Blogiaikana olen Munrolta lukenut vain hänen romaaninsa (!) The Lives of Gilrs and Women (klik) ja ennen blogiaikaa tilastojeni mukaan kokoelmat Liian paljon onnea ja Julkisia salaisuuksia. Viha, ystävyys, rakkaus oli yksi vuoden 2017 hyllynlämmittäjäkirjoistani, mutta niin vaan vuosi kului ilman että tulin siihen tarttuneeksi. On lähinnä surkuhupaisaa, että minulle tuli valtaisa halu lukea tämä kokoelma heti vuoden vaihduttua ja niinpä aloitin Viha, ystävyys, rakkauden uudenvuodenpäivänä 2018.
Viha, ystävyys, rakkaus kulki mukanani myös matkalla ja luin sitä niin hotellihuoneessa, kahvilassa kuin lentokoneessakin, mikä ei titentkään ole ihanteellisin tapa lähestyä tätä kirjaa. Rikkoisasta lukutavastani huolimatta Munron teos onnistui tekemään minuun vaikutuksen - joskaan kokoelman kaikki novellit eivät ole yhtä vahvoja.
Tälle kokoelmalle on tyypillistä aikahypyt ja ei-kronologisuus. Usein Munro kuvaa novellin aluksi lyhyesti joko menneisyyteen tai nykyaikaan sijoittuvaa tapahtumaa, josta tehdään vuosien hyppy eri aikakauteen - novellin aloituksesta riippuen joko novellihenkilöiden tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Eri aikatasoille sijoittuvat kuvaukset resonoivat keskenään kiinnostavasti ja niiden väliin jäävät vuodet toimivat kuin arvoituksellinen peili, joka ei tarkkaa kuvaa näytä, mutta antaa ymmärtää. Monissa novelleista on polttopisteessä ihmissuhteet ja erityisesti parisuhteet sekä täyttymättä jääneet halut, joiden suhteen novellihenkilöt saavat uuden tilaisuuden, mutta jotka siitä huolimatta jäävät usein toteutumatta. Elämä, kuten Pilari ja palkki -novellin päähenkilö Lorna joutuu tajuamaan ei välttämättä tulekaan tarjoamaan hartaasti odotettua ratkaisevaa käännettä.
Monesti Munro lyö lukijaa suorastaan nuijalla päähän, kuten novellissa Lohtu, jossa kerrotaan aluksi, miten Nina tulee kotiinsa tennistunnilta, mutta jo seuraavalla sivulla todetaan hänen aviomiehestään:
Mutta hänen [Ninan] ulkona ollessaan Lewis oli kuollut. Totta puhuen hän oli tappanut itsensä.
Munro on mestari luomaan hyvin vähin sanoin täyteläisiä henkilöhahmoja, jotka luonteenpiirteineen ja puutteineen vaikuttavat hyvin tutuilta ja tunnistettavilta. Lukiessa on fiilis, että Munro on vahvasti henkilöhahmojensa puolella ja silloinkin kun näiden teot ovat vähemmn mairittelevia hän kohtelee heitä lempeällä ymmärryksellä. Lempeää on myös Munron feminismi, vaikkakin sen lempeyden sydämestä löytyy tiukka ja toisinaan myös riemastuttavan ilkikurinen sydän, kuten novellissa Nokkoset, jossa kaksi naista sen sijaan, että he toteuttavaisivat "lisääntymishuumaa" ja omistautuisivat äidinvaistoilleen keskustelevat Simone de Beauvoirista, jota heidän miehensä eivät kerrassaan voi ymmärtää.
Meidän miehemme eivät olleet lainkaan samalla aaltopituudella. Kun me yritimme virittää heidän kanssaan keskustelua samoista aiheista, he sanoivat: "Mutta sehän on vain fiktiota" tai "Kuulostat ihan filosofian alkeiskurssilta.
Viha, ystävyys, rakkauden novelleissa avioliitot kitisevät kuin rasvaamattomat saranat ja houkutus vastata vihreämmäksi uskotun ruohon kutsuun saattaa käydä vastustamattomaksi. Erityisen ansiokkaasti Munro nyrjäyttää tätä tematiikkaa, kun kaksi hoitokodin asukasta löytävät toisensa novellissa Se mitä muistetaan. Rakkaus ei katso aikaa, paikkaa, ikää eikä muistia. Samassa novellissa Munro ottaa esiin muistamisen problematiikan ja näyttää, miten joskus toiveista saattaa tulla muistoja, joiden todenperäisyyttä ei ole enää myöhemmin elämässä mahdollista tavoittaa. Vielä pidemmälle hän vie muistamiseen ja unohtamiseen liittyvät kysymykset kokoelman päätösnovellissa Karhu tuli vuoren takaa.
