Olen ottanut Adichien avosylin vastaan. En ole tullut edes miettineeksi, kenelle Adichien kirjoitukset on tarkoitettu. Luettuani tämän (klik) Guardianin artikkelin huomasin, että minä olen vieraantumassa Adichiesta ja se sattuu, sillä niin mielelläni pitäisin hänestä yhtä paljon kuin ennenkin.
Ensimmäinen Adichielta lukemani kirja oli Half of the yellow sun (Puolikas keltaista aurinkoa). Vuosi oli 2007. Suomessa kukaan omassa tuttavapiirissäni ei vielä tuolloin puhunut Adichiesta, enkä muista että hänestä olisi puhuttu julkisessakaan keskustelussa. Tämän romaanin pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, josta olen kirjoittanut tässä (klik).
Keltaisen auringon jälkeen luin Purple hibiscuksen (Purppuranpunainen hibiskus), joka on Adichien esikoisromaani. Luin sen myöhemmin suomeksi ja olen kirjoittanut siitä tässä (klik). Hibiscusta seurasi This thing around my neck -novellikokoelma, josta tuli Adichien suosikkiteokseni aina siihen asti kun luin hänen romaaninsa Americanah (Kotiinpalaajat), joka sai minut aloittamaan kirjabloggaamisen. Myös tämän kirjan luin myöhemmin suomeksi ja siitä olen blogannut tässä (klik).
Kun We all should be feminists -kirjanen ilmestyi luin sen melko tuoreeltaan (klik). Sitä lukiessani syntyi myös ensimmäinen särö Adichie-rakkauteeni. Sinänsä kyse on tietenkin terveestä ilmiöstä. On hullua korottaa joku ihminen sellaiselle jalustalle kuin minä asiaa varsinaisesti edes huomaamatta olin Adichien suhteen tehnyt.
*
Guardianin artikkeli herätti monia kysymyksiä, koska siinä esiintyvä Adichie ei ole "minun Adichieni." Kyllä vaan, jonkinlaisen omistuoikeuden häneen olin onnistunut luomaan.
The author of Half of a Yellow Sun plunged into a row about identity politics when she suggested in an interview last week that the experiences of transgender women, who she said are born with the privileges the world accords to men, are distinct from those of women born female. She was criticised for implying that trans women are not “real women”.
Guardianin mukaan Adichie sanoi, että koska transnaiset ovat syntyneet miesten etuoikeuksien kanssa, ovat heidän kokemuksensa erilaisia kuin naisiksi syntyneiden naisten. Adichieta kritisoitiin siitä, että hän vihjaa, että transnaiset eivät ole "oikeita naisia."
Adichie puolustautui Guardianin mukaan toteamalla, että hänelle transnaiset ovat aina olleet naisia.
“From the very beginning, I think it’s been quite clear that there’s no way I could possibly say that trans women are not women. It’s the sort of thing to me that’s obvious, so I start from that obvious premise. Of course they are women but in talking about feminism and gender and all of that, it’s important for us to acknowledge the differences in experence of gender. That’s really what my point is.”
Ensimmäinen Adichielta lukemani kirja oli Half of the yellow sun (Puolikas keltaista aurinkoa). Vuosi oli 2007. Suomessa kukaan omassa tuttavapiirissäni ei vielä tuolloin puhunut Adichiesta, enkä muista että hänestä olisi puhuttu julkisessakaan keskustelussa. Tämän romaanin pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, josta olen kirjoittanut tässä (klik).
Keltaisen auringon jälkeen luin Purple hibiscuksen (Purppuranpunainen hibiskus), joka on Adichien esikoisromaani. Luin sen myöhemmin suomeksi ja olen kirjoittanut siitä tässä (klik). Hibiscusta seurasi This thing around my neck -novellikokoelma, josta tuli Adichien suosikkiteokseni aina siihen asti kun luin hänen romaaninsa Americanah (Kotiinpalaajat), joka sai minut aloittamaan kirjabloggaamisen. Myös tämän kirjan luin myöhemmin suomeksi ja siitä olen blogannut tässä (klik).
Kun We all should be feminists -kirjanen ilmestyi luin sen melko tuoreeltaan (klik). Sitä lukiessani syntyi myös ensimmäinen särö Adichie-rakkauteeni. Sinänsä kyse on tietenkin terveestä ilmiöstä. On hullua korottaa joku ihminen sellaiselle jalustalle kuin minä asiaa varsinaisesti edes huomaamatta olin Adichien suhteen tehnyt.
*
Guardianin artikkeli herätti monia kysymyksiä, koska siinä esiintyvä Adichie ei ole "minun Adichieni." Kyllä vaan, jonkinlaisen omistuoikeuden häneen olin onnistunut luomaan.
The author of Half of a Yellow Sun plunged into a row about identity politics when she suggested in an interview last week that the experiences of transgender women, who she said are born with the privileges the world accords to men, are distinct from those of women born female. She was criticised for implying that trans women are not “real women”.
Guardianin mukaan Adichie sanoi, että koska transnaiset ovat syntyneet miesten etuoikeuksien kanssa, ovat heidän kokemuksensa erilaisia kuin naisiksi syntyneiden naisten. Adichieta kritisoitiin siitä, että hän vihjaa, että transnaiset eivät ole "oikeita naisia."
Adichie puolustautui Guardianin mukaan toteamalla, että hänelle transnaiset ovat aina olleet naisia.
“From the very beginning, I think it’s been quite clear that there’s no way I could possibly say that trans women are not women. It’s the sort of thing to me that’s obvious, so I start from that obvious premise. Of course they are women but in talking about feminism and gender and all of that, it’s important for us to acknowledge the differences in experence of gender. That’s really what my point is.”
Adichien mukaan kyse on sosiaaliseen sukupuoleen liittyvistä kokemuksellisista eroista, jotka hänen mukaansa on tärkeää tunnistaa.
Adichien selitys on uskottava. Ehkä häntä vain tulkittiin väärin. Ongelmalliseksi suhteeni Adichieen muuttuu siinä vaiheessa, kun hän sanoo yllättyneensä, että häntä kritisoi hänen "oma heimonsa" eli tasa-arvoa kannattavat naiset. Niin tärkeä kuin Adichie on minulle ollut ja edelleenkin on, tämän Guardianin artikkelin luettuani Adichien käytös alkaa vaikuttaa primadonnamaiselta. Miten hän voi olettaa, että hän olisi jossain erityisasemassa, jossa hän olisi kritisoinnin yläpuolella. Miten hän voi vaatia, että muiden feministien olisi oltava juuri sitä mieltä kuin hän itse on? Adichie korostaa keskustelemisen merkitystä, mutta samanaikaisesti alkaa näyttää siltä, että on keskusteltava hänen säännöillään.
“Speaking of language, even the word ‘intersectionality’ comes from a certain kind of academic discourse that sometimes I don’t know what it means.”
Adichie kritisoi intersektionaalisuutta ja sen käsitettä ja suhtautuu akateemiseen feministiseen tutkimukseen ylipäänsä melko nuivasti. Adichie on tietenkin oikeassa siinä, että feminismi on ollut länsimaisesti vääristynyttä, mutta feminismiä ei edistä se, että Adichie kieltäytyy kategorisesti käyttämästä ns. neljännen aallon feminismin termejä. Hän on toisaalla sanonut haluavansa olla iloinen feministi, mutta mitäpä jos iloinen feminismi ei riitä? Tulee tunne, että hän haluaa poimia pullasta vain rusinat ilman että hän haluaisi tutustua pullataikinan tekemisen problematiikkaan. Feminismin tarkoitus ei ole olla ensisijaisesti helppoa ja siihen kuuluvien käsitteiden opiskelu voi väliin olla työlästäkin.
Jossakin määrin ihmettelen myös sitä, miten Adichiesta on yhtäkkiä tullut transnaiskysymysten asiantuntija. Adichie käskee valkoisia naisia menemään peilin eteen toistamaan "kaikki naiset eivät ole valkoisia." Tässä ei ole mitään kummallista, mutten miten sitten Adichien neuvot eivät päde häneen itseensä. Miksi hän ei käske itseään toistamaan peilin edessä: "kaikki naiset eivät ole syntyneet naisiksi."
Ilahduttavaa on, että Adichiesta on nyt tullut yksi meistä ja voin kritisoida myös häntä ja hänen näkemyksiään. Tämä on kohteliaisuus. Jään miettimään kenelle Adichien feminismi on tarkoitettu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei ainakaan minulle.
“Speaking of language, even the word ‘intersectionality’ comes from a certain kind of academic discourse that sometimes I don’t know what it means.”
Adichie kritisoi intersektionaalisuutta ja sen käsitettä ja suhtautuu akateemiseen feministiseen tutkimukseen ylipäänsä melko nuivasti. Adichie on tietenkin oikeassa siinä, että feminismi on ollut länsimaisesti vääristynyttä, mutta feminismiä ei edistä se, että Adichie kieltäytyy kategorisesti käyttämästä ns. neljännen aallon feminismin termejä. Hän on toisaalla sanonut haluavansa olla iloinen feministi, mutta mitäpä jos iloinen feminismi ei riitä? Tulee tunne, että hän haluaa poimia pullasta vain rusinat ilman että hän haluaisi tutustua pullataikinan tekemisen problematiikkaan. Feminismin tarkoitus ei ole olla ensisijaisesti helppoa ja siihen kuuluvien käsitteiden opiskelu voi väliin olla työlästäkin.
Jossakin määrin ihmettelen myös sitä, miten Adichiesta on yhtäkkiä tullut transnaiskysymysten asiantuntija. Adichie käskee valkoisia naisia menemään peilin eteen toistamaan "kaikki naiset eivät ole valkoisia." Tässä ei ole mitään kummallista, mutten miten sitten Adichien neuvot eivät päde häneen itseensä. Miksi hän ei käske itseään toistamaan peilin edessä: "kaikki naiset eivät ole syntyneet naisiksi."
Ilahduttavaa on, että Adichiesta on nyt tullut yksi meistä ja voin kritisoida myös häntä ja hänen näkemyksiään. Tämä on kohteliaisuus. Jään miettimään kenelle Adichien feminismi on tarkoitettu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ei ainakaan minulle.
Minuakin harmitti syvästi, kun kuulin tästä transnaisia koskevasta kommentista. Juuri tällaisilla sanoilla ja ajatuksilla rakennamme käsitystä siitä, että on naiseutta ja sitten on "naiseutta", tai että naiseuden peruskokemus kuuluu syntymässään naiseksi määritellylle. Sen verran ymmärrän Adichieta, että feminismipiirit ovat toisinaan julmia: on osattava olla kaikille tasapuolinen ja ymmärtää maaimaa kaikkien näkökulmasta. Välillä tuntuu, että kunnon feministi on feministi, joka tietää ja ymmärtää kaikesta kaiken. Kenties Adichien oppimispolku transihmisten oikeuksista on vasta alkamassa. Ongelmallista tässä tosiaan on se, mistä Guardianin juttukin kertoo, eli että Adichie ei ole aikeissa muuttaa käsitystään. Kaikkea ei kai tarvinne tietää tai tiedostaa heti alusta alkaen, mutta muuttumaan pitää kyllä olla valmis.
VastaaPoistaTämä kaikki on kovin hämmentävää. En pysty ainakaan vielä toistaiseksi näkemään, mistä tämä suru ja pettymys Adichieta kohtaan tulee. Jokainen käyttää välillä vääriä sanoja tai ilmaisee itseään epäselvästi. Tietyllä tapaa nyt enemmän kummastuttaa tuo Adichien jonkinlainen tarrautuminen hänen omiin totuuksiinsa ja myös hänen näkemyksensä intersektionaalisuudesta on herättää ihmetystä ja tuo kriitiikki akateemista feminismiä kohtaan, josta hän kaiketi haluaa sanoutua irti. Väkisinkin jää tunne, että Adichien feminismi on jonkinlaista kevytfeminismiä, joka voi olla olemassa vain sen kautta, että vaikeampia kysymyksiä ei oteta esiin, vaan ne torjutaan.
PoistaKiitos tästä. Jotenkin nämä Adichien lausunnot kaikkine korjauksineen särähtää pahasti. Transnaiset eivät ole syntyneet miesten etuoikeuksien kanssa, vaikka Adichie niin väittäisi. Aika monet tapaamani transnaiset ovat sanoneet, että miesten etuoikeudet eivät ole etuoikeuksia, vaan aiheuttavat ahdistusta taustalla olevan miesoletuksen vuoksi. Ensin Adichie puhuu naisiksi syntyneistä naisista ja sitten siitä, että transnaiset ovat aina olleet hänelle naisia. Ristiriitaista minusta. Ylipäätänsä, miksi Adichien täytyy tuoda esille mitenkään se, missä suhteessa hän on transnaisiin. Tästä keskustelusta on kärjistäen jäänyt sellainen käsitys, että Adichie haluaa pitää omista etuoikeuksista kiinni ja jakelee silloin tällöin jotain armopaloja transnaisille, jos joku sitä häneltä vaatii. Muulloin ei kiinnosta. Toki olen voinut tulkita väärinkin. Sosiaaliseen sukupuoleenkin kuuluvat kokemuserot ovat pitkälti sitä, että cisnaiset nauttivat oikeasta kohtelusta, transnaiset taistelevat oikeuksista vuosia tullakseen kohdatuksi oikein.
VastaaPoistaTuolla artikkelissa Adichie mainitsee, että cisnaiset ovat cisnaisia ja transnaiset transnaisia. Miksi hänen edes täytyy erotella nämä toisistaan naiseudessa? Erottelu on välttämätöntä, jos keskitytään transnaisten oikeuksiin, mutta trans-etuliite ei tee vähemmän naista tai merkittävällä tavalla erilaista naista. Käytän viime aikaisista keskusteluista nimeä termisota, jossa etuoikeutetut ihmiset urputtavat siitä, että he eivät voi eivätkä halua käyttää oikeita termejä, koska niitä on jo niin paljon, että kyseessä on vain vitsi ja halu kiusata. Sitten vähemmistöön kuuluvat ihmiset yrittävät huudella oikeudestaan käyttää ja tulla kutsutuksi oikeilla termeillä. Ne ovat tärkeitä, vaikka ei toki kaikille. Onhan etuoikeutetuillakin oikeus tulla kutsutuksi kuin he haluavat, yleensä se ei edes vaadi kamppailua. Mietin miksi Adichie ei ole valmis käyttämään etuliitettä cis. Johtuisiko se siitä, että cis määrittelee cisnaiset jotenkin muuten kuin itsestään selvästi ja ihan vain naisiksi? Miksi Adichien pitäisi saada joka tilanteessa käyttää itsestään ja kaltaisistaan naistyypillisen kehon kanssa syntyneistä yleistermiä nainen, mutta transnaisille on pakko joka käänteessä laittaa etuliite? Miksi tästä ei vouhkata samalla tavoin kuin vouhkaamme urheilusta ja naisurheilusta, kirjailijoista ja naiskirjailijoista?
Tässä tekstissäsi särähtää vain se, vaikka ymmärränkin mitä tarkoitat, kun sanot, että Adichien pitäisi sanoa, että kaikki naiset eivät ole syntyneet
naisiksi. Sana kaikki on toki aina jyrkkä, mutta kyllä transnaisetkin ovat syntyneet naisiksi.
Ja vaikka nyt yksilöinkin tämän ylipitkän kommenttini Adichieen, voi hänen nimensä korvata jonkun muunkin nimellä tai ajatella yleispätevästi koskemaan kaikkia samalla tavalla tästä ajattelevia. Siinä on myös vissi ero puhutaanko 'me' vähemmistöstä vai kannattelemmeko vähemmistön ääntä.
Tartun nyt ensin tuohon kritiikkiisi, koska se on niin tärkeä huomio. Miten tuo asia pitäisi ilmaista? Kommenttisi perusteella mietin, onko oikein sanoa esim. että kaikki naiset eivät ole naistyypilliseen kehoon syntyneitä?
PoistaEn ole millään tapaa transkysymysten asiantuntija ja muutoinkin tätä tekstiä (josta kirjoitin useita versioita) oli vaikea kirjoittaa, koska sanavalinnat olivat hankalia. Yritän nyt kestää sitä, että menee pieleen ja kun joku, kuten sinä ystävällisesti teit, asiasta huomauttaa, niin silloin on seuraavalla kerralla toivottavasti viisaampi.
Kirjoitit: "Sosiaaliseen sukupuoleenkin kuuluvat kokemuserot ovat pitkälti sitä, että cisnaiset nauttivat oikeasta kohtelusta, transnaiset taistelevat oikeuksista vuosia tullakseen kohdatuksi oikein." Tätä pointtia yritin hahmottaa, mutta poistin sen kohdan kirjoituksestani, koska en saanut ajatuksiani muotoiltua tavallan, johon olisin voinut olla tyytyväinen. Eikö tuosta, että cisnaisia kohdellaan naistyypillisesti ja transnaisia usein taas ei juurikin seuraa, että heidän kokemuksensa ovat erilaisia, kuten Adichie väittää. Toisaalta koko tämä kokemushomma on minusta aika sekava, koska kokemukset ovat aina myös yksilöllisiä riippumatta siitä, mihin ns. ryhmään kukakin kuuluu.
Luulen (en tiedä), että tuo Adichien haluttomuus käyttää cissiä liittyy hänen akateemista feminismiä kohtaan kokemaansa jonkinasteiseen halveksuntaan. Hän käsittääkseni haluaa helppoa feminismiä, johon eivät tällaiset käsitteet kuulu. Tuo sun termisota on loistava ilmaisu. Pidän tosi kummallisena sitä, että termejä ja käsitteitä (noin yleensä, ei nyt vaan Adichieen liittyen) hylätään sen takia, että koetaan olevan liian hankalaa ottaa niistä selvää.
Aina ensimmäiseksi painotan termikysymyksissä sitä, että kyseenomaiselta henkilöltä pitää itseltään kysyä korrektista termistä. Tällaisissa yleisissä tilanteissa se kuitenkaan ei ole mahdollista ja silloin pitäisi pyrkiä korrekteimpaan mahdolliseen, joskin se voi olla vaikeaa. Kyllä tuo ehdottamasi muotoilu on ainakin alkuperäistä parempi. Naistyypillinen keho on sinänsä huono ilmaus, mutta se on ihan ok silloin kun kehoa ja sen piirteitä on sukupuolitettava keskustelun aiheen vuoksi. Tällöin pelkkä 'keho' ei oikein riitä. Silloinhan kun kyseessä on transnainen, jolla on 'miestyypillinen' keho, hänen kehonsa on kuitenkin naisen keho. Adichien laittaisin peilin eteen sanomaan, että kaikki, jotka sanovat olevansa naisia, ovat yhtä naisia huolimatta heidän mistään ominaisuudestaan.
PoistaMääritelmät ovat hankalia, mutta yleensä puhutaan biologisesta sukupuolesta, kokemuksellisesta sukupuolesta ja sosiaalisesta sukupuolesta. Sosiaalinen sukupuoli on se, johon sosiaalisissa tilanteissa ihminen määritellään. Tämä voi siis olla eri kuin biologinen tai kokemuksellinen suk.p. Sosiaalinen sukupuoli ei ole itsemäärittelyn asia, vaikka sen eteen voi tehdä asioita, kuten muuttaa ulkonäköä tai toivoa, että kohdattaisiin tietyssä sukupuolessa. Tämä tekee usein, ei aina, sen, että cisnaisen ja transnaisen kokemukset sosiaalisesta sukupuolesta voivat olla erilaisia, tai sitten ei. Monesta trans* ei näe, mikä hänen ns. binäärinen ''syntymäsukupuoli'' on, siis se mihin synnytyssairaala määrittelee. Sosiaaliseen sukupuoleen liittyvät kokemuserot ovat mahdollisia, mutta se ei välttämättä suoraan vaikuta kokemukselliseen sukupuoleen. Yksinkertaistaen sos. suk.p. tulee ulkoa ja kok. suk.p. sisältä. Se miten olen Adichien lauseet ymmärtänyt, hän väittäisi, että kokemuksellisessa sukupuolessa olisi eroa. Tällöin, ja taas yksinkertaistaen, kokemusero ei johdu sukupuolesta vaan kohtaamisista.
Jos tykkäsit tästä termien määrittelystä, niin tiesitkö, että ääritransaktivistipiireissä on alettu jossain määrin käyttämään termiä cissu loukkaavana ilmaisuna transfobisia cisihmisiä kohtaan samaan tapaan kuin transua käytetään. En tiedä miten Suomen ulkopuolella, mutta toki tätäkin kautta voi hahmottaa sitä miksi cis-liitettä ei haluta käyttää, jos se samaistetaan tähän loukkaavaksi/näpäyttäväksi tarkoitettuun cissuun.
Aloin käyttää termisotaa sen jälkeen kun Turun Sanomissa julkaistiin kolumni, joka aiheutti pettymystä somessa. Se aiheutti sitä jo ihan kaikkinensa, mutta myös termistöön liittyvien mielipiteiden vuoksi. Laitan sen tähän, mutta en kommentoi enempää, koska se ei muuten liity tähän itse aiheeseen. http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/3399849/Hannu+Miettunen+++Tom+of+Finland
Olinko riittävän sekava vai tavoitinko sitä mitä kysymykselläsi hait?
Tämä nyt on sivujuoni, mutta "pakko" ottaa esiin. Inhoan keho-sanaa. Mistä se alunperin on peräisin? Mun mielestä ruumis on niin paljon parempi. Keho on jotenkin täysin epämääräinen, eikä se sano mulle oikein mitään.
PoistaTässä on nyt puhuttu sukupuolista ja unohdettu ne, jotka eivät koe olevansa mitään sukupuolta. Lisäksi jos otetaan mukaan esim. rotu, asiat muuttuvat taas. Muun muassa edellä mainituista syistä mun on vaikeaa (toivottavasti ei mahdotonta) hahmottaa, mitä kaikkea tuohon sukupuolen/sukupuolettomuuden kokemiseen liittyy. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kokemuksellisesssa sukupuolessa on aina eroa, koska kokemukseen vaikuttaa niin paljon myös muut asiat kuin sukupuoli/-puolettomuus. En siis osaa leikata irti kokemuksellisuutta sukupuolen kontekstissa muusta kokemuksellisuudesta tai jotain sinne päin. Tosin tässä nyt tarkastelutapa taitaa jo irrota osoittain itse asiasta.
En tunne ääritranspiirejä, joten en myöskään tunne heidän puhetapojaan. Luen tuon artikkelin paremmalla ajalla.
Näinpä. Kaikki puhuminen ja sanat ovat vain yksinkertaistuksia todellisuudesta. Minäkin yksinkertaistan, koska eihän kilometrikommentteja voi kirjoittaa. Jos otetaan mukaan sukupuolettomuuksien ja liukuvat kokemukset, asia on entistä monimutkaisempi. Ja kyllä, nimenomaan sukupuolettomuuksien, monikossa. Sukupuolen erottaminen muusta on keinotekoista, mutta joskus näin on pakko tehdä, jos haluaa kohdistaa huomion johonkin tiettyyn asiaan.
PoistaMinä lukeudun näihin ääritransaktivisteihin, mutta tuokin oli pieni sivujuonne.
/Lukumato, joka ei jaksa kirjautua bloggeriin.
Ja toisaalta sitten just sen takia sanat ja käsitteet ovat niin oleellisia. Mihin sukupuolia ylipäänsä tarvitaan? Olen yrittänyt omassa päässäni hahmottaa maailmaa, jossa sukupuolta ei olisi ollenkaan. Hieman hankalaa, mutta kiinnostavaa ja ko. asiaa miettimällä huomaa, miten monessa asiassa sukupuoli on läsnä, vaikka se ei koko asian kannalta olisi mitenkään oleellinen.
PoistaMainitsit jossain (en nyt muista tarkemmin), että olet lukemassa naistenviikolle transnaisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Kiinnostuin asiasta ja löysin tällaisen luettelon: https://www.buzzfeed.com/erikaturner/books-by-transgender-women-you-must-read?utm_term=.wvpG9r7Ny#.ueYXjQ5xg
Onko tuossa sulle tuttuja kirjoja ja jos on, niin mitä noista suosittelisit tai onko muutoin joku tietty teos, jota suosittelisit?
Viitannet tähän: ''Ärsyynnyin kuitenkin sen verran esseen naiskuvasta, että päätin lopulta ilmoittautua Tuijatan naistenviikkohaasteeseen, joka tosin järjestetään vasta naistenviikolla heinäkuussa. Se viikko on sitten omistettu moninaiselle naiseudelle - transnaisille, transvestiiteille, dragkuninkaille ja -kuningattarille, fauxeille ja vapaatahtoisille seksityöläisille. Katsoo nyt mihin suuntaan viikko muodostuu, tässä on aikaa pohtia.''
PoistaEn ole vielä päättänyt miten järjestän tuon viikon, tuossa on vain jonkinlainen ajatus. En ihan tähän hätään pysty suosittelemaan mitään erityistä, juuri nyt lyö tyhjää. Pitääpä perehtyä tarkemmin noihin kirjailijoihin, jotka linkkasit.
Kiitos muuten tästä keskustelusta, on ollut hauskaa.
Kiitos itsellesi. Epäröin aika lailla, julkaisenko tätä Adichie-juttua ollenkaan, mutta jo pelkästään sun kommenttien takia niin kannatti tehdä. Opin sulta paljon.
PoistaMinusta tuo sun idea naistenviikon toteutuksesta on kerrasaan mainio. Itse ajattelen niin, että valitsisin siihen kaikkea muuta paitsi valkoisten heteronaisten kirjoittamia kirjoja. Jos sulla tosiaan myöhemminkin tulee jotain vinkkejä tätä haastetta varten mieleen, niin ilmoittele. :D
Ymmärrän Adichien pointin siinä, että tytöltä näyttävää ja pojalta näyttävää lasta/nuorta kohdellaan yhä eri tavalla. Ja voi olla, että tämä kohteluero on länsimaiden ulkopuolella vieläkin merkittävämpi. Täysin neutraalisti asiaan suhtautuen Adichiella on siis asiassa faktaan perustuva pointtinsa. Silti ripauksella empatiakykyä voi ymmärtää, miten mitätöivältä ja alentuvalta tuollainen kommentti voi tuntua. Tuntuu aina väärälrä, jos joku asiaa itse henkilökohtaisesti kokematon julistaa ns. totuuksia. Minulle on esim. todettu, etten ole adoptoineena oikeasti äiti (en saisi käyttää kuulemma termiä itsestäni), koska en ole kokenut raskautta ja synnytystä. Ja etten voi koskaan kokea rakkautta lapsiamme kohtaan. Minun kokemuksillani ei ole tällaisille julistajille mitään merkitystä. Useimmiten kommentoija on ollut toinen äiti.
VastaaPoistaSe voi hyvin olla juuri kuten kirjoitat, mutta jos luit Lukumadon kommentit yläpuolelta, niin asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Adichien konteksti saattaa olla juuri ei-länsimaalaispainotteinen, mutta silloin hänen ei tietenkään pitäisi yleistää näkemyksiään. Sehän tässä juurikin nyt häiritsee, että Adichie käyttäytyy ikään kuin olisi asiantuntija kaikessa feminismissä. Sitä hän ei ole, jos ei ole kukaan muukaan.
PoistaTuo on omituinen tuo käsitys, että adoptoinut ei olisi oikeasti äiti. Tässäkin tulee taas tämä "oikea." Jossain hyvin syvällä on käsityksest oikeasta ja sen kaverista luonnollisesta ja ne on helppo kaivaa esiin ja käyttää lyömäaseina.
Minulla taas on niin päin, että on itsestään selvästi oletettu, että lapseni on adoptoitu. Sekin aiheutti hämmennystä, kun tilanne ensi kertaa tuli vastaan.
Tärkeä, hieno teksti, kiitos. Samanlaisena fanina tunnen myös hämmennystä, mutta ymmärrän myös pienen helpotuksen, ettei kukaan ole täydellinen :)
VastaaPoistaJa voi luoja noita äiti-kommentteja, menevät samaan sarjaa "keisarinleikkauksella synnyttäneet eivät ole oikeasti oikeasti synnyttäneet" ja "lapseton ihminen ei oikeasti oikeasti tiedä mitä on rakkaus", huokaus.
Kiitos. Olen hämmentynyt siitä, että olen niin hämmentynyt Adichieta kohtaan tuntemastani pettymyksestä. Hän on yksi mulle kaikkein eniten merkinneistä nykykirjailijoista ja kuuluu mulla samaan suuruusluokkaan kuin Jhumpa Lahiri. No, aika näyttää, miten tästä mennään eteenpäin. Ehkä tässä on myös sitä, että kun ihmisestä tulee hyvin suosittu, niin jossain vaiheessa jonkinlainen pudotus tulee melkein väistämättä.
PoistaHyvä teksti ja asia, jota itsekin pohtinut. Feministi-kirjan jälkeen totesin, että ajatukseni Adichien kanssa ovat erilaiset esimerkiksi juuri tuossa sukupuoliasiassa.
VastaaPoistaToivottavasti näemme vielä senkin päivän, että Adichie laajentaa näkemystään sukupuolesta. Hän on kuitenkin niin valovoimainen hahmo, että sillä on paljon merkitystä, miten hän kirjoittaa ja puhuu.
Poista