Siirry pääsisältöön

Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut


Olen kummallisten kirjojen magneetti. Usein hankin niitä luettavakseni tieten tahtoen, mutta joskus käy niinkin, että epätavallisempi kirja löytyy lukupinosta ilman että sitä lukemaan alkaessani edes tiedän sen kuuluvan tähän ryhmään. Näin kävi Matti Kangaskosken Pääkalloneuvottelujen kanssa. Lainasin kirjastosta Kangaskosken runoja ja sain - niin, mitäköhän sainkaan?

Toisinaan lukiessa tapahtuu erinomaisia yhteentörmäyksiä ihan vaan siksi, että kaksi teosta sattuu olemaan käden ulottuvilla yhtä aikaa. Näin kävi Pääkalloneuvottelujen kohdalla, kun se osui yhteen toisen runoteoksen elikkäs Max Jacobin kirjan Runoja noppapikarista (Poesia) kanssa.

Jacobin teoksen takakannessa todetaan: En oppinut tästä kirjasta mitään. Palaan siihen yhä uudestaan oppiakseni vielä vähemmän.

Jos jätetään edellä mainittuihin sanoihin sisältyvät ironiat sun muut mahdolliset ja mahdottomat äänensävyt sikseen, niin voin todeta, että tuo kuvaus sopii varsin hyvin ilmentämään tuntemuksiani Pääkalloneuvottelujen parissa. Eikä tässä vielä kaikki. Jacobin kokoelman ensimmäisestä runosta, joka on nimeltään 1914, löytyy seuraavaa: "Sulkakoristeinen hattu on lytyssä, naama pelottava pääkallo ..." Okei. Niitä on siis liikkeellä. Pääkalloja. Siis muitakin kuin se oma.

*

Monet kirjabloggarit eivät oikein tykkää, kun joku jossakin toteaa, että he eivät ole oikeita kriitikoita. Turha on  moisesta näkemyksestä suivaantua, sillä useimmat bloggaukset ovat kaukana ns. ammattikritiikeistä, eikä niitä sellaisiksi ole tarkoitettukaan. Tällaisissa tilanteissa kuin Pääkalloneuvotteluista kirjoittaessani olen oikein iloinen siitä, että en ole oikea kriitikko, sillä oikeana kriitikkona ei olisi kovin mukavaa myöntää, että Kangaskosken runoja lukiessani yleisin kysymykseni oli: mitä hemmettiä näissä runoissa oikein tapahtuu? Sitä seurasivat usein kysymykset: mihin tukeutua Pääkalloneuvotteluja lukiessa ja mistä näkökulmasta niitä lähestyä? Tuntui kuin olisin yrittänyt työntää neliönmuotoisia kappaleita Hamletin käsissään pitelemän pääkallon soikeisiin silmäreikiin.

Pääkallo on Pääkalloneuvottelujen päähenkilö eli toisin sanoen pääkallo. Jos siitä kertoo imperfektissä voi sanoa, että se

kampasi muodon, voiteli leivät, laittoi kananmunat ja istui alas 
ja esim.
neuvotteli itsensä parturiin, tunsi onton, ratkaisi annoksen, liikutti hampaita, puhalsi tyhjän
ja myös
tarkasteli tunnesidostaan

*


Pääkallo ei jätä rauhaan. Aamujunassa se istuu vieressäni, on itsevarma kuin HSL:n tarkastaja. Junasta poistuessani nauran vähän, siitäs sait, lähde vaan paluujunalla takaisin Keravalle. Vaan siitäpäs sainkin minä. Pääakallo istuu olkapäälläni ja suhisee istuessaan. On sikamaisen kirkasta, "valo jatkaa pupilliin, pyörömäiseen avaumaan värikkään iiriksen keskellä."

Love love love suhisee pääkallo ja haluaa muistuttaa, että sen tarinaan liittyy myös rakkaustarina. Hyvä on, ymmärrän kyllä vähemmälläkin, olenhan itsekin stalkerien sukua ja huonetta ja ollut epätoivoinen rakkaudessa. Ihan niin kuin hänkin "toisen vuoden seurasin sinua paikantaakseni ongelmat joiden vuoksi minun ei tarvitsisi olla oma itseni." Oma itseni kaikuu pääkallo ja minulle tulee kiire.

*

Pääkalloneuvottelu on oivalluksista väärällään. Siinä riittää loputtoman tuntuisesti tutkittavaa ja kun kuljeskelen sen sivuilla haluaisin nähdä, mitä aivoissani tapahtuu. Mitkä alueet aktivoituvat ja minkä väriset hälytysvalot ovat kulloinkin päällä. Pääkalloneuvottelut on jaettu kolmeen pääjakoon ja kolmeen punaiseen. Niiden välissä käydään pikkuisia välineuvotteluja. Kokoelman loppupuolella tehdään päälihasliikkeitä.

Kangaskosken kokoelmassa on paljon päitä, päämerkityksiä ja päämerkittyjä.

Pää päästä päähän, päätä päässä pääsi pääksi.



Olen päästä pääsemättömissä. Pääasiassa päättelen, että lukukokemukseni on päämäärätön ja päätä vailla. Mistä päästä pitäisi aloittaa päästäkseen Pääkalloneuvottelujen pään sisälle? Päällimmäisin kokemukseni on päästäisen kaltainen, päästäisen laitan päällystakin taskun ja päättelen irtonaiset langanpäät. Pääroolissa on päätön pää, irtopää, jos niin haluatte.

Parasta ennen päämäärä, ilman lukuja ilmaistu ja ikuinen. Jos tahdot tuulettaa pääsi, Pääkalloneuvottelut ovat sinulle. Lainaan pääkallon strategiaa: Olen ollut paikallani jo pitkään, nyt täytyy hakeutua jonnekin. Sitä paitsi huijasin alussa, kun kirjoitin, että en oppinut tästä kokoelmasta mitään. Opin kyllä, en vaan vielä toistaiseksi tiedä, mitä kaikkea opin ja niin on hyvä. Jään kieppumaan siihen riemuun, jota tämän kokoelman lukeminen synnytti.


Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut (2017)
102 sivua
Kustantaja: Teos

Kommentit

  1. Päätöntä menoa, mutta voihan siinä silti olla häntää ja jopa päätä. Runojen lukemisessa ei päällisin puolin näytä olevan järkeä, mutta ehkä tuo riemu riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemu riittää hyvin pitkälle. Jännää sekin, että oikein aina odotin, että pääsen taas tämän kokoelman pariin. Vähän olin niinku lapsi karkkikaupassa. Toivottavasti tästä tulee lisää bloggauksia (vink vink).

      Poista
  2. Kangaskoski on ihan mahtava! Esikoinen ja Sydänmarssi olivat ihan loistavia ( http://www.lily.fi/blogit/sivulauseita/sydanmarssi ), ja Pääkallo odottaa hyllyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli Kangaskoski mennyt ohi Pääkalloneuvotteluihin asti. Luin sun tekstin ja Sydänmarssi vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Luulin, että Kangaskoski on kirjoittanut vaan runoja, mutta tekstisi luettuani olen tässä asiassa viisaampi.

      Pääkallo on kiinnostava tuttavuus, vaikka tosiaan en voi sanoa että monia juttuja tässä kokoelmassa olisin ymmärtänyt, mutta sen sentään, että kyseessä on tasokas teos. :D

      Poista
  3. Kiehtovaa!

    Minun oli tarkoitus tuulettaa päätäni näiden runojen parissa viimeviikkoista tapaamistamme seuraavana päivänä. Helmet ilmoitti, että kirja on lähikirjastoni hyllyllä. Ei ollut. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun oli tyhjää edessä, vaikka tietokanta kertoontoisin. Hyllyjä selailessani bongasin monta väärin aakkostettua teosta vaan en tätä. Päätöntä! Lainasin siten runoilijan esikoiskokoelman. Säästän sen PÄÄsiäiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimiipa teillä Helmet kummallisesti. Tosi tylsää. PÄÄsiäiseen tämä kokoelma kyllä sopii vallan mainiosti. Ai että odotan, mitä tulet tästä kirjoittamaan.

      Poista
  4. Tämä kyllä kiinnostaisi, en ole aiemmin Kangaskoskea lukenut mutta nimenä om tuttu. Olen hiljalleen opetellut olemaan ärsyyntymättä, vaikka en joistakin runoista juuri mitään silleen varsinaisesti ymmärtäisi. Ehkä uskaltaudun myös pääkallon matkaan. Pitää muistaa hankkia kirjastosta tämä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä mahdottoman kiinnostava runoteos, jonka seurassa ei haitannut olla pihalla. :D Mullakin sama tilanne siinä, että ensimmäinen Kangaskoskelta lukemani teos. Tuolla ylempänä Helmi vinkkasi eräästä toisesta Kangaskosken kirjasta ja että kun nyt sekin kiinnostaisi. Olen vaan jo suorastaan konkreettisesti hukkumassa lukukasoihin. Pitäisi varmaan tehdä ryhtiliike ja viedä kaikki moneen kertaan uusitut lainat takaisin kirjastoon. Mutku mutku mutku ei raaskis millään. :D

      Mukavaa pääsiäistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Ukki Ukki Ukki! En voi lähestyä Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä ilman, että ensimmäisenä ei esiin astuisi Ukki, joka on lainannut ominaisuutensa kirjan nimeksi. Tai no. Sivistyneen ja miellyttävän välillä alkaa aika nopeasti särähdellä, sillä samaan aikaan kun kumpikin niistä on Ukin kohdalla totta on ne sitä vain siihen asti, kun liikutaan Ukin mukavuusalueilla. Ukki on teoksessa kaikkialla silloinkin kun ei ole. Ukki on elossa palvelutalossa, myöhemmin Ukki on kuollut ja hänen talonsa pitää siivota. Ja ne kaikki paperit ja valokuva-albumit ja minäkertoja niissä albumeissa lapsena hymyilemässä tekemässä mitä milloinkin, kuten lapsilla on tai ei ole tapana. Mutta nyt ei vielä suunnitella Ukin hautajaisia, sillä Ukki on palvelutalossa ja minäkertoja aka Ukin lapsenlapsi hänen luonaan vieraana. Jutellaan, ollaan Ukin silminä, kirjoitetaan Ukin saavutuksia muistiin. Niitä on paljon. Ukki on arkkitehti. Minäkertojakin on arkkitehti. Hieno ammatti, monien ihailema, mutta lähemmin tarka

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k