiskunnat alkavat tiivistää rajojaan.

Scandoramassa on kyse elintilasta ja ihmisoikeuksista. Se väläyttelee ihmiskaupan, kemiallisen onnen ja käännytysten teemoja. Se kertoo olemassaolotaistelusta, jossa toisilla on yltäkylläisesti, toisilla ei mitään. Pyrkiessään puhtauden ylläpitoon Stohome Cityn kaltaiset ihannekaupungit tuottavat sopeutumattomia, joiden pitämisestä itsensä ulkopuolella ne saavat käyttövoimansa.

Stohome Cityn ulkopuolelle jääneet pikselöityvät ja heidän identiteettinsä ovat vaarassa murentua kokonaan. Muuttua massaksi, jossa yksilöllisyys on mahdotonta. Turvaverkoista ei ainoastaan pudota, vaan ihmisiä pudotetaan niistä tarkoitushakuisesti kuin heidät työnnettäisiin alas korkean talon parvekkeelta suoraan laboratorioon, jossa heistä muokataan koeihmisiä, jotka ovat muistojaan myöten manipuloituja.

Scandorama flirttailee röyhkeästi sen maailman kanssa, jossa tällä hetkellä elämme. Se haastaa ja kysyy, että tätäkö me tulevaisuudelta haluamme. Yhä radikaalimmin jakautunutta yhteiskuntaa, jonka aurinkoisen puolen takana häälyy ihmisenmuotoisia sakkinappuloita, joita iso käsi siirtelee mielensä mukaan. Mutta on myös kapinan mahdollisuus. On vastarinnan paikka, sillä jokainen valtajärjestelmä itseään vahvistaessaan vahvistaa kääntöpuoltaan. Rajan taakse suljetusta joukosta tulee aina rajan uhka. Vellova liikehdintä, jonka volyymi kasvaa sitä mukaa kuin rajan läpi karkotetaan ihmisiä sen ulkopuolelle.

Scandorama on älykäs teos, joka jättää lukijalle paljon tilaa. Se on peili, johon voi halutessaan nopeasti kurkistaa, mutta johon voi myös hukkua, sillä se heijastaa mahdollista maailmaa, joka on syntynyt siitä maailmasta, jossa me elämme. Se on skenaario, jonka kaltaiseksi nykyhetken siemenet ovat vauhdilla kasvamassa. Sen kuvat ovat uhkaavia ja synkkiä ja ihan hel**tin hienoja. Ne operoivat tiedostamattoman tuntemattomilla alueilla ja riippuen siitä, miltä puolelta katsotaan ne ovat joko painajaisunia tai paratiisikuvia. Mustetta, joka syöpyy ihoon ja merkitsee.

Scandorama on tyrmäävää sarjakuvaa, jonka vaikuttavuus läpäisee tiedostavan mielen ja kirjoittautuu osaksi ihmisen alitajuisia prosesseja, joissa niissäkin käydään jatkuvaa rajankäyntiä. Se rikkoo yhteyden historiaan ja luo kuvakseen ihannekaupunki Stohome Cityn, jolla ei ole juuria, vaan jonka tarina alkaa sen omasta täydellisyydestä. Siinä, missä joskus oli muistoja menneistä ajoista, on vain kasa tuhkaa, jonka Stohome City on lapioinut itsensä ulkopuolelle. Muistot vertautuvat näin tekstini alussa mainitsemaani Rosebud-kelkkaan, jonka merkitystä Citizen Kanen päähenkilö ei koskaan saanut tietää, mutta joka katsojalle kävi selväksi. Menetetyn viattomuuden aikaa ei enää koskaan voi saada takaisin.



Hannele Mikaela Taivassalo ja Catherine Anyango Grünewald: Scandorama
Suomentanut: Raija Rintamäki
Kustantaja: Teos
Ruotsinkielisen alkuperäisteoksen kustantaja: Förlaget



Helmet-lukuhaaste, kohta 7: Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan


Kommentit

  1. Hyvä tietää, että pidit tästä, mä olen lukemieni kommenttien perusteella ollut vähän kahden vaiheilla, kun olen kuullut että teos toimii vain osittain, mutta laitan nyt varaukseen ja katson, kuinka mun käy! Kiinnostava dystopia-aihe joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän läpiluettuani olin ensin vähän hämmenetynyt, mutta sitten luin lisää ja lopulta luin sieltä täältä, ts. ei järjestyksessä ja tämä jännästi hiipi sitten aika isoksi kokemukseksi. Olen myös nähnyt tekstejä, joissa tästä ei niin järin olla innostuttu. Tiedä sitten johtuuko em. siitä, että tämä sarjis vaatii lukijalta enemmän kuin sen, että vain lukaisee läpi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän