Siirry pääsisältöön

Miranda July: Uimakoulu

Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.

Tämä Peppi Pitkätossu -laulun säe sopii melkoisen erinomaisesti kuvaamaan Miranda Julyn novellikokoelmaa Uimakoulu. Tässä kokoelmassa nimittäin heilahtelee ja keinahtelee sekä vinksahtelee ja vonksahtelee tiheään tahtiin. Entä sitten primusmoottori? Mikä tämän novelliensisäisen merenkäynnin aiheuttaa? No rakkaus ja ihmissuhteet tietenkin. Nehän ne ovat se turbulentti highway, joka niin usein lataa eteemme yllättyksiä niin hyvässä kuin vähemmänkin hyvässä.

Tässä aluksi on ihan pakko kommentoida kokoelman  nimeä. Uimakoulu. Mikä ihmeen nimi se nyt on? Se kuulkaas on ihan mahtavin nimi tälle kokoelmalle, vaikka se ei olekaan minkäänlaista sukua kokoelman alkuperäisnimelle No one belongs here more than you. Jos se nyt olisi käännetty vaikka tyyliin Kukaan ei kuulu tänne sinua enempää, niin huh huh. Kuka tuollaista nimeä muistaisi. Viime aikoina on tuntunut, että aika moni kansainvälinen kirja on saanut suht pitkän nimen, jota on ihan toivotonta muistaa. Mutta Uimakoulu. Se on mahtava nimi. Se jää mieleen heti.

Uimakoulu on loistovalinta kokoelman nimeksi myös siksi, että samanniminen novelli on kokoelman absurdeimpia ja hauskimpia. Se nimittäin kertoo siitä, miten tyypit opettelevat uimaan laittamalla kasvonsa vesimaljaan ja tekemällä lattialla uintiliikkeitä. Kuulostaa sen verran kiinnostavalta, että jos en osaisi uida,  kokeilisin ehdottomasti.

En ole aiemmin lukenut Miranda Julylta mitään, joten minulla ei ollut minkäänlaisia ennakkoajatuksia tai toiveita tämän kokoelman suhteen. Tartuin tähän kirjaan, koska halusin lisätä novellisaldoani novellihaastetta varten, joka on kohta eli 7.5. päättymässä. No, olin tietysti kuullut juttuja, että July on aika kova tekijä, mutta olin silti onnistunut - osin tiedostamattomasti - liittämään häneen ei niin kovin vakavasti otettavan kirjailijan leiman. Hyi minua! Saanhan anteeksi, kun tuo leima pyyhkiytyi pois luettuani Uimakoulun?

Julyn novellit ovat:

hauskoja, ällistyttäviä, vakavia, yllättäviä, hykerryttäviä, ihmetyttäviä, hersyviä, iloluontoisia, silmää iskeviä, kuplivia, pirskahtelevia, naurattavia, fantastisia, holtittomia, hillittömiä, makaabereja. Itse asiassa paikoin tuntui siltä, että useammankin novellin kertoja oli mukavassa nousuhumalassa. Vähän niinkuin luulisi menevänsä vuoristorataan, mutta se onkin kummitusjuna, joka muuttuu ihmissuhteiden maailmanpyöräksi.

July tarjoilee näkö- ja tulokulmia rakkauteen ja ihmisten välillä hiertää hänen novelleissaan monin tavoin. Novelleissa rakkaus ja läheisyys on usein paitsi hankalaa myös surkuhupaisaa ja paikoin moraalisia koodeja murtavaa, joskus puistattavaakin. Julyn seurassa ei kerta kaikkiaan ole mahdollista pitkästyä, sillä jatkuvasti tapahtuu paljon. Myös silloin kun ei varsinaisesti tapahdu. Novelleissa ideaputki on ammollaan ja sylkee lukijan eteen yhä uusia yllätyksiä. Ihmisten roolit ovat kuin pyykki. Kääntyvät ja vääntyvät pesukoneessa ja naapuri varastaa ne kuivaushuoneesta. Tuloksena on juhlavampaa lajia oleva sillisalaatti, joka maistuu kovasti paljon elämältä.

Vaikka olen vähän kranttu lukemaan suomeksi alunperin englanniksi kirjoitettua kirjallisuutta, niin Hilkka Pekkasen suomennosta oli iloa lukea, enkä lukiessani jäänyt kaipaamaan alkuperäistekstiä.

Suosittelen Uimakoulua kaikille. Se on kuin suomalainen keikkuen kohti kesää kulkeva kevät.


Miranda July: Uimakoulu (2017)
218 sivua
Englanninkielinen alkuteos: No one belongs here more than you
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Kustantaja: Siltala

#novellihaaste - 16 novellia

Kommentit

  1. Tähän väsähtäneeseen olotilaan Uimakoulun novellit olisivat varmasti mainioita, onneksi tämä onkin jo varauksessa kirjastosta. Adjektiivikimarasi vakuutti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kokoelmasta on moneksi ja monenlaiseen tunnelmaan ja tuo Uimakoulu-novelli on verraton. Sen tyypppistä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

      Poista
  2. Mä Rakastan Julya. Avokämmen on niin mahtava romaani että tulen edelleen onnelliseksi kun vaan ajattelenkin sitä. Uimakoulu luvussa just nyt, tykkää ihan hulluna, mutta ihan Avokämmenen tasolle ei yllä. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut Avokämmentä, mutta olen usealta kuullut siitä kehuja. Luin Uimakoulun novelleja alkuun hyvin intensiiviseseti - puoli kokoelmaa humpsahti lähes huomaamatta. Suorastaan janosin lukea lisää ja lisää. Toisen kerran kun tartuin tähän kirjaan en enää tavoittanut samaa flow'ta. Tiedä sitten, mistä se johtui. Päällimmäiseksi jäi kyllä tuo niminovelli, koska se oli hyvin kuvallinen ja näen mielessäni ne uimakoululaiset ja alkaa naurattaa. :D

      Monenlaista sävyä tästä tosiaan löytyy ja osa aika mustia, suorastaan makaabereja. Ehkä jonkinasteinen ongelma oli, että novellit oli keskenään niin erilaisia, vaikka toisaalta se oli myös tämän kokoelman rikkaus. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän