Siirry pääsisältöön

En tunne häntä, olen hänen kanssaan vain naimisissa - Fiona Barton: Leski

Minusta on viime vuosina kehkeytynyt varsin huono jännityskirjallisuuden lukija. Syynä tähän on se, että kyseinen kirjallisuus on usein tarina- ja juonikeskeistä, jotka taas ovat niitä kirjallisuuden tyyppipiirteitä, joita en kirjallisuudesta erityisesti hae. Poikkeuksia toki aina löytyy ja iloinen asia on, että näitä poikkeuksia on löytynyt nimenomaan suomalaisesta jännityskirjallisuudesta. Mainittakoon tässä yhteydessä esimerkiksi Jari Järvelän Metro-sarja sekä Lauri Mäkisen 50/50.

Toisinaan kuitenkin tunnen halua koukuttua johonkin kirjaan niin, että en malttaisi jättää lukemista kesken. Tähän fiilikseen jännityskirjallisuudella on tarjota runsaasti ehdokkaita. Kun joulunpyhinä halusin maata sohvalla toinen käsi suklaarasiassa ja uppoutua tarinaan valitsin luettavakseni Fiona Bartonin jännärin Leski, jonka sain Bazar-kustannukselta joululahjaksi. Kiitos lahjasta Bazar!

Leski kertoo ihan tavallisesta avioparista, jonka tavallisuuden takaa paljastuu kammottavia asioita. Glen ja Jean ovat onnellisesti naimisissa ja heidän onnensa auvo olisi täydellistä, jos pariskunta onnistuisi saamaan lapsen. Glenillä ei kuitenkaan ole kuin muutama laiska siittiö ja niin lapsihaaveet jäävät toteutumatta. Pariskunta lohduttautuu tukeutumalla toisiinsa, eikä elämä ole lapsettomuudesta huolimatta hassumpaa.

Tapahtumat alkavat eskaloitua kun käy ilmi, että Glen käy lapsipornosivuilla ja lisäksi häntä syytetään pikkutytön sieppaamisesta. Sehän on tietysti puhetta vaan kaikki. Ilkeiden ihmisten panettelua ja virusten kautta Glenin tietokoneeseen työnnettyjä lapsipornokuvia. Niin Jean ainakin haluaa uskoa. Ehkä Glen on oikeassa vakuuttaessaan viattomuuttaan, sillä poliisikan ei onnistu löytämään todisteita hänen syyllisyydestään ja niin Glen kävelee oikeussalista ulos vapaana miehenä. 

Mutta mitäpä jos Glen on sittenkin syyllinen? Se on ajatus, jota Jean ei haluaisi mieleensä päästää, mutta jota hänen ennen pitkää on mietittävä ja varsinkin sen jälkeen, kun Glen kuolee tapaturmaisesti.

*

Bartonin tarina imaisi mukaansa ja se täytti mainiosti koukuttautumisen tarpeeni. Teos etenee eri näkökulmien kautta ja tapahtumia tarkastellaan vuorotellen Jeanin eli lesken, poliisin, toimittajan, siepatun tytön äidin ja Glenin näkökulmista. Ajallisesti tarina liikkuu vuosissa 2007-2010.

Fiona Barton on pitkän linja toimittaja ja hänen toimittajantaustansa on ollut suureksi hyödyksi hänen kirjoittaessaan tätä jännäriä. Näin jopa siinä määrin, että omassa luennassani ydintarina tahtoi jäädä sen varjoon, mitä Barton tuo esiin toimittajien työtavoista ja moraalista. Kun Glenistä tulee epäilty on mediasirkus valmis. Toimittajat päivystävät Glenin ja Jeanin kotitalon pihalla ja käyvät koputtelemassa ovelle ja vaatimassa haastatteluja. Näin syntyy vähitellen tilanne, jossa enää oleelliselta ei vaikuta Glenin syyllisyys tai syyttömyys, vaan otsikoiden fonttikoko.

Barton kuvaa, miten toimittajat tekevät enempi vähempi kyseenalaisia sopimuksia ja maksavat palkkioita saadakseen yksinoikeuden kirjoittaa sen kaikkein mehukkaimman jutun. Viis moraalista, viis totuudesta, viis yhtään mistään muusta kuin siitä, että juttu myy. Kuva lehtitalojen ja toimittajien maailmasta ja arvoista on synkeä. Parasta materiaalia on suurin inhimillinen hätä, joka muunnetaan lukijakäyrät nousuun johtavaksi etusivujutuksi. Teoksen moraalista synkkyyttää lisää vielä se, että kadonneen tytön äiti oivaltaa varsin nopeasti markkina-arvonsa lehtibisneksen avainhenkilönä.

Bartonin romaanissa ei ole kasapäin ruumiita tai toinen toistaan kuvottavampia kauheuksia, vaan Barton luottaa perustarinaansa sisältyviin koukkuihin ja niiden vastenmielisiin piirteisiin, jotka saavat lukijan ahmimaan hänen tekstiään.



Fiona Barton: Leski (2017)
366 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The widow
Suomentanut: Pirkko Biström
Kustantaja: Bazar
Arvostelukappale




Kommentit

  1. Hauskasti sattui, olen juuri vieraillut Kirjasähkökäyrän ja Tuijatan blogeissa ja niissä molemmissa oli bloggaus tästä kirjasta. Mukava, kun ilmestyy luettavia ja jopa koukuttavia esikoiskirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postausten yhtäaikaisuus selittynee sillä, että Bazar lähetti tätä kirjaa bloggareille joululahjaksi ja tänään on kirjan ilmestymispäivä.

      Leski oli tosiaan kelpo viihdyttäjä. Kiitos Anneli.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän