tiistai 25. huhtikuuta 2017

Naomi Alderman: The Power

Tämän vuotisista Baileys-kirjallisuuspalkinnon lyhytlistalle päässeitä teoksista (ks. postaus täällä) minua kiinnosti etukäteen eniten juuri Naomi Aldermanin The Power, koska teoksen esittelystä luin, että siinä kuvataan tilannetta, jossa valta on naisilla. Jos näin olisi, muuttuisiko maailmanmeno?

The Powerissa teinitytöt saavat outoja voimia. Samaan tapaan kuin sähköankeriaat tytöt alkavat pystyä antamaan sormenpäillään ihmisille sähköiskuja, jotka voivat olla lieviä tai hyvinkin voimakkaita, jopa kuolemaan johtavia. Kyky antaa sähköiskuja leviää maailmalla pandemian lailla, kun tytöt pystyvät "tartuttamaan" kykynsä toisille tytöille ja naisille ja kun aikaa kuluu alkavat tyttövauvat syntyä tällä kyvyllä varustettuina.

Aldermanin romaani on scifi-satiiri, joka tutkii sukupuolten välisiä valtasuhteita kääntämällä roolit ylösalaisin. Romaani lähtee käyntiin todella liukkaasti ja koukuttavasti. Vahvan alun jälkeen seuraa kuitenkin tylsempi vaihe, jolloin tuntuu, että Alderman ei oikein saa tästä mainiosta ideastaan kaikkea siihen sisältyvää potentiaalia irti.  Teoksen loppuosa sitten taas onkin jo sitä lajia, että kirjaa ei pysty käsistään laskemaan.

The Power sisältää reippaasti väkivaltaa, vaikkakaan toki sen kuvaaminen ei ole itsetarkoituksellista, vaan pikemminkin kirjan tematiikasta johtuvaa. Tapahtumat etenevät useamman eri tytön näkökulmasta ja on kiinnostavaa seurata, miten eri tavoilla tytöt suhtautuvat saamaansa kykyyn ja sen käyttämiseen. Teoksesta löytyy myös sympaattinen nuori nigerialaismies Tunde, joka osittain sattuman kauppaa päätyy sukupuolisodasta raportoivaksi reportteriksi. Tunden läsnäolo teoksessa on tärkeää, koska hänen myötään teokseen kirjoittuu ajatus siitä, että loppujen lopuksi kysymys ei ole sukupuolista, vaan ihan vaan ihmisistä.

Aldermanin romaanin viesti vaikuttaisi olevan, että valta on yhtä vaarallista niin miesten kuin naistenkin käsissä. Se turmelee käyttäjänsä ja synnyttää sotatiloja ja katastrofeja sekä tekee ihmisestä kyltymättömän, jatkuvasti lisää haluavan. Paljastamalla naisvallan kääntöpuolet se samalla kritisoi patriarkaalista vallankäyttöä. Kuvaavaa on, että romaanissa jotkut pojat pukeutuvat tytöiksi esittääkseen että heilläkin on sähköiskukyky, kun taas jotkut tytöt esiintyvät poikina piilottaakseen kykynsä.

The Power on teemalähtöistä kirjallisuutta, joka on sekä sen vahvuus että heikkous. Alderman osoittaa romaanillaan, että naiset ja valta on ihan yhtä huono yhdistelmä kuin miehet ja valta. Kokonaistilanne pysyy samana riippumatta siitä, kumpi sukupuoli vallankahvaa keinuttelee.

Power doesn't care who uses it.

Niin kovasti kuin tämän romaanin lukemista odotinkin jäi lopputulos lievästi pettymyksen puolelle, sillä odotin tältä kirjalta monimuotoisempaa vallan ja sukupuolten/sukupuolettomuuden analyysiä. Kaiken kaikkiaan The Power jättää minut tunnepuolella hämmästyttävän kylmäksi. Teoksen kiinnostavin osa löytyy varsinaista tarinaa kehystävästä fiktiivisestä kirjeenvaihdosta, josta käy ilmi, että itse romaanin on kirjoittanut Neil Adam Armon -niminen mies, joka lähettää käsikirjoituksensa Naomi-nimiselle vastaanottajalle. Vasta teoksen aivan lopussa, kun kerronta palaa Neilin ja Naomin kirjeenvaihtoon löytyy se kuuluisa i-kirjaimen päälle kuuluva piste. Omalla kohdallani tämä tapahtuu liian myöhään, vaikka maistuva veto onkin.



Naomi Alderman: The Power (2016)
341 sivua
Kustantaja: Penguin Random House

2 kommenttia:

  1. Hmm, tämä kirja ei lähtökohtaisesti kovin paljon kiinnostanut minua eikä se kiinnosta vieläkään. Asetelma toisaalta on kutkuttava, mutta jokin tökkii ja varsinkin nyt kun luin kirjoituksesi. Ja siis se on periaatteessa hyvä asia, koska mielenkiintoista luettavaa on jo nyt niin paljon, että tietyssä mielessä on helpottunut olo, ettei tämä ehkä olekaan n i i n hyvä. Ehkä luen, ehkä en. Aika näyttää.

    Ps. kirjastosta hain mainitsemasi Miriam Toewsin kirjan. Vaikuttaa oikein hyvältä (yhden vajaan luetun sivun perusteella)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lähti niin hyvin käyntiin. Vähän kuin eräskin kohokas, joka tuli uunista kohollaan, mutta oli hetken päästä pelkkä läjä. No, ei tässä nyt sentään niin huonosti käynyt, mutta harmittaa, kun tässä oli paljon potentiaalia ja se jotenkin sitten hassattiin.

      Se Toewsin kirja on tosi hieno. Perustuu tositapahtumiin.

      Poista