Nimittäin sen, että on alkamassa lukea kirjaa, joka on harvinaisen hieno tapaus. Joskus myös aavistelee väärin ja kirja osoittautuu lupaavasta alustaan huolimatta pettymykseksi. Niin ei käynyt Eleanor Cattonin Harjoitusten kohdalla, vaan se lunasti kaiken sen, jota lupasi jo sivuilla 7-8. Otan tähän alle pitkähkön sitaatin, joka todistaa väittämäni.
Kyse on tilanteesta, jossa soitto-oppilaan äiti on tullut saksofoninopettajan vastaanotolle saadakseen tyttärelleen paikan soittotunneilla. Saksofoninopettaja perustelee valintojaan äidille:
Vaadin oppilailtani sitä, [...] että he ovat untuvaisia ja murrosikäisiä, murjottavasta epäluottamuksesta finneillä, täynnä sisällä kiehuvaa yksityistä raivoa, vimmaa, epävarmuutta ja synkkyyttä. Vaadin että he odottavat käytävällä ainakin kymmenen minuuttia ennen joka tuntia, hellivät haavojaan, nyppivät surkeina arvottomuuttaan niin kuin sormella hypistetään rupea tai hyväillään arpea. Ennen kuin opetan tytärtänne arvon toivoton ja kelvoton äiti, hänen täytyy olla oikukas, häkeltynyt, epäluonteva, tyymymätön ja väärässä.
Tämä katkelma toimii kuin cliffhanger ja koukuttaa minut välittömästi lukemaan lisää. On pakko saada tietää, mikä tyyppi saksofoninopettaja oikein on, sillä eihän noin puhuta kuin hän tekee. Voin myös paljastaa, että hänen epäkorrektiutensa saa myöhemmin romaanissa vielä huomattavasti viiltävämpiä muotoja.
*
Harjoitukset etenee kahdella tasolla, joista toista hallitsee saksofoninopettaja ja toista näyttelijäntyönopettaja kollegoineen. Kerronta on mosaiikkimaista, eikä se etene kronologisesti. Lisäksi tuntuu siltä kuin Catton kirjoittaisi jatkuvasti ikään kuin hieman itse tarinan vierestä - niin yllättävistä näkökulmista hän kertomaansa liikauttelee.
Harjoitukset on Cattonin esikoisteos ja jo siinä on nähtävissä sen tyylistä rakenteellista luokittelua, jonka hän vie huippuunsa teoksessaan Valontuojat (The Luminaries, klik). Harjoituksissa sekä saksofoninopettaja että näyttelijäntyönopettaja jäävät nimettömiksi ja lisäksi Catton kiinnittää huomiota heidän sukupuoleensa sen kautta, että hän ei mainitse asiaa paria kohtaa lukuunottamatta. Tästä seuraa, että lukijana heidän sukupuolensa alkaa kiinnostaa minua kovasti ja etsin merkkejä, joiden perusteella voisin asian päätellä. Hemmetin sukupuoli, miten pääsemättömissä siitä olenkaan.
Saksofoninopettajaa ja hänen oppilaitaan kuvaavat jaksot on nimetty viikonpäivillä, kun taas näyttelijäntyönopettajan ja hänen oppilaidensa kohdalla Catton käyttää otsikoina kuukausien nimiä. Nämä kaksi tasoa myös risteytyvät.
Teoksen nimi, Harjoitukset, aikaansaa efektin, että koko romaani on ikään kuin harjoitusta ja esitys siitä tulee vasta siinä vaiheessa, kun lukija lukee Cattonin teosta. Samalla tavalla myös tämä tekstini Harjoituksista on pelkästään harjoitus, joka muuttu live-esitykseksi vasta kun painan blogini julkaise nappulaa. Varsinaisesti se herää eloon vasta siinä vaiheessa, kun joku lukee tekstini.
Saksofoninopettajaa kuvaavan tarinan ydintapahtuma on yhden hänen oppilaansa siskon ja tämän opettajan välisen suhteen paljastuminen. Näyttelijäntyöosuudessa taas valmistaudutaan oppilaitoksen pääsykokeisiin ja seurataan opiskelijoiden näyttelijäntyöharjoituksia.
Vaikka tarinat kulkevat pitkälti omia latujaan tai paremminkin omia umpihankiaan ovat ne jatkuvassa temaattisessa kommunikaatiossa keskenään. Opettajille ei usein edes oppilaiden parhaat suoritukset riitä, vaan he vaativat vielä enemmän. Suurempaa heittäytymistä, omistautumista ja ylipäänsä taiteentekemistä elämän kustannuksella. Saksofoninopettaja on taitava manipuloija ja oppilaidensa huomaamatta hän saa nämä paljastamaan itselleen hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Näyttelyntyönopettaja taas on äärimmäinen vaatiessaan oppilaitaan jahtamaan tosinta esittämisen muotoa. Pakko myöntää, että aika usein lukiessa kävi mielessä muuan Jouko Turkka.
Erityisesti juuri näyttelijäntyötä kuvaavat jaksot sisälsivät monia sen tyyppisiä kysymyksiä, joita tykkään pohdiskella ja joista käydä keskustelua. Näistä tärkein liittyy aidon kokemuksen esittämiseen ja Cattonin romaani sai minut pohtimaan esittämisen ja aidon jo sinänsä perustavanlaatuista ristiriitaa (vrt. esittää aitoa, olla aito).
*
Harjoitukset on feministinen kirja, mutta se ei ole sitä millään tapaa osoittelevasti, vaan sen feminismi on enemmänkin yksi niistä osin hieman piilossa olevista aineksista, jotka Catton on syöttänyt temaattisen lihamyllyn läpi yhdessä opettajien ja oppilaiden, oppilaiden keskinäisten sekä oppilaiden ja heidän vanhempiensa välisten suhteiden kanssa. Tyttöjen väliset suhteet ovat romaanissa julmia ja Catton tuo esiin ne koodistot, joille nämä suhteet perustuvat ja joiden mukaan määrittyy, kuka otetaan mukaan porukkaan ja kuka ei. Erityisen kiinnostavaa ja tarkkanäköistä on kuvaus salaisuuksien jakamisen välttämättömyydestä tyttöjen kesken.
Vallankäyttö ja vallan pimeämpien puolien paljastaminen luovat tähän teokseen epämukavan kerrostuman, joka vaatii lukijaa ottamaan kantaa. Harjoituksissa nousevat esiin taiteentekemisen perusteet sekä niiden oikeuttaminen. Catton tönii sitä rajaa, joka on oikean/aidon ja esitetyn välillä ja kyseenalaistaa niin tehdessään opettajien vaatimukset. Näyttelijäntyön opinnoissa korostuvat niin henkinen kun fyysinenkin väkivaltaisuus, ehdottomuus ja kyynisyys. Mitä voidaan taiteen vuoksi oikeuttaa ja mikä on pelkkää simputtamista ja oppilaiden itsemäärämisoikeuden päälle kävelyä.
Cattonin teksti on jatkuvasti arvaamattomassa liikkeessä ja lukijan on mahdotonta ennakoida, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan ja tätä korostaa vielä se, että kerronta suuntauutuu sekä eteen- että taaksepäin. Usemmankin kerran huomasin toteavani puoliääneen: mitä? mitä ihmettä? Ei voi olla. Cattonin romaanin suurin vahvuus ei loppujen lopuksi ehkä olekaan tämän romaanin mestarillisuudessa, vaan Cattonin kyvyssä herättää lukijassa reaktioita, jotka kommunikoivat romaanihenkiklöiden reaktioiden kanssa. Harjoitukset ei suostu pysymään pelkästään romaanina, vaan vaatii saada tulla osaksi lukijansa elämää.
Eleanor Catton: Harjoitukset (2010)
332 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The Rehearsal (2008)
Suomentanut Tero Valkonen
Kustantaja: Siltala
Helmet-haaste, kohta 46 "Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja"
Nostatatpa kirjoituksellasi uteliaisuutta. Kirja, joka herättää lukijassa ajatusten lisäksi reaktioita. Harkintaan.
VastaaPoistaHarjoitukset on erikoinen kirja. On vaikea selittää sen viehätystä, joten suosittelen tutustumaan.
PoistaMinäkin pidin, ja paljon pidinkin. Huh. Hauskaa, että luimme tätä sattumalta yhtä aikaa ja bloggaammeksin rinta rinnan.
VastaaPoistaOn tosiaan hauska sattuma, kun kirjakaan ei ole mikään uusi enää. Päätin jo alkuvuodesta, että luen tämän Helmet-haasteeseen, mutta aika loppuvuoteen lukeminen siirtyi. Tulen nyt samantien blogiisi katsomana, mitä tästä olet kirjoittanut.
PoistaSaat tämän kirjan kuulostamaan niin mielenkiintoiselta, että melkein harmittaa kun ehdin jo itse oseanialaisen kirjailijan kirjan haasteeseen lukea! Eipä sillä, kaiketi tätä voi lukea ihan muutenkin, hahah.
VastaaPoistaMulla tämä oli kerännyt hyllyssä makuuhaavoja jo hyvän aikaa, mutta sitten haasteen myötä innostuin lukemaan ja voi että oli kyllä hitsin kiinnostava teos.
PoistaMinulla on jo jonkin aikaa tämän lukemisesta, mutta muistan että olisi ollut aika rankka urakka. Hieno kirja, mutta ei mikään kaikkein sympaattisin tapaus.
VastaaPoistaOdotin silloin Valontuojilta paljon, mutta kunto ei kestänyt lukea. Nyt se on meillä lukupiirikirjana helmikuuksi, eli pakko lukea, en pääse luistamaan, mikä on oikein hyvä.
Olen samaa mieltä, että tämän kirjan viehätystä ei ole helppo selittää, mutta tavoitat jotain olennaista tuossa, että lukijan reaktiot kommunikoivat henkilöhahmojen reaktioiden kanssa. Yleensäkin Harjoitukset oli minulle hyvin voimakkaita reaktioita herättänyt kirja. Taisin mennä vähän ylikierroksillekin kaikista ajatuksista ja tunteista.
VastaaPoista