Siirry pääsisältöön

Surrrr! rrrr! - Lydia Davis: Varieties of Disturbance

Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija ja kääntäjä, vaikka hänestä Suomessa ei juuri puhutakaan. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa sen myötä, että Davis kirjoitti esipuheen Lucia Berlinin novellikokoelmaan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (klik). Minulle ainakin kävi niin, että Berliniä luettuani halusin lukea myös Davisia, josta etukäteen tiesin vain sen, että hän on Amerikassa hypetetty, suorastaan kulttimainetta nauttiva kirjailija, jonka erikoisalaa ovat lyhyet, välähdyksenomaiset novellit.

En etukäteen tiennyt, mihin kirjallisiin ansioihin Davisin suosio varsinaisesti perustuu ja häntä luettuani asia on minulle edelleenkin epäselvä, sillä hänen teksteistään en löydä mitään yhtä selittävää tekijää, vaan pikemminkin niin, että hänen nerokkuutensa on kaikkialla niin hänen aiheissaan kuin kirjoittamisen tavassaankin.

Varieties of Disturbance sisältää yhteensä 57 tarinaa, joista lyhyimmät ovat yhden lauseen pituisia ja pisin 40-sivuinen kertomus Helen and Vi: A Study in Health and Vitality, joka kertoo 85-vuotiaasta Vistä ja 92-vuotiaasta Helenistä, joita Davis kuvaa mm. heidän työhistoriansa, fyysisten aktiviteettiensa, nykyelämäntilanteen, matkustamisen, uskontosuhteen ja heidän henkilökohtaisten tapojensa kautta. Vin ja Helenin tarinan välissä Davis esittää huomioita Hope-nimisestä henkilöstä, jonka läsnäolo tässä kertomuksessa jäi ainakin minulle mysteeriksi.

Pitemmissä tarinoissaan Davis onnistuu luomaan suorastaan hypnoottisen tunnelman, jota on vaikea selittää. Tässä suhteessa erinomainen esimerkki on tarina nimeltä We Miss You: A Study of Get-Well Letters from a Class of Fouth-Graders, jossa tarinan kertoja analysoi koululaisten sairaalassa olevalle luokkakaverilleen lähettämiä "Parane pian"-kirjeitä, joista hän löytää uskomattoman määrän informaatiota. Tarina nimeltä Mrs. D and her Maids taas kuvaa, miten vaikea rouva D:n on löytää mielensä mukaista palvelustyttöä ja koostuu lähinnä kuvauksista siitä, miten palvelustyttö toisensa jälkeen epäonnistuu tehtävässään.

Omalle Davisin lukemiselleni tyypillistä oli hämmästyksen tilassa oleminen. Tätä efektiä lisäsivät hänen minimalistiset tarinansa. Harvoin on mahdollista bloggauksessa siteerata kokonaista novellia, mutta kun nyt niin on mahdollista tehdä, otan seuraavassa pari esimerkkiä, joissa otsikon olen lihavoinut ja itse tarinan kirjoittanut lihavalla kursiivilla

Index Entry

Christian, I'm not a

Suddenly afraid

because she couldn't write the name of what she was: a wa wam owm owamn womn


Jotkut Davisin kirjoittamat nopeat välähdykset synnyttävät vaikutelman, että ne ovat ikään kuin muistiinpanoja, jotka Davis on kirjoittanut ylös jatkaakseen mieleensä tullutta ideaa myöhemmin. Sen sijaan, että hän olisi niin tehnyt, hän on kuitenkin päättänyt tarjota lukijalle pelkän täkyn, jota lukija voi jatkaa mielessään ja ikään kuin kirjoittaa Davisin idean loppuun. Joskus taas kyse on aforististyylisistä kiteytymistä tai kannanotoista.

Yksi Varieties of Disturbancen kiinnostavimmista teksteistä on Southward Bound, Reads Worstward Ho, joka kertoo kertoo henkilöstä, joka matkustaa pakettiautolla ja lukee kirjaa nimeltä Worstward Ho. Tässä nelisivuisessa tarinassa alaviitteet katkaisevat lukemisen vähän väliä ja lopulta ne nielevät koko tarinan. Tyylillisesti Worstward Ho herättää muistumia Ali Smithin kirjoitustavasta.

In  van, heading south, sits on right or west side, sun in through windows from east. Highway crosses and recrosses meandering stream passing now northeast and now northwest under. Reads Worstward Ho: On. Say on. Be said on. Somehow on. Till nohow on. Said nohow on.

Southward Bound edustaa Davisin tarinoiden kokeellisinta laitaa ja mitä tulee hänen tarinoidensa paikkaan viivastolla kokeellisesta ei-kokeelliseen ovat variaatiot asian suhteen tässä kokoelmassa valtavia. Tuntuu, että Davisille mikään ei ole mahdotonta. Toisinaan hän kirjoittaa kuin ottaisi valokuvan ja ripustaisi sen keskelle kaupan ilmoitustaulua julistamaan omaa tarinaansa. Toisinaan taas hän kirjoittaa hyvinkin realistisesti ja pikkutarkasti.

Sen perusteella, mitä tässä olen Davisin kokoelmasta kirjoittanut ei kannata tehdän minkäänlaisia johtopäätöksiä siitä, minkälaisia Davisin tekstit ovat. Uskoisin, että jokainen kokee hänet omalla tavallaan ja tämän tavan selville saamiseksi ei ole muuta keinoa kuin tutustua Davisin teksteihin henkilökohtaisesti. Jotain erityisen hienoa on juuri  myös siinä, että Varieties of Disturbance vastustaa kaikenlaista analysointia ja tuntuu, että se jopa naureskelee hyvää naurua lukijan yrityksille tehdä yhteenvetoa lukemastaan.

Davis on juurikin kuin lukemani kokoelman kannessa oleva kärpänen. Minne se lentääkin, siellä se aiheuttaa häiriötä, joka saa lukijan hyrisemään.



Lydia Davis: Varieties of Disturbance (2007)
217 sivua
Kustantaja: Farrar, Straus and Giroux




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän