Siirry pääsisältöön

Hannah Kent: Burial Rites


Miten suhtautuisit, jos viranomaiset ilmoittaisivat sinulle, että sinun on otettava luoksesi asumaan kuolemanrangaistukseen tuomittu vanki siksi aikaa kunnes kuolemantuomio pannaan täytäntöön? Tähän tilanteeseen joutuu Hannah Kentin romaanissa 'Burial rites' Jón ja Margrét tyttäriensä Steinan ja Laugan kanssa.

'Burial Rites' päätyi lukulistalleni sitä kautta, että se oli kuluvan vuoden Baileys-palkintolistan ns. lyhytlistalla. Se on tositapahtumiin perustuva, 1820-luvun Islantiin sijoittuva fiktiivinen kuvaus Agnes Magnúsdóttirista,  joka oli viimeinen islantilainen, joka tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Kent on tehnyt huolelllista taustatyötä ja tutustunut niin kattavasti kuin mahdollista Agneksen kohtaloon liittyviin dokumentteihin. Agnesin lisäksi myös monilla muilla teoksessa mainituilla henkilöillä ja paikoilla on olemassa autenttinen vastineensa.

Agnesin muutettua Jónin ja Margrétin perheeseen on jokainen teräase yhtä'äkkiä mahdollinen murhaväline ja Margrét pelkää erityisesti tyttäriensä hengen puolesta. Agnes tuomittiin kuolemanrangaistukseen Natan Ketilssonin ja Pétur Jónssonin murhasta yhdessä Fridrik Sigurdssonin ja Sigrídur "Sigga" Gudmunsdóttirin kanssa. 'Burial Ritesissa' Hannah Kent antaa Agnesille mahdollisuuden kertoa oman tarinansa.

Teoksen rakenteen kannalta on kiinnostavaa, että kerronnassa muutoin käytetään 3. persoonaa, mutta Agnesin kohdalla kerronnassa siirrytään ensimmäisen persoonan käyttöön. Tämä ratkaisu on toisaalta omiaan tuomaan Agnesin hyvin lähelle lukijaa ja toisaalta taas se heittää Agnesin kertomusten ylle subjektiivisuuden varjon, joka saa lukijan miettimään, onko se, mitä Agnes kertoo totta vai luoko Agnes tarkoituksellisesti tarinaa, joka herättäisi kuulijassa myötätuntoa hänen kokemuksiaan kohtaan. 

Agnesin pääasiallinen kuulija on pappi Thorvardur "Toti" Jónsson, joka on määrätty huolehtimaan Agnesin sieluntilasta ja valmistelemaan häntä kuolemaan. Aluksi Totin on vaikea suhtautua Agnesiin, mutta uskon kautta hän kykenee näkemään tämän lähimmäisenä. "We are all God's children, he [Toti] thought to himself. This woman is my sister in Jesus, and I, as her spiritual brother, must guide her home. He smiled and brought his horse to a tölt. 'I will save her.' he whispered."

'Burial rites' haastaa meidän tapamme tehdä luokituksia ja arvostelmia muista ihmisistä. Se pakottaa meidät kysymään, miten luomme mielikuvamme, mitä uskomme ja millä perusteilla. Kentin kertomus Agnesista osoittaa, että ihminen on paljon muutakin kuin pelkästään joku yksittäinen tekonsa. Tämä muu puoli ei vaan koskaan tule ilmi, jos kukaan ei suostu kuuntelemaan tuomitun tarinaa. Yksi teko, jonka todenperäisyyttä emme edes tiedä, voi leimata ihmisen koko hänen loppuelämäkseen. Agnes toteaakin osuvasti: "how other people think of you determines who you are."

Tarinan edetessä käy ilmi, että Agnesista on haluttu tehdä varoittava esimerkki. Kuulusteluissa Agnesin sanoja on väännetty niin, että hänestä on tullut yksioikoisesti syyllinen. Agnesin kannalta hänen älykkyytensä on kohtalokasta. Kauniimpi, nuorempi ja tyhmempi Sigga vapautetaan kuolemanrangaistuksesta, koska hänen ei uskota kyenneen niin vakavaan tekoon kuin murhaan. Siggaa säälitään, kun taas Agnes "ajattelevana naisena" koetaan epäluotettavaksi.

Islannin karu ja kova luonto tuulineen ja pakkasineen korostaa Agnesin tilanteen lohduttomuutta. Korpit lentelevät ympäriinsä vihjailemassa kuolemasta.  Natan Ketilsson on naisten mieleen ja takautumien kautta Kent kuvaa Natanin ja Agnesin sekä Poet-Rósan välistä kolmiodraama. Agnes ei tunne isäänsä ja äitikin hylkäsi tytön tämän ollessa vielä lapsi. Natan on ensimmäinen ihminen, jonka Agnes kokee ymmärtävän itseään. Miksi Agnes olisi tappanut Natanin, jota hän muistelee niin kauniisti.

"We'd place words carefully together, piling them upon one another, leaving no spaces. We each created towers, two beaucons, the like of which are built along roads to guide the way when weather comes down. We saw one another through the fog, the suffocating repetition of life."

Kuten ihmisillä yleensä, on Natanillakin kuitenkin myös toinen puolensa, joka hänen tapauksessaan on täynnä silmitöntä vihaa ja raivoa, joita sitkeimmänkään rakkauden on mahdotonta suitsia. Yhtä vähän kuin on vain yhtä Natania on vain yhtä Agnesia. On Agnes, jonka väitetään olevan murhaaja, mutta on myös Agnes, joka pelastaa synnyttävän naisen sekä hänen lapsensa hengen. On Agnes, joka osallistuu torpan töihin kuin kuka tahansa palvelija. On Agnes, jonka kanssa Steina ystävystyy. On Agnes, joka on kuin kuka tahansa. Paitsi että ei ole.

Agnesin ja Totin välille kehittyy mielenkiintoinen suhde, mutta pystyykö Toti itselleen tekemänsä lupauksen mukaisesti pelastamaan Agnesin? 'Burial rites' kuuluu niihin romaaneihin, joiden loppu pelottaa jo etukäteen. Olisiko ihme sittenkin mahdollinen? 'Burial ritesissa' on jotakin suoraan islantilaisesta maisemasta kumpuavaa mykistävän jylhää dramatiikkaa. Se on tarina, joka vie mukanaan ja jota ei malta laskea käsistään ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu.


Kommentit

  1. Ihanaa, että luit tämän ja pidit niin paljon! Tarina oli minustakin mahdottoman koukuttava ja miljöö niin huikaiseva. Ehdottomasti viime vuoden parhaimmistoa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan pidin kovasti. Hieno teos ja aikamoinen esikoinen. Tästä Islanti on suorastaan yksi romaanihenkilö.

    Kirjoititko tästä? Lähden tutkimaan asiaa.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, sekä teemoiltaan että miljööltään. Täytyy laittaa muistiin.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavalta kuulostava kirja. Kiitos, että toit blogiin mukaan tämän kirjan!

    VastaaPoista
  5. Tämähän kuulostaa ihan hirveän mielenkiintoiselta! Täytyy minunkin lisätä omalle lukulistalleni. Ihan vaikka vain, koska Islanti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islanti-fani ei kyllä voi jättää tätä väliin. :) Ja kun on lukenut tämän ja matkustaa Islantiin, voi käydä eräässä paikassa. Siitä ei nyt enempää, loput selviää kirjan lukemalla.

      Poista
  6. Varmastikin kovin vaikuttava kirja. Kiitos mielenkiintoisesta arviostasi! :)

    Toivottelen sinulle hyvää juhannuksenaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Vaikuttava tosiaankin ja kun vielä taustalla ovat ihan todelliset historialliset tapahtumat.

      Oikein hyvää keskikesän juhlaa myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä