Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut

Olen kummallisten kirjojen magneetti. Usein hankin niitä luettavakseni tieten tahtoen, mutta joskus käy niinkin, että epätavallisempi kirja löytyy lukupinosta ilman että sitä lukemaan alkaessani edes tiedän sen kuuluvan tähän ryhmään. Näin kävi Matti Kangaskosken Pääkalloneuvottelujen kanssa. Lainasin kirjastosta Kangaskosken runoja ja sain - niin, mitäköhän sainkaan?

Toisinaan lukiessa tapahtuu erinomaisia yhteentörmäyksiä ihan vaan siksi, että kaksi teosta sattuu olemaan käden ulottuvilla yhtä aikaa. Näin kävi Pääkalloneuvottelujen kohdalla, kun se osui yhteen toisen runoteoksen elikkäs Max Jacobin kirjan Runoja noppapikarista (Poesia) kanssa.

Jacobin teoksen takakannessa todetaan: En oppinut tästä kirjasta mitään. Palaan siihen yhä uudestaan oppiakseni vielä vähemmän.

Jos jätetään edellä mainittuihin sanoihin sisältyvät ironiat sun muut mahdolliset ja mahdottomat äänensävyt sikseen, niin voin todeta, että tuo kuvaus sopii varsin hyvin ilmentämään tuntemuksiani Pääkalloneuvottelujen parissa. Eikä tässä vielä kaikki. Jacobin kokoelman ensimmäisestä runosta, joka on nimeltään 1914, löytyy seuraavaa: "Sulkakoristeinen hattu on lytyssä, naama pelottava pääkallo ..." Okei. Niitä on siis liikkeellä. Pääkalloja. Siis muitakin kuin se oma.

*

Monet kirjabloggarit eivät oikein tykkää, kun joku jossakin toteaa, että he eivät ole oikeita kriitikoita. Turha on  moisesta näkemyksestä suivaantua, sillä useimmat bloggaukset ovat kaukana ns. ammattikritiikeistä, eikä niitä sellaisiksi ole tarkoitettukaan. Tällaisissa tilanteissa kuin Pääkalloneuvotteluista kirjoittaessani olen oikein iloinen siitä, että en ole oikea kriitikko, sillä oikeana kriitikkona ei olisi kovin mukavaa myöntää, että Kangaskosken runoja lukiessani yleisin kysymykseni oli: mitä hemmettiä näissä runoissa oikein tapahtuu? Sitä seurasivat usein kysymykset: mihin tukeutua Pääkalloneuvotteluja lukiessa ja mistä näkökulmasta niitä lähestyä? Tuntui kuin olisin yrittänyt työntää neliönmuotoisia kappaleita Hamletin käsissään pitelemän pääkallon soikeisiin silmäreikiin.

Pääkallo on Pääkalloneuvottelujen päähenkilö eli toisin sanoen pääkallo. Jos siitä kertoo imperfektissä voi sanoa, että se

kampasi muodon, voiteli leivät, laittoi kananmunat ja istui alas 
ja esim.
neuvotteli itsensä parturiin, tunsi onton, ratkaisi annoksen, liikutti hampaita, puhalsi tyhjän
ja myös
tarkasteli tunnesidostaan

*


Pääkallo ei jätä rauhaan. Aamujunassa se istuu vieressäni, on itsevarma kuin HSL:n tarkastaja. Junasta poistuessani nauran vähän, siitäs sait, lähde vaan paluujunalla takaisin Keravalle. Vaan siitäpäs sainkin minä. Pääakallo istuu olkapäälläni ja suhisee istuessaan. On sikamaisen kirkasta, "valo jatkaa pupilliin, pyörömäiseen avaumaan värikkään iiriksen keskellä."

Love love love suhisee pääkallo ja haluaa muistuttaa, että sen tarinaan liittyy myös rakkaustarina. Hyvä on, ymmärrän kyllä vähemmälläkin, olenhan itsekin stalkerien sukua ja huonetta ja ollut epätoivoinen rakkaudessa. Ihan niin kuin hänkin "toisen vuoden seurasin sinua paikantaakseni ongelmat joiden vuoksi minun ei tarvitsisi olla oma itseni." Oma itseni kaikuu pääkallo ja minulle tulee kiire.

*

Pääkalloneuvottelu on oivalluksista väärällään. Siinä riittää loputtoman tuntuisesti tutkittavaa ja kun kuljeskelen sen sivuilla haluaisin nähdä, mitä aivoissani tapahtuu. Mitkä alueet aktivoituvat ja minkä väriset hälytysvalot ovat kulloinkin päällä. Pääkalloneuvottelut on jaettu kolmeen pääjakoon ja kolmeen punaiseen. Niiden välissä käydään pikkuisia välineuvotteluja. Kokoelman loppupuolella tehdään päälihasliikkeitä.

Kangaskosken kokoelmassa on paljon päitä, päämerkityksiä ja päämerkittyjä.

Pää päästä päähän, päätä päässä pääsi pääksi.

Olen päästä pääsemättömissä. Pääasiassa päättelen, että lukukokemukseni on päämäärätön ja päätä vailla. Mistä päästä pitäisi aloittaa päästäkseen Pääkalloneuvottelujen pään sisälle? Päällimmäisin kokemukseni on päästäisen kaltainen, päästäisen laitan päällystakin taskun ja päättelen irtonaiset langanpäät. Pääroolissa on päätön pää, irtopää, jos niin haluatte.

Parasta ennen päämäärä, ilman lukuja ilmaistu ja ikuinen. Jos tahdot tuulettaa pääsi, Pääkalloneuvottelut ovat sinulle. Lainaan pääkallon strategiaa: Olen ollut paikallani jo pitkään, nyt täytyy hakeutua jonnekin. Sitä paitsi huijasin alussa, kun kirjoitin, että en oppinut tästä kokoelmasta mitään. Opin kyllä, en vaan vielä toistaiseksi tiedä, mitä kaikkea opin ja niin on hyvä. Jään kieppumaan siihen riemuun, jota tämän kokoelman lukeminen synnytti.


Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut (2017)
102 sivua
Kustantaja: Teos