maanantai 27. maaliskuuta 2017

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Se oli muistaakseni vuonna 1998. Paikka oli Helsingin yliopiston suuri luentosali, jonka etuosassa istui (vai seisoi?) valkotukkainen dekonstruktionismin kuningas, ranskalainen Jacques Derrida. Suunnilleen kaikki, mitä hän puhui meni ohi, kun fanityttöyksissäni juutuin toistelemaan itsekseni "herranjumala, se on ihan oikeesti Jacques Derrida." Vielä tänäänkin, 20 vuotta tuon tapahtuman jälkeen, olen sitä mieltä, että kyseessä on yksi elämäni huippuhetkistä.

Kerroin edellisen sen vuoksi, että Laurent Binet on valinnut romaaninsa Kuka murhasi Roland Barthesin? (KMRB) moton Derridalta ja siteeraan sen tähän, koska se "on voimassa" kaikkien tekstien suhteen - niin oman Binet-luentani kuin myös tämän kirjoittamani bloggauksen suhteen.

"Tulkitsijoita on kaikkialla. Jokainen puhuu omaa kieltään, vaikka osaakin vähän toisen kieltä. Kenttä on hyvin avoin tulkitsijoiden juonille, eikä hän unohda omia tarkoitusperiään."


Kuka murhasi Roland Barthesin? (KMRB) on semioottis-lingisvistis-polittinen seikkailupastissi ja agenttitarina, jossa Binet vie älykköjen nimidroppailun ihastuttavaan huippuunsa ja tekee heistä romaanihenkilöitä.  Omalla kohdallani tilannetta parantaa se, että KMRB:n valuu ranskalaista älykkökermaa, jonka pisaroita olen itsekin tykännyt nuoleskella.

Roland Barthes jäi auton alle vuonna 1980 heti sen jälkeen, kun hän oli lounastanut François Mitterrandin kanssa, joka tuolloin oli Ranskan sosialistipuolueen presidenttikandidaatti. Tästä tapahtumasta Binet on kehittänyt keitoksen, jossa Barthesin kuolema oletetaan murhaksi. Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa, että yksi Barthesin kuuluisimmista teoksista on nimeltään Tekijän kuolema. Binet'n romaanin jännityssäie käynnistyy Barthesin hallussa olevan paperin varastamisesta. Kyseessä ei ole mikä tahansa dokumentti, vaan paperi, jossa on selitetty venäläläisen kielitieteilijän Roman Jakobsonin kehittämä kielen seitsemäs funktio. Tämä maaginen ja performatiivinen loitsufunktio on ohje, jota soveltamalla puhuja voi vakuuttaa kuulijansa ja saada tahtonsa läpi. Aika käyttökelpoista vai mitä?

Varastetun paperin ympärille kietoutuu riehakasta menoa, mutta minua tämä romaanin ns. toimintapuoli ei erityisemmin kiinnostanut ja lähinnä pohdin sen osalta, onko kyseessä jonkinlainen nyökkäys Edgar Allan Poen Varastetun kirjeen  (The Purloined Letter) suuntaan. 70-80 -lukujen intelligentsian henkiinherääminen kirjan sivuilla ja heidän sattumuksensa sen sijaan synnyttivät naurua runsaassa määrin. Läsnä ovat Barthesin ja jo aiemmin mainitun Derridan lisäksi mm. Michel Foucault, Louis Althusser, Gilles Deleuze, Umberto Eco, Julia Kristeva, Philippe Sollers, Paul de Man, Francois Lyotard, John Searle, Bernard-Henry Levy, Hélène Cixous ja Judith Butler.

Lienee rehellistä sanoa ääneen, että jos edellä mainitut nimet eivät sano mitään, tämä kirja ei ehkä ole yhtä hauska kuin mitä se on, jos on kyseisten tyyppien kanssa joskus mielessään askaroinut. Mitä minuun tulee, niin menen tiloihin jo pelkästään siitä, että Binet on ottanut romaaniinsa mukaan ikisuosikkini Michel Foucault'n. Ilokseni hän kirjoittaa mm. Michel Foucault'n seikkailuista gay-saunassa ja Fouault'n sekä The Curen Robert Smithin välisen ohivuoropuhelun. Mikään kulttuurinen tai muu ympäristö ei ole Binet'ltä turvassa. Syntien sovitus löytyy tennispeleistä ja John McEnroe rinnastuu Johannes Kastajaan.

Lukiessani Binet'n edellistä romaania HHhH,  opin että häneen ei ole luottamista. Tuskin minkään toisen kirjan kohdalla olen googlettanut yhtä paljon. KMRB sen sijaan on jo lähtökohtaisesti fiktiota ja HHhH:n tapaan Binet käyttää hyväkseen metafiktiivisisä kommentteja, jotka kiinnittävät huomiota romaanin romaaniluonteeseen. Kun lisäksi otetaan huomioon, että KMRB:n julkisina salavieraina ovat sekä merkitsijä että merkitty nousee se mitä Binet kirjoittaa yhä uusiin kierteisiin ja kerroksiin. Sen voisi sanoa vaikka niin, että tässä romaanissa kaikki kommentoi kaikkea sekä romaanin sisällä että sen ulkopuolella.

Parasta KMRB:ssä on, että sitä lukiessa en ole se, joka pitää kirjaa käsissään, vaan se, joka istuu kahviloissa, saunassa, seminaareissa ja lentokoneessa Binet'n romaanihenkilöiden kanssa. Moi Julia, tules jo, me ollaan pahasti myöhässä. Älä nyt sitä Philippeä odota, se on vielä kotonaan peilin edessä harjoittelemassa suuren älykön monologiaan. Sorry Gilles, täytyy mennä, tuolla on Michel ja Judith. Ryntäilen tekstissä. On pakko saada hipaista jokaista suuruutta. Tai no, Althusserin jätän väliin, koska hän kuristi vaimonsa kuoliaaksi.

Kun olen porukkaan lähtenyt, pääsen mukaan myös Logos clubin tilaisuuksiin, joissa väittelijät väittelevät kirjaimellisesti sormensa kaupalla, sillä hävinneeltä katkaistaan sormi poikki naps. Jos on suuri ja tärkeä väittely kyseessä voi tapahtua radikaalimpiakin anatomisia poistoja, mutta turhasta hienotunteisuudesta Philippe Sollersia kohtaan jätän kertomatta, mitä hänelle tapahtui.

Älymystöpiirit saavat Binet'n romaanissa kovaa kyytiä ja on hänen onnensa, että teoksen romaanihenkilöt ovat pääosin jo kuolleet, sillä syitä henkilökohtaisiin loukkaantumisen tunteisiin tämä romaani sisältää huomattavan määrän, vaikka Binet ei missään kohdin sorru ilkeyksiin. Parhaiten Binet'n romaania voisi kuvailla rivistöllä hymynaamoja, joiden silmistä tursuaa naurun kyyneleitä. Tätä bloggeri ei kuitenkaan valitettavasti mahdollista. Siksi on kirjoitettava sanoin: "merkillä on aina monta tulkintaa, polysemia on pohjaton kaivo."

Binet'n romaanissa ns. oikeita eli fiktiivisiä romaanihenkilöitä edustavat Barthesin murhaa tutkiva komisario Bayard sekä hänen apulaisensa Simon Herzog. Binet kyseenalaista romaanihenkilöiden ja todellisten henkilöiden välisen eron tekemällä todellisista henkilöistä romaanihenkilöitä, jolloin on luonnollista kysyä, millä tavalla todelliset henkilöt ja romaanihenkilöt/todellisista henkilöistä tehdyt romaanihenkilöt eroavat toisistaan.

Jätän sinulle seuraavan epäretorisen kysymyksen: Jos todellisesta henkilöstä voi tulla romaanihenkilö, miksipä sitten romaanihenkilöstä ei voisi tulla todellinen henkilö? Vastaukset kysymykseen voi laittaa kommetteihin.



Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin? (2017)
378 sivua
Ranskankielinen alkuteos La septième fonction du langage (2015)
Suomentanut Lotta Toivanen
Kustantaja: Gummerus - kiitos arvostelukappaleesta


Laurent Binet'n haastattelu (klik)


Helmet lukuhaaste kohta 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
Peruste: François Mitterrand esiintyy teoksessa :D




16 kommenttia:

  1. Ei hyvänen aika! Syke ponnahti pilviin, kun näin otsikkosi! Heti kirjastovarausta kehiin tai jopa ostos. HHhH oli meikämandoliinille täysosuma, varmasti tykkään myös tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija silloin kun kuulin tästä kirjasta ekan kerran niin mulla kävi ihan samoin. Olin ihan hengästynyt innostuksesta. Binet on kyllä ihme velho :D

      Poista
  2. HHhH & Binet oli huikea kahden kimppa. Tätä olen vierastanut hyvin ranskalaisen aiheen vuoksi. Ehkäpä vielä, saapa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosiaan aika erilainen kuin HHhH, mutta niin riemukas ystäväiseni, niin hillittömän riemukas.

      Poista
  3. No, kyllä tietyt romaanihenkilöt tuntuvat läheisimmiltä ja tietyllä tapaa todellisemmiltakin kuin todelliset henkilöt...

    Tämä kirja kyllä kiinnostaa. Luettelemistasi todellisesta henkilöistä suurin osa on tuttuja, vaikka henkilökohtaisesti merkityksellinen heistä minulle on oikeastaan vain Judith Butler. (90-luvulla opiskelijana tuntui välillä jopa vähän vaikealta sanoa, ettei ollut innoissaan Foucaultista, mutta nyt sen kai voi jo tunnustaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Butler ei ole tässä niin suuressa roolissa kuin esim. just Foucault ja Derrida, koska kirja sijoittuu aikaan, jolloin Butler oli vielä aika nuori.

      Kiitos tunnustuksesta. Kyllä se hyvin näin voi sanoa ääneen. Mua taas välillä suorastaan huvittaa, että olen aina vaan niin innoissani Foucault'sta. Tutustuin häneen otollisena aikana ja hänen muutamat tekstinsä saivat näkemään maailman uudella tavalla. Sen tähden hänellä tulee varmaan aina olemaan erityinen paikkansa mun sydämessä. Kyllä vaan 90-luku oli mahtavaa aikaa!

      Poista
    2. Minulla oli vähän sama Butlerin kanssa: aukesi ihan uusi tapa katsoa asioita, ja se tuntui hirveän vapauttavalta ja innostavalta.

      Poista
    3. Jep. Kyllä Butlerin Gender Trouble on ehdottomasti yksi vaikuttaneimpia teoksia mullakin.

      Poista
  4. Tuttuja nimiä autuaana sekamelskaa päässäni - taidan tehdä arviosi nimilistan pohjalta pienen googlettelukierroksen ennen kuin sukellan kirjan syövereihin. "Tekijän kuolema" on sentään tuttu ja rinnastuu kyllä mainiosti kirjan ideaan.

    Ihanaa, että mulla on tämä odottamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Siis tosi ihanaa, että sullä on tämä tulossa lukuun.

      En osaa sanoa, kuinka paljon on "hyötyä" siitä, että tuntee noita tyyppejä ja heidän kirjoituksiaan, mutta kyllä se varmaan rikastuttaa lukemista, jos tietää kenen kaikkien kanssa on tekemisissä. :)

      Poista
  5. Hihihihihii eli tämä odottaa tuossa lukupinossa. Läheisin näistä nimistä on Foucault, mutta koskapa nuo muutkin ovat vähintään pinnallisesti tuttuja, uskallan odottaa paljon tältä kirjalta. Kiitos innostavasta tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinullekin Foucault on läheinen. Tässä teoksessa hän joutuukin aikamoisiin tilanteisiin. :D :D :D Hyvää lukumatkaa tämän parissa!

      Poista
  6. Tämä on kyllä kevään kiinnostavimpia tapauksia eikä kirjoituksesi yhtään vähentänyt sitä tunnetta. Mutta kaikkein vaikeinta mun on nyt päästä yli siitä, että oot oikeasti ollut Derridan luennolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun on itsekään vaikea sitä uskoa, että olen ollut lähietäisyydellä Derridasta. :D Tämä on tosiaan ihan huippu kirja kaikille, joita nuo mainitut tyypit kiinnostavat ja muutoinkin. Binet on kyllä aikamoinen tapaus ja mikä ihaninta niin hän on tulossa Helsinki Litiin. :D

      Poista
  7. Mitämitämitä Derrida luennoimassa Helsingin yliopistossa, nyt iski kateus! :D

    Binet on hyvin korkealla lukulistallani. Innostuin kovasti HHhH:sta (alun perin bloggauksesi johdosta) ja se onkin majaillut kirjastolainana hyllyssäni puoli ikuisuutta, mutta aina sen ohi on mennyt joku kiireellisempi tapaus. Viime viikolla tämäkin teos saapui varauksesta ja kutkuttaa nyt kovin. Taidanpa päästä pitämään oikein Binet-viikkoa tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsekin on vaikea uskoa, että tuollainen onnenkantamoinen osui kohdalle.

      Mulla meni myös tosi pitkään ennen kuin tuo HHhH pääsi lukuun. Se oli ollu mun listoilla varmaan jo pari vuotta, kun huomasin, että se on käännetty suomeksi. Siitä sitten innostuin sen lukemaan.

      Binet-viikko on hieno ajatus. Nuo kirjatkin ovat täysin erilaisia, mutta toki niissä molemmissa on sitä loistavaa Binet-pilkettä, joka on niin riemastuttavaa.

      Poista