Simppelisti parhaat vuonna 2017

Carsten Krogstrup: Enola Gay Memorial (2015)

Tässä tulevat listat parhaista vuonna 2017 lukemistani kirjoista.

Tämäntapaisten listojen tekeminen on ihanaa ja samalla ihan kamalaa, koska aina on enemmän tarjokkaita kuin mitä voi ottaa mukaan. Vuonna 2017 lukemani kirjat olen luetellut tässä.

Perusteluina listauksessani toimivat lainaukset bloggauksistani.

Runot:

Tomi Kontio: Saattaa, olla (2017, Teos)
"Nämä runot eivät riisu lukijaltaan pelkästään vaatteita. Alastomuus ei näiden runojen kohdalla ole tarpeeksi. Ei sinne päinkään. Kontio napittaa ihon auki. Ihmisten yhteisen ja täysin yksityisen ihon, sen pienimmän nimittäjän ja ihon napitkin ovat ihoa ja niiden nappien lävet. Ajattelen, että ne napit ovat rintakehässä, lähellä sydäntä ja että kylkiluut ovat suojaluut. Röntgenkuvissa täynnä murtumia."

Henriikka Tavi: Esim. Esa (2007, Teos)
"Lukiessani Tavin runoja kieli vie suuren osan huomiostani ja jossakin vaiheessa huomaan olevani sukujuhlissa, joissa on vieraita tätejä ja setiä hyvää päivää hauska tutustua. Ojennan käteni tervehdykseen yhä uudestaan, sanon nimeni mielestäni selkeällä äänellä ja se toinen vastaa olevansa esim. Esa, miten miellyttävää."

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (1978, Tammi)
"Vuosisadan rakkaustarina muistuttaa rakkautta siinä mielessä, että se on hyvin kestävää laatua. Sen terävyyteen ja tärkeyteen ei ajan hammas pysty ja sen voi lukea yhä uudestaan. Se on luonteeltaan niin yksityinen, että muuttuu täysin yleiseksi. Se antaa luvan puhua suoraan myös niistä rakkauden puolista, joista ennen Märtan teosta ei oltu niin suoraan julkisesti ääneen puhuttu."

Kotimainen kauno:

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (2013/1964 Gummerus)
"Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on raaka ja kaunis. Sen maailmassa rajat ihmisten ja eläinten välillä ovat horjuvia. Elämä retuuttaa molempia, raahaa pitkin pakkaskylmää pihamaata ja painaa alemmas ja potkaisee, mutta ihminen ja eläin nousevat. Synnyttävat elleivät kuole. Joskus ihmisen ja eläimen huudosta ei tiedä, onko kyseessä syntymän vai kuoleman ääni."

Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosotaextra (2017, Siltala)
"- kun en tiedä, mikä täs on totta ja mikä ei
- onks sil sit välii?
- niin no ei kai sil sillee
- aika nostalgist ajatella, että faktan ja fiktion vois erottaa
- rupesit sit puhuu politiikkaa"

Satu Taskinen: Lapset (2017, Teos)
"Lapset on humanismi. Se on ihmisen osa, taivallus ja yritys elää. Sen ilmeessä on kaikuja Pentti Saarikosken herkimmistä runoista. Se sytyttää lukijassaan vastaansanomatonta lämpöä, inhimillisyyttä ja kohtuulllisuutta. Se läikkyy vasten rintalastaa. Se kasvaa ja laajenee vastarinnaksi nykyistä talousjärjestelmien hallitsemaa kulutuselämäntapaa vastaan. Se vakuuttaa, että sinussa minussa meissä on jo kaikki, jos vaan uskallamme pysähtyä ja kysyä."

Ulkomainen kauno:





Muriel Spark: The Driver’s Seat (1970, Penguin)
"The Driver's Seat on hullun erikoinen kirja....."

Yukio Mishima: The Sailor who fell from Grace with the Sea (1994/1965, Vintage)
"Mishiman tekstin aistivoimaisuus on hurjaa. "Sailori" on samanaikaisesti pienieleinen ja valtaisan dramaattinen teksti, joka sisältää brutaalia väkivaltaa sekä antaa ymmärtää vielä paljon pahempaa olevan tulossa."

