Siirry pääsisältöön

Voittajia ovat - Törkeän virallisen Runo-Finlandian lopputulokset


Äänestä suosikkirunojasi!
- päivittyvä postaus -


Marraskuun alussa lanseerasin haasteen nimeltä Törkeän virallinen Runo-Finlandia. Syy tähän on se, että runot on suljettu kaunokirjallisuuden Finlandia-mittelöistä pois. Se on kuulkaas väärin ja sen sijaan, että vaan voivottelisin runojen ja runoilijoiden osaksi tullutta epäoikeudenmukaisuutta päätin nostaa runoja esiin tämän haasteen avulla.

Tämä haasteen puitteissa voit äänestää mitä tahansa suomalaista runoteosta, jonka olet lukenut vuoden 2017 aikana.

Äänestäminen tapahtuu niin, että kerrot oman suosikkisi tämän postauksen kommenteissa ja halutessasi perustelet valintasi lyhyesti. Kirjabloggarit linkittävät postaukseen, jossa ovat kirjoittaneet äänestämästään runoteoksesta.

Päivitän tätä postausta nostamalla kaikki kokoelmat ja niiden tekijät osaksi tätä (pää)postausta, jolloin on helpompi seurata, ketkä kaikki ovat ääniä saaneet. Samalla syntyy runolista, josta voi poimia lisää mielenkiintoista luettavaa. Keskustelu valituista runokokoelmista on erittäin salllittua.

Anna runoille näkyvyttä! Nosta suosikkisi esiin kommenteissa.

Äänetysaikaa on kolme päivää eli 8.12.2017 klo 23.59 asti.


Aloitan kertomalla oman suosikkini, joka on:



Tomi Kontio: Saattaa, olla - 2 ääntä
Ari Kokkonen: Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa - 2 ääntä
Annukka Peura: Erotus
Sami Liuhto: Canti di Assisi - 2 ääntä
Ilpo Tiihonen: Largo
Henriikka Tavi: 12-sarja
SusuPetal: Vanhat poikaystävät - 5 ääntä
Maria Matinmikko: Värit
Helvi Juvonen: Kootut runot
Saku Lillukka: Et löydä sitä muualta
Henriikka Tavi: Esim. Esa
Caj Westerberg: Yön musta, sileä
Satu Kaikkonen: Visuaalisia runoja - ei kokoelmanimeä
SusuPetal: Sairaalapäiväkirja
Kirsi Kunnas: Uivat saaret
Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset
Jyrki Pellinen: Tässä yhteiskunnassa on paha nukkua
Miia Toivio: Pysty hiljaisuus
Harri Holtinkoski: Ystävähelmi - 2 ääntä
Juhana Vähänen: Avaa tule
Seppo J. Tanninen: Krunoja








Kommentit

  1. Tomi Kontio: Saattaa, olla - Kielellisesti vahva ja upea, elämän perimmäisen luonteen tavoittava, klassikkoainesta
    https://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2017/12/rakkauden-ja-kuoleman-ultimatum.html

    VastaaPoista
  2. Ari Kokkosen kooste: Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa on hyvä esimerkki siitä, ettei runous jäljen jättääkseen tarvitse mitään kimurantteja tekotaiteellisia layoutteja eikä lukijaa kiusaavia, huomion poisnyhtäviä kikkailuja, vaan runo parhaimmillaan puhuu sanoillaan, rytmiikallaan ja sanomallaan. Sekä sillä tunnetilalla, jonka se jälkeensä jättää.
    https://mummomatkalla.blogspot.fi/2017/08/ari-kokkonen-ikkunanlaudallani-asuu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka. Heti tuli kokoelma, jota en ole lukenut. :D

      Poista
  3. Tomi Kontio: Saattaa, olla. Vaikuttava sanataidekokemus ikuisista asioista, rakkaudesta ja kuolemasta. Haastevastasupostaukseni (jossa linkki varsinaiseen juttuuni): https://tuijata.wordpress.com/2017/12/06/torkean-hyvaa-runoutta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistelin, että sinäkin saattaisit äänestää Kontion kokoelmaa :D

      Poista
  4. Tämä runohaaste on upea idea, ja hyviä teosehdokkaita riittäisi tungokseksi asti. Pohdinnan jälkeen päädyin Annukka Peuran toiseen runokokoelmaan Erotus (WSOY, 1995), jonka luen joka vuosi uudestaan. Haluan nostaa sen myös siksi, että Peura (varsin harmillisesti) vaikeni Erotuksen jälkeen kaunokirjailijana. (Annukka Peuran esikoiskokoelma, Kaaoksen matkustaja, ilmestyi 1989. Sen ja Erotuksen välillä on vaikea havaita mitään yhteistä.)

    Usein puhutaan ”kirjailijoiden kirjailijoista”, ja Erotusta voi sanoa hyvällä syyllä ”runoilijoiden runokokoelmaksi”: sillä on runopiireissä kulttimaine. Runoilijat usein nimittäin keskuudessaan mainitsevat sen kirjaksi, joka on ollut oman kirjailijakehityksen kannalta tärkeä. Kirjassa on voimakas filosofis-luonnontieteellis-historiallinen ote, mistä ei kannata kuitenkaan säikähtää. Teoksessa kun on kyse muun ohella myös rakkaudesta toipumisesta, kieltämättä erittäin persoonallisessa kontekstissa. Spinozaa ei siis tarvitse kahlata tätä kokoelmaa varten (muttei siitä haittaakaan ole, heh).

    Kärsimys on mysteeri, jota Erotuksessa tutkitaan, ja se saa välillä erisnimenkin (Dolores). Kokoelmaa kannattaa lähestyä ennakkoluulottomasti, latinankieliset sitaatit sun muut upotukset voi lukea eurooppalaisen historian kerrostumien luontevina signaaleina. Erotus on älyllinen ja ajoittain abstrakti teos, mutta se on paljon muutakin. Siinä on paljon mystiikkaa, lohtua ja kauneutta.

    Seitsemään osioon jakautuvassa teoksessa minäkertojan narratiivina etenevä pitkä proosaruno vuorottelee lyhyen muodon kanssa. Minulle Erotus on kuitenkin narratiiviaan laajemmaksi kasvava, häikäisevä ja lumoava runoteos, jonka rauhallinen kieli ja erikoiset yksityiskohdat viehättävät yhä uudestaan. ”Vedin verhot sivuun, ja siellä, vihreänkirjavan lasin takana, häikäisevänä, oli 20.vuosisata.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka. En ole tätä(kään) kokoelmaa lukenut, mutta ei tarvinne edes mainita, että Erotus vaikuttaa älyttömän kiinnostavalta. Ilahduttaa myös, että nostat esiin jo vähän vanhemman kokoelman (nykyajan ajanlaskussa tätä voisi jo kutsua ikivanhaksi). Olisin itsekin hirmu mielelläni valinnut jonkun vanhemman kokoelman ja mulla olikin jo yksi erittäin kova ehdokas, mutta sitten tuli Tomi Kontio. :D

      Tosi lohdullista, että Erotusta lukeakseen ei tarvitse olla sisäistänyt Spinozaa - emme hänen kanssaan ole best friendejä, jos toki häneen törmäämistä on mahdoton välttääkään. Aivan upea tuo kommenttisi lopussa oleva sitaatti. Se nosti heti mieleeni Goliarda Sapienzin romaanin Elämän ilo, joka valitettavasti ei Suomessa noussut minkäänlaiseksi keskustelun aiheeksi niin hieno kuin se onkin.

      Poista
  5. Sami Liuhto: Canti di Assisi

    http://poistyopoydalta.blogspot.fi/2017/12/uumaja-muu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reijo. En tiennytkään, että Sami Liuhdolta on tullut jo uusi kokoelma. Omalla pöydälläni odottaa Heroiini.

      Poista
    2. Alkuvuodesta on ilmestynyt. Enpä itsekään ole saanut aikaisemmin siitä kirjoitettua.

      Poista
  6. Mun valinta on Ilpo Tiihosen Lago. Valitsin sen ja niin teki random.org myöskin. Arvonnassa oli viisi kokoelmaa. Höpinöitä täällä:

    https://kirjaviekoon.blogspot.fi/2017/12/torkean-virallinen-runo-finlandia.html

    PS
    Mulla on Samin nimmarilla varustettu Canti di Assisi hyllyssä - mutta en ole uskaltanut vielä aloittaa. Muutenkin nyt syksyllä romaanit ovat menneet runojen ohi, pitänee pitää runotammikuu...

    VastaaPoista
  7. https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2017/09/nelly-sachs-israelin-karsimys.html
    Valitsin Nelly Sachsin Israelin kärsimys. Nobelvoittaja vuodelta 1966. Kirjan nimi on huono, koska runoissa ei puhuta Israelista eikä kirjailija ole koskaan asunut Israelissa. Juutalaisuus ei ole yhtä kuin Israel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai panoksestasi. Tässä kuitenkin etsittiin nimenomaan suomalaisia runoteoksia, joten en nyt nosta sinun ehdotustasi postaukseen. Mukavaa joka tapauksessa kuulla, että olet löytänyt mieluisia runoja.

