Jos maat laitettaisiin pimeysjärjestykseen, niin luulen, että aika moni asettaisi ensimmäiselle sijalle Pohjois-Korean. Tätä pimeyttä on käynyt valaisemaan Bandi kirjallaan Syytös. Salanimi Bandi tarkoittaa tulikärpästä ja tämä seitsemän kertomuksen kokoelma kertoo siitä, minkälaista on tavallisen ihmisen arki ja elämä tässä suljetussa maassa.
Kirjan kirjoittaminen on vaatinut suunnatonta rohkeutta. Niin suunnatonta, että minun on vaikea edes kuvitella, miten kirjailija itse on kirjoittamisensa kokenut. Teoksen esipuheessa kerrotaan, että kun Kim Il-Sung kuoli vuonna 1994 oli seurauksena nälänhätä, jonka vuoksi moni Bandin sukulainen sai surmansa - joko itse nälänhädän tai pakomatkan seurauksena. Kokemiensa menetysten vuoksi Bandi alkoi yhä vahvemmin kyseenalaistaa kotimaansa politiikkaa ja hän päätti kirjoittaa tämän juuri lukemani teoksen ja antaa sille kuvaavasti nimen Syytös. Suomeksi teoksen on ranskasta kääntänyt Raisa Porrasmaa.
Syytös on harvinaista herkkua, koska pohjois-korealainen tiedonvälitys on niin filtteröityä ja puunattua, että tietoa maan arkielämästä on melko lailla mahdoton saada. Bandin teoksen myötä lukija pääsee kurkistamaan valtavien Kim Il-Sungia esittävien kuvien taakse ja kuten arvata saattaa näky joka häntä odottaa vaikuttaa melko lailla absurdilta. Isoveljen silmä on kaikkialla ja tunkeutuu ihmisten yksityisimpäänkin elämään varmistaakseen, että kansalaiset pysyvät maan politiikan talutushihnassa.
Ajallisesti kertomuksista neljä ajoittuu Kim Il-Sungin kuolemaa edeltävään vuoteen 1993 ja kaksi heti sitä seuraavaan vuoteen 1995. Yksi kertomuksista on kirjoitettu vuonna 1989. Syytös on ensimmäinen pohjois-korealainen romaani, joka on päässyt maailmanlaajuiseen levitykseen kirjailijan itsensä asuessa edelleen Pohjois-Koreassa. Siitä, onko hän edelleen elossa minulla ei ole tietoa. Syytös ei ole Bandin itsensä mukaan syntynyt taiteellisesta kunnianhimosta, vaan tarpeesta kertoa, minkälaista on elämä Pohjois-Koreassa. Teoksen alkusanoissa Bandi kirjoittaa:
Olen asunut Pohjois-Koreassa viisikymmentä vuotta,
Kuin puhuva automaatti,
Kuin ikeeseen kytketty mies,
Olen kirjoittanut nämä tarinat,
Jotka eivät ole versoneet lahjakkuudesta,
Vaan raivosta.
En ole kirjoittanut sulalla ja musteella,
Vaan omilla luillani ja verikyyneleilläni.
*
Pohjois-korealaisen yhteiskunnan absurdismi hyökkää vasten kasvoja heti ensimmäisessä kertomuksessa, jossa perheen 2-vuotias lapsi pelkää Marxin ja Kim Il-Sungin kuvia ja hänen äitinsä yrittää suojella lasta suurmiesten kuvilta käyttämällä ikkunoissa tuplaverhoja. Tämä rikkoo kuitenkin verhojen käytöstä asetettuja määräyksiä, joiden mukaan kaikilla tulee olla samanlaiset valkoiset verhot. Tuomio: karkoitus maaseudulle.
Melkeinpä mikä tahansa arkinen asia saattaa muuttua painajaiseksi. Kontrolli lävistää yhteiskunnan ja tarkkailuun erikoistuneita agentteja on kaikkialla. Kuilu Pohjois-korealaisen yläluokan ja tavallisen kansa välillä on pohjaton. Tästä puhuttelevin esimerkki löytyy kertomuksesta nimeltä Pandemonium, jossa tavalliset ihmiset tallovat toisiaan jalkoihinsa taistellakseen muutamasta harvasta sämpyläpussista ja Suuri johtaja taas vaihtaa liikennevälinettä maiseman mukaan.
Rouva O ymmärsi vihdoin, miksi sekä rautatie että maantie olivat molemmat tukossa Ensimmäisen luokan tapahtuman vuoksi. Kim Il-Sung käytti itse asiassa kahta kulkuneuvoa yhtä aikaa: maiseman ollessa miellyttävämpi junasta käsin hän kiipesi vaunuun, muutoin hän ajoi mieluummin autolla pitkin merenrantaa...
Lainauksen lopussa olevat kolme pistettä ovat vastarintaisimmat pisteet, joihin olen aikoihin törmännyt. Lukiessani huomaan muutoinkin vähän väliä miettiväni, että mitä Bandille tapahtuisi, jos kävisi ilmi, että hän on nämä kertomukset kirjoittanut.
Inhimillisyys on Pohjois-Koreassa valtiojohdon taskussa ja useimmiten sen taskuun jääkin. Kun kertomuksessa Aarrejalava mies yrittää saada matkustuslupaa käydäkseen vierailulla kuolemaan tekevän äitinsä luona, ei hänelle sitä myönnetä. Ihmisarvoa ei ole ja sosialistinen diktatuuri tappaa nekin vähät unelmat, joita ihmisillä nuorena oli. Ei heidän toiveissaan mitään suurta ollut. Kunhan saisi maistaa valkoista riisiä ja lihaa, pukeutua silkkivaatteisiin ja asua talossa, jonka katto on rakennettu tiilistä.
Bandin kertomukset osoittavat, että Pohjois-Korean tarina on valheelliselle voittokululle rakennettu. Valtio ei voi epäonnistua ja jos jokin menee pieleen, syy haetaan kansalaisista. Rangaistusta seuraa toinen ja vielä ankarampi rangaistus ja oikeudenkäynneistä tehdään julkisia spektaakkeleja varoitukseksi muille. Kukaan pohjois-korealainen ei synny vapaana, vaan häntä rasittavat häntä edeltävien sukulaisten teot, jotka vaikuttavat siihen, minkälaista työtä ja kohtelua hän osakseen saa.
Pohjois-Korea näyttäytyy Bandin teoksessa rautaisesti hallittuna umpiona, jossa tavallisen ihmisen osana on uhrautua valtion harjoittaman politiikan alttarilla. Voidaan pitää suorastaan ihmeenä, että nämä kertomukset on onnistuttu salakuljettamaan läntiseen maailmaan. Syytös on muun kiinnostavuutensä lisäksi erinomainen muistutus sananvapauden tärkeydestä ja arvosta. Se on kiistämättä yksi tämän kirjakevään tärkeimmistä käännöskirjoista, jossa kuvattuja tapahtumia vasten voi punnita myös parhaillaan menossa olevaa Pohjois-Korean ja USA:n välistä pullistelua.
Bandi: Syytös (2017)
189 sivua
Koreankielinen alkuteos: Gobal
Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut Raisa Porrasmaa
Kustantaja: S&S - kiitos arvostelukappaleesta!
Helmet lukuhaaste, kohta 40 Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Vaikka Syytös tarkasti ottaen koostuu kertomuksista, liitän tämän teoksen kuitenkin osaksi novellihaastetta, joka näin karttuu seitsemällä uudella tekstillä
Ihan mielettömän kiinnostava kirja ja kirjoitus! Paiskaan heti lukulistalleni kiireellisten joukkoon. Olen lukenut melko paljon Pohjois-Koreaan liittyvää kirjallisuutta, sekä fiktiota että faktaa eli maa itsessään kiinnostaa kuin jalassani oleva rupi, jota pitää räplätä koko ajan, vaikka se inhottaa.
VastaaPoistaArvaapa vaan Elegia olitko mielessäni kun tätä Bandin kirjaa luin.:D Ajattelinkin, että tästä pitää sulle hihkaista siltä varalta, että jos et olisi sattunut tästä kirjasta kuulemaan.
PoistaMietin sitäkin, että luulevatko P-Korean johtajat, että he oikeasti ovat luomassa parempaa yhteiskuntaa vai onko kyse pelkästä vallanhalusta ja -käytöstä?
Minulta oli tämä kirja mennyt ihan ohi, joten mahtavaa että sinulta ei. Tästä on ollut juttua Guardianissa (googletin hieman), mutta olen missannut. On ihan mahdotonta pysyä kaiken julkaistun perässä, joten onneksi on kirjablogit <3
PoistaHeität kysymyksen, jota olen itsekin miettinyt usein. Pohjois-Korean diktatuuri on jatkunut jo sen verran kauan ja sillä on tukijoita (esim. Venäjä ja Kiina), että sen purkaminen on vaikeaa. Diktatuurin purkamisen pitäisi lähteä melkeinpä maan sisältä ja mahdollisimman korkealta taholta, koska muut valtiot eivät oikein voi tehdä mitään, koska täysin realistista tietoa ei ole esim. siitä, millaiset ydinaseet ym. Pohjois-Korealla on mahdollisesti käytössään.
On kuitenkin melko utopistinen ajatus, että varsinkaan Kimin hallitsijasuku alkaisi sahata omaa oksaansa. Mitä Kim Jong-Un tekisi, jos ei olisi vallassa ja etuoikeutettu? Todennäköisesti tulisi murhatuksi. Tuskin on kiinnostusta siis noin muutenkaan luopua vallasta. Ehkä sukupolvenvaihdoksessa sitten joskus on uusi mahdollisuus, vaikka eiköhän ne lapsetkin aivopestä soveltumaan asemaansa.
Pohjois-Koreasta loikkaa ihmisiä nykyään yhä enenevässä määrin ja heidän kauttaan muuhun maailmaan tihkuu tietoa. Mutta mitä tehdä niillä tiedoilla? Kiina ei edelleenkään suostu ottamaan vastaan loikkareita, vaan palauttaa heidät takaisin Pohjois-Koreaan. Kiinassa tehdään jopa ratsioita loikkareiden löytämiseksi.
Eräs vaihtoehto olisi taviskansalaisten tietoisuuden kasvattaminen. Rajakylissä ja -kaupungeissa asuville pohjoiskorealaisille toki tihkuu tietoa Kiinan puolelta ja raja-astuksissa ollaankin tietoisempia muusta maailmasta. Mutta joo, hankala tilanne kun kansalaiset on aivopesty ja maata hallitaan väkivallalla, uhkailulla ja pakottamisella.
Häpeäkseni joudun myöntämään, että en ole tutustunut Pohjois-Koreaan käytännössä lainkaan. Kuollut presidentti, jota juhlitaan ties kuinka monta päivää, suurmiesten kuvia, mitä vielä. Onko tämä jokin henkilökultti?
VastaaPoistaJuuri katselin Suomi maidanin videoita, joissa haaveiltiin jostakin tähän suuntaan menevästä - vahvasta, suljetusta valtiosta ja yhtenäiskulttuurista. Vaikea uskoa, että sellaiseen joku olisi tyytyväinen.
En minäkään ole mitenkään erityisesti Pohjois-Koreaan tutustunut, mutta ei siihen voi olla törmäämättä. Varsinkin nyt viime päivinä maa on ollut jatkuvasti otsikoissa. Henkilökultti mitä suurimmassa määrin tämä entisen presidentin palvonta. Ihmiset käyvät hänen haudallaan jatkuvasti viemässä kukkia, koska niin pitää tehdä.
PoistaNiin ihmisillä on kummallisia haluja, joita on vaikea käsittää. Käsittänevätkö niitä itsekään?
Lukumato, tässä pikakatsaus pohjois-korealaiseen henkilökulttiin ja sen nykymuotoihin
Poistahttp://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005173657.html
P-Koreaa ei voi tajuta, kaamea maa. Luin vastikään Adam Johnsonin fiktion Orpokodin poika. Hyytävän kylmää kyytiä. Kaikki niin kauheaa ja mielikuvitukselliselta tuntuvaa, mutta voisi olla täyttä totta. Tästä Bandista luin jonkun artikkelin, jännittävää että hänen henkilöllisyyttään ei tiedetä. Pitänee lukea tämä.
VastaaPoistaToivottavasti Bandin henkilöllisyys ei koskaan paljastukaan, sillä se olisi varmaan hänelle kuolemantuomio ja jos hän jo on kuollut, niin sitten rankaistaisiin hänen lähipiiriään. Tuo pohjois-korealainen systeemi on täysin uskomaton. Kuin painajaisunta, joka ei lopu.
PoistaHuh. Varmaan kauheampaa elämää kuin pystymme kuvittelemaankaan. Bandin kohtalo on varmasti koko ajan uhattuna - toivottavasti hän on hengissä.
VastaaPoistaTämä kirja käy omaa keskusteluaan nykypolitiikan kanssa ja on ollut jännä huomata, miten tämän luettua uutisiakin Pohjois-Korean ja USA:n nokittelusta miettii vähän eri kulmasta. Tänään juuri katsoin p-korealaisten sotilaspoikien kuvia ja mietin, että miksi he armeijaan ovat liittyneet ja onko heidät siihen pakotettu.
PoistaSe ajatus, että ihminen ei tiedä muusta maailmasta mitään ja tuntee vain sen todellisuuden, jonka yhteiskunta hänelle pakottaa - niin se on jotakin, en edes löydä sille sanaa.
Minulla on tämä parhaillaan luettavana (kahdeksan muun kirjan ohella) ja lukeminen melkein häiriintyy juuri tuosta syystä, että vähän väliä miettii, mitä kirjailijalle tapahtuisi, jos hänen henkilöllisyytensä paljastuisi. Ei mitään hyvää ainakaan.
VastaaPoistaKahdeksan!!! muun kirja ohella. Ohoh! Mulla menee raja jossain kolmessa samanaikaisesti luettavana olevassa, max. neljässä, jolloin yhden pitää jo olla tietokirja. Runot toki tulee tähän päälle.
PoistaOli taas tänäkin aamuna aikamoisia juttuja Ilta-Sanomissa pohjois-korealaisesta henkilökultista ja noita käsittämättömiä valheita vasten Bandin romaani on entistä tärkeämpi
Hyvä, kun mainitsit tuon nokittelun. Epäilevä-Iita minussa jää miettimään, mikä tämä koko tarina oikeasti on. Selvää ainakin on, että Pohjois-Korean mieluusti haltuunsa ottava USA-UK on kirjasta mielissään. Etelä-Koreahan heillä jo on...
VastaaPoistaToisaalta jään miettimään, miten paljon pahaa aiheutuukaan siitä, kun valtiot jaetaan mielivaltaisesti kahtia. Kun perheet erotetaan ja saman kansan (sitähän e ja p ovat) sisälle kylvetään riidan siemen. Mitä, jos USA antaisi heidän itsensä selvitellä välinsä olematta koko ajan aseineen läsnä? Näitä olen miettinyt vaikken kyseistä kirjaa olekaan lukenut.
Tarkoitatko, että onko Syytös oikeasti pohjois-korealaisen kirjoittama? Teoksen alkuperää on käsitääkseni suht paljon todennettu, mutta sen enempää en osaa sanoa.
PoistaSinänsä tässä kirjassa ei puututa päivänpolitiikkaan ja tosiaan itse kertomukset ovat reilut parikymmentä vuotta vanhoja. Bandi kuvaa tavallisten korealaisten elämää, mutta kun nyt on jatkuvasti juttuja Pohjois-Koreasta niin väkisinkin nämä tarinat muuttuvat lukiessani ja tätä kirjaa miettiessä osaksi myös nykytilannetta ja sen taustoja.
Tarkoitan. Ja tarkoitan nimenomaan, että emme varmuudella tiedä, mikä on minusta tärkeä pitää mielessä. Se voi olla totta ja yhtä hyvin se voi olla jotain muuta. Ainakin se näyttää tekevän tehtävänsä eli luo (vahvoja) mielikuvia.
PoistaOn vaikea käsittää, että maailmassa voi tosiaan edelleen olla Pohjois-Korean kaltainen maa. Se totaalinen sulkeutuminen ulkomaailmalta ja häpeilemätön diktatuuri. Ajatus ahdistaa ihan hulluna.
VastaaPoistaPohjois-Koreasta on julkaistu viime vuosina paljonkin muistelmia ja faktateoksia, mutta kaunikirjallisuuteen en itse asiassa ole törmännyt aiemmin! Täytyy pitää kirja korvan taakse.
Se propaganda on niin käsittämätöntä, että on vaikea uskoa, että sellaista voi olla. Esim. nyt juuri oli juttu, jossa kerrottiin, että nykyinen hallitsija on niin yli-ihminen, että hänen ei tarvitse käydä edes vessassa.
PoistaJuutun aina miettimään, miten tavalliset pohjois-korealaiset mieltävät nuo jutut, mitä heille syötetään. On vaikea eläytyä tilanteeseen, jossa kaikki tiedotus ja uutisointi on vääristynyttä.
Tämä on minullakin parhaillaan luvussa, ja on tosi hienoa, että tämä kirja julkaistiin suomeksi. Maailmassa on paljon pahuutta, mutta erityisesti Pohjois-Korean tilanteen ajattelu aiheuttaa minussa henkistä pahoinvointia. Jos saisin yhtä asiaa toivoa, niin kunpa saisin nähdä sen päivän että Pohjois-Korean rajat avautuisivat ja siellä asuville tavallisille ihmisille koittaisivat paremmat ajat. Sitä odotellessa on hyvä, että edes jotain tarinoita saadaan siitä maasta ulos julkisuuteen.
VastaaPoistaEn tunne Pohjois-Korean kaunokirjallista tilannetta, mutta mietin, että mitenköhän esim. allegorioiden käyttö. Voikohan siellä niitäkään kirjoittaa, vaikka onko kaikki muu sensuroitua paitsi suuria johtajia ylistävä kirjallisuus. Luultavasti.
PoistaYhdyn toiveisiisi. Mitäpä muutakaan voimme tehdä kuin toivoa, että ihme tapahtuisi ja maa vapautuisi.
Kiitos Omppu, olin ihan täysin unohtanut tämän vaikka kiinnostuin siitä heti kun kuulin suomennoksesta. Tämä on saatava pikaisesti lukuun. On todella kylmäävää seurata Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välistä uhittelua. Pohjois-Korea on yksi arvaamattomimpia maita, mutta arvaamattomia näyttää olevan Trumpinkin liikkeet. Mitähän tästä vielä seuraa..
VastaaPoistaMulle kävi vähän samoin, että olin jo jossain vaiheessa tämän unohtanut, mutta sitten "heräsin." On kyllä tosi ikävää, että nyt ollaan maailmanpoliittisesti niin kimurantissa tilanteessa, että ei yhtään tiedä, mitä tässä vielä on tulossa. Kamalaa.
PoistaKiinnostavaa! Me luimme lukupiirissä pari vuotta sitten Barbara Demickin Suljettu maa, elämää Pohjois‐Koreassa (Nothing to Envy) ja olipa se avartavaa. Toisaalta samoja tarinoita voi lukea useista dystopioista, vaikkapa 1984-klassikosta. Karmeaa on, että nämä Pohjois-Koreaa kuvaavat kirjat ovat totta, vaikka jotkut asiat olisivatkin hieman muunneltua, niin silti todistusaineistoa on riittävästi maan karmeudesta. Useampi kaverini on käynyt Pohjois-Koreassa ja heidän tarinansa ovat aivan samanlaisia kuin aikoinaan turistiretkien kokemukset Neuvostoliitossa eli saat katsoa vain mitä sinulle näytetään ja saat kohdata vain järjestelmän mukaisesti puhuvia ihmisiä.
VastaaPoistaMutta vaikea on vapauttaa Pohjois-Korea rauhanomaisesti. Tosin ei ollut mitenkään ilmeistä, että Saksat olisivat yhdistyneet tai Neuvostoliiton rajat auenneet.
Minä en taida olla lukenut aiemmin pohjois-korealaista kirjallisuutta, mutta tämä kiinnosti nyt erityisesti, kun on niin harvinainen tapaus, että kirjailija yhä edelleen asuu Pohjois-Koreassa. Vaikka tämä fiktiota onkin niin todellisuuden tunne on tässä joka tapauksessa vahva.
PoistaTässä on tosiaan aika dystooppinen ja absurdi tunnelma meidän länsimaisesta näkökulmasta katsottuna. Tuota minäkin olen kuullut, että turistit pääsevät näkemään ja kokemaan asioita hyvin valikoidusti.
Tuo viimeinen lauseesi on niin toivoa antava. On sitä tosiaan ennenkin ihmeitä tapahtunut.
Olen tämän kirjan osalta kirjaston loputtomassa varausjonossa. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja kauhistuttavalta, toivottavasti ihmisten elämä paranisi.
VastaaPoistaBlogini Facebook-sivulla on arvonta tästä kirjasta. wink!
PoistaSekin on jotenkin kamalaa, että niin kamalaa kuin tuo kaikki on, niin silti se on myös kiinnostavaa. Elegia hienosti ylempänä totesi, että se on kuin repisi rupea.
Erinomainen kirjoitus! Olen lukenut joitakin Pohjois-Koreasta kertovia tietokirjoja ja se absurdismi, mille Pohjois-Korea rakentuu, on yhtä aikaa mykistävää ja ahdistavaa.
VastaaPoistaJa juuri siksi myös kiehtovaa jollakin kieroutuneella tavalla. Pohjois-Korea edustaa sellaista toiseutta maailmassa tällä hetkellä, ettei sille löydy haastajaa vaikka yrittäjiä on.
Tämä on todella mielenkiintoinen teos, täytyy ehdottomasti etsiä käsiin. Kylläpä mietityttää, miten kirjoittajalle on mahtanut käydä.
Se onkin tässä juuri niin kamalaa, että se mikä meille näyttäytyy absurdina on tavallisille korealaisille heidän normitodellisuuttaan. Tässä tilanteessa on vähän samantapaisia kaikuja kuin mitä koin Blasimin teoksessa Irakin purkkajeesus, joka tuntui paikoin täysin surrealistiselta, vaikka se kuvasi Irakin todellisuutta sellaisena kuin se on.
PoistaTätä lukiessa tosiaan tulee väkisinkin pohtineeksi myös kirjailijan kohtaloa ja esim. myös sitä, että onko hän saanut tietoa siitä, kuinka paljon tätä hänen teostaan on käännetty ja maailmalla luettu. Aika hurja tilanne sekin, että kaikki tähänkin liittyvä hänen on pidettävä salassa.
Laitoin tämän äsken vasta varaukseen, vaikka tietoinen olin että tällainen on tulossa, mutta silti pää ei toiminut taaskaan oikeassa tahdissa. Olin vähän epäileväinen, että onko tämä kirjallisesti kovin vahva, koska on tosiaan tehty niin suljetuissa oloissa, pelkästään kertomisen pakosta, mutta voisihan tähän suhtautua myös tietokirjan tapaan. Koska se elementti kirjassa on joka tapauksessa kiinnostavin, että miten Pohjois-Korea näyttäytyy systeemin keskellä elävän näkökulmasta. Olen lukenut aiemmin Guy Delislen Pjongjang-sarjakuvan, ja sehän ei ulkomaalaisen näkökulmana esitä kuin ehkä aavistuksen siitä, minkälaista elämä maan tavallisen väestön keskuudessa on... Kylmäävää ajatellakin.
VastaaPoistaKirjallinen vahvuus ei tässä ollut mulle se olennaisin seikka. Jotkin kielikuvat olivat hyvin kuluneita, mutta vaikea tietää, kun teos on ensin käännetty ranskaksi ja ranskasta suomeksi, että ovatko ne tulleet teokseen missä määrin käännösten myötä.
PoistaJo se, että tämä kirja ylipäänsä on luettavissamme on hurja saavutus ja vaatinut paljon riskinottoa. Kirjan ilmestysmisaika Suomessa on myös mitä otollisin ja sen vuoksi tapahtuu jänniä todellisen ja fiktiivisen kohtaamisia.
Minulla on hyllyssä tuo Kirsin mainitsema Suljettu maa, mutta jostain syystä en ole lukenut sitä selaamista enempää. Ehkäpä tartun siihen jossain vaiheessa. Sen sijaan olen lukenut Blaine Hardenin teoksen Leiri 14, joka kertoo p-korealaiselta vankileiriltä paenneen Shin Dong-hyukin tarinan. Se oli siinä mielessä erilainen Pohjois-Korea-kuvaus, että siinä kuvattiin vain elämää vankileirillä (ja sieltä pakenemisen jälkeen E-Koreassa Yhdysvalloissa), koska Shin oli syntynyt ja kasvanut leirillä eikä juuri tiennyt, miten edes omassa maassa eletään. Siinäkin tuli kuitenkin esiin esimerkiksi se, kuinka koko suku laitetaan vastuuseen yhden "rikoksesta" (joka voi siis olla hyvinkin mitätön). Teoksessa oli myös Amnestyn toiminnanjohtajan jälkisanat, joissa hän ennusti, että ulkomaailman suhtautuminen Pohjois-Koreaan tulee olemaan meidän aikamme häpeäpilkku. Siis se, kuinka vähän loppujen lopuksi on tehty siellä kärsivien hyväksi. Toivottavasti Kirsi tuolla ylempänä on oikeassa toiveikkuutensa suhteen.
VastaaPoistaHanna, muistatko yhtään, oliko Amnestyn toiminnanjohtajalla mitään ehdotuksia sen suhteen, että mitä muu maailma voisi tehdä Pohjois-Korean hyväksi. Jäi nyt tämä asia kiinnostamaan.
PoistaNyt on kyllä erinomainen aikakausi luottaa Kirsiin ja että hänen toiveikkuutensa tulee toteutumaan. :D
En valitettavasti muista tarkemmin! Tuon kirjankin olen pistänyt omasta hyllystä kiertoon koulukirjastoon, jossa oli tarvetta kiinnostaville tietokirjoille. Tsekkaan kun muistan ja palaan asiaan!
PoistaOk. Alkoi vaan tuo asia kiinnostamaan, kun tuntuu, että keinot ovat aika vähissä.
PoistaNyt kolmisen viikkoa myöhemmin muistui mieleen tämä keskustelu. Frank Johansson ei esitä ulkomaailmalle oikein muita keinoja vaikuttaa kuin tiedon levittämisen ja vetoomuskampanjat. Hän kuitenkin sanoo, että ennen pitkää kaikki sortovaltiot kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, mutta muutos lähtee sisältäpäin, oman maan kansalaisten liikehdinnästä. Ehkä Syytös on yksi esimerkki tästä sisältäpäin tulevasta muutoshalusta?
PoistaHanna, ihan huimaa, että muistit tämän keskustelun vielä. :D Tiedon levittäminen varmasti olisi elintärkeää, mutta P-K:n kaltaisessa valtiossa se on hankalaa. Ja sitten sekin, kun on syntymästään asti tullut aivopestyksi, niin totutusta poikkeavan tiedon vastaanottaminen voi olla aika hankalaa. Tuosta kommenttisi lopussa olevasta kysymyksestä johduinkin miettimään, että voisiko tuo P-K:n pullistelu kertoa siitä, että vallitsevaa politiikkaa vastustavaa liikehdintää on ja otteet käyvät sen takia yhä kovemmiksi?
PoistaNiin kauan kuin olen tiennyt sellaisen maan kuin Pohjois-Korean olemassaolosta, olen ajatellut sen olevan aivan hirvittävä paikka, jonne en koskaan halua astua jalallanikaan.
VastaaPoistaEn ole vielä lukenut yhtäkään kyseiseen valtioon liittyvää kirjaa, mutta vanhempieni hyllystä löytyy tuo Hannan mainitsema Leiri 14. Syytös alkoi myös kiinnostaa minua - saa nähdä, milloin uskallan sen lukea. Minuakin alkoi mietityttää Bandin kohtalo - voin vain kuvitella, miten riskialtista on ollut kirjoittaa teos, saatika salakuljettaa ne Pohjois-Koreasta pois...
Hande, ei ole kyllä kyseinen maa munkaan matkustuslistan kärkisijoilla. Toisaalta en voi kieltää, ettenkö jonkinlaista houkutustakin tuntisi, mutta mutta ...
PoistaLaskeskelin, että jos Bandi Syytöstä kirjoittaessaan eli vuoden 1990-1995 paikkeilla on ollut viisikymppinen, niin hän olisi nyt suht iäkäs jo. Olisi kiinnostavaa tietää, että onko hän Syytöksen jälkeen kirjoittanut muutakin. Ehkä jotain jossa vaiheessa julki putkahtaa. Ehkä juuri nyt joku hänen kirjoittamansa teos on salakuljetuksessa. Huh! Aikamoinen ajatus.
On aina toiveikasta kuulla tällaisista kirjoista. Ettei kansan vastarintaa ole saatu nitistettyä. Välillä mietin, millainen kansa rajojen takaa löytyy aikanaan diktatuurin poistuessa. Julmuudet ja erilaiset päihteet, joita usein käytetään kansan hallitsemiseksi jättävät jälkensä. Etelä-Afrikan apartheid esimerkiksi näkyy jälkipolvissakin yhä tänäkin päivänä (Palkka maksettiin tummaihoiselle väestölle usein alkoholina, joten päihdeongelmat ovat tänäkin päivänä iso ongelma köyhän väestön keskuudessa. Ja pitää köyhän väestön köyhänä.).
VastaaPoistaTuo onkin mielenkiintoinen kysymys tuo, että kun joskus diktatuurista päästään eroon, niin millaisia ovat sen alaisuudessa eläneet ihmiset. Tuosta Etelä-Afrikan alkoholina maksestusta palkasta en ole tiennytkään. Julmaa.
PoistaOn pelottavaa lukea, millaiseksi ihminen muuttuu saadessaan valtaa yli toisen ihmisen. Jotenkin täällä rauhallisessa ja vapaassa maassa asuessa sitä on niin vaikea ymmärtää, että kukaan edes haluaisi kontrolloida toisen elämää tuollaisella tasolla, mutta ehkä vallan menettämisen pelko on niin suuri. En minä muutakaan syytä keksi tuollaiselle järjestelmälle tai sitten ihminen on vain pohjimmiltaan paha ja pahuus nousee esiin heti mahdollistuessaan.
VastaaPoistaValta kiinnostaa mua suunnattomasti. Siis käsitteenä ja ilmiönä - ei niin, että sitä mitenkään itselleni haluaisin haalia. Luen juuri kirjaa Diktaattorien naiset ja siinä tulee esi hirmuhallitsijoiden kohdalla esiin, miten valta sekoittaa tyypin toisensa jälkeen.
PoistaOnko ihminen pohjimmiltaa paha? Inhottava ajatus. Ainakin ihmisessä on paljon mahdollisuuksia kehittyä pahaksi ja valta on siinä asiassa mitä mainioin liittolainen.
Todella kiinnostava postaus. Ensimmäinen ajatukseni oli, etten uskalla lukea tuota kirjaa, seuraava että se pitäisi ehdottomasti lukea. Johan se nyt on kumma jos minä en "uskalla" tuota lukea jos sen on pohjois-korealainen uskaltanut kirjoittaa!
VastaaPoistaMaailman pitäisi puuttua tällaisiin ihmisoikeudellisiin epäkohtiin ihan OIKEASTI. Kovin ympäripyöreä lause, mutta en osaa nyt jatkojalostaa ajatustani.
Jane, tässä ei kuvata mitään raakuuksia varsinaisesti. Enemmän se painostavuus on koko systeemissä. Olen muuten useinkin miettinyt tuota, kun sanomme, että emme voi lukea jotain, koska se on liian kamalaa ja samaan aikaan se on toisten todellisuus ja heidän on pakko sitä todellisuutta elää. En kyllä itsekään pysty lukemaan mitään raakuuksia, mutta jos on tietokirja asia on hieman erilainen. No, tämä nyt on fiktiota, mutta jotenkin koen, että aika paljon myös faktaa.
Poista