tiistai 21. marraskuuta 2017

Kirjat mielenterveyden tukena - Mielenterveysviikko 19.-26.11.2017


Nyt kun vietämme Mielenterveysviikkoa haluan kantaa kirjani kekoon ja suositella kolmea teosta, jotka mielestäni omaavat runsaasti mielenterveyttä tukevaa potentiaalia.

Yksi valitsemistani teoksista on runokokoelma, toinen romaani ja kolmas elämäkerta. Sitä ennen kuitenkin muutama sana siitä, miten kirjat ovat ihan konkreettisesti auttaneet minua saamaan elämästä kiinni.

Kuulun niihin ihmisiin, joiden on vaikea keskittyä lukemiseen silloin, kun elämässä on menossa raskaita asioita ja tuntuu, että sitä lähinnä vaan valuu päivästä toiseen ja sitäkin hankalan puoleisesti ilman että oikein saa tartutuksi mihinkään. Tuollaisessa tilanteessa olen suurimman avun omaan olotilaani saanut feministististä dekkareista, joissa on vahva ja selviytyvä naispäähenkilö. Suosikkejani tässä lajissa ovat olleet Sara Paretskyn, Kinsey Millhonen ja Ellen Hartin dekkarit. Olen selittänyt tätä asiaa itselleni sillä, että lukemalla dekkarin päähenkilön toimista osa hänen toimeliaisuudestaan tarttuu minuun. Tätä tukee edellämainittujen dekkaristien kirjojen rakenne, jossa erinäisten vaikeuksien ja takaiskujen kautta naisetsivä selviytyy tilanteessa voittajaksi. En halua lukea raakuuksista ja tässä suhteessa mainitut kolme ovat olleet minulle ns. luottovalintoja. Kun näissä kirjoissa vielä päähenkilö pysyy samana herättää se kotoisuuden tunnetta ja paikoin tuntuu kuin olisin itsekin mukana ratkaisemassa rikosta.

Olen pitänyt kirjablogia neljä vuotta ja kun aloin miettiä kirjoja, jotka voisivat olla sellaisia, että niiden lukeminen toimisi mielenterveyden tukena mieleeni tulivat seuraavat kolme keskenään hyvin erilaista kirjaa.



1. Jarkko Jokinen: Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa (tekstini Jokisen runoista pääset lukemaan tästä)

Jos tuntuu siltä, että runoja on vaikea ymmärtää, niin voin luvata, että sellaista tunnetta ei Jarkko Jokisen runojen parissa tule. Kuten kokoelman otsikkokin vihjaa nyt liikutaan ihanan naivistisissa maisemissa. Jokisen runoja lukiessa mietinkin, että onko hän mahdollisesti runouden Alice Kaira.

Jokinen kiinnittää jännästä vinkkelistä huomionsa arkisiin asioihin ja ilmiöihin sekä nostaa esiin niiden koomisia puolia. Runot ovat ihanan höttöisiä ja kermavaahtoisia, mutta samanaikaisesti niistä löytyy myös teräviä suolakiteitä. Jokisen runoja lukiessa tulee tunne, että vaikka maailmassa on paljon ikävää ja pahaa, ei maailma kuitenkaan voi olla kokonaan surkea paikka, kun näin hersyviä runoja on olemassa.





2. Elias Koskimies: Ihmepoika (tekstini Ihmepojasta pääset lukemaan tästä)

Kirja, joka saa nauramaan on harvinainen löytö. Kirja, joka naurattaa niin paljon, että naurunkyyneleet valuu silmistä ja pakottaa pitämään lukemisesta taukoa on vielä harvinaisempi löytö. Elias Koskimiehen Ihmepoika on tätä harvinaista tyyppiä. Koko sinä aikana, kun olen kirjablogia pitänyt, en minkään muun kirjan seurassa ole nauranut yhtä paljon kuin Ihmepojan.

Ihmepoika on kertomus pohjanmaalaisesta teinipojasta, jonka elämässä on monenlaisia ongelmia. Koskimiehen kerrontatapa on suorastaan hulvaton ja hän ui teinin nahkoihin tavalla, joka herättää paitsi naurua myös suurta myötätuntoa kirjan päähenkilöä kohtaan. Kielellisesti tämä romaani  on kerrassaan herkullinen ja sen luettuani teki mieli toistella niitä monia hauskoja lausahduksia, joita tästä romaanista löytyy.






3. Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (tekstini Toivolan kirjasta pääset lukemaan tästä)

Jani Toivolan elämäkerta on sankari- ja selviytymistarina, joka on kirjoitettu rehellisesti ja suurella sydämellä. Sitä lukiessani olin paikoin ihan pakahtua ja kirjan luettuani mietin erityisesti yhtä tässä teoksessa kuvattua tilannetta sekä sitä, miten paljon se on Jani Toivolalta vaatinut. Niinpä tämän kirjan jälkeen olen tiukassa paikassa välillä palannut Jani Toivolan kokemuksiin ja sekä etsinyt että saanut niistä voimaa ja rohkeutta.

Ihailen myös kovasti Toivolan tapaa suhtautua muihin ihmisiin ja hänen kykyään löytää ja nähdä hyvää silloinkin, kun moni muu saattaisi ohittaa tilanteen tuomitsemalla. 

Musta tulee isona valkoinen on lämpöä täynnä.



Lukeminen on yksinäistä puuhaa, mutta lukupiirit tarjoavat oivallisen mahdollisuuden päästä juttelemaan muiden kirjoista kiinnostuneiden kanssa ja niihin kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Ei ole väärää tapaa lukea kirjaa ja kun puhuu lukemastaan muiden kanssa voi saada hedelmällisiä uusia ajatuksia ja näkökantoja.

Jörn Donner teki tunnetuksi lauseen "lukeminen kannattaa aina." Se pitää edelleenkin paikkansa.



Tämä kirjoitus on osa Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa esitettyä haastetta



2 kommenttia:

  1. Olisin valinnut Toivolan myös. Ja kiitos tuosta Ihmepojasta, mennyt ihan ohi koko kirja, ja just ajattelin että olisipa ihana lukea ja nauraa pitkästä aikaa, en edes muista koska niin olisi viimeksi käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kirja on kyllä ihan sydän.
      Ihmepojan tarina on teinituskainen, mutta Koskimies on kirjoittanut sen niin, että koomiset puolet saa ihan väkisinkin nauramaan. Samalla tunsin suurta tyytyväisyyttä siitä, että teiniajat on jo kaukana takanapäin. :D

      Poista