      Poista
  8. Henriikka Tavi: 12 -sarja. Voimannäyte. Liuhdon Heroiini on toki törkeen kova myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikael.
      Tämä Tavin 12-projekti kiinnostaa kovasti. Itselläni oli pitkään ehdokkaana tähän "kilpailuun" Esim. Esa, josta pidin valtavasti.

      Poista
  9. Vaikea valinta (Sami Liuhdon) Heroiinin ja (Susu Petalin) Vanhojen poikaystävien välillä. Molemmat ovat hyvin erilaisella tavalla vaikuttavia teoksia. Päädyn valitsemaan Susu Petalin puhtaasti siksi, että se on minulle samastuttavampi, kun kerran ei voi molempia valita.

    Eli valintani on

    SusuPetal: Vanhat poikaystävät

    http://mainoskatko.blogspot.co.uk/search/label/Muut%20kirjat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia.
      Vanhat poikaystävät on kyllä mainio kokoelma. Heroiinia en tosiaan vielä ole lukenut, kun itse asiassa kävi niin, että se kirjaimellisesti hautautui kirjakasan alle ja unohtui mielestäni. Sen vuoro on, kun saan pari kirjastosta lainattua runokokoelmaa ensin pois alta.

      Poista
  10. Valintani on runon ja proosan rajapinnalta, mutta kirjastonhoitajana sijoitin sen runoluokkaan ja runoteoksena se on hienoin tänä vuonna lukemani: Maria Matinmikon Värit. "En halua kirjoittaa tätä puhki, vaikka maapallon sisempi ydin on metallia", toteaa teoskin, mutta tämän verran kuitenkin kirjoitin: http://tekstiluola.blogspot.fi/2017/04/maria-matinmikko-varit.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas.
      Luin Matinmikon tekstin, jossa hän kertoi kokeelleensa kielen rajoja ja myös sitä puolta, jossa kieli ei enää ilmaise mitään. Itse en päässyt tähän kokoelmaan niin sisälle kuin olisin toivonut ja/tai luin tätä väärällä ajatuksella. Hieno tämä kyllä on.

      Poista
  11. Ojennan maljan elämämme rikkaudelle ja törkeän virallisen Runo-Finlandian Helvi Juvosen Kootuille runoille. https://hdcanis.blogspot.fi/2017/12/torkean-virallisesta-runo-finlandiasta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hdcanis.
      Erinomaista, että tuot esiin vanhempaa runoutta. Juvonen on mulle aika vieras, en ole koskaan lukenut häntä suunnitelmallisesti.

      Poista
  12. Olen lukenut tänä vuonna paljon vähemmän runoja kuin viime vuonna, mutta varmaan silti enemmän kuin moni muu. Äänestän ihan lonkalta tämmöistä kiehtovaa pientä kokoelmaa, joka ei vielä juurikaan ole saanut huomiota osakseen:

    Saku Lillukka: Et löydä sitä muualta (Enostone 2017)

    Jos nyt sataisi ja vesi ropisisi ikkunaan
    olisi vieläkin hiljaisempaa.


    P.S. Kiitos kaikesta hienosta työstä, jota olet tehnyt runouden eteen, Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pekka.
      Lonkalta äänestäminen onkin kätevä tapa. Minä kun aloin oikein pohtia ja pohtia, että ketä äänestäisin niin asia kävi yllättävän vaikeaksi.
      On mukavaa pitää runoista meteliä. Ensi vuodelle on jo uusi haaste suunnitteilla. :D

      Poista
  13. Vaikea oli valinta, mutta kyllä nyt lähtee Henriikka Taville ääni: http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2017/07/henriikka-tavi-esim-esa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään Esim. Esa oli mullakin potentiaalinen kandidaatti, mutta tällä kertaa Tomi Kontio vei voiton omassa päänsisäisessä äänestyksessäni.

      Poista
  14. Caj Westerbergin Yönmusta, sileä on oma valintani! Mielenrauhaa muutamin sanoin luoduista mielikuvista.
    http://satunluetut.blogspot.fi/2017/03/caj-westerberg-yonmusta-silea.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Muistankin tämään sinun Westerberg-postauksesi. :D

      Poista
  15. Huomaan tällä hetkellä potevani sanaähkyä, joten nostan omaksi ehdokkaakseni Satu Kaikkosen visuaalista runoutta.
    Kansien välistä en ole Sadun tuotantoa katsonut, näyttörunoutta, jonka kyllä soisi päätyvän kirjaksi, selailtavaksi.
    Visuaalinen ja kokeellinen runous viehättävät ja ihailen Satun näennäisesti yksinkertaisia kuvia, joita katsoja voi tulkita oman mielensä (ja mielettömyytensä!) mukaan.
    Laitan tähän linkin yhdelle sivustolle, toivottavasti nostoni täyttää tämän Runi-Finlandian kriteerit (ja että linkki toimii...):

    http://www.satukaikkonen.fi/visualpoetry/alku_2.html

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Satu_Kaikkonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SusuPetal. Vilkaisin mainitsemaasi sivustoa ja tutkin paremmalla ajalla tarkemmin.

      Poista
    2. Kiitos SusuPetal - olipas yllättävä nosto.

      Poista
    3. Yksi tämän leikkimielisen Runo-Finlandian tavoitteista oli juuri se, että esiin nousisi myös runoutta, josta muutoin ei paljon puhuta. Kävin minäkin tutkimassa tuotantoasi, josta minulla ei aiemmin ollutkaan tietoa, joten tosiaan tosi hyvä, että SusuPetal nosti sinut esiin.

      Poista
  16. Täältä tulee ääni Sami Liuhdon Canti di Assisille. Hankkikaa kirja käsiinne niin ymmärrätte miksi! Ei vertailukohtia Suomessa eikä oikein maailmallakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... aika paljon luvattu

      Noin sinänsä Anonyyminä kommentointi on aika tylsää

      Poista
  17. Minun runomakuni on hankala. Mutta kaksi tuli mieleeni T.M Larvanto kokoelma "Ja viimein tuli rauha.." Pieniä runoja eletystä elämästä sodanaikana ja jälleenrakennuksen Suomessa.(mediapinta Suomi100 kokoelmia) Ja toinen on SusuPetal Vanhat poikaystävät, elämää kuten se on,suoraan ja hyvin sanottuna. Eli näistä kahdesta erilaisesta valitsen ykköseksi SusuPetalin runot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther Helmiä. Pidin itsekin tämän kokoelman rouheudesta.

      Poista
  18. Parasta Susua SusuPetal: Vanhat poikaystävät

    VastaaPoista
  19. Ääni Susupetalille, en ole blogannut, ääni vain.

    SusuPetal: Vanhat poikaystävät

    VastaaPoista
  20. "Väsyneenä kuulemaan latteuksia" valitsen Susu Petalin Sairaalapäiväkirja.

    VastaaPoista
  21. Äänestän Kirsi Kunnaksen runokokoelmaa Uivat saaret (1950), jonka lukeminen sai minussa aikaan runoloksahduksen ja jäätelökin ehti sulaa: http://suketus.blogspot.fi/2017/07/lahtolaskenta-runokavelyyn-vain-olla.html

    VastaaPoista
  22. Annan ääneni Kokkosen Arille ja tuolle kokoelmalle Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa - huikeita runoja, joiden ääreltä löytää aina jotakin uutta jokaisella lukukerralla. Ari on kirjoittanut runoja myös pdf-muodossa issuu.comiin ja sieltä löytyvät mm. teokset Kaukaisten lampaiden tähdistö ja Maailmojen välissä, jotka ovat myös omasta mielestäni parasta, mitä olen koskaan lukenut. Arin tapa kirjoittaa jotenkin vain kolahtaa minuun lukijana hyvin intuitiivisesti.

    VastaaPoista
  23. Apua! Tämä meinasi unohtua, kun en eilen ollenkaan ollut sometuulella. Ääneni lähtee Jukka Vienon Ruttopuiston rakastavaisille. Kokoelma, joka ilahdutti todella paljon rujolla kauneudellaan.
    http://mannilainen.blogspot.fi/2017/02/jukka-vieno-ruttopuiston-rakastavaiset.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannilainen. Onneksi muistit. :D Mullakin oli eilen huono somepäivä. Ensin meni melkein kolme tuntia Tuntemattoman seurassa ja neljä tuntia linnan juhlallisuuksia seuratessa. Muistaakseni tuo Ruttopuiston rakastavaiset on kooltaan aika massiivinen teos. Mukava kuulla, että se ilahdutti.

      Poista
  24. Äänestän Jyrki Pellisen kokoelmaa 'Tässä yhteiskunnassa on paha nukkua' (1966). Toisin kuin otsikko antaisi ymmärtää, sisältö ei ole erityisen yhteiskunnallista vaan pikemminkin havaintoja luonnosta ja kaupungista sekä pohdintaa niin runoudesta kuin ajan kulumisestakin. Pellisen tyyli on intuitiivinen mutta haastava, se näyttää samanaikaisesti sen, miten kieli tuo esille näkymätöntä, mutta pysyy samalla monitulkintaisena. Vaikka Pellinen on pysynyt aktiivisena kirjailijana vielä 2010-luvullakin, hänen tuotantonsa on jäänyt jonkinlaiseen katveeseen huomion suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Juhana. Hienoa, että nostat Pellisen esiin. Hän on ollut hurjan tuottelias, mutta ei hänestä tosiaan nykyisin juurikaan puhuta. Olen jotain Pelliseltä lukenut, mutta siitä on niin paljon aikaa, että en edes muista, mistä teoksesta oli kyse. Tämän valitsemasi kokoelman nimi monitulkintaisuudessaan on hieno sekin.

      Poista
  25. Minulla ei ole antaa parasta kautta aikojen ja hankalaa mainita edes tämän vuoden paras. Vaikuttavia runoteoksia on ollut useita ja ne poikkeavat muodollisesti, tyylillisesti, kielellisesti toisistaan sen verran, että kriteereitä parhaalle vaikea laittaa. Ja tästä huolimatta tein päätöksen antaa ääneni Miia Toivion Pysty hiljaisuus -kokoelmalle. Tämän kanssa kärkikilpasille mm. Peuran Erotus, Nielsenin Perikato, Tomi Kontion Saattaa,olla, Blombergin Valokaaria ja Sarkian Kohtalon vaaka.

    Näin kirjoitin valitusta runokokoelmasta:
    https://kosminenk.wordpress.com/2017/11/26/miia-toivio-pysty-hiljaisuus/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosminenk.
      Olen läpi vuoden ihaillut, miten paljon olet lukenut runoja. Mainitsemistasi tuo Nielsenin Perikato oli mullekin kova juttu. Valitseminen oli raastavaa, sillä niin kovia kokoelmia on kohdalle osunut. Ensi vuonna uudet runokujeet *silmänisku*

      Poista
  26. Blogin FB-sivun kautta tullut kommentti, jossa Petteri Paksuniemi äänestää SusuPetalin Vanhoja poikaystäviä. Lisätty ylle.

    VastaaPoista
  27. Ihanan törkeä Runo-Finlandia!

    Valintani on Harri Holtinkoski ja Ystävähelmi. Tämä runoteos on ilmestynyt tänä vuonna. Sain lukea sen myös ensimmäisten joukossa.
    Tässä runokirjassa on oivaltavia kieli- ja mielikuvia, herkkyyttä ja avoimuutta.
    Tässä yksi kirjan suosikkirunoni:

    Maailmankuvassa

    Tässä maailmankuvassa
    ihmisillä on säröjä
    mutta ovat kuin kukkasia

    joita ei tallata
    vaan ne loistavat
    yhtä lailla kylmien hankien läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HeidiR. Mukavaa, kun laitoit myös sitaatin, niin pääsee vähän "maistelemaan" valitsemaasi kokoelmaa.

      Poista
  28. Haitanneeko jos ei ihan vielä ehtinyt blogata? Luin teoksen uudestaan ihan vain tätä varten. Jos ei, äänestäisin Juhana Vähäsen teosta Avaa tule. On kiinnostavin suomalainen runoteos, jonka olen lukenut; tosin olen lukenut suomeksi kokonaisia runokirjoja aika vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lukumato.
      Ei haittaa. Uskon, että bloggaat valitsemastasi teoksesta, kunhan kerkiät.

      Poista
  29. Ehdottaisin Harri Holtinkosken Ystävähelmi (2017).

    Mielestäni runoteos koostuu paljolti hyvin avoimista,ymmärrettävistä ja rehellisistä runoista.

    UUDEN AAMUNSA KANSSA

    Ei se lintukaan, joka lentää
    määrätietoisena ole valmiimpi

    ei karhukaan, joka nukkuu -
    käännä kylkeään ennen kevättuoksuja.

    yhtä hukassa ihminen on
    uuden aamunsa kanssa,
    samalla lailla siili haluaa suojautua
    ja ahven tulee narratuksi madolla.

    VastaaPoista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos Sami. Mulla tulee tuosta kokoelman nimestä aina mieleen, että se on yhdistelmä kruunuista ja runoista. :D

      Poista
  31. Runo-Finlandialle pointsit. ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän