Ihailen Patti Smithiä suuresti ja palavasti. Olen lukenut häneltä aiemmin teokset Vain kakaroita sekä M train ja varsinkin jälkimmäisestä tuli minulle niin rakas, että se on saanut pysyvän paikan yöpöydälläni. Ei siis liene yllätys, että odotin kovasti saavani käsiini Smithin uutuudeen nimeltä Omistautuminen - varsinkin, kun sen mainostettiin olevan kirja kirjoittamisesta.
Voisin lukea loppuikäni Smithin kuvauksia siitä, kun hän juo kahvia jossakin kahvilan nurkkapöydässä ja kirjoittaa muistikirjaansa. Kirjoittaa kirjoista, joita on lukenut ja kirjailijoista, joita ihailee. Kirjoittaa matkustamisesta ja hotellihuoneista ja tv-sarjojen katselusta. Omistautuminen ei kuitenkaan ole kirja, jossa hän tekisi niin. Se sisältää mainion alun, jossa Smith käy Pariisissa, mutta suurimman osan muutoinkin pienestä kirjasta vie tarina nimeltä Omistautuminen, joka kertoo Eugeniasta, jonka intohimona on luistelu metsälammen jäällä. Vasta teoksen viimeisessä luvussa puhutaan kirjoittamisesta suoraan.
Eugenian tarina on allegoria kirjoittamisesta tai ylipäätään elämisestä intohimoista suurimman kanssa ja siitä, mitä se ihmiseltä vaatii. Harjoittele harjoittele harjoittele ja anna intohimon viedä sinut tuntemattomille alueille. Suostu sen vangiksi ja taistele itsesi vapaaksi. Tapa matkallasi se, jonka tappaminen on välttämätöntä. Opettele ulkoa Oscar Wilden runo The ballad of Reading Gaol. Kyllä. Juuri se runo, josta löytyvät sanat "each man kills the thing he loves."
Patti Smith -fanina en kykene yhtä kriitikittömään fanittamiseen kuin Jari Sillanpään fanit, jotka ovat valmiitaa antamaan idolilleen anteeksi mitä tahansa ja täyttämään hänen instatilinsä tsemppiviesteillä ja sydänhymiöillä. Omistautumisen luistelutarinan tarkastelu allegoriana kirjoittamisesta ei anna minulle mitään uutta. Se on esteettisesti hieno tarina, mutta juutun taistelemaan itseni kanssa siitä, mitä mieltä sen estetiikasta olen. Tyttö, luistimet ja lammenjää, jonka pintaan luistinten terät jättävät jälkensä. Rakkaus, kipu, antautuminen. Olen kohtuuton vaatiessani enemmän. Vaikka kuinka ihannoin Patti Smithiä, joudun tunnustamaan, että Omistautuminen ei ole tekstiä, joka silitysraudan tavoin polttaisi itsensä ihooni. Sitä lukiessani palavan lihan käry ei täytä huonettani.
On vielä toinenkin asia, josta minun on tässä pakko kirjoittaa ja se on kirjoittamisen romantisointi. Smithin teos päättyy sanoihin:
Miksi kirjoitamme? Kertosäe kajahtaa soimaan.
Koska emme voi vain elää.
Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Walking through Walls performanssintaiteilija Marina Abramović lainaa Bruce Naumania, joka on todennut: "Art is a matter of life and death" ja jatkaa, että Naumanin lause kuulostaa melodramaattiselta, mutta on siitä huolimatta totta. Sama pätee Smithin ajatukseen siitä, että kirjoitamme, "koska emme voi vain elää." Kirjoittamisesta kirjoittaminen vaikuttaisi olevan mahdotonta ilman, että siihen sisältyy kirjoittamisen romantisoinnin ja/tai melodramaattisuuden sävyjä. Ehkä juuri tämä on se syy, jonka vuoksi Smith on turvautunut suorasanaisen kirjoittamisesta kirjoittamisen sijasta tarinaan, joka jättää lukijalle vapaat tulkintamahdollisuudet ja tekee hänestä tekstin löytöretkeilijän, joka ottaa vastaan kirjoittamisen salaisuuden oman luovuutensa kautta. Näin se, mitä Eugenian tarinasta luemme synnyttää vahvempia tuntemuksia kuin jos Smith käsittelisi kirjoittamista turvautumatta tarinalliseen esitystapaan.
Mieleni tekee irroittaa Eugenian tarina kirjoittamisen kontekstistä ja tarkastella sitä tarinana sinänsä. Pistän heti merkille, että siitä näkyy, että Smith on lukenut paljon. Omistautuminen henkii kirjallisuutta ja sellaista kirjallisuuden estetiikkaa, jonka polkuisuus on tulosta tuhansien ja taas tuhansien sanojen lukemisesta. Sitä tutkiessani alan miettiä, miten kirjoitetaan sanoja, joiden ympärillä on voimakenttä. Miten kaksi lähes identtistä lausetta ovat vaikuttavuudeltaan niin erilaisia. Ajattelen, että vahvat lauseet on puettu ja riisuttu useita kertoja. Niiden kerrostuneisuus on perua paitsi yrityksistä ja erehdyksistä, myös kirjoittajansa elämästä. Erno Paasilinna totesi aikanaan, että on elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Patti Smith, jos kuka, on sellaisen elämän elänyt, mutta siitä huolimatta olen taipuvainen uskomaan, että enemmän kuin itse elämäntapahtumista on kyse kyvystä havainnoida niin omaa elämäänsä kuin elämää ympärillään.
Jään miettimään edellistä kappaletta ja tartun sinun käteesi. Olen niin malttamaton, kiskon sinua kohti jäätä ja luistinten terät hakkaavat selkääsi. Veripisarat kirjovat valkoista paitaasi, kun me tässä kävelemme kohti lampea. Olen tässä ja muualla. Olen yksin siellä, missä voin nähdä olevani tässä. Minä istun sinun viereesi kylmälle kivelle ja sidon luistintesi nauhat. Työnnän sinut jäälle, joka on kokonaan sinun ja kun sinä opettelet luistelemaan, minä olen jo muualla ja leikin toisia leikkejä.
Patti Smith: Omistautuminen (2018)
126
Englanninkielinen alkuteos: Devotion
Suomentanut Antti Nylén
Kustantaja: Siltala
Helmet lukuhaaste kohta 46: kirjan nimessä on vain yksi sana
Tämä on lukematta, pakko siis lukea ja Patti-fanina täysin vailla kritiikkiä.
VastaaPoistaMietin myös silloin pari vuotta sitten, lähtisinkö jonottamaan Turkuun, mutta jätin sitten väliin. Tavallaan pelkäsin kohdata kasvoista kasvoihin vuodesta -76 jumaloimaani idoliani. Parempi jättää hänet lavoille ja kirjan kansien väliin.
Tuli mieleen tuosta, miten mietit, voitko sanoa, että I love you, kun vuosia sitten kävin katsomassa Marianne Faithfullia Kultsalla ja siinä sitten keikan jälkeen tupakkaa polttaessa ja tunteita viilentäessä, Marianne tuli sivuovesta ulos ja oli sitten siinä ja jutteli meidän kanssamme ja oli valokuvattavana ja ihan lähellä. Sujuva englanninkielen taito katosi tyystin.
Niin ymmärrän tuon sun "täysin vailla kritiikkiä". Pattilla on sellainen vaikutus. Ja mitä tulee Marianne Faithfulliin niin en kyllä varmaan olisi saanut sanaa suustani. Sitä menee kummallisesti ihan lukkoon, kun tapaa jonkun suuresti ihailemansa henkilön tai sitten toinen vaihtoehto on, että puhuu jotain ihan älytöntä. Hieno kokemus ja muisto sulle tuo Faithfullin tapaaminen.
PoistaTäällä yksi Patti Smithin ihailija lisää.
VastaaPoistaMinä olen hakenut vain kolmesti elämässäni omistuskirjoituksen kirjailijalta kirjaansa.
Kaksi oli melko yhdentekeviä, suhtauduin välinpitämättömästi, mutta kolmas oli minulle tärkeä, Umayya Abu-Hanna. Olin yhtäkkiä kauhean liikuttunut. Sain sentään kysytyksi, mitä adoptioasiaan kuuluu ja hän kertoi saaneensa juuri tietää, että pieni tyttö odottaa Etelä-Afrikassa.
Minäkin koen vähän vieraaksi koko tuon käytännön, että haetaan nimmareita. No Patti on tietysti ihan asia erikseen. Toinen minulle tärkeä on ollut ranskalainen Michel Tournier, jonka kirjoja nuorempana kovasti ihailin. Sittemmin hän on jo poistunut keskuudestamme ja hänen kirjojaankaan en ole lukenut vuosiin, mutta tosiaan niiden myötä tapahtui aikanaan suurta tajunnan laajenemista. Siksi ehkä onkin parempi, että en edes kokeile uudestaan. Nuoruuden suosikkiteoksia kun on aina aika riski lukea vanhempana uudestaan.
PoistaM trainin sain juuri tänään loppuun. Se on niitä kirjoja, joissa oli pakko pitää taukoja, niin paljon muistoja se nosti mieleeni ja aikani menikin välillä kesken lukemisen kirjahyllyni ja muiden muistojen penkomisessa. Luin myös muita kirjoja välillä kunnes taas hyppäsin M trainin kyytiin. Ihan henkeä salpasi kun Smith kirjoitti Osamu Dazaista ja Bulgakovista! Ja tietysti kaikista muistakin itselleni rakkaista. Jostain luinkin tästä hänen uudesta ja lukulistallehan se heti meni. Kiitos TAAS hienon hienoista pohdinnoistasi. Mulla on ollut pitkiä aikoja jolloin monestakin syystä lukeminen on ollut lähinnä vain asiatekstien lukemista ja siksi voisin kuvitella, että tämä kirja antaa minulle kyllä paljon uutta ja mietityttävää. Smithin lukeneisuus ja sivistyneisyys häikäisi M trainissa, joten enköhän tästäkin opi jotakin uutta.
VastaaPoistaJostain olen lukenut listan niistä kirjoista, jotka M trainissä on mainittu, mutta en nyt muista, millä sivustolla se oli julkaistu. Sulla hengen salpasi Dazai ja Bulgakov, mulla taas Bolaño ja se, että Smith on eniten innostunut samasta Murakamin kirjasta (The Wind-Up Bird Chronicle) kuin minäkin.
PoistaOmistautuminen on pieni kirja, jossa on paljon symboliikkaa, jota jokainen voi tulkita tavallaan.