Siirry pääsisältöön

Syvän etelän kauhu - Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä

Heijastuksia kultaisessa silmässä (suom. 1966, Reflections in a Golden Eye, 1941) valikoitui luettavakseni, kun etsin sopivaa teosta Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirja on inspiroinut muuta taidetta." Halusin välttää ilmiselvää valintaa, jossa olisin lukenut kirjan, jonka pohjalta on tehty elokuva. Tosin myös McCullersin romaani on sovitettu elokuvaksi pääosissa itse Elizabeth Taylor ja Marlon Brando (1967, ohjaus John Huston), mutta sen lisäksi McCullersin tuotanto on inspiroinut Suzanne Vegaa, joka on kirjoittanut näytelmän nimeltä Carson McCullers talks about love, jossa hän itse on esittänyt ihailemaansa kirjailijaa. Tämän lisäksi Vega on levyttänyt albumin nimeltä Lover, Beloved: Songs from an evening with Carson McCullers.

Suzanne Vega on kertonut, että hän oli 17-vuotiassa vaikuttuessaan McCullersin kasvojen, erityisesti hänen silmiensä ja suunsa, etsivästä ilmeestä. Hän on kuvannut tätä hetkeä seuraavasti: “Somehow at that moment I felt she picked me out, tapped me on the shoulder and had things to say to me.” Uskoisin ymmärtäväni, mitä Suzanne Vega tarkoittaa, sillä sama hypnotisoiva vaikutus on myös McCullersin romaanilla Heijastuksia kultaisessa silmässä, jonka nyt luin toiseen kertaan. Uusintalukukerralla oli kiinnostavaa myös tutkia, mitä kohtia olin ensimmäisellä lukukerralla korostanut lyijykynämerkinnöillä ja todeta, että juuri ne samat kohdat olivat edelleenkin erityisen puhuttelevia.

Heijastuksia kultaisessa silmässä on ihmissuhderomaani, jossa enemmän tai vähemmän tiedostamattomilla haluilla ja käyttäytymismotiiveilla on keskeinen merkitys. Se sijoittuu USA:n syvän etelän varuskuntakaupunkiin ja kertoo kahden pariskunnan sekä yhden sotilaan tarinan. Kapteeni Pendertonin vaimo Leonore on huomiota herättävä nainen, jonka ympärillä leijuu voimakas seksuaalinen aura. Hän on luonteeltaan rohkea ja kapinallinen.

Leonora Penderton ei pelännyt miestä, eläintä, eikä paholaista; Jumalaa hän ei koskaan ollut tuntenut.

Juuri kun olen muodostanut jonkinlaisen käsityksen Leonorasta käy ilmi, että hän on lievästi kehitysvammainen ja kaikki McCullersin aiemmat kuvailut Leonorasta suistuvat mielessäni epäjärjestykseen. Tätä kaaoksellisuuden tunnetta lisää se, että kapteeni Pendertonilla on taipumus rakastua vaimonsa rakastajiin.  Majuri Morris Langdonilla on suhde Leonoran kanssa ja majurin vaimo Alison kärsii erinäisistä hermoheikkauden muodoista sekä sydänperäisistä oireista. Tämän ihmissuhdekakun kynttilänä palaa sotamies Williams, joka öisin hiipii valvomaan nukkuvan Leonoran vuoteen viereen.

Tennessee Williams on kirjoittanut esipuheen McCullersin romaaniin ja siinä hän kuvaa mm. sitä kauhun tunnetta, jota niin McCullersin kuin muidenkin ns. syvän etelän kirjailijoiden (etunenässä William Faulkner) teokset herättävät. Williams korostaa, että näiden kirjailijoiden teoksissa kauhu ei ole minkään tunnetun tai aistein havaittavan ilmiön vastavaikutus, vaan se on enemmänkin "eräänlaista henkistä intuitiota jostakin mistä  puhuminen on melkein liian uskomatonta ja järkyttävää."

McCullersin romaania lukiessani en voi välttää ajatusta, että hänen henkilöhahmonsa ovat kuin eläviä mallinukkeja, joiden tehtävänä on ilmentää tunteita ja reaktioita, joista moni olisi mieluummin tietämättä. Romaanissa liikutaan syvällä ihmisten välisissä suhteissa ja intohimoissa, joita mikään ns. järjellinen ei voi selittää. Tällä tavoin McCullers herättää tunteen, että se mistä hän kertoo on todellisempaa kuin se, mihin on mahdollista päästä käsiksi.

McCullersin romaanille on ominaista voimakas visuaalisuus sekä vahva tunnelataus, jonka syitä ei missään vaiheessa teosta varsinaisesti kirjoiteta auki, vaan ne ovat enemmän rivien takaisia aavistuksia. Mustan ja epämääräisen intuition herättämiä mielleyhtymiä, jotka väistävät analysointia. Tekstissä valllitsee kauttaaltaan painostava tunnelma, joka aggressoituu julmien ja väkivaltaisten tekojen kautta. Tekstin alla valuu polttavaa laavaa.

Heijastuksia kultaisessa silmässä antaa lukijan katsoa tunnetun takaiseen maailmaan, jossa vietit tanssivat vierain ja samaan aikaan kauhistuttavan tutuntuntuisin askelin.



Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä (1966)
150 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Reflections in a Golden Eye (1941)
Suomentanut Kalevi Lappalainen
Kustantaja: Karisto


Helmet-lukuhaaste kohta 32 "Kirja on inspiroinut muuta taidetta"




Kommentit

  1. Kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta kirjalta, ehdottomasti laitan muistiin etsittäväksi ja luettavaksi. Vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä hieman hassua, että omistan kolme McCullersin kirjaa ja niistä valitsin haasteeseen tämän, jonka olen lukenut ennenkin (niitä kahta muuta en ole lukenut). Tämä kirja vaan on niin hemmetin hyvä, että halusin kokea sen uudestaan.

      Poista
  2. Sinäkin teet tai olet ainakin tehnyt lyijykynämerkintöjä :D. Itse en enää pääse tästä tavasta eroon. Mutta tuo McCullers! Heijastuksia kultaisessa silmässä on saattanut jäädä lukematta (liittyy silloin aikaan, jolloin en vielä pitänyt lukupäiväkirjaa), mutta Surullisen kahvilan balladin luin joitakin vuosia sitten uudelleen lähes 30 vuoden paussin jälkeen. Nyt katselen kirjaa ja taidan lukea uudelleen piakkoin. En osaa analysoida niin kuin sinä. Minulle kirja oli elämys. Samoin kuin Faulknerin Villipalmut, joka on ollut aikoinaan niin rakas, että pelolla tartuin siihen neljä vuotta sitten uudellen. Ihan yhtä rakas se yhä on :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en muistaakseni ole lukenut yhtään Faulknerin kirjaa loppuun. Ne ovat varsin vaativia.

      Omiin kirjoihini tosiaan välillä teen merkintöjä. Joskus jopa mustekynällä. Ai jai!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän