Siirry pääsisältöön

Grace McClee: The Offering


Jos painajaisunesta ei heräisikään. Jos jäisikin siihen maailmaan, jossa pelko koputtaa ruumista edestä takaa sivulta alhaalta ylhäältä mitä niitä suuntia onkaan. Tai jos heräisi, mutta se kaikki olisi yhä läsnä pinnan alla. Musta öljynläikikäs vesi - hapokas kuin vanhaksi mennyt viini.

Onneksi on olemassa Baileys-kirjallisuuspalkinto, jonka ehdokaslistoilta olen löytänyt lukuisia kiinnostavia teoksia. Grace McCleenin romaani The Offering on niistä yksi.

Piirrän teille saaren, joka sijaitsee kaukana mantereelta. Saareen piirrän talon ja taloon perheen: isän, äidin ja tyttären nimeltä Madeline. Heidän sydämiinsä ruiskutan uskonnon, sen tiukat lait ja opetukset. Ripustan tämän piirustuksen seinälle ja otan uuden paperi2arkin. Siihen piirrän Madelinen ja hänen koiransa Elijahin. Kaverien kohdalla on pelkkää valkoista, sillä Madeline ei käy edes koulua, koska siellä hän voisi saada vääränlaisia vaikutteita niiltä, jotka eivät ole uskovia.

Kuuntelen taivaasta kuuluvaa laulua. Menen Lethem Parkin psykiatriseen sairaalaan, jossa Madeline on ollut potilaana 21 vuotta. Piirrän Madelinen lääkärin tohtori Lucasin ja hypnoosissa olevan Madelinen. Kysyn, mitä tapahtui todella? Mikä sai aikaan Madelinen anamneesin?

*

If blood is shed, sin, so the law says, can be forgiven. But shedding blood is itself a sin - and a memorial; an act of worship to the god who made sin ...

The Offering on käytävä maan alla, se jatkuu yhä syvemmälle. McCleenin teksti on hellää ja raakaa. Se kietoutuu lukijaan. Pala palalta lääkärin avustuksella Madeline käy yhä syvemmällä menneisyydessään. Siellä isä on ilman työtä, vihainen ja ahdistunutkin. Siellä äidin hiukset menettävät kiiltonsa ja silmät muuttuvat sameiksi. Siellä äiti sairastuu. Siellä Madeline juoksee koiransa Elijahin kanssa pitkin maita, pitkin mantuja. Tuuli hiuksissa ja Elijahin turkissa. Isä kasvaa sivu sivulta.

Tunnelma tihenee, pahaenteiset aavistukset ovat yhä vahvempia. Tämä ei hyvin pääty. McCleenin tekstiä on paikoin melkeinpä liian raskasta lukea, niin Madelinen nahkoihin hän lukijan ujuttaa. Lukemattakaan ei voi olla. The Offering on rupi, jota on pakko repiä.

Saari on erityksissä. Madeline saaressa. Ainoa lohtu on uskonto. Jumala, joka sitkeiden pyyntöjen jälkeen alkaa vierailla Madelinen luona. Se on vierailua, jossa Madelinesta tuntuu niin hyvältä ja suloiselta, että sen ihanampaa ei ole. Se on vierailu, joka on sitä, mitä kenties ajattelet.

Talo sortuu päivä päivältä vähän lisää. Sortuu nopeammin kuin isä ehtii remontoida - varsinkaan, kun rahat ovat vähissä. Puutarhassa on kauniita kukkia ja vehreitä puita. Mielen sementtiä.

Tie on väylä, joka vie eteenpäin. Sen alussa on portti, jonka avaimet ovat Madelinen lapsuuden taskussa. Tasku on ommeltu kiinni. Tohtori Lucas uskoo tietää toivoo, että hypnoosi avaa ompeleet, nappaa avaimet ja avaa portin. Madelinen hoitosuunnitelma on Lucasin ohjaama näytelmä, jonka roolista Madeline ei voi kieltäytyä.

But Lucas is playing his part - the caring therapist - and I must play mine. I must not arouse suspicision because Lucas has an agenda and I am part of it: he stands to win or to lose depending on the result of my treatment. His agenda is called: 'An Experiment in Amnesia Disguised as Helping a Patient.'

Monien hypnoosikertojen jälkeen Madeline alkaa lähestyä sitä, mistä on perimmältään kyse. Kun alan aavistaa, mitä se on huudan ääneen. Ei, et voi. Keksi jotakin muuta. Mutta Madeline, hän tekee juuri sen teon, jota pelkäsin.



Grace McCleen: The Offering
259 sivua
Kustantaja: Hodder & Stoughton

Kommentit

  1. Oi, uusi McCleenin kirja! Ihana maa (Land of Decorations) oli mielestäni varsin hyvä, joten tämänkin tulen varmaan jossain vaiheessa lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut McCleenistä lainkaan tietoinen ennen tätä teosta. Mukava kuulla, että häntä on suomennettukin. Olen näemmä aika pihalla sen suhteen, mitä on suomennettu ja mitä ei. Erittäin kiinnostava kirjailija. Luen varmaan häneltä lisää jossakin vaiheessa. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Kirjoitatpa tästä varsin houkuttelevalla tavalla! Täytyy laittaa lukulistalle. On tuo Ihana maakin vielä lukematta, vaikka jossain vaiheessa se oli kirjastostakin lainassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Laura. Tämä oli henkisesti valtava teos. Syvä ja kirkas kuin lähdevesi. Vahva pohjavirta. Imu, jota ei pysty vastustamaan.

    VastaaPoista
  4. Kaunis teksti, Omppu! Baileys-kirjallisuuspalkinto on itsellenikin ehkä se kaikkein kiinnostavin, sen listoja tulee seurattua aina jännittyneenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tosiaan McCleen oli uusi tuttavuus, mutta niin vahva oli tämä teos, että varmaan tulee tuo Ihana maakin luettua. Voisi muuten sopia lukupiiriinkiin.

      Olen seurannut Baileys-palkintoa jo vuosia ja pyrin lukemaan ainakin kaikki lyhytlistalle päätyneet teokset. Olen löytänyt valtavasti kiinnostavia kirjailijoita tämän palkinnon kautta ja erityisesti sellaisia kirjailijoita, joihin en luultavasti muutoin olisi törmännyt.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Aloin lukea tätä joskus sen ilmestymisen aikaan (luin suositukset lehdestä), mutta jätin kesken. Alku oli jotenkin junnaava ja meni hermo. Ehkä ajoitus oli huono ja kokeilen uudemman kerran toiste, koska alkoi nyt uudelleen kiinnostaa. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Offering on minustakin sitä tyyppiä, että se ei ihan kaikissa fiiliksissä sovi luettavaksi. Itse asiassa tuli lukiessa useammankin mieleen Marilynne Robinsonin kirjat, jotka myös vaativat erityistä keskittyneisyyttä. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän