Siirry pääsisältöön

Runot kuin imelletty perunalaatikko - Tekla Inari: Siniset vuodet/Blue Years

Sinisten vuosien jälkeen tuntuu siltä kuin olisi käynyt Kiasmassa.

Kiasma valikoitui edelliseen lauseeseen, koska asun Helsingissä ja se nykytaiteen museo, jossa käyn ylivoimaisesti useimmin on juuri Kiasma. Jos olisin kööpenhaminalainen olisin kirjoittanut, että Sinisten vuosien jälkeen tuntuu siltä kuin olisin käynyt Arkenissa ja tämän taas kirjoitin siksi, että siellä tuli käytyä, kun muutama viikko sitten vietin pidennetyn viikonlopun Kööpenhaminassa.

Siniset vuodet ei ole teos, jota pelkästään luetaan. Se nimittäin sisältää paitsi Tekla Inarin puhelimella kirjoitettuja runoja myös kuvia sekä runojen englanninkieliset käännökset. Vaikutelmani teoksesta on videoteos ja tehostan vaikutelmaani kuuntelemalla lukiessani Satieta, Antti Tuiskua ja Kendrick Lamaria. Sen lisäksi yhdistän lukemiseeni erilaisia nesteitä, kuten kahvia, teetä ja vettä. Oikeastaan harmittaa vain se, että en ole Finnairin lennolla, jolloin voisin kätevästi laajentaa valikoimaani mustikkakeitolla. Tästä aiheutunutta pettymystä kompensoin sillä, että kokeilen laittaa runojen lukemisen taustalle vuorotellen eri tv-kanavia.

Siniset vuodet. Miksi juuri siniset? Olenko lukenut melankolian pituudeltaan määrittelemättömän oppimäärän? Olenko lentänyt läpi sinisen hetken, jolloin ei enää eikä vielä ole? Ehkä niin, mutta paljon myös muuta. Inarin sanat kaikuvat monesta suunnasta. Joskus ne ovat kirkkaita kuin lapsen kielellinen väärinkäsitys, jolle aikuiset nauravat. Joskus minuun osuu tavalla, joka satuttaa ja saa tuntemaan iloa siitä, että tuntee kipua.

Kenen tarinassa olen rivi?
Kenen kokonainen tarina olen?
Ehkä olisin halunnut romaanin,
huomisen pituisen sadun.

*

Sinisissä vuosissa kuvat kommentoivat tekstiä, ja koska luin tätä kokoelmaa enimmäkseen sattumanvaraisessa järjestyksessä tekstien ja kuvien välinen dialogi oli arvaamatonta ja jatkuvasti uudistuvaa. Runoissa kysytään kysymyksiä, joiden läpi tihkuu maailma, joka meitä määrittää halusimmepa sitä tai emme. Yhdellä sivulla on mahdollisuus, toisella sivulla se on mennyt ohi.

Huomasitko, että Sinisistä vuosista ottamassani kuvassa sivujen välistä pilkistää pala vessapaperia? Jos et huomannut, maltoitko olla katsomatta kuvaa uudestaan?

Vessapaperipalalle on selityksensä. Se on sivujen välissä, koska luin tätä kokoelmaa myös kylpyhuoneessa ja vessapaperi valikoitui sitä kautta luonnolliseksi (!) merkiksi kohtaan, johon halusin palata. Kyseisellä sivulla lukee muun muassa:

Olisiko hetki aikaa jutella Jeesuksesta?
Laitetaanko pakasteet pieneen pussiin?
Voitko pyytää kaveria klikkaamaan?
Muista aina mennä myönteisen kautta.
Muista varoa aukkoja cv:ssä.

Muista löytää merkitys.


Pidän äänistä, joita tästä teoksesta nousee. Mieleeni tulee Johannes Ekholmin Rakkaus niinku, eikä ensisijaisesti rakkaus vaan niinku. Siniset vuodet on runomuotoista muistiinmerkintää siitä kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu, miten meihin pyritään vaikuttamaan ja miten meiltä jatkuvasti vaaditaan sitä tai tätä tai tota. Miten joka hetki olemme myös kohde ja miten hankalaa on yrittää pitää itsensä subjektina. Miten meidän elämällemme asetetaan oikein tekemisen vaatimus ilman että se on perusteltavissa.

Inarin runot tuoksuvat raikkailta kuin ihminen, joka tulee pakkassäästä sisätiloihin. Sanat tulevat kokoelmasta ulos. Ne ovat imelletty perunalaatikko, jossa erilaiset elämän reunoilla kieppuvat ilmiöt törmäävät. Inarin sanat ovat konstailemattomia paloja siitä mosaiikkimaisessta kokonaisuudesta, jota olemme tottuneet kutsumaan elämäksi ja jota kenties joku muu sana kuvaisi paremmin. Näissä runoissa riisutaan paljon (ei vaatteita), jätetään sanomatta ja kertomatta sekä pelkistetään kysymyksiin, jotka kantavat mukanaan enemmän kuin omaa arkipäiväisyyttään. Sinisiä vuosia lukiessa siinä esitettyihin kysymyksiin voi myös vastata. Jos uskaltaa tai tuntuu siltä.



Tekla Inari: Siniset vuodet/Blue Years (2017)
Runojen englanninkieliset käännökset Kasper Salonen
Kustantaja: Kosmos




Kommentit

  1. Juuri tänään selailin tätä kokoelmaa kaverin luona, vakuutti mielenkiintoiselta, saan kirjan lainaksi myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on paljon tutkittavaa. Ääni, joka tästä teoksesta nousee on mielenkiintoinen ja kun vielä kuvat siihen päälle, niin syntyy monenlaisia vaikutelmia. Kiva, että saat kirjan lainaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän