Siirry pääsisältöön

Lävistyksiä (2) - Ward, Barker, Manninen



Jesmyn Ward: Sing, Unburied Sing

Sing, Unburied Sing on ollut maailmalla iso juttu. Olen törmännyt siihen vähän väliä netissä ja lähes poikkeuksetta lukijat ovat olleet ihastuneita Wardyn romaaniin, joka kertoo erään perheen tarinan menneisyyden kautta eri kertojanäkökulmia hyödyntäen. Ward on rakentanut romaaninsa hienosti ja siinä onkin parhasta juuri se armoton tapa, jolla hän nostaa esiin menneisyyden vaikutuksen teosten henkilöiden elämälle.

Wardyn romaanissa on paljon pinnanalaista tunnetta, joka sai minut muistelemaan kokemustani elokuvasta Brokeback Mountain, jonka nähtyäni itkin elokuvista kotiin päästyäni puoli tuntia aivan hillittömästi. Sing, Unburied Sing kasaa romaanin loppuun asti vahvaa tunneilmastoa, mutta se ei tuota katarttista reaktiota, vaan ikään kuin jättää teoksen ihmisten kokemukset piinaamaan lukijan mieltä.

Ward on ottanut teokseensa mukaan maagisen realismin tason, joka tuo hurjasti lisää tulkintamahdollisuuksia ja jos lähtisin Sing, Unburied Singiä tarkastelemaan lähietäisyydeltä ottaisin lähtökohdaksi juuri teoksen maagisen realismin.

Kaikesta hyvästä huolimatta Wardin romaani jätti minut lievästi pettyneeksi. Odotin oikeastaan koko romaanin lukemisen ajan jotakin ratkaisevaa tapahtuvan ja vaikka niin kävikin ja muutamissa yksityiskohdissaan teos oli suorastaan mykistävä kokonaisuutensa se ei kuitenkaan aivan toiminut.

Lävistys: Se, mikä on takana on edessä



Nicola Barker: H(a)ppy (William Heinemann, 2017)

Nicola Barkerin romaani H(a)appy on yksi kokeellisimpia romaaneja, joita olen lukenut ja sen typografiset ratkaisut luovat tarinaan ihan oman ulottuuvuutensa. Tämän lisäksi se on scifiä, joka on laji, jota en juurikaan tunne, joten en osaa sanoa, missä määrin tyypillistä tai epätyypillistä scifiä H(a)ppy edustaa.

H(a)ppy sijoittuu ajallisesti tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen - paratiisimaailmaan, jossa kaikki ovat onnellisia. Ei nälkää, vilua tai puutetta. Ei riitoja, taisteluita tai epäsopua, vaan jatkuva onnentila. Lähtötilanne on herkullinen, sillä kukapa haluaisi luopua 24/7 onnen tilasta. Onnella on kuitenkin varjonsa, kuten teoksen nimessä olevan a:n kirjoittaminen sulkuihin vihjaa.

H(a)ppyssä Barker tutkii teoksen päähenkilön Miran kautta paitsi onnellisuutta myös yksilön olemassaolon ehtoja. Kun Miran onnellisuusjärjestelmän ylläpitoon tulee häiriö huomaa hän kaipaavansa omaa narratiiviaan, joka kuitenkin kirjan kuvaamassa maailmassa on kielletty. Kun hänelle avautuu onnellisuuden ulkopuolinen maailma käy kuten tapana on käydä, kun ajattelee antavansa ihan vaan pikkusormen.

Lävistys: Mitä on ihminen ilman omaa tarinaansa?


Kuuntelin äänikirjana Mari Mannisen tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen teoksen Yhden lapsen kansa, joka kertoo Kiinan yhden lapsen politiikasta. Kyse on kuitenkin paljon enemmästä kuin pelkästä lapsiluvun säännöstelystä. Mannisen teoksessa asiaa tarkastellaan niin yksilötasolla kuin koko kiinalaiseen yhteiskuntaan vaikuttaneena ilmiönä. Yksilötasolla yhden lapsen politiikka kulminoituu naisten ruumiilliseen kontrollointiin ja väkivalloin toteutettuihin abortteihin, mutta sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat laajempia. Usein vanhempien koko elämä on valjastettu ainokaisen lapsen tulevaisuuden edistämisen ympärille. Lapsesta tulee helposti pikku keisari, jota vanhemmat palvovat. Politiikassa on kuitenkin hyväkin puolensa, sillä monilla vanhemmilla ei olisi varaa kouluttaa useampia lapsia.

Kiinalaisten näkemys äitiyden toteuttamisesta eroaa merkittävästi länsimaisesta. Itsestään selvänä pidetään, että pikkulapsiaika on niin rankkaa, että perhe ei voi selvitä siitä ilman apua ja isovanhemmat ovatkin kiinteästi mukana lastenhoidossa. Vaikka yhden lapsen politiikasta on jo nykyisin luovuttu, monille yksi lapsi on riittävästi, sillä lapsen kasvattaminen koetaan Kiinassa yleisesti ottaen rankaksi ja liikaa rahaa vaativaksi työksi.

Lävistys: Yhden lapsen politiikka jätti pysyvät jäljet kiinalaiseen yhteiskuntaan



Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing (2017)
289 sivua
Kustantaja: Bloomsbury

Nicola Barker: H(a)ppy (2017)
282 sivua
Kustantaja: William Heinemann

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (2016)
Äänikirja
Kustantaja: Atena





Mari Mannisen teoksen sijoitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 45: Palkittu tietokirja



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Elegia24. toukokuuta 2018 klo 17.21

    Wardin kirja on minulla harkintalistalla ja olen sitä jo muutaman kerran kopeloinut kirjastossa. En kuitenkaan millään kerralla lainannut. Ei vain jotenkin ole syntynyt sellaista “nyt kyllä pitää se lukea!” -fiilistä vaan lähinnä päinvastainen olo. Ehkäilen edelleen, vaikka kirjoituksesi tuosta kirjasta vahvisti kyllä jotenkin omituisesti sellaista ei kiinnosta -tunnetta. Vaikea selittää, se on tämä intuitio joka ennakkokarsii ja -varoittelee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reader, why did I marry him?24. toukokuuta 2018 klo 17.55

      Wardin kirjassa on hienoja juttuja, mutta kokonaisuutena tosiaan oli vähän pettymys. Olisin toivonut pitävänä tästä enemmän, mutta vaikea sitä on itseään pakottaa pitämään. Loistavia aineksia oli joka tapauksessa runsaasti. Olisi mukava kuulla, mitä sinä olet tästä mieltä, jos vaikka intuitio sattuisi kääntymään lukupäätöksen suuntaan :D

      Poista
  2. Tuomas24. toukokuuta 2018 klo 22.06

    Wardin kirja oli mulla joskus Helmetin kautta e-kirjana lainassa, mutta en sitten oikein päässyt sen kanssa alkuun ennen kuin e-kirja palautuikin jo, ja sen jälkeen siihen on ollut jonoa. Ehkä joskus hankin painetun käsiin, jos sen kanssa lähtisi. Harmi, kun noita maailmalla suuresti noteerattujakaan "mustan amerikan kirjoja" ei suomenneta, ellei tekijä satu saamaan tyyliin Nobelia...

    Barkerin H(a)ppy herätti orastavan kiinnostuksen, perehdynpä siihen lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reader, why did I marry him?25. toukokuuta 2018 klo 11.41

      Wardin kirja on sellainen, että se jopa saatettaisiin suomentaa, mutta en ole kyllä kuullut, että niin olisi tapahtumassa. Toivottavasti niin kuitenkin käy. Se on hyvä esimerkki kirjasta, jota lukiessa on jatkuvasti odotuksia, mutta sitten ei oikein missään kohtaan kuitenkaan ne odotukset täyty. Hmmm.

      Tuo Barkerin kirja oli sika mielenkiintoinen kaiken kokeellisuutensa takia. Osa jutuista meni mulla kyllä hieman ohi tai siis en osannut niitä kaikkia kytkeä kovin selkeästi itse tarinaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...
8 kommenttia
Lue lisää

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...
6 kommenttia
Lue lisää

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...
17 kommenttia
Lue lisää