Siirry pääsisältöön

Saima Harmaja: Sateen jälkeen





Tämä postaus on osa Yleisradion Suomen juhlavuodeksi järjestämää 100 kirjaa -projektia, jossa kirjabloggarit kirjoittavat Ylen kirjalistalleen valitsemista teoksista. Runoja tälle listalle on mahtunut kovin vähän, joten on iloinen yllätys, että Saima Harmajan kokoelma on päässyt mukaan.

Ylen kirjalistalle pääsyn pääkriteerinä on ollut teoksen kyky heijastaa kirjoitusajankohtaansa ja Ylen toimittajien mukaan proosa tekee tämän runoja paremmin.

Itse en ole valmis nielemään käsitystä proosan ylivertaisuudesta kirjoitusajankohtansa kuvaajana. Vuoden alussa aloitin blogissani runo100 -haasteen, jossa luetaan suomalaisia itsenäisyyden aikana kirjoitettuja runokokoelmia. Tähän mennessä olen lukenut yhteensä 21 runokokoelmaa ja 2 runoantologiaa ja näkemykseni runouden kyvystä aikansa kuvaajana pohjautuu ensisijaisesti näihin kokoelmiin (luetut kokoelmat ja linkit postauksiin on lueteltu tämän kirjoituksen lopussa). Väite proosasta aikakauden ylivertaisena kuvaajana ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Toisaalta sitten Ylen listalle valitsema Saima Harmajan kokoelma Sateen jälkeen ei sisällä oikeastaan minkäänlaista yhteiskunnallista kuvausta, joten sen mukaanotto listalle edellä mainituin perustein hieman kummastuttaa.

Saima Harmajan kokoelman Sateen jälkeen mukaanottoa on Ylen taholta perusteltu sillä, että se on "koskettanut monia suomalaisia herkällä tunteikkuudellaan" ja että Harmaja kuvaa ansioituneesti "sisäisen tuskan ja maailman kauneuden raastavaa ristiriitaa." Kummatkin mainitut seikat pitävät toki paikkaansa, mutta niillä on kovin vähän tekemistä kirjoitusajankohtansa rekisteröijinä. Lisäksi mainitut kriteerit toteutuvat monien muidenkin runokokoelmien kohdalla, eivätkä ole siten millään tapaa pelkästään Harmajan kokoelmalle tyypillisiä. Vaikutelmaksi jää, että Sateen jälkeen on otettu Ylen listalle mukaan enempi naisrunoilijan kirjoittamana kiintiöteoksena, joka toki ei mitenkään vähennä tämän teoksen arvoa.

*

Saima Harmaja (1913-1937) ehti lyhyen elämänsä aikana kirjoittaa neljä runokokoelmaa. Hän sairastui 15-vuotiaana tuberkuloosiin, johon hän kahdeksan vuotta myöhemmin kuoli. Olen aiemmin lukenut Harmajalta vain yksittäisiä runoja, joten tämän kokoelman lukeminen on ensimmäinen "vakavampi" tutustumiseni hänen tuotantoonsa.

Runoissa kuvataan Harmajan sisäistä mielenmaisemaa luonnon ja vuodenajoissa tapahtuvien liikahdusten kautta. Runominän sielu värisee hauraana ja on usein tuskaa täynnä. Sen kokemuksissa kaikuu kuoleman hiljaisin askelin lähestyvä tanssi.

Siinä missä kipu sielussani olen lukenut Uuno Kailasta, Edith Södergrania tai Katri Valaa ei Harmajan runot kuitenkaan onnistu vaikuttamaan minuun yhtä vahvasti. Jokin läpipääsemätön näkymätön kelmu on hänen sanojensa ja minun välilläni. Ei niin, ettenkö arvostaisi Harmajaa runoilijana. Ei niin, ettenkö pitäisi hänen runouttaan arvokkaana. Mutta niin, että katson  hänen runojaan ulkpuolelta, enkä pääse siihen paikkaan, jossa voisin itse kokea sen, mistä hän kirjoittaa. Tämä suoraan sanottuna hämmentää minua aika lailla ja olen pettynyt - en Harmajan runoihin - vaan itseeni niiden lukijana. Tämän vuoksi lieneekin paikallaan todeta, että älkää missään nimessä luottako minun arviooni Harmajan runoista, vaan lukekaa niitä itse ja katsokaa, mitä tapahtuu.

Muistelen, että Saima Harmajan on sanottu olleen erityisesti aikansa nuorten tyttöjen suosiossa. Kun aloin lukea hänen kokoelmaansa toivoin, että olisin voinut osaltani raaputtaa edellä mainittua näkemystä ja todeta, että Saima Harmaja oli ihmissielun suuri tulkki. Ollakseni rehellinen minun on kuitenkin tunnustettava, että luultavasti hänen runonsa olisivat iskeneet paljon suuremmalla roihulla nuoren minäni epävarmuuteen kuin mitä ne tekivät nyt.  Jos olisin 15-vuotias ja istuisin ikkunan ääressä katsellen kaiholla maalaismaiseman läpi kulkevaa tietä niin ihan varmasti olisi enemmän haltioissani kuin mitä olen nyt. En kuitenkaan lukenut nuorena Harmajaa, vaan sen sijaan opettelin ulkoa Aale Tynnin runon 'Kaarisilta,' joka tarjosi minulle suurta (näin jälkikäteen katsottuna varsin pateettista) lohtua, kun koin suunnilleen koko maailman olevan minua vastaan.

Sen perusteella, mitä aiemmin olen lukenut Harmajaa odotin löytäväni naisen ruumillisuudesta ja (verhotusta) halusta kertovia säkeitä, mutta joko muistan lukemani väärin tai sitten kyse on ollut jostain toisesta kokoelmasta. Kokoelman nimi Sateen jälkeen alkaa vaikuttaa koomisen ironiselta, sillä vaikutelmaksi jää, että olisin mieluummin lukenut Harmajalta runoja "ennen sadetta". Nyt tuntuu, että sade on pyyhkinyt pois ne elementit, joista Harmajan runoissa olen aiemmin vaikuttunut.



Saima Harmaja: Sateen jälkeen (2007/1935)
121 sivua
Kustantaja: WSOY


Runo100 -haasteeseen tähän mennessä lukemani runokokoelmat ja -antologiat:

Uuno Kailas: Runoja (klik)
Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän (klik)
Pauliina Haasjoki: Planeetta (klik)
Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja (klik)
Satu Manninen: Nollakatu nolla (klik)
Johanna Venho: Yhtä juhlaa (klik)
Juuli Niemi: Yömatkat (klik)
Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut (klik)
Ulrika Nielsen: Perikato (klik)
SusuPetal: Vanhat poikaystävät (klik)
Satu Manninen: Sateeseen unohdettu saari (klik)
Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta (klik)
Maria Matinmikko: Värit (klik)
Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret (klik)
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu (klik)
Jouni Inkala. Nähty. Elämä (klik)
Sinikka Vuola (toim.): Olet täyttänyt ruumiini tulella (klik)
Jarkko Jokinen: Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa (klik)
Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku (klik)
Pauli Tapio: Varpuset ja aika (klik)
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (klik)
Henriikka Tavi: Esim. Esa (klik)
Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita (klik)

Kommentit

  1. Runoyhdistys Nihil Interit ry on listannut itsenäisyyden vuosilta 101 runoteosta, joihin kannattaa tutustua. Viisi teosta esitellään Helsingin Kirjamessuilla tarkemmin. Minusta Nihilin listaus on todella mielenkiintoinen ja houkutteleva. Luen runoutta aika paljon, ja siksi harmitti tuo Ylen kirjalistauksen runoniukkuus.
    https://nihilinterit.wordpress.com/2017/10/10/101-runokirjaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, tuo Nihilin listaus olikin ihan päässyt unohtumaan. Pitää tutustua siihen nyt samoin tein. Kiitos linkistä.

      Poista
  2. Aika erikoinen linjaus Yleltä – hiukan sama, jos sanoisi että vain yli 250 sivuiset romaanit kelpuutetaan, alle sen eivät kerro ajastaan mitään. Novelleista ja runoista nyt puhumattakaan... Miten se olikaan se laatu vastaan määrä?

    Olen yrittänyt lukea noita Ylen listaamia kirjoja ja todennut, että e-kirjana juuri runot toimivat parhaiten. Pitkiä romaaneja en ole ruudulta jaksanut lukea. Entä missä ovat esseet? Niitä oli hävyttömän vähän (taisiko olla yksi).

    Saima Harmajaan minulla on vähän samanlainen suhde, jää etäiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tosiaan tuntuu, että vain romaani on jotain. Novellit ja runot ovat marginaalissa, esseistä nyt puhumattakaan. Niin se kaupallisuus tunkeutuu kirjamaailmaankin ja Finlandia-palkinnonkin voi nykyään voittaa vain romaanilla.

      Olen muutamia kirjoja lukenut Ylen listalta. Tosin olisin ne varmaan lukenut ilmankin tuota listaa, joten on enempi sattumaa, että ne ovat myös listalla. Monia kiinnostavia teoksia listalta löytyy ja myös useita kirjoja, joiden kohdalla tuntuu, että niiden paikka listalla on ansaittu. Silti harmittaa runojen vähyys.

      Poista
  3. Hyvä, että Ylen listalta löytyy edes muutama runoteos. Täytynee etsiä tämä Harmajan teos hyppysiinsä kuitenkin, olen nimittäin lukenut haasteeseesi enemmän nykyrunoutta, joka lähtökohtaisesti puhuttelee suorempaa kuin nämä vanhemmat kotimaiset taitajat. Paitsi Södergran ja Viita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma panokseni runohaasteeseen käynnistyi Kailaksen runoilla, joista pidin kovasti, mutta Harmajaan en saanut otetta. Olen varmaan jo yli-ikäinen lukemaan Harmajaa. Kääk!

      Poista
  4. En ole lukenut Harmajaa aikuisiällä, mutta muistan teini-iässä liikuttuneeni hänen kovasta kohtalostaan. Meillä oli kotona joku Harmajan teos, jonka nimeä en enää muista... Omat runohaasteeseesi lukemani ovat kaikki olleet nykyrunoutta, ja todella mielenkiintoista niiden parissa on ollutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että nuorena olisin innostunut enemmän Harmajan runoista, mutta nyt jouduin pettymään itseeni, kun en tavoittanut niitä sfäärejä, joita etukäteen uskoin Harmajan runoista löytäväni.

      Nykyrunouden parissa on kyllä jännää. Välillä niin jännää, että ei osaa edes määritellä, mistä se jännä syntyy :D

      Poista
  5. Ymmärrän Harmajan valinnan mukaan listalle sikäli, että tunnen useita itseni ikäisiä ja vähän vanhempia naisia, joille Harmaja on todella tärkeä nuoruuden ajalta. On ollut melkein pyhäinhäväistys, kun olen joskus todennut että minusta Harmaja on tylsä.
    Yksi runo Harmajalta on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan täydellinen, se on se joka loppuu: tulisit aivan hiljaa, tulisit juuri nyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ollut olennainen peruste valinnalle. Harmaja on puhutellut monia aikanaan. Ai sinustakin Harmaja on vähän tylsän puoleinen. Mikäköhän siinä on, kun sitten taas Södergran iskee minuun edelleenkin vahvasti.

      Tuo mainitsemasi runon loppu onkin todella hieno. Kuulostaa muuten vähän Eeva Kilveltä minun korvissani.

      Poista
  6. Olin utelias lukemaan, miten koit Harmajan :) Itse luin hänen runojaan juuri silloin teini-iässä, jolloin ne ehkä eniten kolahtavat. Siitä on niin pitkä aika, etten oikein muista niitä enää, mutta luulenpa, etten minäkään niistä enää niin haltioituisi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin kovin halunnut päästä toteamaan, että Saima Harmajan runot iskevät edelleen, mutta minkäs teet. Silti luulen, että joku toinen kokoelma häneltä olisi enemmän makuuni

      Poista
  7. Täältäpä bongasin Saima Harmajan. Vähän aikaa sitten netissä luin häntä, kun en koskaan nuorena ollut juurikaan lukenut. Mutta ei kyllä oikein sujunut nytkään kun kävin taas joitakin runoja lukasemassa. Muistan kun nuorena ystäväni kanssa luimme runoja niin taidettiin ihan naureskella Harmajalle. Me oltiin niiiiin kultturelleja :D, Parlandin Hamlet sanoi sen kauniimmin oli se, mitä siteerasimme. Toinen oli Polameri ja ainakin Maila Pylkkönen sekä Mirkka Rekola. E-L Manner myös, vaikka oli vähän vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kyllä, että Harmaja ei kolahtanut, vaikka tunnistinkin tässä aineksia, jotka niin olisivat saattaneet tehdä. Ajattelin, että ehkä olisi kolissut nuorempana paremmin, mutta kun nyt luin sun nuoruuskokemuksen Harmajasta niin saattaapi hyvin olla, että ei olisi mulle silloinkaan iskeneet.

      Poista
  8. Tuosta runoudesta muistui mieleeni, että sinulle Sirkka Turkka on hyvin rakas. Ostin Tule takaisin, pikku Sheban 1987, mutta jostakin syystä se on aina jäänyt vähän vieraaksi - ja mulla on ollut myös pitkä jakso jolloin en edes lukenut runoja juurikaan. Sinun innoittamanasi olen nyt lueskellut uudelleen pikku Shebaa ja olen kyllä aivan mykkyrällä. En keksi kuin kuluneita ilamaisuja: hengästyttävää, lumoavaa...

    VastaaPoista
  9. Ai niin, piti kysymän, että oletko lukenut Eeva-liisa Manneria? Minä olen aina pitänyt häntä vaikeana, mutta muistan että n. 24-vuotiaana osasin ulkoa hänen runonsa Täällä. Se alkaa sanoilla Miten nyksinäisyys minusta leviää, / pensaat kuolevat pois... Se on runo johon yhä edelleenkin palaan ja aina jokin minussa liikahtaa jossakin hyvin syvällä.

    VastaaPoista
  10. Harmajan runot uppos ku voi sulaan 10-12 vuotiaaseen minuun. Tunnistin sen tuskan, mistä Harmaja runoissaan puhui. Tunnistin sen rakkauden kaipuun, mistä Harmajan runoissaan puhui. Nyt ku mietin tonne yli 20 vuoden taa, ni se tuntuu hurjalta. Mutta hyvä, että löysin Harmajan, koska hänen runonsa kantoivat minua silloin läpi kurjien vuosien. Rakastan Harmajaa yhä ja Ritva Ylösen kirjoittama elämäkerta ehkä jopa lisäs sitä rakkautta, kun sai paremman kosketuspinnan runoilijaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän