sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Kirjarakkauden laajempi oppimäärä

Libanolilaisen Rabih Alameddinen (s. 1959) romaani An Unnecessary Woman edustaa sitä suht harvinaista kirjallisuudenlajia, joka on niin täynnä rakkautta kirjallisuutta kohtaan, että sitä lukiessa täyttyy kuin ilmapallo, jonka mieleen ei mahdu ajatus siitä, että kenties kukaan ei pidä narusta kiinni. Tämä teos aikaansaa sen tyyppistä syvää ihastuksentäyteistä huokailua, jota kokiessaan sitä tuntee olevansa ihan harvinaisen onnekas, kun on tällaisen kirjan löytänyt luettavakseen.

Vaan jarrutetaanpa hieman. Alameddinen romaanin lukeminen ei ollut sujuvaa tai sukkelaa. Päinvastoin sain menemään parisen kuukautta tämän romaanin selättämiseen, vaikka sivuja romaanissa ei olekaan kuin 291. Kirja kulki laukussani uskollisena kaverina ja kävipä se myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä romaani sekä vei minua liekassa lupaa kysymättä, että piti paikoillaan kuin liimattuna ja välillä aloin jo epäillä, että mahdanko edes selvitä tämän romaanin loppun asti niin paljon kuin siihen ihastuinkin. Alameddinen kirjoitustavassa on jotakin työläästi vastaanotettavaa, mutta se riemu, jota tämä romaani synnyttää on siitä huolimatta yltäkylläistä. Osin kyse on varmasti myös siitä, että tämä romaani herätti minussa niin paljon tunteita, kysymyksiä ja pohdintaa, että lukemisessa oli ihan pakko pitää välillä taukoja ja prosessoida lukemaansa. Voin kuitenkin helposti kuvitella, että joku toinen saattaisi lukea tämän teoksen ahmimalla.

An Unnecessary Woman kertoo 72-vuotiaasta naisesta nimeltä Aaliga, joka vahingossa värjää hiuksensa sinisiksi. Aaliga kääntää kirjoja arabiaksi ja aina uuden vuoden kunniaksi hän aloittaa uuden käännöstyön. Kun heti teoksen alussa hän pohtii Roberto Bolanon kooltaan ja sisällöltään jättimäisen romaanin 2666 (klik) kääntämistä aavistelen jo, että tämä kirja tulee antamaan minulle paljon.

Alameddinen romaani on täynnä viittauksia kirjallisuuteen ja filosofiaan. Kyse ei ole namedroppingista, vaan kirjailija kuvaa Aaligan personaa sen kautta, mistä teoksista hän on kiinnostanut ja mitä kirjoja hän haluaa kääntää. Kun Aaligan valinnat edellä mainitun Bolanon lisäksi ovat sellaisia nimiä kuin Pessoa, Robbe-Grillet, Calvino, Bataille, Marias ja Rilke niin minussa herää ajatus, että haluaisin ehdottomasti tutustua Aaligaan henkilökohtaisesti ja harmittelen, että hän on olemassa vain Alameddinen romaanin sivuilla.

Mitä tulee Aaligan kääntämiseen käy myöhemmin ilmi, että se on hänen harrastuksensa, eikä hän edes haaveile käännöstensä julkaisemisesta. Tässä suhteessa hän on kuin Aki Salmela, joka on kääntänyt suomeksi mm. Rae Armantroutin runokokoelman Kunhan sanon. Aaamulehdessä Salmela nimittäin totesi omasta kääntämisestään, että hän kääntäisi runoja vaikka ilman palkkaa, koska se on hänen intohimonsa. Liikutuin Salmelan sanoista aika lailla ja se liikutus on osa samaa tunnemyräkkää, jota Aaliga käännöksineen minussa herätti.

Beirut sähkökatkoksineen, pitämättömine aikatauluineen ja sopimuksineen sekä jatkuvasti vaihtuvine katukuvineen on teoksessa vahvasti läsnä ja sen läsnäolon kauttaa korostuu libanonilaisen elämänmenon arvaamattomuus. Mikään ei Beirutissa ole niin varmaa kuin epävarma.

Aaligan kirjarakkauden lisäksi teoksen kuvastoon kuuluvat Aaligan avioliiton sekä hänen äiti- ja ystävyyssuhteidensa kuvailu. Aaliga tempaistaan naimamarkkinoille jo teini-ikäisenä ja kuten arvata saattaa on se hänen kannaltaan kaikkea muuta kuin hyvä ratkaisu. Teoksessa kritisoidaankin kovin sanoin avioliittoa instituutiona ja käsitys vaimon statuksesta on myös yksi niistä asioista, jotka hiertävät Aaligan ja hänen äitinsä välejä. Siinä missä Aaligan äidille miehet ovat omnipotentteja, ovat he tyttärelle varsin toisenlaisia "potentteja" eli lähinnä impontentteja. Aaligalle avioliitto näyttäytyy lähinnä naisen alistamisena ja hän on kyvytön "hyvältä" vaimolta odotettavaan passiivisuuteen.

When every arab girl stood in line waiting for God to hand out the desperate-to-get-married gene, I must have been somewhere else, probably lost in book.

Paikoin kertoja kuvaa Aaligan kokemuksia avioliitosta niin herkullisesti, että ei voi muuta kuin nauraa. Varsin riemastuttava on esimerkiksi muistelu siitä, miten Aaliga tutki nukkuvan miehensä anatomiaa ja löysi odottamansa "hirviön sijasta madon."

Aaligan suhde hänen äitiinsä on vaikea ja ristiriitainen ja hän toteaa sarkastisesti, että tuntee Nabokovin Lolitan äidin paremmin kuin oman äitinsä. Alameddinen romaanissa Aaligan äiti on jo hyvin iäkäs, eikä hän kykene enää tulemaan yksin toimeen. Keskustelu siitä, kenen lapsista tulisi huolehtia äidistä on mustan huumorin tummemmalta laidalta. Voisikin sanoa, että Aaligan elämässä kirjallisuus on ottanut hänen äitinsä paikan. Sitä huolenpitoa ja rakkautta, jota Aaliga ei ole äidiltään saanut hän etsii kirjailijoiden sanoista.

Aaligan suhde uskontoon on sekin hyväksyttyjen kulttuuristen tapojen vastainen, sillä hänen Jumalansa paikalla on Fernando Pessoa. Todellisen elämän ihmisiä läheisimpiä ystäviä Aaligalle ovat  kirjailijat ja heidän teoksensa, jotka toimivat hänen keskustelukumppaneinaan. Monet Aaligan kirjailijoilta lainaamat sanat ovat viiltäviä ja niiden kauttaa hahmottuu kuva siitä, miten ulkopuoliseksi Aaliga itsensä maailmassa kokee.

I am nothing.
I'll always be nothing.
I can't even wish to be anything.
Aside from that, within me I have all the dreams of the world.

Edellä siteeratut rivit on kirjoittanut Alvaro de Campos, joka on yksi Pessoan käyttämistä heteronyymeistä ja jota Aaliga kutsuu "Pessoan biseksuaaliseksi dandy-runoilijaksi."  An Unnecessary Woman hahmottuu voimakkaimmin juuri kertomuksena ulkopuolisuudesta, jota monet teoksessa olevat, tähän teemaan liittyvät sitaatit, vahvistavat. Aaligan henkilöhahmo on myös hyvä muistutus siitä, että ihminen voi sisältä olla jotain ihan muuta kuin mitä ulkokuori antaa ymmärtää. Se, mitä lukiessani tunnen Aaligaa kohtaan on sukua tunteille, joita olen kokenut Muriel Barberryn romaanin Siilin eleganssi päähenkilöä kohtaan. Kumpikin näistä naisista on muiden ihmisten silmissä pitkälti näkymätön, mutta heidän sisäinen maailmansa on valtavan rikas sekä täynnä rakkautta kirjallisuutta kohtaan. Alameddinen romaanissa kirjallisuus on tärkeintä ihmiselle ja tässä mielessä se muistuttaa minua myös Azar Nafisin teoksesta Reading Lolita in Tehran - A memoir in Books (klik).

Kuten tekstini alussa mainitsin ei Alameddinen romaanin lukeminen ollut helpoimmasta päästä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö An Unnecessary Woman olisi ollut minulle valtava elämys. Se on sielukirjallisuutta, jonka paikka tulee itseoikeutetusti sijaitsemaan siinä kohdassa kirjahyllyäni, jossa ovat kaikkein rakkaimmat teokset.  An Unnecessary Woman edustaa kirjarakkauden laajempaa oppimäärää. Se herättää halun lukea paitsi lisää Alameddinen teoksia myös kaikkia niitä lukemattomia kirjoja, jotka tässä romanissa ovat osa Aaligan tarinaa.


Rabih Alameddine: An Unnecessary Woman (2013)
291 sivua
Kustantaja: Little Brown



Helmet-lukuhaaste kohta 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen. Kirjassa harrastetaan kirjojen kääntämistä

8 kommenttia:

  1. Wau! Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Kirjallisuus, Beirut, naisen asema... Tätäkö ei vain ole suomennettu? Tai ehkä muuten halusit lukea englanniksi? Olen kyllä hyvä kielissä, mutta nykyään olen aika laiska lukemaan varsinkin juuri englanniksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei tietääkseni ole suomennettu, joka on tietysti sääli. On jotenkin jännä tunne, kun kirja kulttuurinen ympäristö on ihan erilainen kuin missä itse elää ja sitten kuitenkin Aaliga lukee samoja kirjoja kuin itsekin lukee.

      Helmetistä löytyi toinen Alameddinen kirja eli teos nimeltä Hakawati, tarinankertoja. Pidin kyllä tästä "tarpeettomasta naisesta" niin paljon, että saatanpa tutustua jossain vaiheessa myös Hakawatiin.

      Poista
    2. No jospa sitä tutustuisi tuohon Hakawatiin alkajaisiksi. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
    3. Toivottavasti Hakawati on mielenkiintoinen tuttavus. Muista sitten kertoa, kuinka hänen kanssaan kävi.

      Poista
  2. Omppu, kiitos!
    Mahtava otsikko, ja kirja tuntuu olevan sen mukainen. Lisään listaani jonka olen nimennyt "Haluan lukea...". Toivottavasti se lista siirtyy seuraavaan elämääni - jos sielunvaellus on totta ja synnyn lukutaitoiseksi olioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta tämä on kyllä sellainen kirja, että melkein itkettää, kun tässä tulee kirjallisuuden merkitys niin vahvasti esiin. Lisäksi Aaliga on muutoinkin aivan mahtava tyyppi. Toivokaamme!

      Poista
  3. Ihan varmasti olen lukenut suomeksi toisenkin arvioinnin tästä kirjasta, joka oli yhtä ylistävä kuin omasi, mutta en nyt vain löytänyt sitä mistään :(. Harmi kun tämä maa on tällainen pieni, mielestäni myös henkisesti. Pienet kustantamot eivät uskalla ottaa riskejä ja suuret kustantamot julkaisevat vain, nekin, enemmän tai vähemmän varmaa kamaa. Oma englanninkielen lukutaitoni ei ole parasta laatua ja siksi harmittaa kun näitä helmiä ei suomenneta. Sitä paitsi rakkauteni äidinkieleeni on syvä ja ikuinen ja siksi myös olen mielelläni aina lukenut suomeksi kehittääkseni omaa ilmaisuani. Mutta blogiasi lukiessani olen kyllä nähnyt, että on se enkku vain nyt tostettava tapetille. Liian monta kirjaa menee sivun suun ei kun silmien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä fakta, että kääntämisessä ei paljoa uskalleta riskejä ottaa, joka tietenkin on aivan ymmärrettävää kustantamon näkökulmasta. Tämä kirja ei ole ns. suuren yleisön kirja ja itsekin välillä menetin otteeni tämän kanssa, mutta sitten vastapainoksi tässä on niin mielettömän hienoa juttuja ja sen perusteella, mitä olet kommenteissa kirjoitellut niin luulen, että ne kohdat, joista tässä innostuin puhuttelisivat myös sinua.

      Poista