Elina Sana: Isän sota

Elina Sana (s. 1947) on arvostettu tutkija, toimittaja, ihmisoikeustaistelija ja tietokirjailija. Teoksestaan Luovutetut - Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (2003, WSOY) hän sai tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

*
Isän sodassa Elina Sana tutkii omaa henkilöhistoriaansa ja etsii vastausta siihen, miksi hänen sotaan lähtenyt isänsä Jyrki Kolkkala oli sodasta palatessaan muuttunut mies, joka käyttäytyi tavalla, jolla Jyrki ennen sotaa ei koskaan olisi käyttäytynyt.

Mitä Jyrkille sodassa tapahtui? Tätä kysymystä Elina  pyrkii selvittämään Jyrkin sotapäiväkirjojen kautta.

Isä ja tytär pääsevät teoksessa ääneen vuorotellen. Elina omien muistojensa ja Jyrki sotapäiväkirjojensa kauta. Tuloksena on yhdistelmä, jossa kohtaavat paitsi kaksi eri maailmaa myös kaksi eri Jyrkiä.

Jyrki Kolkkala toimi sodassa saksankielen tulkkina ja hänen sotapäiväkirjansa ovat paikoin hyvinkin pikkutarkasti ja huolella kirjoitettuja - jopa niin, että lukiessa alkaa ihmetellä, millä ajalla hän on ehtinyt kaiken kirjoittamansa muistiin merkitsemään. Elinan isä taas on arvaamattomia raivonpurkauksia saava mies, joka miinoittaa kodin ilmapiirin säännöillään ja kontrollitarpeellaan.

Kun on lukenut Jyrkin sotapäiväkirjat tuntuisi ihmeeltä, jos kaiken niissä kuvatun kokenut mies olisi täysissä hengen voimissa. Samalla esiin nousee yleisempi kysymys siitä, miten ylipäänsä kukaan voi selvitä sodasta järjissään. Jyrkin tilanteen tukaluutta lisäsi vielä se, että hän siirtyi jatkuvasti joukkueesta toiseen, eikä hänellä siten ollut sotakaverien yhteishenkeä taustatukenaan.

*

Siihen asti, kun Elinan veli asuu kotona Elina pitkälti välttyy isänsä raivolta, mutta veljen muutettua pois hänestä tulee isän agressioiden ja määräysten ensisijainen kohde. Kun isän raivo eräänä päivänä yltyy fyysiseksi ja hän huitaisee Elinaa hiilihangolla tämä juoksee kellariin hakemaan kirvestä ja uhkaa tappaa isänsä.

Myöhemmin Elina tosin pohtii, että menikö kaikki todellisuudessa sittenkään niin.

Ehkä olin vain kuvitellut sen kauhean iltapäivän, kellarinoven, kirveen ja avaimen naksahduksen. Ehkä olin vain niin kovasti toivonut, että kykenisin tappamaan isäni, että pääsisin rauhaan hänen kiusaamiseltaan.

Elinan muistojen rinnalla isän sotapäiväkirjat ovat subjektiivista kovaa faktaa. Niihin on kirjattu sodan aikaiset tapahtumat sellaisina kuin isä ne koki. Isän tunteista päiväkirjat eivät juurikaan kerro, vaan hänen muistiinmerkintänsä ovat yleisluonteeltaan toteavia.

*

Isän sotapäiväkirjoista hahmottuu puhutteleva kuva suomalaisten ja saksalaisten joukkojen yhteistyöstä jatkosodassa. Itse en ole tästä aihepiiristä aiemmin lukenut, joten Isän sota tarjosi tästä aiheesta paljon uutta mielenkiintoista tietoa. Myös ajautuminen Lapin sotaan välirauhan solmimisen jälkeen nousee sotapäiväkirjoissa esiin elävänä ja herättää monia kysymyksiä siitä, mitä yksilön kannalta merkitsi se, että henkilö, joka vielä eilen oli samalla puolella olikin jo tänään vihollinen. Teoksen lopussa Elina Sana pohtii isänsä suhdetta natsiaatteeseen ja päätyy näkemykseen, että isä oli kevytnatsi, joka mahdollisesti pyrki Lapin sodassa tietoisesti välttämättään taistelua saksalaisia vastaan.

Elinan lapsuusaikojen kuvaukset tuovat esiin  yhteiskunnallisen kahtiajaon herraväkeen ja työläisiin sekä kielen merkityksen luokkarajojen ylläpitäjänä. Elinan perhe on ns. parempaa väkeä, mutta se ei tarjoa suojaa sille häpeälle, jota Elina isänsä vuoksi tuntee. Elinan henkinen pahoinvointi kasvaa teini-iässä ja alkaa purkautua kapinointina koulussa sekä uhmana isän mielivaltaisia sääntöjä vastaan. Olohuoneessa on aikapommi - isän sotamuistojen kori, jota ei saa lähestyä kukaan muu kuin hän itse.

Elinan perheessä kyse on aina myös vallankäytöstä. Pitkään vallankahvassa on isä, joka pakottaa muut perheenjäsenet noudattamaan määräyksiään. Elinan veli livahtaa kuviosta ulkomaille ja äiti taas on yleensä töissä silloin, kun isä saa raivokohtauksiaan. Kun Elina huomaa, että  hän itsekin pystyy käyttämään valtaa on kokemus juovuttava ja saa Elinan nousemaan isäänsä vastaan. Isän sairastuttua on Elinan äidin vuoro käyttää valtaa ja niin hänestä, kirjoja rakastavasta kirjastotädistä tulee nainen, joka inhoaa miestään. Kulissit pitävät edetlleen, mutta perheen sisällä äiti kohtelee isää "kuin jotain vierasta, vastenmielistä esinettä." Loppujen lopuksi sota ei vie Elinalta pelkästään isää, vaan myös äidin, jota hän tämän käytöksen vuoksi ei enää kykene rakastamaan.

Arvoitukseksi jää, missä määrin isän myöhempään käytökseen vaikutti sota, missä määrin taas hänen ankeat lapsuudenkokemuksensa. On pakko hyväksyä, että moniin kysymyksiin lopullisia vastauksia ei ole saatavilla. Isän sodassa Elina Sana panee itsensä ja oman tunne-elämänsä peliin tavalla, jonka tinkimättömyys suorastaan kauhistuttaa. Sodan jättämät jäljet ovat pitkät ja vaikka ne paikoin häipyvät näkymättömiin palaavat ne taas myöhemmin näkyville entistä syvempinä uurteina.



Elina Sana: Isän sota  (2017)
337 sivua
Kustantaja: Siltala