tiistai 29. toukokuuta 2018

Vain pepun väri on pysyvä - A.Igoni Barrett: Blackass

Nigerialaisen A. Igoni Barrettin Blackass on ovela kirja ja mitä enemmän lukemaansa miettii, sitä ovelammaksi se käy. Kaikennäköiset ajatukset siitä, mitä on afrikkalainen - tarkemmin ottaen nigerialainen - kirjallisuus voi Barrettin teoksen kohdalla suosiolla unohtaa, sillä tämä teos on jotain ihan muuta kuin stereotyyppisesti afrikkalaisiksi mielletyt romaanit.

Blackass rakentuu muodonmuutosmyytin ympärille. Teoksen päähenkilö Furo, tuo oman elämänsä Gregor Samsa, on eräänä aamuna menossa työpaikkahaastatteluun, mutta ennen kuin hän ehtii lähteä kotoaan hänelle selviää hämmästyttävä asia. Hänen ihonsa on yön aikana muuttunut valkoiseksi, silmät vihreiksi ja hiukset punertaviksi. Entisestä mustasta miehestä ei ole jäljellä kuin musta takapuoli.

Barrettin romaani imaisee mukaansa, mutta vahvan alun jälkeen kerronta alkaa junnata paikoillaan. Seuraa suht pitkä jakso, jonka välttämättömyyttä itse romaanin näkökulmasta on vaikea perustella. Puuduttavan jakson keskipaikkeille Barrett on sijoittanut kappaleen nimeltä @_Igoni, jossa tapahtuu kirjailijan nimisen henkilön esiintulo. Suosittelen kirjoittamaan tuon @_Igoni:n twitteriin. Metafiktiivinen kertomus pomppaa muusta tekstimassasta esiin kuin kani taikurin hatusta. Teoksen twitter-keskustelut ovat hupaisaa luettavaa, mutta vielä kiinnostavampaa on, kun teoksen kirjoittajan niminen henkilö alkaa etsiä teoksen päähenkilöä.

Valkoiseksi muututtuaan Furo ei näe muuta mahdollisuutta kuin piileskellä sukulaisiltaan, sillä miten ihmeessä hän voisi selittää heille muodonmuutoksensa. Igoni sen sijaan ei voi hillitä uteliaisuuttaan ja niinpä hän lähtee tapaamaan Furon perhettä.

Barrett käyttää Furon muodonmuutosta hyväksi kuvatessaan, miten eri tavalla Nigeriassa suhtaudutaan mustiin ja valkoisiin. Tämä on tarinan pintataso, joka toki tarjoaa monia kiinnostavia kuvauksia, mutta Blackassin parhaat puolet ovat muualla, kuten juuri edellä kuvatulla metafiktion tasolla. Furon muodonmuutos saa teoksessa kaverin toisesta muodonmuutoksesta, jossa mies huomaa muuttuneensa naiseksi. Vaikka voisi olla houkuttelevaa tarkastella tätä muutosta osana transpolitiikkaa ja julistaa Blackass transromaaniksi ei asia ole ollenkaan niin yksinkertainen.

Ensimmäinen ongelma länsimaisesta näkökulmasta on, että muutos miehestä naiseksi on Barrettin romaanissa nimenomaan muutos, ei korjaus. Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää muistaa, että Nigeriassa yli 90 % ihmisistä kannattaa perinteistä sukupuolijärjestystä. Homoseksuaalisuus on rikos, josta Pohjois-Nigerian sharia-lakia noudattavissa osissa rangaistus on kuoliaaksi kivittäminen. Nigerian eteläisimmissä osissa tilanne on hieman parempi, mutta niissäkin homoseksuaalisuudesta seuraa vankeusrangaistus, joka voi olla pisimmillään 14 vuotta. Kun nigerialainen oikeuskäytäntö otetaan huomioon on selvää, että sukupuolen korjaus on äärimmäisen tulenarka aihe.

Tulkitsen Blackassia niin, että Barrett haluaa kiinnittää huomiota Nigerian olemattomiin ihmisoikeuksiin LGBT-väestön kohdalla ja tämän vuoksi hän käyttää hyväkseen muodonmuutosmyyttiä, jossa siirtymä miehestä naiseksi rinnastuu muutokseksi mustasta miehestä valkoiseksi mieheksi. Ensin mainittuu muutokseen sisältyy lisäksi aikamoinen yllätys, josta mieleni tekisi kovasti kertoa, mutta josta kuitenkin jätän kertomatta siltä varalta, että joku tämän tekstin lukijoista haluaa lukea Barrettin kirjan. Sen verran voin kuitenkaan paljastaa, että kyse on varsin radikaalista asiasta.

Miehen muuttuminen naiseksi ei saa teoksessa paljoakaan tilaa vaan se on kerrottu enempi taka-alalla, eikä siihen kiinnitetä sen suurempaa huomiota. Itse hämmästyin tästä täysin yllättäen esiin tulevasta sukupuolenmuutoksesta niin, että minun oli palattava teoksen alkuosaan ja tarkistettava, että olinko mahdollisesti lukenut teoksen alun niin huolimattomasti, että minulta oli mennyt jotakin ohi. Siitä ei ollut kyse, vaan Barrett todellakin pudottaa kuin pommin tiedon siitä, että henkilön sukupuoli on muuttunut.

Jos teoksen keskivaiheilla tarina ei oikein tahtonut liikahtaa eteenpäin on teoksen loppuosa tekstiä, jota lukee ahmimalla. A. Igoni Barrett on Nigerian Ovidius. Hän tuo esiin kotimaansa yhteiskunnallisia ongelmia ja hyödyntää taiten myyttistä kuvastoa kertoakseen siitä, mistä ei saa kertoa. Tämän romaanin perusteella hän on myös kirjailija, jonka tekemisiä kannattaa seurata tarkkaan.



A. Igoni Barrett: Blackass (2015)
262 sivua
Kustantaja: Chatto & Windus



2 kommenttia:

  1. Oho, onpa mielenkiintoinen. Kiinnostuin ensin erityisesti otsikkovalinnan + Kafka-maininnan yhdistelmän ansiosta. :D Mutta tuo mahdollinen LGBT-juonne lisäsi kirjan kiinnostavuutta mulle vielä entisestään. Varaukseen menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on tosiaan maailmalla ollut jonkinasteinen Juttu. Tuo LGBT ei kirjassa sinänsä tule varsinaisesti suoraan esiin, mutta toisaalta sitten taas se on minusta ainakin tärkeä osa tätä romaania ja jokainen voi tästä teoksesta sitä lukea enemmässä tai vähemmässä määrin. Tietysti vaikuttaa myös se, että Nigeriassa ko. aiheesta ei voi julkisesti kirjoittaa, joten siinä mielessä kirja sisältää myös melkoista uskallusta. En sitten tiedä, asuuko kirjailija enää Nigeriassa.

      Mielenkiintoista sitten kuulla sun näkemys, kun olet kirjan lukenut.

      Poista