Angie Thomas: Viha jonka kylvät (2017, Otava)
"Kirjojen tarpeellisuusasteikolla Viha jonka kylvät on ylintä luokkaa. Se ei puhu pelkästään nuorille, vaan ihan kaikille."





Novellit:

Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja (2017, Siltala)
"Kun totean kirjaa lukiessani parikymmentä kertaa ääneen: kirosanakuinka hyvä tämä on, niin se tarkoittaa suomeksi: kirosana kuinka hyvä tämä on. Uraanilampun kohdalla näin pääsi käymään."

Roxane Gay: Difficult women (2017, Corsair)
"Difficult women ei ole mukavaa luettavaa ja juuri sen vuoksi se todellakin kannattaa ja pitää lukea."

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2017, Aula&Co.)
"Berlinin kertomukset ovat kuin asuinhuoneisto, jonka epäjärjestys perustuu täydellisen harkitulle järjestykselle. Lukijana olen jatkuvasti valppaana, sillä (kuvaannollisesti ilmaisten) kylpyhuoneesta saattaa milloin tahansa löytyä sänky ja tyynyn alta kananmunia. Berlinin kyky keikauttaa tarinaansa yllättävillä tavoilla on paitsi taitavaa myös äärimmäisen hurmaavaa ja hän tekee sen jotenkin niin helpon tuntuisesti ja varmoin ranneliikkein, että sitä huomaa olevan ihailusta yhtenään ihan moilasena."

Omaelämäkertatyyppinen kirjallisuus:

Chris Kraus: I love Dick (2016/1997 Serpent's Tail)
"Tällaisia kirjoja minä rakastan. Rakastan niin, että suupielistä valuu sylkeä ja kuolaa.
Tällaisista kirjoista minä tuleennun niin, että ihooni tulee rakkuloita, jotka vuotavat visvaa, joka saa peruspenisten omistajat pistämään päänsä Lain pensaaseen."

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen (2016, Siltala)
"Tästä romaanista tekee erityisen hienon kokemuksen paitsi Jani Toivolan rehellisyys, myös hänen tapansa suhtautua eteen tuleviin vastoinkäymisiin. Hänellä on myös suuri kykyä kohdata muut ihmiset ja olla sillä tavalla nöyrä, että muilta oppiminen tulee mahdolliseksi. Jani Toivola puhuu paljon myös pelosta ja siitä, miten sille ei saa antaa valtaa, sillä pelko on kuin vuorivillaa, joka eristää muista ihmisistä. Pelon vastakohdaksi kirjoittautuu rakkaus, josta "kaikki hyvä elämässä alkaa." "

Jeanette Winterson: Why be happy when you could be normal? (2011, Jonathan Cape)
"Why be Happy on Jeanetten matka itsekseen läpi olosuhteiden, jossa hän on adoptioäidilleen jatkuvasti vääränlainen ja tämä muistuttaakin usein, että paholainen sai hänet valitsemaan lapsen väärästä kehdosta. Jeanetten ensimmäinen "virhe" oli hänen sukupuolensa, sillä Mrs Winterson olisi mieluummin adoptoinut poikalapsen."



Esseet:

Ta-Nehisi Coates: Between the World and Me (2015, The Text Publishing Company)
"Coates kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista. Hän osoittaa, miten amerikkalainen unelma on rakennettu mustien sorron kautta ja miten se on elimellinen osa tätä Unelmaa, jossa rodun oletetaan olevan osa luonnonjärjestystä. Rasismi, kirjoittaa Coates, on "äitiluonnon viaton tytär". Rasismin lapsi on rotu, joka toimii mekanismina, jolla valkoinen hegemonia oikeutetaan yhä uudestaan ja jonka avulla sitä ylläpidetään."

Koko Hubara: Ruskeat tytöt (2017, Like)
"Jotkut kirjat muuttavat maailmaa. Ruskeat Tytöt on sellainen kirja."

Roxane Gay: Hunger  (2017, HarperCollins)
"Gay ei päästä lukijaansa helpolla, mutta miksi pitäisikään. Kevyttä höttöä on tarjolla joka puolella, mutta Hungerin kaltaisia piinaavan yltiörehellisiä teoksia tulee vastaan vain harvoin."