Suosikikseni tässä kokoelmassa nousi sen ensimmäinen novelli Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät, jossa Munro käyttää näkökulmatekniikkaa äärimmäisen onnistuneesti kertomalla kaikki novellihenkilöille tapahtuvat tärkeimmät asiat jonkun muun kuin heidän itsensä näkökulmasta. Kertoja on tässä novellissa kuin kameralla zoomaava valokuvaaja, joka ensin näyttää henkilöstä lähikuvaa, mutta häivyttää sen jälkeen kuvattavansa taustalle, kunnes näyttää hänet uudessa valossa ihan toisen kameran linssin läpi. Novelli sisältää maukkaita väärinkäsityksiä, jotka eivät estä rakkautta ottamasta omaansa. Tosin rakkaus lienisi tässä yhteydessä turvallisinta kirjoittaa lainausmerkkeihin.
Nipvet-blogissa on menossa novellihaaste (klik), jossa novelleja voi peukuttaa eri syistä ja peukutan nyt Viha, ystävyys, riiaus, rakkaus, häät -novellia sen näkökulmatekniikan vuoksi.
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus (2002)
398 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Hateship, frienship, courtship, loveship, marriage (2001)
Suomentanut: Kristiina Rikman
Kustantaja: Tammi (Keltainen kirjasto, pokkarit)
Helmet-lukuhaaste, kohta 15 Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Kristiina Rikman on erinomainen suomentaja, joka on saanut työstään useita arvostettuja palkintoja
Minun suosikkini näistä novelleista oli sama kuin sinulla. Peukutin sitä päähenkilön hahmon vuoksi.
VastaaPoistaMainiota. Sitten tämä kyseinen novelli on saanut jo kaksi peukutusta ja on ne kyllä todella ansainnut.
PoistaÄh, minä en ole vieläkään lukenut Munroa... Olen usein pyöritellyt hänen kirjojaan kirjastossa, mutta olen sitten jättänyt ne hyllyyn. Olen ajatellut lukea tänä vuonna enemmän novelleja, joten pidän Munron mielessä.
VastaaPoistaEn tosiaan itsekään ole kovinkaan kattavasti Munroa lukenut, mutta jatkossa luen varmasti häntä lisää. Tuo on muuten jännä, että joskus jotain ihan tiettyä teosta saattaa jo monta kertaa pidellä kirjastossa käsissään, mutta ei vaan tule lainanneeksi. Sama pätee toki oman kirjahyllynkin kirjoihin.
PoistaPidä ihmeessä Munro mielessä, kun luet novelleja. Piti hänen kirjoistaan tai ei niin kirjallisesti laadukkaita ovat joka tapauksessa.
Tämä on erinomainen kokoelma, kuten niin moni muukin Munron kirja. Suosittelen lämmöllä kokoelmaa Karkulainen, se oli itselleni ensikosketus Munroon ja vei saman tien jalat alta.
VastaaPoistaPistänpäs Karkulaisen mieleen, että ei karkaa. :D
PoistaMunrolla on laaja tuotanto, joten mulla on paljon vielä herkkuja jäljellä.
Minun lemppari oli Karhu tuli vuoren takaa novelli. Munro on ihana novellisti.
VastaaPoistaSe oli kyllä myös vaikuttava novelli.
PoistaOli jotenkin erityisen suurta, että Munro sai Nobelin, vaikka on novellisti. Onkohan ketään toista novellikirjailijaa, joka on saanut Nobelin?
kiva kun novellit saaneet Nobelpalkinnon
VastaaPoistaOn. Ihan huippujuttu.
PoistaOh tämä on yksi lempparini Munrolta - vaikka mjaa, taidan sanoa nykyään samaa jokaisen hänen teoksensa kohdalla :D
VastaaPoistaMinä yritän kovasti säästellä Munroa, koska olen jo suurimmaksi osaksi hänen tuotantonsa lukenut. Onneksi vielä on jotain jäljellä!
Ymmärrän hyvin, että Munron kohdalla voi käydä just noin, että jokaista lukemaansa pitää lempparina.
PoistaMinä olen lukenut Munroa niin harvakseltaan, että edelliset lukemani kokoelmat on jo siinä määrin painuneet unohdukseen, että kohta voin niitä taas lukea kuin uusia. :D
Olen lukenut vähän Munroa, enkä oikein päässyt häneen kiinni. PItäisi kokeilla varmasti uudestaan.
VastaaPoistaEsim. just tämän kokoelman eka novelli on sellainen, että olisinpa ihmeissäni, jos se ei sua puhuttelisi. wink wink!
PoistaEn ole niinkään novellien ystävä, mutta Munrosta kyllä pidän. Tämä kirja on mielestäni yksi hänen parhaistaan.
VastaaPoistaLuulen, että Munron taitavuus voittaa puolelleen monia, jotka eivät niin paljon muutoin novelleja luekaan. Monet hänen novellinsa ovat myös suht pitkiä, joten niihin ehtii lukiessa hyvin uppoutua.
PoistaMinullekin tämän kokoelman ensimmäinen novelli iski täysillä, vaikka eivät muutkaan missään nimessä huonoja olleet. Munro on Mestari!
VastaaPoistaLuulenpa melkein, että ensimmäisen novellin tehokkuus pikkuisen vei terää kokoelman muilta novelleilta, vaikka toki - kuten sanot - nekin olivat hienoja.
Poista