Juuli Niemi: Yömatkat

Alussa oli sana ja on edelleenkin. Yömatkoissa se sana on Rai. Yömatkoissa se on myös ihmisen nimi ja Niemen runot kertovat siitä, miten Raista tuli rai pienellä kirjaimella ja uudelleen RaiRaiRai kaikki kolme isolla kirjaimella.

Heti kuultuani nimen Rai päässäni alkaa soida jonkinlainen musiiki, joka selittynee sillä, että Rai tarkoittaa myös algerialais-marokkolaista kansanmusiikkia. Tämä tieto tuskin on tarpeellinen Yömatkoja lukiessa, mutta omalla kohdallani juuri tämän vuoksi Niemen kokoelman lukeminen alkoi vahvasti musikaalisissa merkeissä.

rai tai Rai ennen kuin hänestä tulee RaiRaiRai matkustaa paljon. Tekee kaikenlaisia matkoja. Käy Kiinan muurilla miehen kanssa. Käy etelässä, jossa on pieni kylä ja "kuuman ihon iltapäivät." Käy istunnoissa ja nimettömässä maassa "revityn lottokupongin hengessä." On usein "utuinen läikkä" valokuvan etuosassa. Ei vielä kovin paljon olemassa, mutta jo matkalla itsekseen.

Yömatkoissa on vastustamatonta teeskentelemättömyyttä ja lapsenomaista vilpittömyyttä. Tutustun sisaruksiin, jotka juoksevat sivujen poikki lettinauhat heiluen. Ne eivät ole kireällä ollenkaan, vaan hiuksia luiskahtelee niistä vähän väliä karkuun. Tavallaan minä nyt vähän huijaan, sillä Niemi ei kirjoita lettinauhoista. Minä taas kirjoitan niistä tässä sen tähden, että vallattomiin lettinauhoihin tiivistyy parhaimillaan sellainen huolettomuus ja tyttöihana itsevarmuus, joka kuvastaa hyvin juuri tämän kokoelman tunnelmaa.

Niemi kirjoittaa, miten rai, joka ei vielä ollut RaiRaiRai

Parturoi jo pienenä oman tukkansa,
keksi omat jumalat,
he olivat itsestään selvästi naisia,
Potkaisi jos joku ei lähtenyt tanssimaan
Tässä mä oon!

Tässä mä oon! Kuka muu kuin pieni tyttö voisi noin vastustamattomasti itsestään todeta. Kuulkaa maailma ja kaikki sen ihmiset, kuulkaat eläimet, puut ja moottoritiet. Tässä mä oon! Olen piirtänyt pari viivaa paperille. Olen Frida Kahlo!

Yömatkoissa on vähän pinkkiä ja hubbabubbaa, mutta ei koskaan imelästi. Paikoin lukiessani mielessäni pyörivät Katja Tukiaisen taulut. Niemen runojen energia on ihanaa, kahmin sitä syliini. Haistan ja maistan. Työnnä pääni sen sisälle.

Kipuakaan ei tästä kokoelmasta puutu, sillä kasvaminen sattuu aina. Kuitenkin, kun nyt tässä Yömatkoista kirjoitan ja niiden lukemisesta on jo muutama viikko kulunut muistan parhaiten sen tytön, jolle ei tulisi mielenkään kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan. Hän tuo mieleeni lapsen Wim Wendersin elokuvasta Berliinin taivaan alla. Hän on se lapsi, joka ei tiennyt olevansa lapsi. Joka kulki käsivarret roikkuen, eikä ottanut valokuvatessa mitään ilmettä kasvoilleen.

On huimaavaa ajatella, mitä tapahtuisi, jos runojen tyttö säilyttäisi tuon saman kyvyn myös aikuisena. Jos kasvaminen ei ryöstäisi meiltä tärkeimpäämme.

Juuli Niemi: Yömatkat (2010)
90 sivua
Kustantaja: Otava

#runo100

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran. Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Lue lisää

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Lue lisää

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Lue lisää

Reader, why did I marry him?

Hae tästä blogista